keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tylycon 2017


Tylycon järjestettiin 8.4.2017 Malmitalolla Helsingissä. Kun tapahtuma julkistettiin, siihen ilmoitti Facebookissa osallistuvansa huima määrä ihmisiä. Lopulta lippuja laitettiin myyntiin huomattavasti vähemmän kuin mitä kiinnostuneita olisi ollut, tilasyistä johtuen, ja liput myytiin loppuun alta aikayksikön. Minäkään en onnistunut saamaan lippua.

Onneksi tapahtuman aulatila oli kuitenkin avoin kaikille. Kun Finncon 2018:n coniteassa tuli puheeksi se, että kuka menee edustamaan tapahtumaa, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Mukaan matkalle tuli conitean sihteeri Johanna. Yhdessä valikoimme Finnconia järjestävän seuran myytävistä rintanapeista mukaan Potter-henkisimmät, nappasimme seuramme maskotit ja Finncon-esitteet matkaan ja varasimme aamuvarhaiset paikat Onnibussiin. Hyppäsimme 6:35 läheiseltä pysäkiltä bussin kyytiin ja suuntasimme kohti Helsinkiä.

Hississä noin 6.15 aamulla, asianmukaisesti pukeutuneena.
Olimme Helsingissä vähän ennen yhdeksää. Heti bussipysäkillä seuraamme liittyi kaksi naista, jotka myös olivat matkalla tapahtumaan ja halusivat kulkea sinne yhdessä. Kenties paikallisliikenne ei ollut heille tuttua? Ei se kyllä ollut meillekään, mutta etukäteen tehdyn selvityksen avulla päädyimme ilman välikohtauksia Malmitalolle, jossa meitä jo odotti iso rivi lipunvaihdon väkeä. Koska meillä ei ollut lippuja, jotka vaihtaa rannekkeiksi ovella, meidät ohjeistettiin vain suoraan marssimaan sisälle ja hakeutumaan toisen kerroksen seura- ja tapahtumapöytien luo. Huomasimme siellä, ettei pöytiä ollut mitenkään merkitty etukäteen, joten koska olimme ensimmäiset paikalla, valitsimme yksinkertaisesti mielestämme parhaalla paikalla olevan pöydän. Vanhalla rutiinilla pöytä oli kasassa käden käänteessä.

Kuva: Johanna Junnila
Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun olin jossain conissa pelkästään edustamassa jotakin. Olen kyllä usein ollut seurapöydän takana päivystämässä, mutta kun puhutaan Finnconista, muista isoista coneista tai kirjamessuista, päivystäjiä on niin paljon, että itselle jää vain muutaman tunnin vuoroja, ja muu aika menee conin ohjelmaan tutustuessa. Nyt emme edes voineet osallistua ohjelmaa, ja meitä oli muutenkin paikalla vain kaksi, joten pöydän takana täytyi pysyä tiiviisti.

Aika onneksi sujui oikein mukavasti. Ensinnäkin otimme asiaksemme saada jaettua mahdollisimman paljon uusia, värillisiä esitteitä, joten pidimme kirjaa niiden menekistä. (Yleensä kirjaa pidetään vain myynnistä.) Olin myös ottanut mukaan neuletyöni, korpinkynnen tupahuivin. Minun oli pitänyt saada se valmiiksi coniin mennessä, jotta itse voisin käyttää jo minulla olevaa luihuishuivia ja Johanna olisi saanut lainaan korpinkynsihuivin, mutta kiireistä johtuen huivi oli vielä kesken. Oli kuitenkin tapahtumalle sopivaa neuloa paikan päällä tupahuivia. Aika kului myös mukavasti Pokémonia pelaten, sillä tapahtuman välittömässä läheisyydessä sattui olemaan kolme stoppia.


