torstai 14. syyskuuta 2017

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls (Vol 1)

lle hetkelle on tyypillistä kuvata uusia fiktion tuotteita muilla jo tunnetuilla teoksilla.  Esimerkiksi: "Se on kuin Nälkäpeli, mutta keskiajan Ranskassa." Lähden itsekin liikkeelle siitä. Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls on kuin Stranger Things, mutta poikaporukan sijasta siinä vain seikkailee tyttöporukka.

Paper Girls sijoittuu 80-luvulle, tarkemmin sanottuna vuoteen 1988. Keskiössä on neljä 12-vuotiasta tyttöä, joita yhdistää sama työ: he kaikki jakavat aamun sanomalehtiä. Tarina alkaa siitä, kun eräänä aamuyönä Erin herää ja lähtee töihin. Aamun aikana hänen kimppuunsa hyökkää joukko teini-ikäisiä. Tilanteen pelastaa kolme muuta sanomalehdenjakajaa, KJ, MacKenzie ja Tiffany, jotka ovat jo pitkään jakaneet lehtiä samassa tiimissä turvallisuussyistä. Heillä on radiopuhelimet, joilla he ovat yhteydessä toisiinsa. He pyytävät Eriniä mukaan ryhmään, ja ollessaan nyt kahdella jaoillinen porukka, he jakautuvat ryhmiin jakamaan sanomalehtiä. Jako ei kuitenkaan suju, sillä yksi radiopuhelimista varastetaan. Tytöt lähtevät varkaan perään ja päätyvät samalla hyvin erikoisten tapahtumien todistajiksi. Taivaalla alkaa näkyä outoja valoilmiöitä, vastaan tulee kummallisen näköisiä kulkijoita ja ihmisiä katoaa kuin savuna ilmaan. Kaiken lisäksi hylätystä kellarista löytyy outo masiina, joka saattaa olla aikamatkustuskone.

Ensimmäinen albumi sisältää vasta viisi ensimmäistä lukua. (Yhteensä viisitoista lukua on ehtinyt ilmestyä tähän mennessä.) Näissä viidessä luvussa ehtii tapahtua jo todella paljon. Tämä onkin suurin kritiikkini tätä sarjakuvaa kohtaan. Teoriassa Paper Girlsissä on kaikkea, mistä pidän, mutta liian kova vauhti pilaa tunnelman. Paper Girlsin maailma on kiehtova. Siinä on 80-luvun nostalgiaa, johon pystyy tarttumaan, vaikkei 80-luvulla ole elänykään. Se on myös väritetty erittäin kiinnostavasti: murretut pastelliset sävyt antavat vaikutelman aamuyöstä, jossa aika on pysähtynyt. On helppoa kuvitella, että aamuhämärässä voi tapahtua kummallisia asioita. Onkin siis harmi, ettei tunnelmalla ole jääty mässäilemään, vaan juonta paukutetaan menemään lujempaa kuin mitä tytöt pääsevät polkemaan polkupyörillään.

Tässä sarjakuvassa on tunnistettavissa Vaughanin maneerit. En ollut aiemmin noteerannut niitä, sillä ennen Paper Girlisä olin lukenut Vaughanilta ainoastaan Sagaa. Nyt kuitenkin kiinnitin huomiota siihen, miten Vaughan esimerkiksi aloittaa tai lopettaa luvut. Yleensä luvut loppuvat jotenkin erittäin yllättävästi, mikä on kyllä hyvä tapa pitää koukuttumista yllä, mutta pidemmän päälle vähän turhauttavaa. Aina ei tarvitsisi tulla uutta suurta käännettä, vaan joskus myös toivoisi, että vanhoja käsiteltäisiin hieman enemmän. 

Los Angeles Timesin tekemän haastattelun mukaan Vaughan tietää, miten Paper Girls loppuu, mikä antaa toivoa juonen tämänhetkisen haipakan keskellä. Kenties Vaughanilla on kova kiire esitellä kaikki tarinan oleelliset elementit heti alussa, jotta niihin ehditään myös syventyä. Paper Girlsin on tarkoitus olla lyhyehkö sarjakuva, joka kertoo yhden tarinan, mutta Vaughanin mukaan tyttöjen seikkailuja ästään kuitenkin seuraavaan vielä parin vuoden ajan. Odotettavissa on siis ehkä kuudesta kymmeneen albumia.

Mitä yhtäläisyydet Stranger Thingsiin tulee, ne loppuvan suunnilleen vuosikymmeneen, päähenkilöiden ikiin sekä siihen, että tarinassa ylipäätänsä on yliluonnollisia tapahtumia. Mutta uskon kyllä, että jos pidit yhdestä, pidät aika varmasti toisestakin. 

KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Cliff Chiang
VÄRITTÄNYT: Matt Wilson
TEKSTANNUT: 
Jared K. Fletcher

SIVUJA: 144
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

4 kommenttia:

  1. Hei, tämä kuulostaa oikein mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
  2. Luin tämän ensimmäisen kirjan ja seuraaviakin pitää tähyillä, tosin niissä näkyi kirjastossa olevan vielä varausjonoa...ei ihan kovimpia kolahduksia Vaughaninkaan tuotannosta ja tosiaan asioita esiteltiin aika hengästyttävää tahtia (toisaalta varmaan ihan tarkoituksellisesti lukijalle luodaan samaa outouden tunnetta kuin päähenkilöille, että yllättäen asiat menevätkin tosi oudoiksi) mutta kiinnostava tämä silti oli.

    Lukujen loppujen yllätyskäänteisiin en nyt niin edes kiinnittänyt huomiota kun se on aika normaalia näissä alunperin lehtinä ilmestyneissä sarjiksissa, joka numero pitää päättää cliffhangeriin että lukijat lukevat myös sen seuraavan numeron :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni suuri juonenkäänteiden heittely loppuun saattaa joskus ärsyttää, sillä siitä tulee helposti olo, että tarina ei välttämättä ole itsessään hyvä, vaan cliffhangereissa pyritään pelkkään koukuttamiseen, mutta toisaalta cliffhangerit ovat joskus oikein toimivia, varsinkin jos sitä on pohjustettu ja se paljastaa jotain, mikä muuttaa koko asetelman. Raja on hienon hieno.

      Itsekin odottelen juuri toista albumia kirjastosta. Jono ei onneksi ole täällä kovin pitkä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...