lauantai 3. syyskuuta 2016

Alison Bechdel: Lepakkoelämää I-IV

SIVUJA: Osa I: 150, Osa II: 108, Osa III: 108, Osa IV: 94 
KUSTANTANUT: Kääntöpiiri (Osa I), Like (Osat II-IV)
JULKAISTU: I: 2000, II: 2010, III: 2011, IV: 2013 
SUOMENTANUT: Stina Grönroos (Osa I), Tarja Sahlstén (Osat II-IV)
TEKSTAUS: Hannele Kivilahti (Osa I), muista ei tietoa
MISTÄ MINULLE: kirjastosta (Osat I & IV), oma ostos (Osat II & III)

Alison Bechdel on kentien tunnetuin Bechdelin testistä, jolla testataan, puhuvatko elokuvan kaksi (nimettyä) naishahmoa keskenään muusta(kin) kuin miehistä. Testi sai alkunsa Bechdelin sarjakuvasta Dykes to Watch Out For (suom. Lepakkoelämää) vuonna 1985, mutta sai kunnolla tuulta purjeisiinsa 2000-luvun puolella, minkä jälkeen testistä on kehitetty monenlaisia variaatioita. Testistä on tullut nykyajan feminismin yksi tärkeimmistä kriteereistä arvioidessa elokuvien naishahmoja, mutta testi on saanut myös paljon kritiikkiä, sillä se asettaa loppujen lopuksi melko vähäiset kriteerit hyvän naishahmon määritelmälle. Toisaalta samaan aikaan hyvin usea menestynyt elokuva ei läpäise Bechdelin testiä. Tällaisia elokuvia ovat muun muassa Taru sormusten herrasta -trilogia, Avengers ja alkuperäinen Star Wars -trilogia. Myös useat elokuvat, joissa on naispäähenkilö, eivät läpäise tätä testiä.

Olin testiin perehtyessäni törmännyt alkuperäiseen sarjakuvaan, jossa kaksi hahmoa pohtivat elokuviin menosta. Tiedostin siis hämärästi, että testi perustuu sarjakuvaan, mutta mieleeni ei ollut edes tullut, että sitä olisi käännetty suomeksi. Yllätteän törmäsin Lepakkoelämää-nimisiin sarjakuviin eräässä kahvilassa, ja hetken selailtuaan kiinnostavalta vaikuttaa albumia, huomasin että se on Alison Bechdelin käsialaa. Tässäkö on siis se kuuluisan Bechdelin testin alkuperä? Päätin lainata sarjakuvat ja tutustua niihin.

Lepakkoelämää-sarjakuvat kertovat nimettömäksi jäävän keskikokoisen Yhdysvaltalaisen kaupungin lesboyhteisöstä. Sarjakuvat seuraavat noin kymmenisen naisen arkielämää, joka pyörii enimmäkseen Moninainen-nimisen kirjakaupan hyllyjen välissä. Juoni perustuu hahmojen luonteisiin, ja kaiken kantaanottavuuden ja representaation alta löytyy hyvin perinteinen ihmissuhdedraama, joka sarjamaisesti jatkuu sarjakuvasta toiseen, jääden aina koukuttavaan kohtaan, joka kannutaa lukemaan vielä seuraavan sarjakuvan.

Bechdel kertoo neljännen albumin alussa, ettei alun perin suunnitellut Lepakkoelämää sarjaksi, vaan hän pikemminkin lähti kokeilemaan erilaisia juttuja. Ensimmäisen Lepakkoelämää-jutut olivat enemmänkin yhden kuvan kattavia kantaaottavia toteamuksia kuin juonellisia sarjakuvia. Jopa itse Bechdelin testin aikaansaanut sarjakuva oli niin varhaisia Lepakkoelämää-tuotantoa, ettei siinä esiintyvillä hahmoilla ollut vielä siinä vaiheessa nimiä. Ulkonäöstä heidät kyllä jo tunnistaa myöhemmin omat nimensä ja tarinansa saaneiksi hahmoiksi. Pikku hiljaa kantaaottavat pilakuvamaiset piirrokset alkoivat kehittyä sarjakuviksi. Bechdel oli alusta asti numeroinut piirustuksensa, minkä seurauksena jokaisella Lepakkoelämää-sarjakuvalla on oma numeronsa otsikkonsa lisäksi.

