tiistai 7. helmikuuta 2017

Tom of Finland -musikaali 27.1.2017

Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Turun Kaupunginteatteri tuo vuonna 2017 lavalle musikaalin Touko Laaksosesta, jonka sanotaan olevan yksi Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista ulkomailla. Kotimainen musikaali on harvinaislaatuinen tapaus jo yksinään, ja vielä harvinaisempaa on tehdä täysin uudet sävellykset. Musikaalin on käsikirjoittanut Tuomas Parkkinen ja säveltänyt Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos. Ohjaus ja koreografia ovat Reija Wäreen käsialaa.

Musikaali kertoo kaarinalaissyntyisen Touko Laaksosen elämästä pikkupojasta kuuluisaksi taiteilijaksi, mutta samalla se kertoo 70 vuotta suomalaista historiaa näkökulmasta, jota ei ole lavalla paljon käsitelty. Musikaalia markkinoidessa nousi esiin väite, että se mitä isovanhempamme eivät uskaltaneet ajatella, vanhempamme ajattelivat, mutta me uskallamme sanoa sen jo ääneen.

Tom of Finland on kaikin puolin mielenkiintoinen ilmiö. Taidetta vai pornoa, pohtii jopa yksi musikaalin kappale. Laaksosen hypermaskuliinisista erotiikkakuvista on tullut salonkikelposia taidekuvia, joita printataan tällä hetkellä lähes kaikkeen, mihin vain on mahdollista printata yhtikäs mitään. Mieleen nousee ajatus siitä, oliko kyseessä näin suuri ilmiö, jos 50-luvulla joku suomalainen olisi piirtänyt ulkomaalaisiin lehtiin mitä tahansa muuta erotiikkaa? Se lienee pelkkää spekulaatiota.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen


Itse Tom of Finland -musikaali lähtee liikkeelle Touko Laaksosen (Olli Rahkonen) lapsuudesta, mutta lapsuudessa ei pysytä ajallisesti kovin kauan. Juonellisesti musikaali ei ole mitenkään yllätyksellinen: se kertoo yhden miehen elämän lapsuudesta nuoruuteen, uran kehitykseen ja suosion nousuun, aina hautaan saakka. Se miten kaikki tapahtuu ja mitä niistä lauletaan on pääosassa.

Musikaaleissa on monesti se vaara, että ensimmäisellä katselukerralla sitä on vaikea seurata, koska kappaleet eivä vielä ole tuttuja. Tom of Finland -musikaalissa ei onneksi ollut tätä ongelmaa. Kappaleet imaisivat mukaansa ja tekstitys helpotti seuraamista, jos joissain kohdissa laulajan artikulaatio oli epäselvää. Kappaleissa on sitä musikaalitunnelmaa, jota musikaaleilta odottaa, mutta se ei jää niihin raameihin liian jäykästi: esityksen aikana kuullaan monentyylistä musiikkia. Ehdottomiksi suosikeiksini nousivat Pimennetyn kaupungin tango ja Puistohomojen baletti (Osat I-III). Molemmat kappaleet kertoivat montaasimaisesti suomalaisesta katukulttuurista, ensiksi toisen maailmansodan pimennetyillä kaduilla ja sitten sotienjälkeisessä, tiukentuneen moraalin Suomessa.

Vaikka musikaalin tarina on periaatteessa simppeli, huomasin olevani monessa kohtauksessa hukassa. Esityksen jälkeen on pitänyt ottaa selvää, kuka kukin hahmo oli ja onko heitä esimerkiksi oikeasti ollut olemassa. Musikaalin jälkeen jää pohtimaan, olisiko aiheesta pitänyt tietää etukäteen enemmän. Pitääkö sellaista vaatia yleisöltä? Vai onko jotenkin rahvaanomasta selittää asioita liikaa itse esityksen aikana?

