lauantai 23. syyskuuta 2017

Maijaliisa Dieckmann: Luostarin Piritta

Maijaliisa Dieckmannin romaanit sijoittuvat lapsuudessani aikaan, jolloin innostuin historiallisista romaaneista. En silloin tajunnut mennä niin sanotulle aikuisten osastolle, sillä olin koko ikäni kolunnut vain lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolta. Osaston historiallisten kirjojen määrä oli pieni, mutta Dieckmannin kirjoja siellä oli, ja Dieckmann on ollut melko tuottelias.

Luostarin Piritta on jäänyt voimakkaasti mieleeni. Olin lapsena erittäin viehättynyt erilaisista vaihtoehdoista elää jollain tavalla kontrolloitua elämää, jonka sääntöjä voi rikkoa: sisäoppilaitokset, kesäleirit, armeija, vankila... ja tässä tapauksessa luostari. Piritta elää romaanissaan maailmassa, jossa on selvät säännät, mutta joita hän venyttää tarpeen tullen, silloin kun on yhtäkkiä tosi kyseessä.

Luin Luostarin Pirittan uudestaan viime keväänä, sillä olin lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsittelevällä kurssilla ja tarvitsin materiaalia esseetä varten. Ensisijainen käsittelynkohteeni oli Maria Turtschaninoffin Maresi. Tarkoituksenani oli verrata sitä Tove Janssonin Muumipappaan ja mereen, sillä halusin käsitellä lastenkirjallisuutta, jossa on kaksoisosoitteeisuutta sekä lasten että aikuisten suuntaan. Kirjoja lukiessa kuitenkin tajusin, ettei Maresilla ja Muumipapalla ja merellä ole juuri lainkaan yhtäläisyyksiä. Maresi kuitenkin muistutti minua koko ajan Luostarin Pirittasta, joten päätin vaihtaa lennosta aihetta. Päätin vertailla Maresia ja Luostarin Pirittaa samankaltaisina kirjoina, joista Maresi on selvästi suunnattu kaikenikäsille, kun taas Luostarin Piritta on selkeämmin lapsille ja nuorille suunnattu kirja.

En aio tässä bloggauksessa tehdä tuota vertailua, sillä parhaillaan harkitsen, että saattaisin itse esseen jossain vaiheessa blogimuotoon. Sain esseestä täydet pisteet, joten sitä voisi jopa pitää julkaisukelpoisena. Sitä odotellessa pohdin hieman Luostarin Pirittaa uuden lukukokemuksen valossa. Miltä kirja näyttäytyi noin kymmenen vuotta edellisen lukukerran jälkeen, aikuisin silmin?

Luostarin Piritta kertoo teini-iän kynnyksellä elävästä Pirittasta, joka on päättänyt ryhtyä nunnaksi. On vuosi 1462 ja hän elää noviisina Naantalin Armonlaakson luostarissa. Aivan ensimmäisenä olin yllättynyt siitä, että kirja sijoittuu Naantaliin. Olen itse kotoisin Oulusta, ja lapsena ajattelin, että nämä kaikki eteläisempään Suomeen sijoittuvat kirjat tapahtuvat jossain kaukaisuudessa, jossa kaikki on suurta ja myyttistä. Nykyään asun lähellä Naantalia, eikä romaanin tapahtumapaikka tuntunut enää niin eriskummalliselta. 

Kirja kertoo melko pitkään Pirittan arkielämästä. Luostarin käytännöt, rukoushetket, ruokailut ja erilaiset askareet tulevat tutuiksi ennen kun alkaa tapahtua. Varsinainen juoni alkaa, kun luostariin tuodaan Katriina-niminen neito. Ensiksi Pirtta ilahtuu, että luostarissa on joku toinen samanikäinen tyttö, mutta pian alkaa paljastua, ettei Katriina ole jäämässä luostariin. Katriina on pikemminkin tullut luostariin turvaan. Ketä tai keitä, se selviää ajan myöstä. 

Mielestäni Luostarin Pirittaa oli mielenkiintoista lukea uudestaan, sillä huomasin  nyt useita seikkoja, joihin en ollut suuremmin nuorenampana kiinnittänyt huomiota. Tarinan aikana muun muassa paljastuu, että Pirittan isä on pappi. En kiinnittänyt tähän yksityiskohtaan huomiota edellisellä lukukerralla, mutta nyt noteerasin heti, että Pirittan isä on pappi aikana, jolloin Suomessa on vallassa katolinen kirkko, eivätkä papit virallisesti saaneet mennä naimisiin. Pirittan äiti on siis pappilan taloudenhoitaja. Tuohon aikaan oli varsin tavallista, että papilla oli taloudenhoitajansa kanssa lapsia eikä siihen välttämättä puututtu, jos pappi oli muuten kunnon mies. Luostarin Pirittassa annetaan tosin ymmärtää, että Pirittan perhe on joutunut jonkinlaisiin ongelmiin.

