torstai 26. joulukuuta 2019

Suomea lohikäärmeille esittelee hienon maailman, mutta ei käytä sitä täysillä


Briitta Hepo-Ojan kolmas romaani Suomea lohikäärmeille esittelee lukijalle lähitulevaisuuden Suomen, joka on tasavallan sijasta monarkia, jossa uskotaan haltioihin ja jonka luonnolliseen eläinkuntaan kuuluvat lohikäärmeet. Romaani tarjoilee lukijalle rikkaan maailman, mutta ei käytä sitä täysillä.

Vuonna 2020 suurin valta Suomessa on kuninkaallisilla ja aatelisilla. Pinnan alla kytee TASA, tasavaltaa radikaalisti ajava liike. Tämän lisäksi Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa on irrottautunut omaksi suljetuksi maakseen, josta liikkuu vain hurjia huhuja. Etelä-Suomessa vallitsee kansanusko. Ihmiset uhraavat haltioille ja hoitavat sairauksia yrteillä Noitia on olemassa, mutta he ovat edelleen vainottuja.

Romaani kertoo Timjamista, tuttavallisesti Timistä, joka saa enoltaan lahjaksi lemmikkilohikäärmeen. Lohikäärmeet olivat ennen suuria ja mahtavia, mutta nykyiset ovat niin pieniä, että mahtuvat hillopurkkiin. Timin lohikäärme ei osaa suomea, joten hän yrittää opettaa sitä sille. Lohikäärme ei oikeastaan puhu mitään muutakaan kieltä. 

Samaan aikaan ritarisukuun kuuluva Lynx painii ahdistavan lupauksen parissa. Ritarikoodiston mukaan ritarit eivät saa rikkoa tekemiään lupauksia, ja Lynx meni lupaamaan 16-vuotiaana serkulleen Franzille, että menee tämän kanssa naimisiin, jos kumpikin ovat sinkkuja 25-vuotiaina. Lynxin aatelisystävä Magdalena sabotoi kaikki Lynxin orastavat suhteet kertomalla Lynxin jo olevan kihloissa. 

Sekä rahvaaseen kuuluva Tim että aatelinen Lynx valmistautuvat kuninkaallisin häihin. Prinsessa Freija on menossa naimisiin aatelittoman miehen kanssa, mitä pidetään suurena askeleena tasa-arvon edistämiselle. Häät ovat suuri kansallinen juhla, jonka ajatellaan kohottavan yleistä ilmapiiriä koko Suomessa.

Suomea lohikäärmeille alkaa mielenkiintoisesti, mutta juoni valitettavasti notkahtaa alun jälkeen. Tässä romaanissa olisi aineksia hurjan kiinnostavaan tarinaan. Romaani petaa juonta, jossa käsitellään rahvaan ja aateliston eriarvoisuuden kasvusta johtuvien jännitteiden purkautumista. Lopulta romaani kuitenkin keskittyy Timin ja Lynxin romanssiin, eikä romanssi ole erityisen hyvin rakennettu.

Timillä ja Lynxillä ei ole mitään yhteistä. He ovat täysin erilaisista maailmoista eivätkä tunnu kohtaavan toisiaan kunnolla. Jopa silloin, kun Lynxiltä kysytään, mitä hän näkee Timissä, hän ei osaa vastata kunnolla. Kai heidän romanssinsa perustuu siihen, että he ovat nuoria ja kokemattomia eivätkä edes ajattele sitä, sopivatko he oikeasti toisilleen.

Aatelisen ja tavallisen kansalaisen välinen suhde voisi tarjota mielenkiintoisen näkökulman monarkistiseen Suomeen, mutta luokkaerot eivät aiheuta Timille ja Lynxille juuri mitään konflikteja. Muutama tuttava kohottaa suhteelle kulmia, mutta kukaan ei esimerkiksi tule varsinaisesti kieltämään heidän tapailuaan.