Ehdotonta plussaa musikaali saa iloisuudestaan ja huumoristaan. Ahdistuneet homot on jo nähty, oli virkistävää nähdä iloisuutta ja rohkeutta. Juoneen on toki myös sisällytetty yksi kaappitarina, jossa homofoobinen mies ei myönnä tunteitaan, mutta sekin on kirjoitettu koomiseksi ja Toukon elämää tukevaksi sivujuoneksi. Päällimmäisenä mieleen jää iloisuus, rohkeus ja loistava tekniikka toteuttaa lavalla sitä kuvakieltä, jota Laaksonen piirustuksissaan käytti.

Tässä musikaalissa on niin paljon kaikkea, että sen haluaisi nähdä uudestaan, kenties produktion loppuvaiheessa, jolloin näyttelijät ovat vetäneet esitystä jo jonkin aikaa. Kaiken lisäksi kappaleet haluaa kuulla uudestaan. On todella ikävää, ettei kappaleita julkaista levynä, ainakin jos Eino Nurmistoa on uskominen, sillä useat niistä päätyisivät ehdottomasti musikaalisoittolistalleni.

Henkilökohtaisella tasolla musikaalin loppu oli absurdi kokemus. Kun lopussa Jumala toivotti Toukon tervetulleeksi taivaaseen, purskahdin odottamatta itkuun. Musikaalin päättää Hunks-henkinen iloinen tanssi, johon en pystynyt kiinnittämään kunnolla huomiota, sillä purin ahkerasti hammasta, jotta en vollottaisi vielä kotimatkallakin. Jotain tässä musikaalissa on pakko olla, sillä en ole koskaan ennen itkenyt teatterissa. 
________________________

Kiitos Turun Kaupunginteatterille lehdistölipusta.

19 kommenttia:

  1. Pitäisi kyllä harrastaa enemmän kulttuuria, siis käydä teatterissa ja esim. sinfoniaesityksissä - yleensä vaan raha tulee esteeksi (ehkä sitten työttömänä useammin?). Musikaalit ovat minulle hyvin harmaata aluetta, en edes tiedä klassikoita kuten Cats, Hair ja Greace kuin nimen tasolla.

    Hienoa, että Tom of Finland on nostettu Suomessakin niin merkittävään rooliin näin juhlavuonna ja vähän jo ennen sitäkin. Arvostan suuresti tätä, joskin uhkaa käydä vähän sama kuin Muumien kanssa, että taidetta voidaan lätkäistä ihan mihin vaan pintaan ja myydä sitä massoille. Tässä ilmiössä on toki parasta laaja saatavuus, jokainen voi omistaa edes yhden taidetuotteen maksamatta siitä nelinumeroisia tai isompia summia.

    VastaaPoista
  2. Oi, tämä kuulostaa upealta! Etenkin ihastuttaa ajatus siitä, että yleissävy on positiivinen - ja sinun yllätysitkusi <3
    Olen käynyt elämäni aikana teatterissa noin viisi kertaa, joten en voi väittää olevani mitenkään kokenut tässäkään asiassa, mutta minulle onnistuneen näytöksen merkki on juuri se, että se menee tunteisiin. Ja mitä odottamattomampia ne omat reaktiot ovat, sen parempi. :)

    VastaaPoista
  3. Sain pienen maistiaisen esityksestä lehdistötilaisuudessa. Kävin samalla kurkkaamassa Touko Laaksosesta tehdyn pienen mutta kiinnostavan näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa. Koska Laaksosen elämä oli minulle ennestään tuntematon, auttoi näyttely hyvin hänen tarinansa hahmottamisessa. Eli suosittelen piipahdusta sielläkin. :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostapa mielenkiintoiselta kokemukselta ja ennen kaikkea onnistuneelta, kun kerran tuollaisen tunnereaktion esitys sinussa herätti. Hienoa!
    Itseänikin häiritsee joskus, kun todellisten henkilöiden elämästä kertovia näytelmiä katsoessa ei tiedä, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Sitä tuntee itsensä sivistymättömäksi ja esityksen jälkeen on pakko googlata, tapahtuiko todella näin ja sanoiko henkilö jossain noin.
    Mutta toisaalta, hyvähän se on, jos esitys sivistää, herättää mielenkiinnon ja halun tietää lisää. Kirjoiltahan sitä suorastaan vaatii, miksei sitten teatterilta? 😊

    VastaaPoista
  5. En ihmettele yhtään että puskahdit itkuun (vaikken sinua tunnekaan), minä olen aina kokenut musikaalit hyvin voimakkaina ja itkenyt niissä aina. Eilen viimeksi Forzen on ice -esityksessä kummityttöni kanssa!!! Ja olen kovin pettynyt ellei musiikki ole tarpeeksi mahtipontista :) Tämä esitys vaikuttaa todella hyvältä ja aihe on mielenkiitoinen.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa kiinnostavalta ja Reija Wäre on loistava koreografi, pelkästään siksi voisin mennä katsomaan.