Kirjan seikkailullinen puoli ei toisella lukukerralla vedonnut minuun erityisen voimakkaasti. Kirjassa Katriinaan liittyy mysteeri, ja kaiken lisäksi luostariin tuodaan hoitoon haavoittunut mies, jonka Katriina näyttää tuntevan. Hahmot seikkailevat luostarin muurien asettamissa rajoissa, mutta toisen lukukerran mielenkiintoisimmaksi tarinaksi nousee Pirittan oma kasvaminen nunnan rooliin. Kirjan alussa Piritta ei ole vielä ihan varma, haluaako hän olla nunna. Hän on teini-ikäistyvä tyttö, jolla on haluja seikkailla ja kokea elämää. Hän karkaa muurin raosta joskus luostarin ulkopuolelle ja tekee muitakin hiljaisen kapinan tekoja. Tarinan aikana hän kuitenkin ymmärtää, että nunnan elämä on se, mihin hänen elämänsä on tarkoitettu. 

Edellisellä lukukerralla pidin Pirittan ratkaisua turhauttavana. Tarinassa paljastuu, että Piritta on sairastunut lapsena vakavasti ja pelastunut täpärästi. Hänen vanhempansa rukoilivat ja lupasivat luovuttaa tyttärensä elämän Jumalan palvelukseen, jos Piritta selviää. Parantumisen jälkeen Pirittan vanhemmat alkoivat esitellä tyttärelleen luostaria ja saivan nopeasti Pirittan itsekin uskomaan, että luostari vaikuttaa hyvältä tulevaisuudelta. Kirjan aikana Piritta alkaa epäillä valintaansa, mutta kun hänelle selviää, että hänen vanhempansa ovat luvanneet hänet Jumalan palvelijaksi, Piritta hyväksyy kohtalonsa. Nuorempana koin tämän vääryytenä, joka loukkasi Pirittan vapautta, sillä minusta oli typerää kuvitella, että Piritta olisi parantunut jonkun ylemmän voiman seurauksena alun alkujaan. Toisella lukukerralla kykenin kuitenkin hahmottamaan Pirittan elinympäristön ja mielenmaiseman keskiajan Suomen kontekstissa, jossa on hyvinkin luonnollista ajatella, että Jumalalle annettu lupaus on pitävä eikä sitä pidä rikkoa.

Omiin lapsuuden suosikkeihin voi olla pelottavaa palata, sillä joskus kansien välistä voi paljastua hirvittävää kuraa. Luostarin Piritta ei onneksi ollut tällainen kirja. Teksti oli suunnilleen sellaista, minkälaista muistelin sen olevan, eikä tarina itsekään ollut kauhistusta herättävä. Uusi lukukerta palautti minut niihin ajatuksiin, joita minulla oli ensimmäisellä lukukerralla. Kirja on kestänyt hyvin aikaa, varmaan osittain siksi, että se sijoittuu menneisyyteen. Voisin oikein mielelläni suositella tätä kirjaa nykypäivän lukijalle, ehkä 5.-7-luokkalaisille.

SIVUJA: 205
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2003
MISTÄ MINULLE: Oma ostos (divarista)

4 kommenttia:

  1. Tulipa jotenkin hämmentävä flashback, että olen itsekin lukenut tämän joskus. Kansikuva ja nimi saivat muistamaan, että tällainen kirja on edes olemassa. Siitä ei tullut mitään lempparia silloin joskus, kun sen(arviolta) 12-vuotiaana luin. Ehkä se oli juuri tuo, että uskonnollinen vakaumus oli vaikea asia ymmärtää ja pidin muutenkin sen ikäisenä eniten taikamaailmoihin liittyvistä kirjoista. Mutta luettu on, juonikin kuulostaa etäisesti tutulta.

    Kun puhut lapsena monia kertoja luetuista suosikkikirjoista ja niihin palaamisesta, alkoi tehdä mieli lukea Marja-Leena Mikkolan Jälkeen kello kymmenen, joka oli yksi suosikkikirjojani 10-vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuo Jälkeen kello kymmenen omana lapsena, mutta en koskaan saanut luettua sitä loppuun. En osaa sanoa, mistä johtui, sillä olin jo hyvin nuorena erittäin kova lukutoukka.

      Poista
  2. Maijaliisa Dieckmanin kirjat kuuluivat omaankin lukemistooni, kun olin ala-asteikäinen. Luostarin Piritta oli yksi suosikkini, mutta huomadin Katriinan tarinassa yhtäläisyyksiä aiemmin ilmestyneeseen Dieckmannin kirjaan Pakene luostariin. En muista enää, kuinka paljon yhteistä näillä kirjoilla on (muuta kuin luostarimiljöö ja nuoren tytön turvapaikanhaku sieltä), mutta ainakin 11-vuotiasta häiritsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muistan lukeneeni tuollaisen kirjan. Muistaakseni pidin siitä vähemmän kuin Luostarin Pirittasta. Kyseessä taisi olla jonkun kirjasarjan satunnainen osa myöskin.

      Dieckmann vaikuttaa tuotteliaalta kirjailijalta. Olin kuuntelemassa häntä Turun kirjamessuilla pari vuotta sitten ja minulle tuli olo, ettei hän välttämättä ole kovin kunnianhimoisesti kirjoittanut jokaista teostaan, minkä vuoksi kirjojen välillä saattaa olla tahattomia yhtäläisyyksiä, kun samoja juoni-ideoita on hyödynnetty uudelleen, hieman vain varioiden. Aika usein hänen kirjoissaan päähenkilönä on joku noin 12-vuotias tyttö, joka on suhteellisen kiltti, mutta joka ajautuu jonkinlaiseen seikkailuun, josta oikein ja moraalisesti toimimalla selvitään kunnialla. Ahmimisikäiseen ala-asteikäiseen tutut kaavat kyllä toimivat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...