Yhteen ohjelmanumeroon ehdin osallistua. Kunniavieras Jaana Kapari-Jatan nimikirjoitustilaisuus oli kaikille avoin, joten pidin taukoni päivystyksestä siinä vaiheessa. Yleisesti ottaen pidän nimikirjoitustilaisuuksia vähän hassuina, sillä en osaa suhtautua nimmareihin ihan niin fanittavasti kuin mitä jotkut suhtautuvat (en esimerkiksi ostaisi koskaan nimmaroitua kirjaa netistä, vaikka se olisikin joku hieno ennakkotilausjuttu), mutta ne ovat kuitenkin käteviä tilanteita tavata henkilöitä, joita jostain syystä ihailee. Olin siis ottanut mukaan Kapari-Jatan kirjan Pollomuhku ja posityyhtynen, ja asetuin nimmarointijonoon.

Tilaisuus oli organisoitu hyvin. (Myöhemmin kuulin eräältä järjestäjältä, että järjestely oli täysin spontaani.) Jono ohjattiin erään salin katsomoon istumaan, ja rivi kerrallaan nousimme seisomaan ja asetuimme varsinaiseen nimmarijonoon.


Suunnittelin sanomisen jonottamisen aikana. Ajatuksenani oli kehua Kapari-Jatan Dorian Grayn muotokuvan suomennosta, sillä pidin siitä enemmän kuin hieman vanhemmasta suomennoksesta, mutta kun oli minun vuoroni, sanoinkin sitten kaikkea muuta. Sanoin, että minulla on monia kääntäjätuttuja, jotka arvostavat hänen työtään, ja että kuinka itsekin suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijana arvostan hyvää käännöstyötä. Kuten aina, tällaisen tilaisuuksien jälkeen oloni oli vähän pöljä, mutta pöljempi olo olisi ollut, jos olisin vain ollut tuppisuuna.


Tapahtuma itsessään vaikutti kaikin puolin erittäin hyvin järjetetyltä. Itse pelkäsin kauheaa kaaosta, kun tuhannet Potter-fanit yrittävät viettää hauskaa käytävillä, mutta onneksi kauhukuvani ei toteutunut. Kaikkialla mahtui kulkemaan mukavasti, mutta kaikkialla oli silti aina jonkin verran porukkaa, niin että kunnon con-pöhinä saatiin päälle.

Yksityiskohdat oli mietitty tarkkaan. Koko tila oli koristelty Potter-henkisesti. Tupavärit oli edustettu ja kahvilan leivokset nimetty teeman mukaisesti. Erityisen paljon iloa toi näyttely, joka sattui olemaan sillä alueella, missä pidimme pöytäämme. Se veti kivasti porukkaa, ja saimme itsekin tutustua erilaisiin Potter-tavaroihin, muun muassa maatuskaan, jossa kaikista pienin hahmo oli Kalkaros. Harmittaa, etten muistanut ottaa siitä kuvaa.


Tapahtuma tarjosi kaikkea hauskaa niillekin, joilla ei ollut lippua: näyttelyitä, myyntipöytiä, nimmarointitilaisuuden, tietovisan... Oikeastaan ainoa kritiikki, mitä olen tutuiltani kuullut, on ollut ohjelma. Sitä oli kyllä paljon, mutta kuulemma koville Potter-faneille ne eivät tuoneet kovin paljon uusia näkökulmia. 

Pöydän pitäjänä kaikki sujui rennosti. Ainoa miinus voisi olla se, ettei pöytien pitäjille ollut järjestetty kahvia. Joissain coneissa sellainen nimitäin on. Ymmärrän kuitenkin, ettei uudella, pienellä conilla ole välttämättä resursseja tähän. Kyllä yhden conin ilman kahvia pärjää. :)

Toivoa voi, ettei Tylycon jää yhden conin ihmeeksi, vaan se tehdään joskus uudestaan. Ainakaan Potter-fandom ei ole hiipumassa, vaan pikemminkin se tuntuu elävän uutta innostuksen aikaa uusien elokuvien ja muun materiaalin kautta. Mitä mieltä muuten olette siitä, että Jude Law on kiinnitetty nuoren Dumbledoren rooliin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...