lauantai 5. elokuuta 2017

Bloggaamisesta ja sen mielekkyydestä

Istun tietokoneen ääressä ja tuijotan tyhjää kenttää. Tähän se bloggaus pitäisi kirjoittaa. Silti aloittaminen on vaikeaa. Ruutu alkaa täyttäytyä kliseisen töksähtävillä virkkeillä.

En ole blogannut pitkään aikaan kunnolla. 

Sen huomaa helposti, kun vilkaisee viimeisimpien tekstieni julkaisutahtia. Heinäkuussa ehdin kirjoittaa vain yhden bloggauksen ja senkin junassa, hieman hutiloiden, kirjasta josta en erityisemmin pitänyt. Kesäkuussa oli heinäkuuhun nähden erittäin reipas: peräti neljä bloggausta! Toukokuussa taas sain aikaiseksi vain yhden. Keskiarvo tämän vuoden bloggauksille on 3,3 bloggausta kuussa. Se ei ole mitenkään huima määrä.

Aiheita minulla olisi ollut vaikka kuinka! Olen lukenut ihan hyviä kirjoja. Olen osallistunut tapahtumiin, kuten Blogistanian Finlandia -palkintojenjakotilaisuuteen. Olisin voinut vaikka kirjoittaa siitä, kuinka ensimmäinen päätoimittamani lehti (Spin) on ilmestynyt tai siitä, mitä kiinnostavaa ohjelmaa Worldconissa on minun mielestäni. 

Totuus vain on se, että en ole yksinkertaisesti ehtinyt tehdä oikein mitään. 

En haluaisi kirjoittaa koottuja selityksiä. Silti minulla on olo, että haluan vähän avata sitä, miksi olen elellyt hiljaiseloa. Siihen on oikeastaan kaksi syytä: blogattavien kirjojen laahaaminen sekä kokopäivätyö.

Aloitetaan vaikka noista töistä. Tajusin tämän kesän aikana, että olen ensimmäistä kertaa kunnon kokopäivätöissä, siis sellaisissa, joissa ollaan maanantaista perjantaihin kahdeksan tuntia päiväsä töissä. Toki olen aiemminkin tehnyt töitä, mutta se on ollut keikkaluontoista tai puolipäivätyötä. Kuvittelin alkukesästä, että ehtisin töiden jälkeen istuskella nurmikolla kirjojen parissa ja minulla olisi energiaa vielä blogata niistä. Voi kuinka olinkaan väärässä.

En lainkaan ollut osannut varautua siihen, kuinka työt veisivät voimiani. Samaan aikaan en osannut rajoittaa sosiaalista elämääni, joka on opiskelun tuoman vapauden takia päässyt levähtämään hyvin laajaksi. Olin lähes joka viikonlopun jossain ja arki-iltoinakin usein niin myöhään liikenteessä, että yöunista oli pakko nipistää. Ehkä koko rumban huippuhetki oli viikon takainen viikonloppu, jolloin olin Ropeconissa työvoimana ja saavuin majapaikkaani yömyöhään tuntien oloni humaltuneeksi, vaikken mitään vettä väkevämpää ollut ottanut. Univelka vaan oli järkyttävä.

Olen siis elänyt kesän aika lailla minuuttiaikataulun mukaan. Silloin kun olisi ollut aikaa blogata, sänky on vetänyt enemmän puoleensa. Tai Netflix. 

Toinen syy on tosiaan johtunut rästipinosta, joka kasvaa yhtä mittaa. Pinossa on kirjoja, joita luin  jo alkuvuodesta. Pinosta puuttuu kirjoja, jotka olen jo joutunut palauttamaan kirjastoon sakkomaksujen uhalla. Pinossa on hyviä kirjoja, joita haluaisin kehua. Pinossa on keskinkertaisia kirjoja, joissa oli hyvät puolensa, mutta joista ei oikein tunnu löytyvän paljon sanottavaa. Tuijotan pinoa ja ahdistun. Noista pitäisi kirjoittaa, mutta en saa aikaiseksi.

