perjantai 23. syyskuuta 2016

Milla Paloniemi: 112 osumaa

SIVUJA: 340
KUSTANTANUT: Arktinen banaani
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Milla Paloniemi on sarjakuvataiteilija, joka on parhaiten tunnettu Kiroilevasta siilistä. Hän pitää sarjakuvablogia nimelä En vaan OSAA!. Blogissa hän kertoo avoimesti elämästään ja projekteistaan.

Paloniemen blogi on yksi niistä blogeista, joiden seuraamisen olen aloittanut yläasteella ja joita seuraan edelleen. Monet blogit ovat pystyssä muutaman vuoden ja todennäköisesti palvelevat kirjoittajan jotain tiettyä elämäntilannetta, mutta jossain vaiheessa elämäntilanne muuttuu, eikä aikaa tai mielenkiintoa bloggaamiselle löydy. Paloniemen blogi on kuitenkin pysynyt. Hänen bloginsa on myös merkittävä syy siihen, miksi aikoinani pidin itsekin sarjakuvablogia. Mielestäni sarjakuvabloggaajat olivat siistejä tyyppejä, joten halusin itsekin olla siisti tyyppi ja pitää sarjakuvablogia. No, paljastui että olin laiska piirtämään kun tarkoitukseni oli laatia kertomusta, joten homma hyytyi pikku hiljaa. Ainakin opin siitä, että sovin paremmmin kuvittamishommiin.

Itse albumi, josta tällä kertaa puhun, ei ole ensimmäinen Paloniemen omaelämäkerrallinen teos, vaan häneltä on julkaistu aiemmin kaksi blogin kanssa samaa nimeä kantavaa albumia sekä Veera ja minä -albumi, johon on koottu Lemmikki-lehdessä ilmestyneitä sarjakuvia, ja jotka ovat todennäköisesti saaneet inspiraatiota Paloniemen ja hänen lemmikkinsä yhteiselosta. Olen lukenut nuo kaikki albumit, ja niihin verrattuna 112 osumaa on huomattavasti henkilökohtaisempi.

Albumi alkaa siitä, kuinka päähenkilö (eli Milla) on juuri eronnut pitkästä parisuhteesta. Prologina toimii 21-kohtainen ohjeistus siitä, kuinka Milla ei enää saa ihastua tai rakastua tietynlaisiin tyyppeihin. Hän korostaa, että oikeastaan olisi parempi, jos hän ei rakastuisi laisinkaan. Se ei kuitenkaan ole helppo päätös henkilölle, joka tuntuu olevan erittäin ihastumisherkkä. Albumin aikana käydään läpi varsinainen tunnemyrsky, jossa käsitellään niin ero kuin tunteet, joita syttyy uusiin tuttavuuksiin.

Sarjakuvien tyyli on rehellistä ja hiomatonta, paikon minuun makuuni rahtusen liiankin spontaania ja editoimatonta. Suomalaisissa sarjakuvapiireissä tunnutaan arvostavan sensuroimatonta tyyliä, jossa tunteiden annetaan valua paperille sellaisenaan. Paikoin Paloniemen sarjakuvissa piirretään kauniita maisemakuvia ja käytetään sarjakuvaruutuja kekseliäästi, mutta valitettavan usein jälki käy niin epäselväksi, että sarjakuvan lukeminen muuttuu epämiellyttävällä tavalla raskaaksi.

Näyte lempityylistäni
Nopean ja vaivattoman näköinen tyyli ei missään nimessä ole haitta sarjakuville, mutta siistin ja hyvin suunnitellun yksinkertaisen tyylin ja spontaanisti paperille piirretyn ajatusvuodatuksen välillä on ero. Albumia lukiessa tiedostin, että kyseessä on päiväkirja, jota tehdessä ei tuskin olla (ainakaan alkupäässä) ajateltu julkaisua. Tiedostan myös sen, että tyylille ominaista on tietynlainen epäselkeys. Olisin kuitenkin kaivannut pientä editointia. Niin mielenkiintoista kuin se onkin päästä kurkistamaan jonkin toisen ihmisen päiväkirjaan, en olisi pahastunut, jos editointivaiheessa olisi poistettu muun muassa kirjoitusvirheitä ja niitä peittäviä suttuja ynnä muuta sellaista. (Toisaalta, mistä minä tiedän, kuinka paljon valmiista tuotteesta on editoitu? Ehkä skannauksista on poistettu paljon, mutta jotain on jätetty aidon tunnelman saavuttamiseksi? :D)

