tiistai 26. syyskuuta 2017

Sarjakuvia: itsenäisiä albumeita

Esittelen tässä bloggauksessa kolme sarjakuvaa, jotka kertovat itsenäisen, yhden albumin kansiin mahtuvan tarinan. Myöhemmin blogissani ilmestyy kooste niistä albumeista, jotka jatkavat jotain jo aloittamaani sarjaa.



Ilpo Koskela (käsikirjoitus ja piirrokset) & Ossi Hiekkala (etu- ja takakansi): Paholaisen kuiskaus
SIVUJA: 128
KUSTANTANUT: Arktinen Banaani
JULKAISTU: 2009
MISTÄ MINULLE: Arpajaisvoitto



Voitin tämän kirjan Suomen spefiseurojen yhteistyökokouksessa Tampereella, muistaakseni vuonna 2016. Yhteistyökokouksien arvonnoissa on vähän tapana se, että loppuvaiheessa jäljellä on ainoastaan hyvin erikoisia kirjapalkintoja. Paholaisen kuiskaus ei ole todellakaan oudoimmasta päästä, mutta se on taatusti sellainen sarjakuva, johon en olisi tarttunut, ellei se olisi ollut yksi harvoista edes jokseenkin järkevistä palkinnoista jäljellä.

Kyseessä on sarjakuva, joten ajattelin, että kyllähän sarjakuvan aina lukee. Pulp-henkinen kansi myös puhutteli minua jollain nostalgian tasolla. Vanhaa kunnon seikkailua, jossa valkoiset miehet harjoittavat etuoikeuksiaan sen kummemmin asiaa ajattelematta. Toive siitä, että kannessa esiintyvä nainen olisi suuressa roolissa, onhan hän etualalla.

Paljastui, että Paholaisen kuiskaus ei ole oikein mitään, mitä se tuntuu lupaavan. Positiivista on se, ettei se ole niin perinteinen äijäseikkailu kuin pelkäsin, mutta oli se kuitenkin aika miehistä menoa. Tarina periaatteessa kertoo 1960-luvun Kuubasta ja sen poliittista ongelmista kahden eurooppalaisen miehen näkökulmasta. He saapuvat laittomasti Kuubaan suorittamaan salaista tehtävää, joka luonnollisesti menee pieleen ja siitä seuraa erilaisia väijyntätilanteita. Sarjakuva koostuu enimmäkseen vauhdikkaista tapahtumista, joita ei erityisemmin pohjusteta.

Minulle tuli sellainen olo, etten taida olla oikein kohdeyleisöä. Aloin myös epäillä, olisiko Paholaisen kuiskaus satunnainen osa jotain sarjaa, jonka olemassaolosta en tiedä. Pienellä googlailulla ei ainakaan löydy mainintaa sarjasta. Paholaisen kuiskaus alkaa keskeltä ja loppuu kesken. Tämä voi toki olla taiteellien ratkaisu, tai sitten se kuuluu kioskijännityskirjallisuuden genren tyyliin, joka on jäänyt minulle vieraaksi. Albumin lukemisesta ei kuitenkaan tuntunut saavat oikein mitään irti.

Hämmentävää myös oli kannen ja sisällön epäsuhde. Toki kannet yleensä piirretään huolellisemmin kuin itse ruudut, ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta Paholaisen kuiskauksen yksityiskohtainen hieno kansi ei sovi itse sarjakuvan erittäin pelkistettyyn tyyliin. Albumin parasta antia onkin sen esipuhe, jossa kerrotaan ihan tekstimuodossa 1960-luvun Kuubasta ja Kuuban sikarikaupasta, jota juoni sivuaa.

Niin, ja kannessa komeileva tiukka nainen on huomattavasti pienemmässä roolissa, mitä kansi antaa ymmärtää.

Cory Doctorow & Jen Wang: In Real Life
SIVUJA: 175
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: First Second
JULKAISTU: 2014
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

In Real Life on itsenäinen tarina, joka keskittyy nettipelaamiseen ja siihen, miten oikean elämän tapahtumat vaikuttavat myös virtuaalimaailmaan. Päähenkilö on teini-ikäinen Anda-niminen tyttö, joka on hieman nörtähtäv ja yksinäisyyteen vetäytyvä tapaus. Tarina alkaa siitä, kun hänen kouluunsa tulee tosi vetovoimanen nainen, joka mainostaa Coarsegold Online -nimistä peliä oppitunnilla. Peliin kaivataan lisää tyttöjä pelamaan tyttöhahmoja, sillä peli koetaan liian miesvaltaiseksi. Anda on heti kiinnostunut ja suostuttelee äitinsä ostamaan hänelle pelin.

