perjantai 12. tammikuuta 2018

Mitä bloggaamatta jäi - pika-arvosteluja vuonna 2017 luetuista kirjoista

Tämän blogitekstin tarkoitus on koota yhteen kaikki ne vuoden 2017 kirjat, joista en saanut aikaiseksi kirjoitettua. Mukana on myös yksi kirja vuodelta 2016. Muutamasta kirjasta jätän bloggaamatta: kaksi niistä on tenttikirjoja, yhdestä aion kirjoittaa pidemmän jutun, kunhan saan sarjan luettua loppuun ja kahdesta aion julkaista jutut sen jälkeen, kunhan arvosteluni niistä julkaistaan eräässä lehdessä.

Tämän bloggauksen perusteella on oiva mahdollisuus päästä kurkistamaan, mitä joistain teoksista jää päällimäiseksi mieleen. Mitä oikeasti muistaa pidemmän ajan jälkeen?

Felicia Day: You're Never Weird On The Internet (Almost)
SIVUJA: 278
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Sphere
JULKAISTU: 2015
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Vuoden 2017 koonnissa nimesin tämän kirjan teokseksi, johon palaan ajatuksissani usein. Felicia Day tuli minulle tutuksi Supernaturalista, jossa hän esitti pirteää tietokonenörttiä, joka auttoi Wincheterin veljeksiä kiperien paikkojen tullen. En tiennyt Daysta juuri mitään, kun päädyin ostamaan tämän kirjan Tukholma-reissuni aikana. Omaelämäkertoa on yleensä mielenkiintosista lukea ja kirjan kirjoittaja oli melkein tuttu, siinä suurimmat ostoperusteet.

Kirja oli hyvin yllätyksellinen, sillä paljastui, että Day on käynyt koulunsa kotona, mutta hänen koulutustaan ei olla koskaan kunnolla valvottu. Hänen teini-ikänsä meni muun muassa teatteri- ja musiikkiharrasten parissa, ja lopulta hän meni collegeen opiskelemaan klassista viulunsoittoa ja matematiikkaa. Valmistumisen jälkeen hän hylkäsi kaikki suunnitelmansa muusikon urasta ja muutti Hollywoodiin aloittaakseen näyttelijänuran. Ura ei urennut helposti, mistä seurasi masennusta ja riippuvuutta tietokonepeleihin. Tietokonepelit kuitenkin auttoivat hänet lopulta luomaan oman nettisarjan nimeltään The Guild. The Guild keräsi huimaa suosiota, mikä avasi Daylle ovia tuottamisen puolelle. Day on elänyt eriskummallista elämää, jota huomaan ajattelevani usein.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
ALKUPERÄINEN NIMI: The Hate U Give
SIVUJA: 393
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2017 (suom. 2017) 
SUOMENTANUT: Kaijamari Sivill 
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale / osallistumislahja

Sain tämän kirjan Hel-YA-tapahtumasta osallistumislahjana ja aloin lukea kirjaa heti tapahtuman jälkeen bussissa. Kirja kertoo teini-ikäisestä tummaihoisesta tytöstä Starrista, joka elää rauhattomalla asuinalueella, mutta joka käy koulua kalliissa, pääsääntöisesti valkoisessa koulussa toisessa kaupunginosassa. Kirjan alussa Starr on paikalla, kun valkoiset poliisit ampuvat hänen lapsuudenaikaisen ystävänsä. Ainoana siviilisilmännäkijänä Starr joutuu pohtimaan, haluaako hän todistaa tapausta oikeudessa.

Viha jonka kylvät on saanut paljon positiivista palautetta mediassa sen ajankohtaisen aiheen takia. Olen tästä samaa mieltä. Kirja kertoo siitä, kuinka yhdysvaltalaiset poliisit edustavat turvattomuutta joillekin ihmisryhmille siinä missä ne taas edustavat turvaa joillekin. Kirja ei kuitenkaan mustavalkoisuuteen. Esimerkiksi eräs Starrin läheisimmistä aikuisista on ammatiltaan poliisi ja Starr itse seurustelee valkoihoisen koulukaverinsa kanssa.

Aiheeltaan kirja on mielenkiintoinen ja tälle ajalle tärkeä. Romaanina olisin kuitenkin toivonut siltä jonkinlaista kiteyttämistä. Siinä on liikaa sivupolkuja, ja varsinkin loppupuolella olisin toivonut, että jostain olisi poistettu ainakin 50 sivua.