Suttuisempaa tyyliä
Itse tarina, jonka albumi kertoo, on yllättävänkin henkilökohtainen. Välillä minulla oli sellainen olo, etten saisi lukea tätä, sillä tämä tulee niin lähelle. Muutamaan kertaan piti muistuttaa itseä, että kyseessä on oikea kustantajan julkaisema albumi, jota Paloniemi on mainostanut blogissaan, eikä esimerkiksi yön pimeinä tunteina varastettu henkilökohtainen salainen päiväkirja, joka on ilman lupaa skannattu ja julkaistu silkkaa häijyyttä. (Mikä mielikuva!) Albumi kertoo Millasta sellaisen puolen, jota ei ehkä ole niin paljon tai ei ainakaan niin avoimesti ja runsaasti esitelty blogin puolella. Jollain tapaa albumi on lohdullineen: oli sitä kuka tahansa, minkä ikäinen tahansa, minkälaisessa asemassa tahansa tai minkälaisessa elämäntilanteessa tahansa, elämään voi kuulua paljon epävarmuutta ja epäilyn hetkiä. Missään iässä ei ole valmis, vaikka toki ikä tuo elämänkokemusta, jonka avulla voi selvitä joistain tilanteista. Albumi kuitenkin kertoo tarinaa siitä, kuinka omalle itselleen voi loppujen lopuksi hyvin vähän, ja että joitain puolia itsessään täytyy vain hyväksyä.


Paksuhko sarjakuva-albumi vyöryttää yhden naisen tunteet silmien eteen. Varsinkin loppupuolisko on melko koukuttavaa luettavaa, minkä seurauksena lukemisen jälkeen voi olla ähkyssä. 112 osumaa on voimakas albumi, mutta muihin lukemiini omaelämäkerrallisiin albumeihin verrattuna se on viimeistelemättömän oloinen. Jotain se kyllä sai minussa aikaan: tein itsekin pitkästä aikaa muutaman sarjakuvamuotoinen päiväkirjamerkinnän.

4 kommenttia:

  1. Minulle viimeistelemättömyys näyttäytyi lähinnä siinä, että teos toistaa samoja tunteita ja ajatuksia tosi paljon. Niinhän se tietysti on elämässäkin: samat tunteet toistuvat eikä niistä pääse eroon, vaikka haluaisi. Pidin tästä, mutta mietin lukiessani myös sitä, että jos ja kun tämä pohjautuu oikeaan elämään ja oikeisiin ihmisiin, mitä nämä muut ihmiset teoksesta ajattelevat. Keskiössä on Milla, mutta kaikkia muitakaan ei käsitellä aina kovin positiivisessa valossa. Haluaisinkohan itse päätyä julkiseen sarjakuvaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, teos toistaa itseääm. Unohdin sen bloggauksessa mainita. Tosielämässä samat tunteet pyörivät päässä uudestaan ja uudestaan, mutta julkaistuissa formaateissa on erilaiset käytänteet, miten asiat ilmaistaan ja kuinka monta toistoa on sopivaa. (Ellei sitten halua tietoisesti rikkoa näitä sääntöjä.)

      Minäkin mietin, että mitähän sarjakuvassa mainitut ihmiset ajattelevat. Vaikke heitä on anonymisoitu, joku saattaa tunnistaa silti itsensä, tai vähintään epäillä vahvasti.

      Poista
  2. Tämä kyllä herätti mielenkiintoni, kun sarjakuvia pitäisi lukea enemmän. Mukavaa ajanvietettä.
    Jäimme seuraamaan blogiasi :)

    Tiia

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...