Ensimmäinen suomennettu albumi ei ala numerosta 1, vaan pikemminkin täysin keskeltä tarinaa. Aluksi tämä harmitti, sillä totta kai sitä haluaa lukea tarinan alusta saakka, mutta lopulta totesin, että todennäköisesti kaikista ensimmäiset sarjakuvat eivät ole olleet niin kiinnostavia ja/tai laadukkaita, ettei niitä ole katsottu tarpeellisiksi ottaa mukaan albumiin. Toisaalta sarjakuvan edetessä huomasin, että välillä joku numero oli jätetty välistä pois. Tämä hämmensi. Onko kyseessä ollut sarjakuva, joka on jostain syystä niin huono, ettei sitä ole otettu alkuperäisiin albumeihin mukaan? Vai onko suomenkielisen albumin toimittaja päättänyt jostain syystä jättää sen pois? Kaiken lisäksi neljäs eli viimeinen albumi jää täysin kesken. Odotin sydäntäsärkeviä jäähyväisiä, mutta albumi loppuu kuin seinään. Joko osa on suomentamatta, tai Alison Bechdelin vuonna 2008 alkanut tauko alkoi hyvin odottamatta eikä hän itsekään ehtinyt solmia lankoja yhteen.

Neljä albumia kertoo ajallisesti pitkän pätkän päähenkilöiden elämästä. Sarjakuvien hahmot vanhenivat reaaliajassa, joten jos sarjaa alettiin tehdä 80-luvulla, 2000-luvulla ehtiessä suurin osa hahmoista oli jo reilusti keski-ikäisiä. Yhden albumin aikana saatetaan kokea monta joulua ja kesälomaa. Sarjakuvien aikana ehditään aloittaa ja lopettaa suhteita, muuttaa yhteen, hankkia uusia työpaikkoja ja saada myös lapsia. Loppujen lopuksi hahmojen lesbous ei ole mikään suuri juttu, vaan pikemminkin yksi useista ominaisuuksista, mitä heillä on. Bechdel toteaa itsekin neljännen albumin esipuheessa, että huomasin luoneensa sarjakuvan tavallisesta elämästä, vaikka hänen tarkoituksensa oli osoittaa, kuinka mielenkiintoista ja erikoisella tavalla poikkeavaa elämää lesboyhteisöissä elettiin.

Ensimmäisista albumeista huomasin kyllä, että ajat 80-90-luvulta ovat muuttuneet. Varhaisimmissa sarjakuvissa luodaan kuvaa lesbosta, jonka seksuaalinen suuntautuminen määrittelee myös hänen ruokavalionsa, pukeutus- ja hiustyylinsä ja poliittisen kantansa. Myöhemmin hahmojen jyrkkyys katoaa ja mukaan tulee muun muassa kristinuskovaisia hahmoja, pitkähiuksisia hahmoja, lihaa syöviä hahmoja ja myös transsukupuolisia hahmoja, vaikka alkupään sarjakuvissa eräs hahmoista julistikin transnaiset epäilyttäviksi. Ihmissuhdedraamaan perustuvan juonen lisäksi sarjakuvat ovat siis mielenkiintoinen kuvaus yhden yhteisön muutoksista vuosikymmenten edetessä.

Parhaimpia näistä neljästä albumista ovat kenties osat II ja III. Osa I on vielä alkulämmittelyä, kun taas osa IV osa on jo turhan paljon vakavoitunut. Neljännessä osassa keskitytään enemmän poliittiseen liikehdintään ja ajankohtaisten asioiden kommentoimiseen. Yleinen viihdyttävyys kärsii, mutta toisaalta, en usko Bechdelin alun perin tarkoittaneen sarjakuvia viihteeksi, vaan juurikin yhtä yhteisöä kuvaaviksi paloiksi, joissa eletään sekä elämän ilot että surut. Suosittelen näitä sarjakuvia lämpimästi, eikä kannata antaa ranskantyylisen ahtaan piirrosjäljen karkoittaa ensimetreillä. Lopulta lukuisista yksityiskohdista tulee ilo kuin Don Rosan sarjakuvissa konsanaan.


2 kommenttia:

  1. Nämä suomennoksen perustuvat valikoituihin teoksiin, eli osa stripeistä on tosiaan jätetty pois, osa ehkä laadullisista syistä tai koska niissä on "saippuaoopperan" kannalta tyhjäkäyntiä, osa koska ne keskittyivät johonkin silloin ajankohtaiseen asiaan joka on sittemmin jäänyt liian obskuuriksi elementiksi...alkukielellä löytyy näiden valikoitujen kokoelmien ohella myös täydempiä valikoimia (jossa muodossa olen itse näitä lukenut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin arvelinkin, kiitoksia tarkennuksesta. Välillä juonessa on sellaisia outoja aukkoja, ettei sitä millään muulla tavalla olisikaan voinut selittää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...