torstai 26. tammikuuta 2017

Laiskan naisen arvosteluja Vol 2/3: Spefikirjat



Jatkan syksyn 2016 kirjasuman purkua toisella yhteenvedolla. Tällä kertaa vuorossa ovat kaikki ne kirjat, joissa on jotain spekulatiivista mukana - vähän scifiä, fantasiaa ja muuta.




Lauren Beukes: Zoo City - Eläinten valtakunta
ALKUPERÄINEN NIMI: Zoo City
SIVUJA: 409
KUSTANTANUT: Aula & Co
JULKAISTU: 2010 (suom. 2016)
SUOMENTANUT: Tytty Viinikainen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Tämä oli lukupiirikirja, jonka lukemisessa minulle tuli hoppu. Kirja paljastui vaikealukuisemmaksi kuin mitä odotin. Se kertoo naisesta, joka elää Etelä-Afrikassa, jossa kaikki ei ole kohdallaan. Osa ihmisistä on saanut eräänlaisen tartunnan, jonka seurauksena joku tietty eläin leimaantuu heihin ja eläimestä erossa oleminen tuottaa ihmiselle fyysistä tuskaa. Päähenkilöön on leimaantunut laiskiainen, ja laiskiaisen kuljettaminen mukana on välillä vaikeaa. Päähenkilö on leimaantumisen jälkeen saanut erityisyvyn lukea esineitä, ja hän hyödyntää kykyä harjoittamalla etsivän ammattia. Itse tarinan juoni lähtee liikkeelle siitä, kun hän saa tehtäväkseen selvittää erään sormuksen olinpaikan. 

Kirja on mielenkiintoinen katsaus Etelä-Afrikkaan ja sen menoon, vaikkei teos olekaan realistinen kuvaus maailmasta. Kirjassa on paljon yhteiskuntakritiikkiä ja allegorioita erilaisiin sorrettuihin ihmisryhmiin. Valitettavasti itse kerronta jättää kylmäksi. Kirja kertoo mielenkiintoisesta maailmasta, mutta keskittyy lopulta epäolennaisiin seikkoihin. Kenties Lauren Beukesilla on ollut erilaiset tavoitteet kirjoittajalla kuin minulla toiveet lukijana.


Roald Dahl: Matilda
ALKUPERÄINEN NIMI: Matilda
SIVUJA: 240
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 1988 (suom. 1995)
SUOMENTANUT: Eeva Heikkinen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Luin uudestaan kirjallisuudenopintoja varten. Lyhyesti: kirja kertoo fiksusta tytöstä Matildasta, joka syntyy juntahtavaan peribrittiläiseen perheeseen, jonka lempipuuhaa on syödä valmisruokaa tarjottimilta television ääressä. Matilda kokee perheensä vastenmieliseksi ja keskittyy kirjoihin, ja koulun alettua loistaa luokassa älykkyydellään.

Viimeksi olen lukenut Matildan muistaakseni ala-asteella. Nyt olin yllättynyt ensinnäkin siitä, kuinka hyvin kirja kesti aikuisen lukijan silmän. Kirja ei tuntunut lapselliselta, vaikka toki lapsilla suunnatun tyylin huomasi. Näin vanhempana huomasin kuitenkin kauhistelevan paljon enemmän kaikkia niitä epäoikeudenmukaisuuksia, joita kirjassa tapahtuu.

A. A. Milne: Nalle Puh
ALKUPERÄINEN NIMI: Winnie The Pooh
SIVUJA: 147
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 1926 (tämä painos suom. 2006)
SUOMENTANUT: Kersti Juva
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Tämänkin luin opintoja varten, mutta toisin kuin Matildassa, tämä kirja tuntui lapselliselta. Kirja on suunnattu selvästi nuoremmille, iltasatutarkoitukseen. En jaksanut keskittyä tarinoihin kovinkaan paljon, sillä niissä on sellaista nonsenseä, joka ei minuun uppoa. Miksi jaksaisin seurata Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuja, kun seuraavassa luvussa kaikki edellinen on unohdettu ja aloitetaan taas puhtaalta pöydältä. Uskon, että en olisi edes lapsena pitänyt tästä kirjasta kovinkaan paljon, sillä olen aina kaivannut tarinoihin kunnon seurattavaa juonta. Ilman sitä mielenkiintoni ei pysy yllä.