Olisin kovasti halunnut pitää tästä romaanista, koska sillä olisi kaikki ainekset siihen. Pidän luokkaerot ylittävistä romansseista erittäin paljon, jos ne on hyvin kirjoitettu. Olin myös erittäin kiinnostunut monarkistisesta Suomesta ja kaikesta pienestä taikuudesta, mitä Suomessa esiintyy. Tarina ei ole kuitenkaan kerrottu niin, että siitä saisi kunnon otteen. Hepo-Ojan kieli on korutonta, toteavaa ja lyhytvirkkeitä. Maailma rakentuu hienovaraisten vihjeiden avulla, ja vihjeitä on huomattavasti enemmän kuin varsinaista juonta. Tämän romaanin maailmasta voisi ammentaa moniin jatko-osiin, mutta ainakaan tämä kirja ei kannusta lukemaan lisää.

Lisäksi lohikäärme jää romaanissa harmilliseksi sivujuoneksi. Odotin koko kirjan ajan, että lohikääme esimerkiksi alkaisi oikeasti puhua suomea ja paljastaisi jotain juonen kannalta tärkeää, mutta niin ei tapahdu. Lohikäärmeen juonellinen osuus on niin ohut, ettei sitä olisi tarvittu kirjassa oikeastaan ollenkaan. Kirjan nimi on erinomainen, mutta sen perusteella odotin, että lohikäärmettä olisi ollut siinä enemmän.

Huomaan kuitenkin olevani aika yksin mielipiteeni kanssa. Suomea lohikäärmeille on saanut ylistäviä arvioita Goodreadsin puolella. Lisäksi Kirjapöllön huhuiluja -blogi ja kirjailija Sini Helmisen blogi Siniset helmet kehuvat kirjaa vuolaasti. Helminen samalla mainitsee, että Suomea lohikäärmeille on kirjasarjan aloitus. Otava ei ole mainostanut kirjaa kirjasarjana, joten en osannut lukea sitä sellaisena.

Olen todennäköisesti kasvanut lopullisesti tietynlaisen nuortenkirjallisuuden ohi. Odotan nuortenkirjoilta paljon, eivätkä ne aina pysty vastaamaan odotuksiini. Suomea lohikäärmeille sopii lukijoille, jotka tykkäävät nopeatahtisesta juonesta, mutta se ei mielestäni sovi lukijoille, jotka odottavat syvällistä selitystä romaanin maailmasta ja sen vaikutuksista hahmoihin.

BRIITTA HEPO-OJA: SUOMEA LOHIKÄÄRMEILLE
SIVUJA: 309
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


maanantai 23. joulukuuta 2019

Sarjakuvapalsta: loka–joulukuu 2019

Tämä bloggaus kokoaa yhteen kaikki sarjakuvat, jotka luin loka–joulukuussa. Aiemmista palstoista poiketen palsta sisältää vain neljä sarjakuvaa. Kesän ja alkusyksyn sarjakuvainnostuksen jälkeen vauhti hiipui loppuvuodeksi. Luvassa on kuitenkin vielä neljä sarjakuvaa, eli:

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up With Me
Rainbow Rowell & Faith Erin Hicsk: Pumpkinheads
Vaughan, Chiang, Wilson & Fletcher: Paper Girls Vol 6
Watters, Leyh, Sotuyo, Laiho & Aiese: Lumberjanes Vol 12: Jackalope Springs Eternal

LAURA DEAN KEEPS BREAKING UP WITH ME
KIRJOITTANUT: Mariko Tamaki
PIIRTÄNYT: Rosemary Valero-O'Connell
EDITOINUT: Calista Brill & Whit Taylor
SIVUJA: 289
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: First Second
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Freddy on ollut jo vuoden rakastunut Laura Deaniin. He ovat olleet yhdessä lukuisia kertoja, mutta eronneet aivan yhtä monta kertaa. Freddyä alkaa jo kyllästyttää, mutta Laura on vain niin ihana. Onko heillä mahdollisuutta kunnon tulevaisuuteen?

Laura Dean Keeps Breaking Up With Me on yksi vuoden 2019 mielenkiintoisimista LGBT-sarjakuvien uutuuksista. LGBT-tarinat tuntuvat jakautuvan kahteen osioon: kaapista ulos tulo -tarinoihin ja siirappisiin rakkauskertomuksiin, joissa pariskunta saa lopulta toisensa. Näille tarinoille on paikkansa, mutta missä ovat muut kertomukset? Elämä ei millään muotoa asetu pelkästään noihin kahteen kategoriaan. Entä jos parisuhde onkin huono? Entä jos kaikki ei olekaan niin ruusuista?