J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child
SIVUJA: 343
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Little, Brown
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Tilasin paljon huomiota herättäneen Potterin "kahdeksannen" osan välittömästi sen ilmestymisen jälkeen. Lukukokemus oli ristiriitoja täynnä: tarinassa on hetkensä, mutta siinä on myös täysin käsittämättömiä tapahtumia. Jonkin verran jouduin muistuttamaan itseäni siitä, että myös Potter-kirjoissa on välillä hyvin outoja kohtauksia. Ehken lapsena vain lukenut kaikkea niin kriittisellä silmällä kuin nykyään.

Loppujen lopuksi Harry Potter and Cursed Child on aikamatkakertomus, jossa seikkaillaan hauskasti, mutta jonka lopussa kaikki palautuu kutakuinkin entiselleen. Ainoa muutos on Harryn ja hänen poikansa Albuksen isä-poikasuhteen parantuminen. Olen hyväksynyt, että tämä kirja on olemassa, mutta kaanoniin tätä on vaikea hyväksyä.

Kävin katsomassa itse näytelmän Lontoossa vuoden 2017 elokuussa. Itse näytelmä oli oikein ilahduttava. Kaikki käsikirjoituksen outoudet tuntuivat hukkuvan kaiken muun sekaan, sillä lukiessa outouksiin voi pysähtyä pitkäksi aikaa päivittelemään, mutta näytelmä rullaa eteenpäin. Erikoistehosteet olivat hienoa. Jo niiden takia näytelmä kannatti nähdä. Jotkut taikatemput saivat oikeasti hämmästymään: miten esimerkiksi monijuomaliemen vaikutukset saatiin niin hyvin toimimaan lavalla, katsojien silmien edessä! Erityisilahdusta näytelmään toi Scorpiuksen näytteljä, joka todella herätti hahmon eloon. Kirjan sivuilla Scorpius on Albuksen paras kaveri, vähän ujo ja nörtähtävä, mutta lavalla hän oli hahmo.


*

Kesällä päädyin lukemaan peräkkäin kaksi yhteiskunnallista esseekokoelmaa, jotka käsittelivät rotua, rasismia ja feminismiä. Peräkkäisyys oli silkkaa sattumaa, sillä olin varannut teokset kirjastosta eri päivinä, mutta ne saapuivat noudettaviksi samalla viikolla. Voisin siis melkein sanoa, että minulla oli kesällä lukuprojekti. Molemmat teokset ovat Liken vuonna 2017 julkaisemia kirjoja. Lisäksi molemmissa oli ainakin yksi sama tekijä, sillä Koko Hubara on kirjoittanut Ruskeat Tytöt ja suomentanut Bad Feminist -kirjan yhteistyössä Anu Partasen kanssa.


Koko Hubara: Ruskeat Tytöt
SIVUJA: 236
KUSTANTANUT: Like
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Ruskeat Tytöt on esseekokoelma, jossa perustuu Koko Hubaran samannimiseen blogiin. Teksteissä Hubara pohtii suomalaista yhteiskuntaa ruskean tytön näkökulmasta. Kokoelmassa käsitellään muun muassa sitä, kuinka monet suomalaiset miehet eksotisoivat ja yliseksualisoivat ruskeita tyttöjä ja naisia. Mukana on myös pohdintaa siitä, miten elää suomalaisessa, hyvin valkoisessa yhteiskunnassa, jonnne sukujuuret osoittavan kuuluvaisuutta, mutta jonne ei ulkonäön perusteella tunne aina kuuluvansa.

Ruskeat Tytöt on saanut paljon huomiota, pääsääntöisesti positiivista. Koko Hubara on tunnetu henkilö, ja itseasiassa esiintymässä Turun pääkirjastolla tällä hetkellä kun tätä tekstiä kirjoitan. Arvostan Hubaran tekemää työtä, mutta itse kirja ei mullistanut elämääni. Tämä ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut huono, vaan enemmänkin siitä, ettei se tuonut tietooni juuri mitään uutta. Koin teoksen lukemisen kertauksena kaikesta siitä, minkä olen jo jostain muualta saanut kuulla. Jollekin toiselle Ruskeat Tytöt kyllä voi olla käänteentekevä teos.