Ehkä on vielä kolmaskin syy. Se on kaikista epämääräisin, siihen on vaikea tökätä sormeaan. Ajankäytön voi aina suunnitella uudestaan, varsinkin kun kirjoitan tätä viimeisen työpäiväni iltana., eli aikaa pitäisi järjestyä tulevaisuudessa enemmän. Blogijononkin saa kirittyä, jos ottaa itseään niskasta kiinni. Kolmas syy koskee bloggaamisen mielekkyyttä.

Kun aloitin bloggaamisen aktiivisemmin, minulla oli välivuosi, jolloin elämäni oli aika lailla tyhjää. Elämäntilanteeni on muuttunut sen jälkeen aika paljon. Nykyään opiskelen, käyn välillä töissä ja harrastan siinä sivussa aktiivisesti. Blogini alkuperäinen tarkoitus - kirjoittaa ajatuksia kirjoista, sillä lähipiireissäni ei ollut ketään, jolle kertoa kirjoista - on menettänyt merkityksen sitä mukaan, kun olen löytänyt seuraa, jossa voin oikeasti puhua lukemistani kirjoista. Samalla bloggaus toki on tuonut mukanaan aivan uusia puolia: uusia yhteisöjä, lisää kirjakeskustelua, arvostelukappaleita, erilaisia tapahtumia...

Huomaan välillä kamppailevani eriskummallisen ongelman edessä. Tuntuu, että minun "pitäisi" blogata, mutta en jaksa. Samalla mietin, kenelle olen tilivelvollinen. Kenties itselleni? Harmittaisi, jos antaisin hyvän harrastuksen vain hiipua. 

Suurimmaksi ongelmaksi on viime aikoina muodostunut itsekriittisyys. Ennen vain kirjoitin menemään, mutta nykyään haluaisin tuottaa laadukkaampia arvosteluja. Kun rima on korkealla, isoon rästipinoon on vaikea tarttua. Viime kesänä ratkaisin ongelman kirjoittamalla miniarvosteluja. Ehkä harkitsen sitä jälleen uudestaan.

Toinen ongelmakohta on blogimaailman muutoksessa. Vielä pari vuotta sitten koin, että kirjablogit ovat se juttu, aallon harja. Nyt tuntuu, että blogi on vanhanaikainen, jämähtänyt muoto. Kaikki on jossain nopeassa somessa. Itsekin olen huomannut, että on helpompaa nopeasti kirjoittaa pari sanaa Goodreadsiin tai ladata kuva Instagramiin. Siitä tulee syyllinen olo. Pitäisi kirjoittaa jotain oikeasti.

Toisaalta mikä on oikea tyyli puhua kirjoista? Pitääkö kirjapuheen aina olla pitkää, hyvin jäsenneltyä teksiä? Jos mennään tarpeeksi kauas siinä ketjussa, että entinen tyyli oli jotenkin parempi kuin uusi, kohta päästään siihen, että ainoa oikea tapa keskustella kirjoista on sulkakynin raapustettu kirjeenvaihto kahden filosofin välillä. 

* * *

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ollut sekä pyrkiä kasaamaan omia ajatuksiani että hieman kertomaan blogini lukijoille, että missä mennään. Välillä mietin, onko niitä lukijoita enää lainkaan. Kyllä kommentteja silti tulee, kun bloggaan. Ehkä lukijat aktivoituvat, kun itsekin aktivoidun. Sain jopa kommentin sähköpostin kautta, mikä ilahdutti mieltäni!

Ei tämä blogi minnekään katoa. Tilasin tänään jopa käyntikortteja! (Tosin liian myöhään Worldconia ajatellen.) Ehken päivitä niin usein, kuin ennen, mutta pyrin nostamaan päätäni aina aika ajoin. On minulla vielä sanottavaa.

10 kommenttia:

  1. Arvostan pitkiä tekstejä, jos on kyse kirjojen analysoinnista ja pohdiskelusta. Yksi kuva ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa, jos on kyse kirja-arvostelusta.

    Blogisi on kyllä sen verran tasokas, että hutaistenkin kirjoitettu blogiteksti on keskivertolukijan silmään hyvää ja mielenkiintoista luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin, pidempi arvostelu on yleensä parempi kuin kuva kirjasta ja vähän hehkutusta. Joskus vaan ei jaksaisi kirjoittaa niitä pitkiä juttuja.