    Itsekin itken herkästi teatterissa ja elokuvissa, kirjoja lukiessa en niinkään. Pohdin tätä juuri, miksi kirjat ei minulla avaa kyynelkanavia samalla tavalla. Ehkä johtuu siitä, että kirjoista puuttuu visuaalinen ärsyke tai sitten siitä, että kirjaa lukiessa aivojen analyyttinen puoli aktivoituu enemmän kuin tunnekeskus. Olisi kiinnostava kuulla, onko muilla herkästi liikuttuvilla vastaavia kokemuksia.

    VastaaPoista
  7. Mulla on ongelma tämän TOF-buumin kanssa. Kävin Taidehallissa katsomassa hänen näyttelynsä ja aika pornoahan se osin oli. Tietysti on hienoa, että Laaksosen työt tunnetaan ulkomaita myöten jne. jne. Tässä kuitenkin joku aika sitten huomasin mainoksen, jossa Stockmann mainosti, että voi tulla ottamaan itsestään valokuvan pahvisen TOF-miehen kanssa. Monet Stokkan asiakkaista suuttuivat tästä kovin ja keskustelu netissä kävi vilkkaana.

    Minä taas aloin miettiä asiasta sitä puolta, että onko kyseessä jo jonkinlainen Laaksosen hyväksikäyttö? Juuri tuo, mistä sinäkin kirjoitat, että nyt hänen kuviaan printataan mihin vaan materiaaliin printti pystyy. En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Tämä musikaali kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  8. Minua kiinnostaisi käydä teatterissa enemmänkin, mutta olen monesti joutunut taloudellisen tilanteen vuoksi valitsemaan teatterin ja oopperan välillä - monesti ooppera on minun kohdallani voittanut.

    Sain kuulla Tom of Finlandin olemassaolosta vasta, kun hänen töitään alettiin siirtää postimerkkeihin yms. Minua alkoi kuitenkin kiinnosta hänen elämänsä, sillä onhan hän kuulunut seksuaalivähemmistöön aikana, jolloin se on ollut rikos. Musikaalia tuskin pääsen näkemään, sillä tähän hätään Turku on turhan kaukana, mutta ajattelin mennä katsomaan Touko Laakosesta kertovan elokuvan jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  9. Käyn harvoin teatterissa, ja musikaaleja en edes muista katsoneeni livenä... mutta TOF on ilmiönä kiinnostava. Hienoa, että Laaksosen taide huomioidaan tälläkin tavoin. Musikaali saanee huomiota sellaisiltakin katsojilta, jotka ehkä muutoin sivuuttaisivat hänen työnsä.

    VastaaPoista
  10. Musikaalit eivät oikein ole minun alaani. Pidän enemmän tavallisesta puheteatterista. Tässä ilahduttaa kuvaamasi positiivisuus ja iloisuus.

    VastaaPoista
  11. Kävin ennen enemmän teattereissa, mutta se on jäänyt. En käy siis edes elokuvia katsomassa. Suurin syy on monien näytösten myöhäinen ajankohta, mutta ehkä eniten se etten vain enää pysty handlaamaan massoja ja meteliä. En tiedä kiinnitetäänkö teattereissa nykyään huomiota ääniin: siis ettei olisi niin kovalla. Elokuvien kohdalla siihen on kai kiinnitetty huomiota, mutta minun on silti vaikea kestää niin voimakkaita ääniä.

    Hieno kirjoitus kyllä, kiiitos tästä. Musikaalit kyllä periaatteessa kiinnostavat, mutta taidan itse olla enemmän toisentyyppisten musikaalien ystävä.