Näitä kysymyksiä Laura Dean Keeps Breaking Up With Me käsittelee. Freddy on lääpällään koulun suosituimpaan tyttöön ja on imarreltu, että saa häneltä huomiota. Laura ei kuitenkaan ole hyvä tyttöystävä. Hän pettää Freddyä, mutta hermostuu, kun Freddy tekee samoin. Hän odottaa Freddyn olevan aina tavoitettavissa, mutta on itse tavoitettavissa vain silloin kun hänelle itselleen sopii. Freddyn ystävät alkavat kyllästyä tilanteeseen, sillä Freddy priorisoi Lauran ystävilleen tekemiensä lupausten yli. Ellei tilanne jotenkin muutu, pian Freddyllä ei enää ole ystäviä.

Tämä sarjakuva on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mielenkiintoisen tarinan lisäksi sen kuvakerronta on ennennäkemätöntä. Rosemary Valero-O'Connell tuo mangan parhaat puoleet länsimaiseen sarjakuvaan. Kerronta on ilmavaa ja vihlailevaa. Sarjakuvan yllä paistaa porottava kalifornialainen aurinko, joka saa kaiken vaikuttamaan unelta. Kaikki on kuorrutettu hennolla vaaleanpunaisen sävyllä, mutta sen ei pidä hämätä lukijaa – kauniin ulkomuodon alta paljastuu painava tarina.

PUMPKINHEADS
KIRJOITTANUT: Rainbow Rowell
PIIRTÄNYT: Faith Erin Hicks
VÄRITTÄNYT: Sarah Stern
SIVUJA: 250
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Macmillan Children's Books
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Deja ja Josiah ovat olleet samassa työpaikassa joka syksy aina high schoolin ensimmäisestä luokasta lähtien. Joka vuosi ennen halloweenia he työskentelevät kurpitsatilalla samassa pisteessä. He kutsuvat toisiaan vuodenaikakavereiksi: halloweenin jälkeen he tapaavat toisensa seuraavan kerran vasta seuraavana syksynä.

Nyt Deja ja Jodiah kuitenkin ovat high shcoolin viimeisellä luokalla. Syksy on edennyt nopeasti ja edessä on viimeinen vuoro. Josiah olisi valmis angstaamaan viimeisen vuoron läpi, mutta Deja haluaa tehdä siitä ikimuistoisen. Hän haluaa saattaa viimein yhteen Josiahin ja hänen pitkäaikaisen ihastuksensa Marcyn, joka työskentelee kurpitsatilalla toisella pisteellä. Marcy on kuitenkin siirretty kauemmalle työpisteelle. Deja ja Josiah alkavat etsiä Marcya halki kurpitsatilan.

Rainbow Rowell on tunnettu muun muassa kirjoistaa Fangirl, Carry on ja Wayward Son sekä Runaways-sarjakuvien käsikirjoittajana. Faith Erin Ficks on taas minulle uusi tuttavuus. Yhdessä he ovat luoneet suloisen sarjakuvan, joka mässäilee syystunnelmalla. Luin Pumpkinheadsin lokakuun ruskan aikana, eli juuri oikeaan aikaan.

Syystunnelma onkin tämän teoksen suurin plussa. Juonellisesti tarina on aika yksinkertainen. Tarina kuljettaa lukijan halki mielikuvityksellisen kurpitsatilan, jossa amerikkalaiset asiakkaat voivat fiilistellä syksyä söpöön kaupallisuuteen valjastettuna. Samalla kun Deja ja Josiah etsivät Marcya, he käyvät läpi monia nuoruuteen liittyviä asioita, kuten tulevaisuudenpelkoja ja -haaveita ja ihmissuhdekiemuroita. Kaiken kuorruttaa ihastuttava syksyinen väritys, josta on Sarah Sterniä kiittäminen.

Pumpkinheads tarjoaa suloista fiilistelyä kaikille syksyihmisille, mutta itse tarina jää ohueksi. Se tuntuu venytetyltä – 50 sivua vähemmän olisi riittänyt oikein hyvin. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka toivovat iltoihinsa jotain söpöä, jonka ääreen käpertyä teekupin ja viltin kanssa. Rainbow Rowell osaa kirjoittaa hahmoja, jotka lämmittävät mieltä.

