maanantai 29. tammikuuta 2018

Artemis Kelosaari: Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä

Artemis Kelosaaren esikoisteos on nimensä mukaan kertomus huonoista miehistä. Romaanin alussa määritellään, että huono mies on maineeltaan turmeltunut mies, jonka seuraa ei katsota hyväksi niille pojille, joiden kaidalla tiellä toivotaan pysyvän. Miehiä tosin harvoin leimataan huonoiksi miehiksi samalla tavalla kuin naisia  leimataan huonoiksi naisiksi. Tästä syystä kaikki eivät osaa huonoja miehiä välttää.
Romaani sijoittuu vanhojen kunnon tarinoiden edwardiaaniseen Lontooseen, jossa Apple Cinnamon, kaupungin kuuluisin mieskurtisaani, pitää majaansa ylväässä Omenatarhaksi kutsutussa kartanossa. Siellä hän vastaanottaa asiakkaitaan sekä kouluttaa Strawberry-nimistä nuorukaista kurtisaanin toimen saloihin. Samaan aikaan Pyhän Johannes Evankelistan poikakodissa Dick ja Will joutuvat päivisin elämään nuhteessa, mutta öisin heidät pakotetaan viihdyttämään poikakodin tukijoita, arvovaltaisia mutta nimettömiksi jääviä herroja. Kaltoin kohdellut pojat alkavat haaveilla vapaudesta, vaikkei kenenkään tiedetä onnistuneen paeta poikakodista.
Kelosaaren romaani on genressään erinomainen. Se ei sorru turhiin kikkailuihin, vaan on rehellisesti sitä, mitä on. Juonesta ei puutu erotiikkaa eikä nopeita käänteitä. Hahmot nousevat keskiöön, vaikkei kaikkia hahmoja olekaan kehitetty erityisen syvälliselle tasolle. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä muutaman päähenkilön näkökulman seuraaminen kantaa juonta. 
Romaani nojautuu siihen, että lukija välittää siitä, mitä päähenkilöille tapahtuu. Tämän saattaa olla osittain myös kirjan heikkous, sillä kirja tulee helposti ahmittua, minkä seurauksena moni kiinnostava yksityiskohta saattaa jäädä huomaamatta. Vasta viimeisten sivujen jälkeen tajuaa, että tarina on loppujen lopuksi melko ohut. Mikä romaani loppujen lopuksi haluaa sanoa? Tarvitseeko romaanin aina sanoa mitään suurta? Vai riittääkö, että hahmot saavat ansaitsemansa loput viimeisillä sivuilla?
Suomessa julkaistaan harvoin tällaista dekadenttia kirjallisuutta, joka hyödyntää pelottomasti aineksia lukuisista marginaalisista genreistä: kirjan sivuilta on luettavissa muun muassa steampunkia, kauhua ja jotain, missä maistuu pulp. Romaani nojautuu kauneuteen tavalla, joka ei tällä hetkellä tunnu olevan kirjallisuudessa muodikasta – mutta Kelosaari ei tunnukaan tavoittelevan nykyajan romaanin ansioita. Se kurkottaa menneisyyteen ja antaa sieltä nykylukijalle palan jotain, mitä ei ennen uskallettu kirjoittaa.
Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä on romaani, joka herättää tunteita ja jonka loppu antaa mahdollisuuden liikutukselle, kenties jopa toiveen jatkolle. Erityiskiitosta romaanille on annettava sen tyylistä. Kirjan sivuilla kuiskailee voimakkaasti Oscar Wilde, mikä luo kirjaan tunnelman, jollaiseen tuntuu nykyään harvoin törmäävän.

SIVUJA: 260
KUSTANTANUT: Helmivyö
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Arvostelu kirjoitettu alun perin Turun yliopiston yleisen kirjallisuuden ainejärjestön lehteen Ekhoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...