Mike Pohjola: 1827
SIVUJA: 521
KUSTANTANUT: Gummerus
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Turun palosta kertova romaani on runsas pläjäys vähän kaikkea. Se on historiallinen romaani, joka kertoo yhden version siitä, miksi Turku loppujen lopuksi paloi vuonna 1827. Se on (lähes) yhden päivän romaani, jossa seurataan Turun palon päivää melkein minuutti minuutilta.

Kirjan juoni ei ole siinä mielessä yllätyksellinen, että lukija tietää jo heti alussa, että Turku tulee palaamaan. Mutta miten, ja kenen vika se oli? Siitä vasta mielenkiinto alkaa. Pohjola esittelee suuren joukon hahmoja, joilla jokaisella on motiivi hankkiutua Turusta eroon. Samalla sivuilla vilisee runsaasti historiallisia henkilöitä, joko vain piipahtamassa tai sitten isommissakin rooleissa.

Yhden päivän romaaniksi paljon ehtii tapahtua. Samat henkilöt ajautuvat useammankin kerran romanttisiin tilanteisiin, ehditään harjoittaa pimeää taikuutta, juonitella, huumata ihmisiä, keittää varhaista versiota Coca-Colasta ja harrastaa kinkyä seksiä 1800-luvun tyyliin. Käydään teellä ja illallisella ja pistetään pystyyn naamiaiset. Ja sitten sammutellaan tulipaloa sivukaupalla, epäonnistuen eeppisesti. Kirjaa pitää lukea hitaasti, jotta pysyy perässä kaikista hahmoista ja juonenkäänteissä, mutta kirja myös palkitsee lukijan, sillä kaikki hahmot päätyvät jonnekin tarinan lopussa. Mikään ei tunnu jäävän pahasti kesken.

Suurta plussaa Turun hyvästä tuntemuksesta. Paikallisille aiheuttaa varmasti mielihyvää tunnistaa paikkoja. Varsinkin kohta, jossa Turkuun livahdettiin sisään Ryssänmäen muurin aukosta nosti hymyn tämän lukijan huulille. Ryssänmäkihä on se paikka, jossa Turun yliopiston päärakennus nykyään sijaitsee. Ehkäpä ainoa suurempi miinuspuoli tulee lähes irrallisen tuntoisista meta-pätkistä, jossa kirjailija kertoo tarinaa siitä, kuinka sai käsiinsä salaiset paperit, jotka kertovat, miten Turku oikeasti paloi. Olisin pärjännyt ihan hyvin ilman niitäkin.


Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
ALKUPERÄINEN NIMI: The Buried Giant
SIVUJA: 378
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2015 (suom. 2016)
SUOMENTANUT: Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Lukupiirikirja, josta en suuremmin nauttinut. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen, joten olin hyvin yllättynyt, minkälaiseksi teokseksi Haudattu jättiläinen paljastui. Se kertoo vanhasta pariskunnasta, Axlista ja Beatricesta, jotka asuvat kylässä, jota vaivaa muistinmenetys. Kukaan kyläläläinen ei muista mitään muuta kuin sen, mikä on välittömästi heidän läheisyydessään. Eräänä päivänä Axl ja Beatrice kuitenkin muistavat, että heillä taitaa olla poika, joka on jossain toisessa kylässä. He päättävät lähteä etsimään poikaansa.