PAPER GIRLS VOL 6
KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Cliff Chiang
VÄRITTÄNYT: Matt Wilson 
TEKSTANNUT: Jared K. Fletcher
SIVUJA: 144
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Neljä sanomalehdenjakajaa, KJ, MacKenzie, Erin ja Tiffany ovat päätyneet vuodesta 1988 keskelle aikamatkustajien sotaa, joka ylittää kaikki ajan ja paikan rajat. Sarjan kuudes albumi päättää tarinan.

Innostuin alun perin sarjasta sen uskomattoman värityksensä ja mielenkiintoisesti punoutuvan juonensa takia. Valitettavasti sarja ei onnistunu kannattelemaan itseään loppuun saakka kunnialla. Väritys on edelleen upeaa, mutta juonesta on tullut liian sekava. Lisäksi huomasin, ettei piirustusjälki ole tarpeeksi lukijaystävällistä. Hahmot näyttävät liikaa toisiltaan, joten menin välillä sekaisin, kuka on kukin

Myönnän vain silmäilleeni joitain kohtauksia tässä albumissa, sillä huomasin, etten enää ollut kiinnostunut kaikesta. Halusin tietää, miten tytöt pääsevät takaisin kotivuoteensa, mutta en kokenut mitään kiintymystä isompaan juoneen. Tekijät varmaan halusivat luoda tyydyttävän päätöksen tarinalleen, joten sarjakuva heittelee viimeisessä osassaan mukaan kaikki vanhat elementit. Tämä pakottaa lukijan pinnistelemään muistiaan sellaisten hahmojen ja yksityiskohtien kohdalla, jotka ovat jo kadonneet muistista.

Itse lopetus on kaiken lisäksi sellaista sarjaa, jota en yleensä arvosta. Toivoisi, että tarinan lopussa jokin muuttuisi, mutta Paper Girls palauttaa kaiken siihen, mistä lähdettiin. Miksi luin sarjakuvan, jos en saa nähdä, miten tarina lopulta vaikuttaa päähenkilöihin?

LUMBERJANES VOL 12: JACKALOPE SPRINGS ETERNAL
KIRJOITTANUT: Shannon Watters & Kat Leyh
PIIRTÄNYT: Ayme Sotuyo
VÄRITTÄNYT: Maarta Laiho
KANSI: Kat Leyh
EDITOINUT: Calista Brill & Whit Taylor Sophie Phillip-Roberts, Dafna Pleban (sarja), Jeanine Schaefer (keräilypainos)
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: BOOM! Box
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Lumberjanes-sarjakuvat kertovat viiden Roanoke-mökin asukkaan, Jon, Aprilin, Ripleyn, Mollyn ja Malin, seikkailuista Miss Quizella Thiskwin Penniquiqul Thistle Crumpetin kesäleirillä. Jokainen albumi kattaa neljä lukua, jotka kertovat yhden yhtenäisen tarinan. Sarjan jatkuvuus on löyhää. Hahmot muistavat menneet tapahtumat ja ovat ottaneet niistä opiksi, mutta uuden albumin seikkailut eivät välttämättä liity millään lailla aiempiin seikkailuihin. Sarja sopiikin noin 10–15-vuotiaille lukijoille, jotka tykkäävät lukea samoista hahmoista aina uusien seikkailujen parissa. Mukana kulkee myös suurempia mysteereitä, joista tihkuu vihjeitä silloin tällöin.

Edellinen albumi, Time After Crime, on jättänyt leiriläisiin jälkensä. Roanoke-mökin asukkaat kokevat, että aikavääristymäseikkailu oli liikaa. Aiemmat seikkailut ovat ratkenneet aina jollain tavalla, mutta nyt osa asioista on edelleen selvittämättä. Mikä esimerkiksi oli se mystinen ääni, jonka kanssa Molly teki kohtalokkaan aikavääristymäsopimuksen?

