maanantai 22. toukokuuta 2017

Arthur Golden: Geishan muistelmat

Tammikuussa alkanut ikuisuusprojektini on viimein saanut päätöksensä. Sain juuri Arthur Goldenin lähes 600-sivuisen romaanin Geishan muistelmat loppuun. Ikuisuusprojekti ei ole johtunut kirjan tylsyydestä. Geishan muistelmat on kiehtova tarina, mutta opiskelukiireet ovat estäneet siihen tarttumisen moneen kuukauteen. Kaiken lisäksi olin jo nähnyt kirjaan perustuvan elokuvaversion, minkä takia tarina oli jo entuudestaan tuttu, eikä minulla ollut suurta kiirettä päästä kirjassa loppuun Nyt kun kesälomani on aluillaan, oli aika tarttua kirjaan uudestaan.

Kirjan kertojaääni on vanha New Yorkissa asuva Sayuri-niminen geisha, joka on päättänyt kertoa erikoisesta elämästään. Hän aloittaa tarinansa pienestä kalastajakylästä, jossa 9-vuotiaan tytön Chiyon elämän muuttuu, kun hänen äitinsä kuolee luusyöpään. Chiyon vanha isä ei jaksa huolehtia Chiyosta ja hänen isosiskostaan Satsusta, joten heidät myydään eteenpäin. Sisarukset erotetaan ja Chiyo päätyy okiyaan, eli talouteen, jossa elää yksi tai useampi geisha. Aluksi Chiyo on alhainan palvelija, mutta erikoisten sinisten silmiensä ja muutenkin hätkähdyttävän ulkomuotonsa seurauksena hänet huomataan ja hän päätyy geishakoulutukseen. Muilla tarinan hahmoilla saattaa olla omat motiivinsa Chiyon koulutukseen, mutta itse päähenkilö haluaa kouluttautua mahtavaksi geishaksi, jotta voi saada itselleen erään sähkölaitoksen puheenjohtajan, johon hän on ehtinyt ihastua.

Geishan muistelmat on saanut paljon kritiikkiä siitä, että sen on kirjoittanut yhdysvaltalainen mies esimerkiksi sen sijaan, että sen olisi kirjoittanut oikea geisha. Romaani perustuu Goldenin jälkisanojen mukaan 1960-70-luvuilla vaikuttaneen geishan Mineko Iwasakin kertomuksiin. Huomiotava on, että Mineko Iwasaki on itsekin kirjoittanut kirjan Geisha, a life (tunnetaan myös nimellä Geisha of Gion: The True Story of Japan's Foremost Geisha. 2002.) Se kannattaa lisätä lukulistaan. Toivoisin, että olisin tarttunut siihen ennen fiktiivistä teosta, mutta sain selville oikean elämäkerran olemassaolosta vasta Goldenin romaanin aloittamisen jälkeen.

Jos pistää siivun keskustelun siitä, kenellä on oikeus kertoa kenenkin tarina, romaanina Geishan muistelmat ei ole niin vaikea mitä pelkäsin. Odotin runollista, hidaslukuista teosta, jossa puhutaan paljon japanilaisesta taiteesta. Kun Geishan muistelmat ilmestyi elokuvana 2005 (suomessa 2006), olin 14-vuotias. Katsoin elokuvan ja ihastuin siihen, vaikkakin englannin käyttö Japaniin sijoittuvassa elokuvassa häiritsi suunnattomasti. Yritin lukea kirjaakin, mutta se tuntui vaikealta. Nyt kymmenen vuoden kuluttua kirja tuntuu jopa liian monotoniselta. Kenties tähän vaikuttaa aikuistuminen ja runsas lukeneisuus. Jos tarinasta riisutaan kaikki koreilu, se on yksinkertaisuudessaan kertomus nuoresta naisesta, joka kouluttautuu ammattiin ja pyrkii sen kautta voittamaan itselleen miehen, johon on jo nuorena rakastunut.

Geishaksi kouluttautuminen on esitetty kirjassa kiinnostavasti. Kirja on erittäin yksityiskohtainen sen suhteen, mitä rituaaleja tyttö suorittaa ennen kun aloittaa koulutuksensa, ja mitä kaikkea liittyy itse koulutukseen ja ammatin harjoittamiseen. Geishana olo ei ole helppoa, vaan kauneus ja epämukavuus yhdistyvät muun muassa myrkillisissä meikeissä, tukkalaitteissa, joiden kanssa on lähes mahdoton nukkua mukavasti ja asiakkaissa, jotka vaativat mitä oudoimpia asioita. 