Muistinmenetyksen takia kirjaa on hyvin vaikea lukea, sillä hahmot eivät yksinkertaisesti muista mitään, minkä seurauksena tarina on melko päätön useissa kohdissa. Kentien tuolta tuntuu olla muistisairas? Aina välillä mieleen putkahtaa jotain, mutta sitä on vaikea kytkeä mihinkään eikä ole edes varmaa, onko se loppujen lopuksi totta. 

Tämäkin kirja asettuu siihen nonsensen joukkoon, josta en oikein pidä. Odotin mielenkiinnolla Ishiguron fantasiaromaania, sillä sellaista hän ei ole tehnyt, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei Ishiguro mitään fantasiaa kirjoittanut, vaan symbolistisen romaanin, jossa fantasiaelementit pitäisi tulkita jotenkin hienosti.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
SIVUJA: 599
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2014
MISTÄ MINULLE: Lainattu kaverilta


Tämä erittäin runsas romaani voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2014. Minulle kirja oli syksyn 2016 ikuisuusprojekti. Oikeastaan sain kirjan luettua loppuun vasta tammikuun puolella.

Syy hitaaseen lukemiseen on kirjan runsaus. Olen lukenut arvosteluja, joissa on kerrottu, kuinka kirja on ahmittu muutaman lukuistunnon aikana läpi. Minuun kirja kuitenkin onnistui tekemään aina niin suuren vaikutuksen, että oli pakko pitää pitkiä taukoja. Kirja on uskomattoman masentava ja turhauttava. Se kertoo ihmisistä, jotka eivät ymmärrä toisiaan, yhteiskunnasta, joka ei ole suotuisa yksilöille, tekniikasta joka on yhtä aikaa kauheaa ja todella koukuttavaa ja yliopistomaailmasta, joka on armotonta ja joskus täysin käsittämätöntä. Tätä kirjaa pystyi lukemaan vain silloin, kun oli kohtuullisen hyvällä tuulella, sillä kirja onnistui kyllä nostaman raivon koko ihmiskuntaa kohtaan.

Perusjuoni kertoo amerikkalaisesta Joesta, joka tutustuu suomalaiseen Alinaan. He menevät naimisiin, muuttavat Suomeen ja saavat lapsen. Joe yrittää aloitella yliopistouraansa Suomessa, mutta Suomen takapajuisuus ei huippuyliopiston kasvatille mene jakeluun. Kaiken lisäksi avioliitto alkaa rakoilla kulttuurierojen vuoksi. Joe päätyy muuttamaan Yhdysvaltoihin ja jättää jälkeensä pienen pojan. Poika, Samuel, kasvaa aikuiseksi tuntematta isäänsä ja ajautuu lukion jälkeen radikaalien eläinaktivistien seuraan. Sattumalta hänen kaukainen amerikkalainen isänsä tekee tutkimustyötä, joka hyödyntää eläinkokeita tutkimuksissaan.

2 kommenttia:

  1. Kappas, mekin ollaan hiljan kumpikin luettu Zoo City. Tommi tykästyi tosi paljon ja mulla oli alkuun vähän ongelmia syttyä kirjalle, mutta loppua kohti tapahtumat imaisivat mukanaan. Dahliltakin luin hiljan ensimmäiseni, pitäisi tutustua Matildaankin. Nalle Puhin luin viime keväänä ja tykkäsin. ♥ Mutta olenkin tällainen lastenkirjafani ja tykkään kovin saduista ja tarinoista. Valtosen kirja on lukulistalla, pitäisi vaan saada aikaiseksi.

    Kiva usean kirjan pläjäys!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zoo City oli sellainen tapaus, että älyllisesti huomasin sen olevan laadukas kirja, jossa on mielenkiintoinen spefi-idea, mutta tunteella se ei kolahtanut minuun. Lämpimästi kyllä suosittelen sitä, varsinkin heille, jotka ovat sitä mieltä, ettei kirja, joka sisältää yliluonnollisia asioita, voi olla korkeatasoinen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...