Roanokelaiset eivät enää uskalla poistua mökistään. Ryhmänohjaaja Jen on huolissaan katsettavistaan ja yrittää keksiä heille jotain mukavaa tekemistä. Hän päättää, että sopivan harmiton aktiviteetti on  yrittää bongata sarvijänis (jackalope)

Olen jo useamman numeron ajan harmitellut sarjan heikentynyttä piirustustyyliä. Olen kuitenkin jatkanut sarjan lukemista, sillä tarinat ovat olleet herttaisia. Nyt minusta valitettavasti tuntuu, että sarjan käsikirjoituskin on alkanut ontua. Lumberjanes on menettämässä charmiaan, enkä enää tiedä, viitsinkö jatkaa tämän sarjan lukemista pidemmälle.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Queer Eyen muotiasiantuntijan kynästä: Tan Francen Naturally Tan


Netflixin uusi versio Queer Eyestä, jo 2000-luvun alussa pyörineestä tosi-TV:stä, on kerännyt kiitosta lämminhenkisyydestään. Sarjassa viisi homomiestä auttavat ihmisiä, jotka ovat ajautuneet elämässään kaikenkattavaan umpikujaan niin tyylillisesti kuin sosiaalisestikin. Sarjan muotiasiantuntijana toimii Tan France, brittiläinen muslimi, joka on tullut tunnetuksi näyttävistä hiuksistaan ja French tuckista, eli tyylistä laittaa paita vain osittain housuihin.

Naturally Tan on Tan Francen ensimmäinen kirja. Se on elämäkerta, joka on rakentunut Francen merkittävimpien vaatteiden tai tavaroiden ympärille. Jokainen tavara kertoo yhden tarinan Francen elämästä. Kirjan tyyli on rento ja tuttavallinen, osittain jopa röyhkeä – tuntuu melken kuin France puhuisi henkilökohtaisesti juuri sinulle.

France syntyi Etelä-Yorkshiressa perheelle, joka oli kotoisin Pakistanista. Lapsena France meni joka päivä koulun jälkeen moskeijaan ja saapui vasta myöhään illalla kotiin. Perhe oletti, että kouluajan ulkopuolella hän olisi käyttänyt perinteistä pakistanilaista asua ja muutenkin käyttäynyt kunniallisesti. Jo nuorena France oli kuitenkin varma kahdesta asiasta: hän halusi näyttää pukeutumisellaan kuka oli ja hän halusi isona mennä naimisiin miehen kanssa.

Peruskoulun jälkeen France oli useassa eri työpaikassa, kuten puhelinmyyjänä ja kauppojen kassoilla. Kaikki rahansa hän käytti upeisiin vaatteisiin. Lopulta hän päätti lähteä vaatetusalalle ja haki opiskelemaan. Vaatetusalan koulutus keskittyi Francen mielestä liikaa huippumuotiin ja kun hän lopulta alkoi työllistyä vaatesuunnittelijana, hän työllistyi edullisia vaatteita myyviin ketjuihin. Hän suunnitteli mallistoja muun muassa Zaralle ja kohosi pian korkeaan asemaan yhdysvaltalaisessa ketjussa, joka myi siveitä vaatteita mormoninaisille. Mormonipiireistä hän löysi itselleen myös aviomiehen.

Mormonivaateketjun vaihdettua omistajaa Tan France oli taas ilman työtä. Hän päätti hyödyntää työpaikassa oppimiaan asioita: hän oli huomannut, että vaikka mormoninaiset halusivat, että tietyt kehonosat olivat peitossa, he silti halusivat olla muodikkaita. Silloiset mallistot eivät olleet asiakkaiden mielestä tarpeeksi tyylikkäsitä. France päätti suunnitella mormoneille tyylikkään uimapukumalliston. Hän pyysi erästä Instagram-mallina itseään elättävää ystäväänsä mainitsemaan malliston tilillään. Uimapukujen suosio räjähti käsiin ja France huomasi yhdessä yössä pyörittävänä miljoonabisnestä.

Tan France ei ollut koskaan suunnitellut lähtevänsä viihdealalle. Kun häntä pyydettiin koe-esiintymään Queer Eyetä varten, hän oli myymässä vaatebisnestään ja suunnittelemassa aikaista eläköitymistä. Hänen miehensä kuitenkin kannusti Francea osallistumaan koe-esiintymiseen. Pitkän prosessin jälkeen France valittiin sarjaan ja hänestä tuli samalla ensimmäinen etelä-aasialaistaustainen homomies, joka esiintyy kansainvälisesti tunnetussa tosi-TV-formaatissa.

Naturally Tan on selvästi kirjoitettu faneille. Se ei ole mikään järkälemäinen elämäkerta, joka käy syvääluotaavasti läpi kaikki Francen elämän käännekohdat, vaan aika kevyt paketti. Minulla tuli jopa olo, että France ei halunnut käsitellä joitain asioita lainkaan, esimerkiksi hänen nykyistä suhdetta perheeseensä. Elämäntarinoiden lisäksi kirjassa on rutkasti pukeutumisvinkkejä. 