Roxanne Gay: Bad Feminist
ALKUPERÄINEN NIMI: Bad Feminist
SIVUJA: 331
KUSTANTANUT: Like
JULKAISTU: 2014 (suom. 2017) 
SUOMENTANUT: Koko Hubara & Anu Partanen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Bad Feminist, englanninkielisestä nimestään huolimatta suomeksi luettu teos, menee siinä mielessä samaan kategoriaan Ruskeiden Tyttöjen kanssa, ettei se oikein antanut minulle uutta tietoa. Gaylla on ihan hauska ja osuva tyyli kirjoittaa, mutta tekstit eivät säväyttäneet. Suurinta antia kirjassa ehkä oli se, että se antoi luvan olla huono feministi: aina ei jaksa analysoida kaikkea populaarikulttuurin sisältöä feministisellä otteella. Kiinnosavimpia lukuja kyllä tässä kokoelmassa olivat ne luvut, joissa käsiteltiin joitain populaarikulttuurin teoksia feministisestä näkökulmasta. Osa teksteistä taas tuntuivat vierailta, sillä ne käsittelivät ilmiöitä, jotka ovat vähemmän tunnettuja Suomessa.

*

Juuli Niemi: Et kävele yksin
SIVUJA: 362
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Luin tämän kirjan osana äidinkielenopettajan pedagogisia opintoja. Teimme yhteistyötä Lastenkirjallisuusinstituutin kanssa niin, että luimme jonkin nuortenkirjan ja teimme siitä oppimateriaalia Lastenkirjallisuusinstutiin materiaalipankkiin. Minun ryhmäni tekemän materliaalin löytää tästä linkistä.

Kuten aina pakollisten lukutehtävien edessä, pyrin valitsemaan luettavaksi sellaisia teoksia, joiden lukeminen on kiinnostanut minua jo valmiiksi. Juuli Niemen Et kävele yksin oli pitkään teos, josta olin kiinnostunut, joten kun näin sen kirjalistassa, päätin valita sen. 

Onneksi valitsin, sillä kirja paljastui upeaksi teokseksi. Ensiksi olin järkyttynyt runollisesta kielestä, sillä se ei ole yleensä minun juttuni, mutta tässä kirjassa se toimi. Kieli ei ole runollista pelkästään runollisuuden vuoksi, vaan tässä teoksessa se tuntuu oikeasti palvelevan tarinaa todella hyvin. Kerrontaan upposi uskomattomalla tavalla, ja pitkästä aikaa koin, ettei minulla oikeasti ole kiire kirjan lukemisessa. Halusin nauttia jokaisesta sivusta. Luin kirjaa varmaan kuukauden, ehkä noin yhden luvun kerrallaan, enkä silloin kaivannut edes mitään muuta luettavaa. Ei tämä kirja turhaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaa voittanut.

Huomaan kirjoittaneeni kolme kappaletta kirjasta kertomatta lainkaan, mistä se oikeasti kertoo. Oikeastaan tarina on aika yksinkertainen: teinityttö tapaa teinipojan ja he ihastuvat toisiinsa. Tällainen tarina on kerrottu satoja, tuhansia kertoja, mutta ei varmaan koskaan ennen juuri tällä tavalla.

Colleen Frakes: Prison Island. A Graphic Memoir
SIVUJA:192
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Zest Books
JULKAISTU: 2015
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Nappasin tämän sarjakuvan kirjaston englanninkielisten sarjakuvien hyllystä hetken mielijohteesta. Omaelämäkerrallinen teos kertoo Colleen Frakesin lapsuudesta. Frakesin vanhemmat saivat töitä vankilasta McNeilin saarelta, jossa käytännössä elivät vain vangit, vankilan työntekijät ja heidän lapsensa. Frakesin elämäkerran kehyskertomuksena on Frakesin perheen retki saarelle sinä päivänä, kun saaren vankilatoiminta päätetään lopettaa. Perhe ajelee ympäri saarta ja muistelee erilaisia tarinoita heidän elämästään.

En pitänyt kirjaa erityisen onnistuneena. Suurimmaksi ongelmaksi hahmojen elämässä tuntuu muodostuneen se, että he ovat asuneet saarella, jonne menee lautta vain kerran tunnissa. Itse vankilapuolta ei tuoda juuri lainkaan esiin. Kyllähän tämän albumin luki, mutta olen kyllä lukenut huomattavasti parempiakin omaelämäkerrallisia sarjakuvia.

John Green: Kilpikonnan kuorella
ALKUPERÄINEN NIMI: Turtles All The Way Down
SIVUJA: 262
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2017 (suom. 2017) 
SUOMENTANUT: Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

John Greenin uutuus ilmestyi suomeksi huippunopeasti. Siinä vaiheessa kun havahduin siihen, että Greenin uusin kirja on edes ilmestynyt ensinnäkään, kirjaston haku tuotti suomenkielisen teoksen. Loistavaa, pääsisin siis lukemaa kirjan jopa äidinkielelläni, mitä luksusta! 