    VastaaPoista
  12. Tämä(kin) olisi kiinnostava nähdä. Näyttää vaan pahasti siltä, että koko teatterihaasteeni on jäämässä muiden kiireiden alle. Ei vaan riitä enää viikonloppuja eikä viikolla oikein ehdi.
    Saattaapi kuitenkin olla niin, että pitäisi tutustua aiheeseen vähän paremmin etukäteen. Jos on paljon henkilöhahmoja ja aihe vieras, niin välillä saattaa punainen lanka kadota.

    VastaaPoista
  13. Tom of Finland kiinnostaa minua tavattoman paljon ja haluan ehdottomasti nähdä elokuvan jossain vaiheessa. Olen samaa mieltä kuin sinä: on mahtavaa että Tom of Finland on tuonut myös iloisen puolen homoista, eikä sitä usein nähtyä ahdistuneisuutta.

    Mutta se että itkit teatterissa, se todistaa että tässä oli oikeasti jotain todella hienoa <3

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen esitys ja postaus. Miksiköhän on pitänyt tehdä juuri musikaali? Olen "allerginen" niille. Onkohan elokuva ja musikaali tehty toisistaan tietämättä samaan aikaan? Leffan varmaan käyn katsomassa. Musikaalia en menisi, vaikka asuisin lähempänä.

    VastaaPoista
  15. Ihmetyttää kyllä minuakin vähän, että miksi tämä on musikaali ja tehty samaan aikaan kuin elokuva. Tom of Finland ei kiinnosta kyllä yhtään teemana ja siksi tämä jää väliin, vaikka jotain näytelmää olen Turkuun kyllä tässä keväällä tulossa katsomaan. Musikaaleista tykkäisin kyllä, niin harmi että just tämä on menossa just nyt, kun sinne päin olisin teatteriin menossa...

    -Veera

    VastaaPoista
  16. Olen nähnyt viime aikoina hienoja teatteriesityksiä, joten kyllähän tämäkin kiinnostaisi. En muuten muista pitkään aikaan esitystä, jossa EN olisi itkenyt. Alan olla siinä iässä, että kaikki liikuttaa. ;)

    VastaaPoista
  17. Vau, ollappa nyt Turussa. Laaksosen tarina on ollut tapetilla, ja onneksi yhden näkökulman siihen saa ensiviikon jälkeen, kun teattereihin tulee Karukosken elokuva.
    Kirjoita ihmeessä uusi postaus, jos menet katsomaan tämän uudelleen! :D

    VastaaPoista
  18. Olen seurannut Tom of Finland -ilmiötä aika etäältä, mutta nyt se on nousemassa jo sen verran isoksi jutuksi, että täytyy varmaan alkaa ottamaan tarkemmin selvää. Aloin juuri miettimään, kuinka kauan siitä on, kun olen itse käynyt viimeeksi teatterissa ja siitä on vierähtänyt ihan hävettävän pitkä aika! Turkuun asti en ehkä ihan malta lähteä, mutta pitää pitää silmät auki kiinnostavien esitysten varalta.

    VastaaPoista
  19. Tom of Finland on nyt kaikkialla. Viime kesänä kävin Pride-päivänä katsomassa Taidehallissa Helsingissä laajan näyttelyn hänen töistään. Se oli avartava, mutta jäin silloin kaipaamaan miestä kuvien takana. Hänen taiteensa on kieltämättä aika fokusoidussa genressä, ja on kiinnostavaa, että nyton leffa, tämä musikaali, lakanat ja ties mitä. Hesarin kuukausiliitteessä oli hyvä juttu, se kannattaa lukea.
    Hienoa, että on taidetta, joka koskettaa tunteita. Myös minä kyynelehdin Espoon Kaupunginteatterin uudessa Äidinmaassa. Tosin minä kyynelehdin vaikka urheiluruutua katsoessani.
    (En oikein tiedä, millä nimellä tämä kommentti näkyy, sillä en saanut kirjoitettua Kirsi Ranin / Kirsin Book Club mihinkään kenttään)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...