tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tampere kuplii ja minä vänkäröin

Jonkin aikaa sitten Turun fandom päätti, että ryhtyy järjestämään Finnconia Turkuun kesäksi 2018. Päätöksen jälkeen porukkamme tajusi, että tarvitsemme lisää kokemusta suurten tapahtumien organisoimisesta, joten otimme asiaksemme hankkia sitä. Ensiksi olimme syksyllä 2016 Traconissa kuunteluoppilaina, mutta koska kuuntelemisesta ei opi yhtä paljon kuin tekemisestä, lähes koko porukkamme ilmoittautui Tampere kuplii -tapahtumaan työvoimaksi. Niinpä lauantaina 18.3. noin klo 6.30 kaksi autollista porukkaa lähti huristelemaan kohti Tamperetta. Minulla luvassa oli ensimmäinen kokemus vänkärin pestissä.
Fanitapahtumassa tärkeää on asianmukainen
pukeutuminen. Vasta hankitu Hampaaton-
paita pääsi ensikäyttöön Tampereella.
Olen siinä mielessä tuore con-kävijä, että ensimmäinen kunnon kokoluokan con, jossa kävin, oli Finncon 2013 Helsingissä. Sekin oli osittain vahinko - en ollut suunnitellut sitä erityisemmin, mutta tosi viime tipassa päätin lopulta lähteä. Blogijuttuni ensimmäisestä Finncon-kokemuksestani voit lukea tästä. Silloin jo huomasin nettikeskustelujen pohjalta, että tapahtumiin tarvitaan vänkäreitä. En vain tajunnut, miksi kukaan haluaisi olla vänkäri, jos toisena mahdollisuutena olisi kaiken mahdollisen ohjelmanumeron seuraaminen ja siinä välissä hengaus jossain nurkassa kavereiden kanssa. Vänkäröinti kuulosti... no, työltä.

Nyt mielipiteeni on toki muuttunut hiukan. Edelleen haluan tapahtumissa päästä seuraamaan edes jotain ohjelmaa, mutta mukaan on tullut myös seura- ja/tai myyntipöydän takana päivystäminen, muu oheistoiminta ja fandomin erilaiset iltatapahtumat conin aikana.

Saimme kokea ison myyntisalin vilinän.
Tampere kuplii alkoi omalta osaltani Tampere-talon isosta myyntisalista, jonne kokosimme con-pöydän. Meillä oli kaksi porukkaa: pöydän päivystäjät sekä työvoimaksi ilmoittautuneet. Pöydän päivystäjät hoitivat Finnconista mainostamisen ja myynnin, kun taas muut suuntasivat infoon kuulemaan, mitä heidän pitää tehdä. Minun vuoroni alkoi klo 12 ja huomasin pian, että infon takana istuessa päätyi suoraan altaan syvään päähän. Tapahtuman kävijät tulivat esittämään jos jonkinlaisia kysymyksiä, joihin kaikkiin ei tiennyt itse vastausta, mutta nopealla selvittelyllä löytyi aina joku, joka tiesi. Jo muutamassa tunnissa pääsi nopeasti perille siitä, miten neuvoa tie mihinkin saliin, missä on nimmarointitila, missä myydään Tracon-lippuja ja onko cosplay-kisaan paikkalippuja.

Ruokapalkkaa.
Ensimmäisen infovuoroni jälkeen oli väsynyt ja nälkäinen, sillä takana oli jo ainakin kahdeksan hereilläolotuntia eikä yhtään lämpimää ateriaa. Onneksi vänkärit saivat ruokalippuja ja myyjille oli kahvia tarjolla, joten sain molemmat asiat jokseenkin hoidettua. 

Muutaman tunnin tauon aikana kävin myös kuuntelemassa yhden ohjelman suomalaisesta fantasiasarjakuvasta. Valitettavasti saavuin hiukan myöhässä, joten minulta jäi kuulematta, keitä lavalla on. Tunnistin sentään Petri Hiltusen ja tuoreen sarjakuva-Finlandian voittajan Janne Kukkosen. Paneelissa keskusteltiin paljon siitä, onko fantasiasarjakuva lapsille, aikuisille vai molemmille ja miten tekijät ovat itse asiaan suhtautuneet. 