Kaikesta työmäärästä huolimata geisha ei kykene hallitsemaan omaa talouttaan, ei ainakaan Chiyo, joka on geishaki tultuaan saanut nimen Sayuri. Sayuri asuu okiyassa, jossa hänen asemansa on huono, sillä häntä ei ole adoptoitu talon tyttäreksi. Hänen isosiskonsa Mameha, eli häntä kouluttava geisha, asuu muualla, ja talossa asuva toinen geisha Hatsumomo on ottanut elämäntehtäväkseen tehdä Sayurin elämästä vaikeaa. Hatsumomon motiiveja ei käydä kovin tarkkaan läpi, sillä tarinankerronta on subjektiivinen, eli se mitä Sayuri ei itse halua muistella, ei ole päässyt kirjan sivuille saakka. Oman tulkintani mukaan Hatsumomo näkee Sayurissa sellaista potentiaalia, jonka hän kokee uhkana omalle uralleen, ja pyrkii tuhoamaan Sayurin uran ennen kun se pääsee kunnolla alkuun. Loppujen lopuksi pakkomielle Sayurin tuhoamisesta ajaa Hatsumomon tuhoon.

Kiehtovuudesta huolimatta romaani syyllistyy suureen määrään toistoa. Varsinkin romaanin loppupuolella jatkuvat yksityiskohtaiset kuvauksen teeseremonioista ja muista illanistujaisista tuntuvat ikävystyttäviltä. Romaanin loppu tuntuu pitkitetyltä, sillä omasta näkökulmastani tarina loppuu siihen, kun Sayuri saavuttaa itselleen hyvän aseman okiyassaan. Sitä seuraa kuitenkin vielä puheenjohtajan valloitus, mikä ei minua jaksanut kiinnostaa, sillä tiesin jo, miten se päättyy. En pysty pitämään Sayurin ja puheenjohtajan suhdetta romanttisena, sillä se on epätasa-arvoinen. Toisaalta Sayurin näkökulmasta hän saavutti juuri sen, minkä halusi: hyvän aseman ja miehen, josta on unelmoinut koko elämänsä. Olisin vain toivonut, että Sayurilla olisi ollut elämässään muitakin haaveita. Tai kenties luin romaania liikaa länsimaalaisen feministin linssien läpi.

Geishan muistelmat tarjoaa taatusti monille lukijiolle paljon mielenkiintoista tietoa geishoista. Lukuisista pienistä virheistä huolimata se taatusti korjaa yleisimpiä harhaluuloja, esimerkiksi sen, että geishat olisivat olleet prostituoituja. Kirja tarjoaa kurkistusikkunan geishojen ja heidän lähipiirinsä elämään toisen maailmansodan aikana, aikana, jonka jälkeen koko kulttuuri alkoi kuihtua. Suosittelen kirjaa heille, jotka eivät niin ryppyotsaisesti suhtaudu kaikkien yksityiskohtien paikkaansapitävyyteen.

ALKUPERÄINEN NIMI: Memoirs of a Geisha
SIVUJA: 590
KUSTANTANUT: WSOY, Loisto-pokkari
JULKAISTU: 1997 (suom. 1997) 
SUOMENTANUT: Irmeli Ruuska 
MISTÄ MINULLE: Oma ostos divarista

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva että teit tästä postauksen, minä kun juuri mietin että laitanko oman kappaleeni kirpparipinoon vai en. En ole siis kirjaa lukenut, mutta elokuvan olen nähnyt monesti ja pidän siitä kyllä paljon. Ja nyt tämän tekstin jälkeen uskon, etten menetä mitään jos jätän tämän lukematta. Tarinan muistan kuitenkin alusta loppuun hyvin, ja se avasi jo aikoinaan silmäni Geisha-kulttuurille ja sai etsimään tietoa lisää. Tosin ehkä tuon omaelämäkerrallisen kirjan voisi joskus lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan etuja ehkä elokuvaan nähden on hieman yksityiskohtaisempi geishakoulutuksen kuvaus. Elokuvassa se tapahtuu suunnilleen yhden montaasin aikana. Kirja myös muistaakseni jatkaa hieman pidemmälle tarinaa kuin elokuva, mutta ei mielestäni merkittävästi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...