maanantai 16. lokakuuta 2017

Sarah J. Maas: Lasipalatsi (Throne of Glass 1)


Sarah J. Maasin Lasipalatsi (engl. Throne of Glass) on saanut paljon positiivista huomiota ainakin BookTuben puolella. Kirja herätti kiinnostukseni jo vuosia sitten, kun sitä kehuttiin siellä sun täällä. Viime keväänä sain kuulla, että Gummerus on ottanut kirjan suomennosohjelmaansa, mikä ilahdutti minua suuresti. Pääsisin lukemaan kiinnostavalta vaikuttavan kirjan kielellä, jolla luen kaikista mieluiten.

Lasipalatsi julkaistiin alkusyksystä. Laitoin sen heti varaukseen ja luin aika nopeaan tahtiin. Oli virkistävää lukea pitkästä aikaa fantasiapainotteista nuortenkirjallisuutta. Nykyään kun yhdysvaltalainen nuortenkirjallisuus tuntuu olevan kovin dystopiaan painottunutta. Ihan täydellinen kirja Lasipalatsi ei kuitenkaan ollut.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Celeanasta, joka on ammatiltaan salamurhaaja. Hän on ollut vuoden orjatöissä kaivoksissa, rangaistuksena eräästä keikasta, josta hän jäi kiinni. Hänen rangaistuksensa päättyy, kun valtakunnan prinssi Dorian tulee noutamaan hänet luokseen. Kuningas tarvitsee uutta Kuninkaan Miekkaa (kyllä, suomennoksessa molemmat sanat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella) ja hän on päättänyt järjestää kilpailun siitä, kuka Miekaksi valitaan. Eri tahot voivat asettaa oman ehdokkaansa, ja prinssi on päättänyt asettaa ehdoksi kuuluisan salamurhaan Celeana Sardothien. Celeana kuskataan pääkaupunkiin ja asutetaan lasipalatsiin, jossa kuningas pitää hoviaan. 

Suurin osa kirjasta kuluu melko yksitoikkoiseen kilpailun etenemisen kuvailuun. Kilpailuun osallistuu kaksikymmentäneljä osaanottajaa, jotka karsiutuvat pikku hiljaa pois. Kaikkia kilpailijoita ei ole vaivauduttu nimeämään. Celeana enimmäkseen treenaa ja tutustuu ympäristöön. Jännittäväksi kirja käy vasta siinä vaiheessa, kun kilpailija toisensa jälkeen alkaa kuolla kummallisissa oloissa. Koska kyseessä on seitsemänosaisen kirjasarjan aloitus, en ollut erityisen huolissani Celeanan hengestä, mutta kiinnostun hitusen siitä, miksi ja kenen toimesta muut kilpailijat alkoivat kupsahdella.

Lasipalatsi pitää otteessaan, jos on kiinnostunut hyvin perusfantasiasta, mutta kovin kriitiselle lukijalle kirja ei kyllä sovi. Kirja on nuortenkirja, ja valitettavasti nuortenkirjamaisuus näkyy  siinä, että lukijan ikään kuin odotetaan olevan välittämättä sellaisissa seikoissa, jotka olisi ollut aika vaivatonta korjata. Tarinan maailma ei nimittäin vaikuta erityisen keksiliäältä. Se on kliseistä fantasiaa, johon kuuluu oma kartta ja oma historiansa, mutta siellä ei oikein tapahdu mitään kiinnostavaa. Maailmassa on hieman taikuutta, mutta se on joko kiellettyä, kadonnutta tai todella epämääräistä. Maailmassa on paljon nimiä, jotka tulevat meidän maailmastamme, esimerkiksi Dorian. Muutenkin nimet ovat jotenkin noloja. Niissä ei tunnu olevan logiikkaa - sivuilla vilisee sellaisia nimiä kuin Sven, Renault ja Cain. Mihin nämä nimet pohjaavat, jos maailmassa ei tunneta esimerkiksi Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa, germaanisia ja romaanisia kieliä tai juutalais-kristillistä perinnettä? Sattuman kaupallako nämä nimet ovat Lasipalatsin maailman syntyneet?