Yllättävin tieto ohjelman aikana minulle oli se, että Kukkonen oli kuulemma alun perinkin "värittänyt" Voro-sarjakuvansa mustavalkoiseksi, sillä hän ei omien sanojensa mukaan hallitse väritystä tarpeeksi hyvin. Olin yllättynyt erityiseksi siksi, koska olin epäillyt sarjakuvan olleen alun perin värillinen, mutta päätetty lopulta painaa mustavalkoisena. Sitä pohdiskelin jo blogiarviossanikin. Nyt kun asian todellinen laita selvisi minulle, voisin todeta, että Voron mustavalkoväritys on liian tumma. Sarjakuva-albumin sisältö on kaikin puolin mahtava, juoni ja ympäristö kolahtaa, mutta liian tummat sivut tekivät sarjakuvasta paikoin raskaan.

Vapaa-ajalla ohjelmaa kuuntelemassa.
Myyntisali.
Iltapäivällä päädyin salivänkäröimään. Sitä olin jännittänyt jo etukäteen, mutta hyvinhän siitä selvittiin. Se oli oikeastaan sen verran hauskaa hommaa, että tuntui huijaukselta olla kuuntelemassa ihan kiinnostavia juttuja, vaikka oli samalla vuorossa. Toisaalta, jos saleissa ei olisi vänkäreitä, voisi ohjelma olla kaaoksessa. Huomasin myös, että kun minulle oli vain määrätty sali, jonne menen vänkäröimään, päädyin kuuntelemaan ohjelmaa, jota en olisi muuten varmaan koskaan päätynyt kuulemaan. Näin sain uusia, ennakkoluulottomia kokemuksia siitä, minkälaista ohjelmaa tapahtumissa voi olla. Liian usein coneissa päädyn kuuntelemaan aiheita, joista jo tiedän aika paljon valmiiksi, joten ohjelma ei välttämättä tuo paljon uusia asioita tietoisuuteeni. Nyt taas opin paljon uutta muun muassa suomalaisista pienemmän luokan sarjakuvajulkaisuista!

Salivänkärin näkökulmasta. Kuvassa myös J.P. Ahonen.
Illalla seurueemme suuntasi syömään, sattumalta samaan ravintolaan, jossa olimme kesällä Finnconin yhteydessä. Muistikuvissani ravintola oli meluisa, kuuma ja hidas. Tällä kertaa oloni oli jotenkin huomattavasti parempi, eikä ravintola vaikuttanut niin tukalalta. Kun hetken aikaa analysoin tilannetta, tajusin että nyt on leuto maaliskuu, eikä helteinen heinäkuu, jolloin taatusti jokainen oli tuplasti väsynyt ihan vain pelkän kuumuuden takia. Ei myöskään ollut kiireinen kesälomaperjantai, vaan ihan satunnainen alkukevään lauantai, joten keittiössä ei ollut jonoa.

Yksi yöpaikkani asukeista.
(Sivumennen sanoen, minua harmittaa edelleen, että en saanut aikaiseksi kirjoitettua Tampereen Finnconista. Minulla oli jo suunnitelmat ja jopa videomateriaalia kuvattuna, mutta en sitten vain ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa mitään järjellisessä ajassa. Harkitsen nyt jopa kirjoittavani jonkinlaisen throwback-postauksen.)

Majoittumisongelmien takia meillä ei ollut kaikille yhteismajoitusta, vaan majoituimme vähän kuka missäkin - kolmella oli joku tuttu, jonka yö mennä, kun taas loput olivat hostellissa. Minä sain patjamajoituksen kaveriltani, joten suuntasin siis sinne. Matkan varrella onnistuin muuten nappaamaan aika monta pokémonia!

Kun aamun herätys oli ollut ennen kuutta, illalla uni maittoi. Olo oli hämmentynyt, kun pää painui tyynyyn suunnilleen kymmenen maissa.

