torstai 22. joulukuuta 2016

Hiljaisuuden loppu


Viimeisin päivitykseni kertoo lihattomasta lokakuusta. Ei kovin kirjabloggaajamaista. Sen jälkeen vaikenin bloggerin puolella odottamattomasti lähes kahdeksi kuukaudeksi.

Tämä yllättävä blogihiljaisuus ei ollut mitenkään suunnitelmallista. Ensiksi muutama kirja jäi rästiin ja stressaannuin siitä. Sitten sairastuin, mikä veikin noin kaksi viikkoa elämästäni. Sairastumisen jälken jouduin nipistämään rästiin jääneistä opiskeluhommia, ja siinä vaiheessa blogini olikin ollut hiljaiselossa yli kuukauden. Joulukuu toi mukanaan joulukiireet, jotka vasta nyt olen saanut jotenkuten järjestykseen. Kai sitä on pakko todeta, että vaikka mitään suurta ja mullistavaa ei elämässä olisi parhaillaan menossa, joskus ihan perus arki voi viedä mennessään.

Syksyltä jäi bloggaamatta paljon kirjoja. Luin hyviä kirjoja, mutta myös jotain satunnaisia välipalakirjoja, joiden en koe elämääni juuri ravistelleen. Loppuvuodesta olen ehtinyt lukea huomattavasti vähemmän, mutta aion silti saada vuoden lukutavoitteeni kasaan. Vielä neljä kirjaa jäljellä. Ei pitäisi olla paha paikka, sillä kaksi on jo luvun alla, toinen vieläpä loppusuoralla, ja aikaa on vielä reilusti yli viikko.

Päätin, että nyt joululomalla minulla on kaksi tavoitetta: saada blogini taas ajan tasalle ja lukea vielä ne neljä kirjaa. En aio tehdä jokaisesta syksyllä rästiin jääneestä kirjasta tavallista pitkää postausta, vaan ajattelin, että pistän kasaan muutaman koontipostauksen, jossa käyn kirjan läpi lyhyesti. Jos jättäisin joukon syksyn kirjoja vain bloggaamatta, tulisi sellainen olo, että ohitan ne täysin, enkä välttämättä tulevaisuudessa muista edes lukeneeni niitä.

Noin kahden kuukauden yllättävä blogihiljaisuus on nimittäin saanut minut huomaamaan, että ilman blogia en oikein edes muista, mitä olen tullut lukeneeksi. Onneksi olen pitänyt kirjaa Goodreadsin puolella, joten pystyn sieltä aina tarkistamaan, mutta blogitekstin kirjoitus on aivan erilainen prosessi kuin Goodreadsin päivittäminen. Kun jostain on kirjoittanut, sitä on ajatellut hieman enemmän, ja sen jälkeen sen muistaa.

Olen myös ollut aktiivinen muissa sosiaalisen median kanavissani koko tämän hiljaisuuden ajan. Jos siis haluatte seurata minun mielenkiintoista, hauskaa elämääni, sen voi tehdä vaikka Twitterin ja Instagramin kautta. Jos blogiini ilmestyy yllättäen toinen päivityskatko, sieltä ainakin voi tarkistaa, mitä kuuluu. Vieläkö päivitän minnekään?

Eiköhän siinä ollut kaikki tärkein. Hyvää joulun odotusta kaikille!

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...