sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset osa 1)



Sini Helmisen Kaarnan kätkössä aloittaa Väkiveriset-sarjan, joka käsittelee fantasiaa suomalaisen fantasiaperinteen kautta. Poissa ovat kliseiset haltiat ja kääpiöt, ja heidän on korvannut joukko metsänneitoja, hiisiä ja sinipiikoja. Toisaalta funktio näillä fantasiaolennoilla on sama: he astuvat päähenkilön elämään, hämmentävät sitä ja antavat lopulta päähenkilön elämälle aivan uuden suunnan.

Päähenkilön Pinjan elämän piti olla selvillä, mutta kaiken muuttaa kännykkään tullut kuva, jossa Pinjan poikakaveri suutelee Pinjan ystävää. Kertaheitolla menee luottamus poikakaveriin ja ystävään, ja motivaatio lukea kevään pääsykokeisiin laskee. Pinja viettää suurimman osan ajastaan kotona masentuneena, eivätkä hänen vanhempansa tunnu ymmärtävän. Pinjan äiti katsoo, että työ on paras lääke kaikkeen ja patistaa Pinjan kesätöihin puutarhahommiin. Puutarhahommista Pinja tapaakin Virven, joka lumoaa Pinjan. Pian onkin romanssi pystyssä, mutta Pinjaa hermostuttaa selässään oleva erittäin iso arpi, joka on toistaiseksi estänyt häntä esiintymästä vähissä vaatteissa kenenkään nähden. Pakkaa sekoittaa vielä tyttö, Tuulia, jonka ainoastaan Pinja tuntuu näkevän.

Kaarnan kätkössä on ihan hyvät puitteet, mutta toteutuu tökkii. Luin tämän kirjan Blogistanian lukumaratonin aikana. Aihetta käsittelevässä bloggauksessa mainitsin, että onneksi päädyin lukemaan kirjan maratonin aikana, sillä muulla ajalla kirja olisi voinut olla hidas lukuprojekti. Kenties jopa kesken jäänyt projekti. Kaarnan kätkössä ei nimittäin napannut oikein missään kohdassa. Suurimmaksi ongelmaksi koin päähenkilön impulsiivisen käytöksen, joka esti juonen ennakoinnin. (Yksi romaanien lukemisen iloista on yrittää ennakoida juonen suuntaa ja joko yllättyä positiivisesti, jos juoni lähtee yllättävään suuntaan tai tuntea tyydytystä, jos juoni kulkee aavistettuun suuntaan.) Koin olevani liian vanha lukija, vaikka yleensä minulla ei tällaista ongelmaa nuortenkirjojen parissa ole. Pinjan käytöksessä ei ollut sellaista aikuisuutta, mitä olisin odottanut, mutta toisaalta kirja ei välttämättä kunnolla nostanut esiin sitäkään, että Pinja on teini-ikäinen ja käyttäytyy siksi epäloogisesti.

Juonta tarinassa kyllä on, reippaasti. Pinja ehtii kirjan aikana erota poikakaveristaan, löytää itselleen tyttökaverin, saada selville salaisuuksia sukujuuristaan ja joutua vieläpä kidnapatuksia ja pelastetuksi. Yksi lempikohdistani on rituaali, jossa kutsutaan esiin talon kotitonttu. Hauskoista yksityiskohdista huolimatta tarinasta tuntuu yksinkertaisesti puuttuvan jokin taso, joka saa aikuisen lukijan kiinnostumaan tekstistä aidosti. Vähän tuli sellainen olo, että Myllylahti on päästänyt julkaisuun kirjan, joka olisi vaatinut vielä hitusen läpikäyntiä. Kirjassa olisi ollut paljon kaikkea, mitä käsitellä syvällisemmin: esimerkiksi juuri väärään aikaan tapahtunut ero ja sen vaikutus nuoren tulevaisuuteen. Nyt kitja tuntuu pikemminkin juonen tärkeimpien kohtien läpi juoksulta.

Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen sarjan, joten toivoa on, että tarina syvenee jatko-osissa. Ensimmäinen osa ei tosin kannusta jatkamaan sarjan lukemista. Tarina kyllä jää ihan kutkuttavaan tilanteeseen, jossa Pinja on saanut tietää jotain menneisyydestään ja jotain lupauksia tulevasta annetaan, mutta lupaukset eivät vaikuta tarpeeksi suurilta kolmelle jatko-osalle. Tulevat osat näyttävät, miten Helminen kehittyy kirjoittajana. Suomalaiseen kansanperinteeseen pohjautuva urbaani fantasia nyt kun ideana on ihan hauska.

SIVUJA: 216
KUSTANTANUT: Myllylahti
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale


Muissa blogeissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...