Itse tässä kirjassa olin kiinnostunut siitä, mistä Green haluaa kirjoittaa Tähtiin kirjoitetun virheen huippumenestyksen jälkeen. Olin ilahtunut siitä, että hän oli valinnut päähenkilöksi jälleen kerran teinitytön, sillä yksi suurin kritiikkinen Greenin kirjoissa on pitkään ollut, ett Tähtiin kirjoitettua virhettä lukuunottamatta hänen päähenkilönsä ovat teinipoikia.

Kilpikonnan kuorella kertoo Azasta, joka on ahdistunut terveydestään, mutta joka yrittää elää elämäänsä mahdollisimman normaalisti. Pidin tässä kirjassa erityisesti siitä, ettei se ollut tarina siitä, kuinka päähenkilö sairastuu mieleltään ja lopussa hakeutuu hoitoon, vaan tarina siitä, miten elämä jatkuu diagnoosin jälkeen. Aza syö lääkkeitä, käy terapiassa ja elää samalla elämäänsä. Tarina alkaa siitä, kun hänen lapsuudenystävänsä isä katoaa. Azan koulukaveri haluaa etsiä kadonneen isän, sillä siitä on luvattu palkkio. Aza värvätään auttamaan, sillä hänellä on kontakti kadonneen henkilön lähipiiriin. 

Tämä kirja kolahti. Pidin siitä, kuinka kirja ei myöskään kerro siitä, kuinka Aza parantuu. Hän elää koko romaanin ajan ahdistusten aiheidensa kanssa ja ne välillä jopa pahentuvat, mutta hän silti elää. Hän löytää keinoja, miten selvitä arjesta, vaikkei se aina ole helppoa. Pidin siitä, ettei tarinalla välttämättä ollut onnellinen loppu. Vai oliko se? Omalla tavallaan se oli.

Noelle Stevenson: Nimona
SIVUJA: 272
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Harper Collins
JULKAISTU: 2015
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Nimona oli puhdasta iloa alusta loppuun. Sen lukeminen ilahdutti suuresti, sillä tarina muistutti suuresti Disney-piirrettyjä, mutta aikuisille suunnatulla otteella. Aikuisille suunnatulla otteella en tarkoita seksin ja väkivallan lisäystä, vaan tietynlaista huumoria, joka uppoaa hiukan vanhempiin lukijoihin. Nimona on sarjakuva, jonka mielestäni voi ojentaa myös nuorille lukijoille.

Sarjakuvaromaani kertoo Nimonasta, muodonmuuttajasta, joka haluaa ryhtyä arkkipahis Ballister Blackheartin apulaiseksi. Ballister viettää päivänsä punoen juonia Ambrosious Goldeloinia ja kaupunkia vastaan. Pian käy ilmi, että Ballister ja Ambrosious ovat lapsuuden ystäviä, jotka ovat kouluttautuneet ritareiksi yhtä aikaa, mutta joiden välit ovat myöhemmin viilentyneet. Ballisterin koulutus päättyi, kun hän menetti toisen kätensä onnettomuuden seurauksena, ja Ballister on varma, että hänen ystävänsä oli syyllinen onnettomuuteen. Nimona auttaa Ballisteria juonissa, jotka tarinan edetessä alkavat käydä yhä kunnianhimoisemmiksi.

Ballister ei kuitenkaan ole läpeensä paha, vaan pikemminkin hyväntahtoinen herrasmies, joka haluaisi, että kaupungissa asiat olisivat hyvin. Todellinen konna tarinassa onkin läpimätä hallinto, jonka kiinnostuksenkohteisiin kuuluu muun muassa Nimonan tutkiminen.

Noelle Stevenson on tunnettu muun muassa Lumberjanes-sarjakuvista ja Rainbow Rowellin Fangirl-kirjan kansikuvituksesta. Nimona-sarjakuva on ilmeisesti alun perin ilmestynyt verkkosarjakuvana, mutta on nykyään saatavilla painettuna.