Mystinen kuva yöpaikastani.
Seuraavana aamuna puin päälle paidan, jonka olin edellisenä päivänä ostanut conista ja marssin kohtaamaan uuden con-päivän. Sunnuntaina minulla oli luvassa vain salivänkäröintiä. Ennen vuoroni alkamista ehdin tarkkailla paremmin conikävijöitä. Löysin itsestäni jonkin jännän kaipuun ernu-aikoihin, vaikken erityisen ernu ollutkaan teini-ikäisenä. Kun katselin tapahtuman cosseissa olevia teiniporukoita, jotka istuivat nurkissa, näin ihmisiä, jotka viettivät selvästi loistavaa aikaa, jonka he muistavat vielä vuosien päästä, kenties koko elämänsä. Minulle tuli hieman haikea olo. Olisin voinut olla kuin he, mutta en vain teini-ikäisenä tiennyt, että tällaisia tapahtumista on olemassa. Vaikka olihan niitä, Finnconeja ja Animeconeja ja kaikenlaista muutakin.

Uuteen päivään.
Haikeuksen lisäksi ehdin myös ihailla monenlaisia cosseja. En valitettavasti muistanut ottaa kuvia. Osan hahmoista tunsin, osa oli muuten vain upeita. Tällaisissa tapahtumissa iskee myös cossisokeus - jossain vaiheessa tapahtumaa ei enää ylläty yhtään mistään, en niukoista bikiniasuista tai jättikokoisesta pikachu-asusta. Totesinkin kaverilleni, että jos tapahtumassa tulisi vastaan vaikkapa henkilö, joka on ilkialasti, en hätkähtäisi, vaan todennäköisesti ajattelisin kyseisen henkilön vain cossaavan jotakuta, esimerkiksi Westworldin hostia.

Salivänkäröinti sujui hyvin, sillä päädyin sellaisiin ohjelmiin, joiden pitäjät olivat jo aika konkareita, joten heitä ei tarvinnut juurikaan neuvoa. Nakitettu ohjelma kuitenkin toi uutta näkökulmaa kaikkeen siihen, mitä pitää muistaa ottaa huomioon omassa conissa. Myöskin yleisesti ottaen huomasin nauttivan siitä tunteesta, minkä pieni paitaan kiinnitetty lätkä antoi. Olin mukana järjestämässä tapahtumaa, ainakin ihan vähäsen. Enää en ajattele, että vänkäröinti on tylsää työtä, jossa ei pääse näkemään itse tapahtumaa lainkaan. Enemmänkin siinä hommasa pääsee näkemään tapahtuman uudesta näkökulmasta!

*

Loppuun vielä muutama kuva ostoksistani. Tampere kuplii oli siinä mielessä erikoinen con, etten ostanut sieltä yhtään kirjaa. Monia kyllä pyörittelin käsissäni, mutta koin ne liian kalliiksi. Yhden J. P. Ahosen tuotokset olisin halunnut ostaa, mutta se ei valitettavasti ole vielä valmis! En myöskään käyttänyt juurikaan rahaa taidekujalle. Kävin ainoastaan ostamassa Myrntailta kirjanmerkin, mistä on tullut minulle jo traditio. Valitettavasti näyttää siltä, että ellei Myrntai tee uusia kirjanmerkkimalleja, minulla on nyt ne kaikki.


Hankin SirRoilta kaksi kaulakorua. Ensiksi olin ostamassa vain yhden, mutta en osannut päättää kahden väliltä. Toinen on hitusen fandom-henkinen, sillä korussa oleva teksti on peräisin jostain Potter-kirjasta. Toinen taas on niin sanottu "siviilikoru", jota voi käyttää silloinkin, kun ei huvita kuulutella fanitustaustaa kanssaeläjille.


Ostin myös Pocky-keksejä ja niiden sukulaisia. Finncon-pöytämme oli Manga Cafen vieressä ja usein pöydän äärellä piipahtaessan tuli seurattua sitä, kuinka ahkerasti Manga Cafessa kävi kauppa. Kävi melkein sääliksi myyjää, joka oli lähes koko ajan pöydän takana yksin.



Finncon 2018:n somevastaava kiittää Tampere kupliista ja mukavasta ja opettavaisesta kokemuksesta vänkärinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...