Kaksi näistä erikoisesti nimetyistä hahmoista ovat prinssi Dorian Havilliard sekä sotilas Chaol Westfall. Celeana on Dorianin kilpailija ja Chaol on Celeanan vartija. Kirjan aikana Celeana kehittää molempiin lämpimän suhteen. Erikoista kuitenkin on, että kyseessä ei ole perinteinen kolmiodraama. Pikemminkin kaikki hahmot tyytyvät hieman huokailevaan yksinään. Suuria mustasukkaisuuden tunteita ei synny, mutta toisaalta suuria tunteita ei tunnu välittyvän nyt muutenkaan. Celeana päätyy kirjan aikana toisen poikaystäväkandidaatin kanssa hetkeksi yhteen, mutta en ollut erityisen yllättynyt, kun he kirjan lopussa erosivat. Ei heillä vain tuntunut olevan kemiaa. Tuli melkein olo, että kirjailijalla ei ollut innostusta jatkaa hahmojen suhdetta seuraavaan osaan.

Sarah J. Maas on aloittanut kirjasarjan kirjoittamisen 16-vuotiaana. Tämä valitettavasti näkyy kirjassa muuallakin kuin laiskoissa nimivalinnoissa. Kirjan juoni on poukkoileva kyhäelmä, jossa tärkeät tapahtumat tapahtuvat huomaamatta, samalla kun jotain muuta ja vähemmän merkittävää tapahtuu. Kirjassa on pitkiä suvantokohtia, jotka olisi voinut karsia pois. Monesti tärkeän juonikohdan jälkeen seuraa parikymmentä sivua jotain ihan turhaa, jossa Celeana taas kävelee pitkin linnan käytäviä tai lukee kirjoja huoneessaan. Lisäksi kirjan maailmassa elävät ihmiset ovat käytökseltään häiritsevän moderneja ja länsimaalaisia. Heidän ajatuksiaan lukiessa ei tule sellainen olo, että kurkistaisi johonkin vieraaseen, mielenkiintoiseen fantasiamaailmaan.

Sitten on vielä itse Celeana. Ollakseen maailmankuulu häijy salamurhaaja, hän ei käytöksellään sitä osoita. Voidaan olettaa, että vuosi kaivostöissä on ehkä kuluttanut suurimmat särmät hänestä pois, mutta odotin hieman erilaista päähenkilöä. Salamurhaajan odottaisi olevan laskelmoiva, suunnitelmallinen henkilö, joka ei jää passiivisesti muiden ihmisten armoille. Celeana tuntuu heittäytyvän prinssi Dorianin armoille hyvin helposti eikä hän tunnu tekevän oikein mitään suunnitelmia tulevaisuutensa varalle. Hänellä taitaa olla liian kiire nauttia linnan tarjoamista mukavuuksista, kuten kylvyistä ja upeita iltapuvuista.

Kertoakseen salamurhaajasta, tässä kirjassa ei juurikaan salamurhailla. Ei ainakaan Celeanan toimesta. Tarina kuitenkin vihjailee paljon tulevaan ja menneeseen. Kyseessä on selvä sarjan aloittava osa, joka ei oikein toimi itsenäisenä kirjana. Liian paljon jää auki. Suunnitelmissani on lukea kirjan seuraava osa, kunhan se ensi vuoden puolella julkaistaan, sillä minua kiinnostaa tietää, miten tämä sarja jatkuu. Aika harvoin nykyään kuitenkaan kirjoitetaan seitsenosaista eeppistä fantasiaa (jos tätä nyt eeppiseksi voi sanoa), joka päädytään suomentamaan, ja vielä harvemmin fantasiaa, jonka on kirjoittanut nainen ja jonka päähenkilö on nainen. Teoriassa haluan tukea tätä sarjaa, mutta saa nähdä, kuinka kauan jaksan roikkua mukana käytännössä.


ALKUPERÄINEN NIMI: Throne of Glass
SIVUJA: 433 (+ liitteet)
KUSTANTANUT: Gummerus
JULKAISTU: 2012 (suom. 2017) 
SUOMENTANUT: Sarianna Silvonen 
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio! Olen lukenut tästä lähinnä kehuja aiemmin, joten täytyypä jossain vaiheessa tarttua hyllyssä odottelevaan kirjaan ja muodostaa oma mielipide.
    (Kuulostaa kyllä tosiaan omituiselta fantasianimistöltä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt kuullut hieman kommentteja suomalaisilta lukijoita ja vaikuttaa, ettei kirja ehkä ole uponnut suomalaiseen aikuiseen yleisöön, joka kuitenkin tykkäisi lukea nuortenfantasiaa. Ehkä tämä kolahtaa paremmin hieman nuorempiin.

      Erika Vik kommentoi hienosti twitter-ketjussa https://twitter.com/erikavik_author/status/920253185960357889 että tämä Maasin kirjasarja on ns. hehkutusfantasiaa, jossa jokainen lahja/juhla/mies on aina entistä upeampi. :'D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...