Pasi Ilmari Jääskelänen: Väärän kissan päivä
SIVUJA: 342
KUSTANTANUT: Atena
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Jääskeläisen uutuus on ehkä erikoisin kirja, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Toisaalta tuntuu, että kaikki Jääskeläisen kirjat ja novellit ovat tällaisia. Tässä hänen uusimmassa romaanissaan juostaan kilpaa ajan kanssa, kun päähenkilö jahtaa karnevalisoituneen kaupungin halki muistisairaudesta kärsivää äitiään, joka tarvitsee säännöllisesti lääkettään. Väärän kissan päivä on romaani, jossa matkustetaan ajassa ilman aikakonetta. Monet ovat kehuneet tätä Jääskeläisen parhaaksi teokseksi. Itse en ole ihan samaa mieltä, sillä mielestäni tarinaa kannattelevaa mysteeriä ei missään vaiheessa tarpeeksi selvästi avata. Kaikkea ei tarvitse selittää täysin auki, mutta hieman enemmän eväitä omatoimiseen pohdiskeluun olisin kaivannut.

L. M. Montgomery: Sininen linna
ALKUPERÄINEN NIMI: The Blue Castle
SIVUJA: 280
KUSTANTANUT: Karisto
JULKAISTU: 1926 (suom. 2010) 
SUOMENTANUT: A. J. Salonen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Kesällä kaipasin tyttökirjallisuutta, mutta klassikoiden sijasta päätin tarttua L. M. Montgomeryn ehkä hieman vähemmän tunnettuun kirjaan. Sininen linna kertoo 29-vuotiaasta Valancysta, joka on vanhapiika ja perheensä mielestä täysin toivoton tapaus. Juoni saa alkunsa siitä, kun Valancy päättää käydä lääkärissä, sillä hänellä on outoa kipuja. Pian lääkäriltä saapuu kirje, jossa hän kertoo diagnosoinensa Valancylla vakavan, parantumattoman sydänsairauden. Valancylla on alle vuosi elinaikaa. Tästä alkaa Valancyn kapina. Hän tajuaa, että hän on alenyt onnetonta, kontrolloitua elämää ikävien ihmisten seurassa. Hetken mielijohteesta hän hankkii itselleen työpaikan ja oman paikan asua. Tämä järkyttää Valancyn vanhempia, mutta he eivät aikuista lastaan periaatteessa voi estää, varsinkaan, kun Valancy ei enää välitä.

Suurinta antia tässä kirjassa olikin lukea siitä, kuinka Valancy ottaa oman elämän ohjat käsiin ja tekee tismalleen niin kuin huvittaa. Omalla tavallaan Sininen linna on erittäin kliseinen, onhan tällaisia tarinoita kerrottu paljon. Sininen linna on kuitenkin vanha julkaisu, joten se viehätti menneen maailman kuvauksella. Loppua kohti kirja kävi hiukan tylsäksi, sillä alkoi jo aika lailla aavistaa, miten tarinassa lopulta käy, ja kävi juuri niin.

Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa. Tunaroinnin Suomen historia
SIVUJA: 356
KUSTANTANUT: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Joululahja


Sisätön kirja on tavallaan jatkoa hänen aiemmalle kirjalleen Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia. Tässä kirjassa keskitytään Suomen mokiin aivan Suomen maantieteellisen alueen alkuajoista ihan nykypäivään asti. Omalla tavallaan tämä kirja oli minun Suomi 100 -projektini, sillä aloitin kirjan lukemisen vuoden 2017 alkuvaiheissa ja lopetin joulukuussa 2017. Kirja oli lähes koko vuoden yöpöydälläni, ja aina välillä siitä tuli luettua muutama luku. 

Edelliseen osaan verratuna mokat eivät kenties olleet yhtä pöyristyttäviä vaikutuksilaan, mutta monet koskettivat niiden läheisen sijainnin vuoksi. Osa mokista on myös sellaisia, jotka itse pystyy muistamaan. Osa taas on sellaisia, joista ei ollut koskaan ennen kuullutkaan. Tiesittekö muun muassa sitä, että Suomessa on jahdattu leijonia kesällä 1992? Osa luvuista on käteviä kertauksia aiheista, joista kyllä tiesi, mutta joihin ei ollut erityisemmin perehtynyt. Tällaisia lukuja olivat esimerkiksi luvut, joissa kerrottiin Nokian vesikriisistä, Kekkosen loppuvaiheista ja Nokian tuhosta.

Tuhansien mokien maa oli erittäin hauskaa, mutta samalla kauheaa luettavaa. Ihmiset osaavat sitten olla tolloja.