Anda luo itselleen hahmon nimeltään Kalidestroyer. Ensiksi hän käyttää aikaansa virtuaalimaailmaan tutustuen ja suorittaen joitain pieniä tehtäviä, joista hän saa käyttöönsä pelin valuuttaa. Pian hän tapaa Sarge-nimisen pelaajan, joka suostuttelee Andan missiohin, joista on mahdollista tienata oikeaa rahaa. Aluksi oikean rahan tienaaminen kuulostaa mahtavalta, mutta luonnollisesti Anda pian tajuaa, että systeemissä on pakko olla jotain häikkää. Varsinkin, kun hän aloittaa keskustelun erään kolmannen pelaajan kanssa, joka hänkin tienaa pelistä rahaa, mutta aivan eri keinoin.

In Real Life pureutuu vakavaan aiheeseen, nettipelien varjopuoliin, mutta valitettavasi se tuntuu tekevän sen hieman liian alleviivaavasti. Ehkä tähän vaikuttaa Cory Doctorowin laatima esipuhe, joka vielä erityisesti alleviivaa sarjakuvan käsittelemiä aiheita. Esipuhe olisi pitänyt mielestäni muuttaa loppusanoiksi, tai jopa jättää kokonaan pois. Sarjakuva nimittäin kertoo ilman esipuheitakin varsin selvästi sen, mitä haluaa sanoa.

Sarjakuva on notkeasti piirretty ja kerrottu ihan hauskasti.  Se luottaa enemmän kuvakerrontaan kuin pitkään dialogiin, mikä tuntuu usein olevan hyvän sarjakuvan merkki. Piirtäjä ja käsikirjoittaja vaikuttavat ammattilaisilta, tai ainakin he tietävät, mitä tekevät.

Ilman turhan alleviivaavan opettavaista tarinaa In Real Life olisi ollut lähes täydellinen lukukokemus, sillä sivuista huokuu pelaamisen into ja sen tarjoavat lähes rajattomat seikkailumahdollisuudet. Suosittelen tämän sarjakuvan lukemista, vaikka nyt huikan kritisoinkin se juonta.

Jeff Lemire, Emi Lenox & Jordie Bellaire: Plutona
SIVUJA: 152
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Plutona on viisilukuinen, itsenäinen kertomus viidestä lapsesta, jotka löytävät lähimetsästä kuolleen supersankarin. Lapset elävät maailmassa, jossa supersankarit ovat tulleet julkisuuteen noin parikymmentä vuotta sitten, ja nykyään heidän olemassaolonsa on täysin normaalia. Silti he ovat hieman myyttisiä hahmoja, eräänlaisia julkisuuden henkilöitä. Ja kuten julkkisten kohdalla, myös supersankareihin suhtaudutaan monin eri tavoin. Heitä ihaillaan, mutta jotkut eivät välitä heistä lainkaan. Joidenkin mielestä supersankareiden liikkeiden seuraaminen voi jopa olla noloa.

Plutona ei oikeastaan ole supersankarisarjakuva lainkaan. Vaikka se nyökkää perinteisten supersankariseikkailujen puolelle, se on enemmänkin kertomusta viidestä lapsesta ja siitä, miten he reagoivat siihen, kun he löytävät kuolleen henkilön metsästä. Plutonaa on netissä verrattu runsaasti Stephen Kingin Viimeiseen kesään. Allekirjoitan vertauksen täysin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Plutona tuntuisi tylsältä ja kulutetulta. Plutona on hahmovetoinen tarina, joten vaikka ruumis metsässä on ideana käytetty, hahmot ja heidän välinen dynamiikkansa luovat todellisen tarinan.

Oikeastaan metsässä makaava kuollut supersankari on vain sysäys, joka laittaa lapset täysin uuteen tilanteeseen. Koulun pahis Ray joutuu äkkiä aikuistumaan, kun taas kovikseksi naamioituva Diana paljastuukin erittäin härkäksi. Dianan paras ystävä Mie alkaa hakeutua Rayn seuraan, kun taas Mien pikkuveli Mike vain roikkuu mukana. Viides lapsista, Teddy, seuraa harrastuksekseen supersankarien liikkeitä, mutta pääsee vasta nyt näkemään yhden lähietäisyydeltä.

Ollakseen täysin sattumanvarainen kirjastolöytö, Plutona onnistui tekemään minuun suuren vaikutuksen. Aluksi pohdin, onko kyseessä jonkun pidemmän sarjan aloittava albumi. Internet ei tuntunut antavan kunnon vastausta, mutta nyt tarinan luettuani olen melko varma, ettei jatkoa ole tulossa. Mielestäni on hyvä näin. Plutona onnistuu loppumaan näyttävästi, jättäen juuri oikean määrän kysymyksiä auki, niin että lopun kohdalla en voinut muuta kuin jäädä tuijottamaan sivua pitkäksi aikaa. 

Plutonaan kannattaa tutustua. 

Ihan senkin takia, että hän on naispuolinen supersankari, jonka asu on peittävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...