      Ja kiitoksia, tässähän ihan punastuu. Tällaiset kommentit antavat energiaa jatkaa bloggausharrastusta. :)

      Poista
  2. Jep, toivon samaa kuin Maria yllä - että vaikka some onkin vallannut lukijoita pidemmiltä teksteiltä, toivon yhä, että pitkät tekstit säilyvät. Minusta kirjabloggaajat tekevät arvokasta työtä kirjoittaessaan laajoja tulkintoja, analyyseja ja arvioita. Blogiasi on kyllä kiinnostava lukea.

    Olen itsekin kamppaillut sen kanssa, pitääkö jokaisesta luetusta kirjasta blogata. Tuskin. Hommassa on hyvä pitää hyvä mieli mukana, eikä päivittäisestä somettamisesta kannata ottaa tähän hommaan mallia. Kirjoita silloin, kun se hyvältä tuntuu ja sanottavaa riittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pitää somea jonkinlaisena tukena. Suurimmilta osin tällä hetkellä saan siitä apua siinä mielessä, että otan usein kuvia kirjoista, joita olen lukemassa, ja kun bloggauksen aika tulee, kirjan kannesta on jo ihan edustava kuva. :D

      Poista
  3. Välillä on hyvä pohdiskella ja koota ajatuksiaan, vallankin jos fiilis harrastuksen suhteen on jo pidempään ollut jotenkin töhnöinen. Itse laittaisin tässä kohtaa blogin tauolle, ihan virallisesti tauolle, joksikin aikaan ja selkiyttäisin ajatuksiani. Keskittyisin kasaamaan elämässä prioriteetit järjestykseen ja miettisin sitten, mikä on blogin paikka siinä jonossa - tai onko sille sijaa enää ollenkaan.

    Yksi näppärä tapa selvitä kevyemmin ja vähemmillä paineilla vaikkapa nyt kirja-arvosteluiden tekemisestä, voisi olla jonkin uudenlaisen postausformaatin kehittely. Jos pitkät, hyvin jäsennellyt, huolellisesti tehdyt ja kokeatasoiset arvostelut vievät liikaa resursseja, joita juuri nyt ei tunnu alkuunkaan riittävän omien vaatimustesi mukaisen tekstin tuottamiseen, voit päättää tietoisesti kirjoittaa ihan erilaisia arvosteluja, esim. tiiviitä, spontaaneja, tietyssä aikarajassa roiskaistuja pika-arvioita.

    Kyllä niillekin lukijoita varmasti löytyy, kun ottaa huomioon juuri tuon pohdintasi siitä, miten blogien seuraaminen alkaa ylipäätään vaikuttaa monen mediankuluttajan mielestä turhan aikaavievältä ja epäviihdyttävältä puuhalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan pohdiskellut sellaisia arvosteluja, joissa käytän vaikka ranskalaista viivaa. Ainakin se auttaa aluksi. Joskun on käynyt jopa niin, että ranskalaisten viivojen avulla onkin tullut niin hyvin jäsennelty teksti, että viivat voi poistaa ja teksti toimii hyvin.

      Ehkä kokeilen kirjoittaa erilaisilla tyyleillä. Ehkä yritän löytää uudenlaisen rentouden.

      Poista
  4. Minun näkemykseni kirjabloggaamiseen on sellainen, että se on mukava harrastus. Kirjoitan joka kirjasta vain siksi, koska haluan kirjata muistiin kaikki lukemani kirjat. Tekstit voivat olla erilaisia ja eri tasoisia, omia lukukokemuksia. Jokaisen kannattaa siis pitää blogiaan omalla tyylillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aina tyydyttävää, jos kaikista kaikista lukemista kirjoista löytyy bloggaus, jonka linkata luettujen listoille. :D

      Poista
  5. Ei bloggaamisesta kannata ottaa liikaa paineita, ja kuten muutkin on sanonut niin sulla on kyllä niin hyvin pidetty blogi, ettei niitä hutaistuja kyllä kovin helposti erota!
    Itsellä ainakin hetken tauko on auttanut, kun tuntuu että bloggaaminen tökkii. Myös miniarviot ovat auttaneet paljon, kun voi kirjoittaa monesta kirjasta kerralla, eikä läheskään niin laajasti :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...