Brian K. Vaughan, Cliff Chiang, Matt Wilson, Jared K. Fletcher: Paper Girls, Vol 2
SIVUJA: 128
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: ImageComics
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Paper Girlsin ensimmäinen albumi loppui sellaiseen käänteeseen, josta en ollut erityisen innostunut. En ollut järkettömän kiinnostunut jatkamaan sarjaa, mutta laitoin seuraavan albumin varaukseen. Onneksi laitoin, sillä Vol 2 yllätti minut positiivisesti. Ensimmäinen albumin sekoilu tuntui saavan jotain järkeä toisen albmin selitysten kautta, mutta edelleen joukossa on sen verran paljon kummallisuuksia, etten ole vielä ihan varma, pidänkö Paper Girlseistä kokonaisuudessaan. Saa nähdä, miten langat aivan lopussa vedetään yhteen.

Don DeLillo: Cosmopolis
ALKUPERÄINEN NIMI: Cosmopolis
SIVUJA: 235
KUSTANTANUT: Tammi, Keltainen kirjasto
JULKAISTU: 2003 (suom. 2012) 
SUOMENTANUT: Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Luin tämän nykykirjallisuuden kurssia varten. Kirja oli ensimmäinen kurssille luettava teos, ja melkein jäi kurssi kesken. Minä kun toivon kirjoiltani edes jonkinlaista juonta ja jollain tavalla pidettäviä henkilöhahmoja, mutta tässä kirjassa ei ollut kumpaakaan. Itse oppitunnilla meillä oli kiinnostavaa keskustelua kirjasta, mutta en kyllä suosittele tätä kenellekään.


Alexander von Schönburg: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista mutta et ole uskaltanut kysyä
ALKUPERÄINEN NIMI:  Alles, was Sie schon immer über Könige wissen wollten, aber nie zu fragen wagten
SIVUJA: 237
KUSTANTANUT: Atena
JULKAISTU: 2008 (suom. 2009) 
SUOMENTANUT: Tiina Hakala
MISTÄ MINULLE: Divarista, oma ostos

Mielestäni tämä oli erittäin kiinnostava kirja, erityisesti siitä syystä, ettei kirja tuntunut tirkistelykirjalta. Sen sijaan, että sivut olisivat olleet täynnä shokeraavia paljastuksia, kirja käsitteli enemmänkin monarkiaa instituutiona ja sitä, mitä outouksia sen sisältä löytyy. Schönburg on itse avioliiton kautta kytköksissä kuningassukuihin ja hän on työskennellyt kuninkaallisten parissa, joten hän varmaan tietää, miten kirjoittaa heistä tahdikkaasti. Erityisen mielenkiintoisena pidin lukua, jossa kerrottiin siitä, kuinka kuninkaan tai kuningattaren tulee kuolla. Nykypäivän tyyli ei ole lainkaan tavanomainen, vaan paljon tavallisempaa on ollut, että hallitsija edustaa kansaansa, minkä vuoksi hallitsija ei saa olla vanha ja raihnainen, sillä tällöin kansakin olisi. Tämän vuoksi monissa kulttuureissa hallitsija on murhattu rituaalisesti terveytensä huipulla.

4 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta, poimin siitä monta vinkki talteen!

    Kertookohan se jotain iästäni, kun ainakin etäisesti muistan 1990-luvun leijonajahdit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se jotain iästä kertoo, muun muassa sen, että olit silloin elossa (niin olin minäkin, parin kuukauden ikäinen!) ja että sen ikäinen, että kykenit tajuamaan, mitä ympärilläsi tapahtuu.

      Toivottavasti nautit kirjoista. :)

      Poista
  2. Kuulostaa siltä, että olet varsin valveutunut nuori (saan kai sanoa näin, koska olin kymmenvuotias Ruokolahden leijonajahdin aikaan), kun Ruskeat tytöt ja Bad feminist olivat sinulle ikään kuin tuttujen asioiden kertausta ja peruskauraa.

    Kiitos linkkivinkistä Lastenkirjallisuusinstituutin sivulle! En ole ajatellutkaan, että sieltä voisi löytyä lukiotasollekin sopivaa materiaalia.

    Sisätön mokakooste alkoi postauksesi perusteella kiinnostaa, samoin kuin Greenin uusin kirja. Olen lukenut vain Tähtiin kirjoitetun virheen hänen kirjoistaan, ja hyvä tietää, että kaikki hänen kirjansa eivät ole ihan samasta muotista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas mukavaa tulla kutsutuksi nuoreksi, kun olen tässä viimeisen vuoden tehnyt surutyötä, että nuoruus taitaa olla ohi ja pitää siirtyä aikuisuuteen. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...