Ehdottomasti mielenkiintoisempia osia kirjasta olivat Francen kertomuksen koe-esiintymisistä, Fab 5 -ryhmän muodostumisesta ja kuvausten takaisesta elämästä. France esimerkiksi valottaa, miksi jotkut kohtaukset sarjassa ovat menneet niin kuin ovat menneet. Kirja soveltuu siis sellaisille lukijoille, jotka tuntevat Tan Francen jo ennestään. Satuin tosin lainaamaan kirjan lomamatkalla seuralaiselleni, jonka matkalukeminen loppui kesken kaiken (kauheaa!), ja hänen mukaansa kirja on oikein mielenkiintoinen, vaikkei tuntisikaan Queer Eyetä erityisen hyvin.

TAN FRANCE & CAROLINE DONOFRIO: NATURALLY TAN
SIVUJA: 267
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Virgin Books
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Loppuvuoden kirjakysymyksiä

Trinity College Library, Dublin
Vuosi 2019 lähestyy loppuaan. Ennen kun on aika summata kaikki yhteen, haluan tarkastella vuotta 2019 BookTubesta löytämäni kirjahaasteen avulla. Alun perin englanninkielinen haaste, The End of the Year Book Tag, löytyy Ariel Bissetin YouTube-kanavalta. Kysymysten suomennokset ovat minun käsialaa.

Aloititko vuoden aikana jonkun kirjan, jota et ole vielä lukenut loppuun?

En! Lukutilanteeni on tällä hetkellä tosi hyvä. Olen toistaiseksi lukenut loppuun kaikki vuonna 2019 aloittamani kirjat. Muutaman kyllä jätin suosiolla kesken ja päätin, etten koskaan lue niitä loppuun, mutta en laske niitä tähän kategoriaan.

Sen sijaan minulla on edelleen kesken muutama kirja, jotka aloitin vuonna 2018. Olen yrittänyt loppuvuoden 2019 aikana lukea loppuun järkyttävän paksua pinoa kirjoja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kesken. Olen onnistunut madaltamaan tuota pinoa vain kolmeen kirjaan: Robert Galbraithin Valkoiseen kuolemaan, Inna Airolan Kaaren kertomuksen ensimmäiseen osaan ja Mike Pohjolan immersioromaaniin Sinä vuonna 1918. En usko, että saan luettua ne loppuun tämän vuoden aikana. Se on alkuvuoden homma. Kunhan saan keskeneräisten kirjojen pinon pois silmistäni ja mielestäni, kirjastressini vähenee huomattavasti.


Luitko loppuvuoden aikana syksyisen kirjan, joka sai sinut valmistautumaan kohti loppuvuotta?

Satuin tänä vuonna lukemaan Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin sarjakuvan Pumpkinheads (bloggaus tulossa). Sarjakuva on erittäin syksyinen, se oikein makustelee syksyllä. Pumpkinheads kertoo kahdesta teini-ikäisesti kurpitsafarmin työntekijästä, jotka haluavat tehdä viimeisestä työpäivästään eeppisen. Se sarjakuva jos mikä sopi lokakuun ruskaan.

Odotatko vielä jotain vuoden uutuuskirjaa?

Tässä vaiheessa joulukuuta ei tuskin enää mitä ilmesty. Syksyn kiinnostavin uutuus oli minulle Rainbow Rowellin Wayward Son, jonka ostin lopulta Maastrichtista, Alankomaista, kun se sattui osumaan silmään kirjakaupassa, joka oli perustettu vanhan dominikaanisen kirkon sisälle.

Olen aika huono seuraamaan kirjakatalogeja. Silmiini osuu aina välillä kirja, jonka ilmestymisestä olen kiinnostunut, mutta yritän pääsääntöisesti vältellä uutuuslistoja, jotta en stressaannu liikaa. Lukulistani on todella pitkä jo valmiiksi. Seuraan kirjamaailmaa sen verran aktiivisesti, että uskon, että minua kiinnostavat kirjat nousevat tietoisuuteni jossain vaiheessa joka tapauksessa. Sillä aikaa keskityn lukemaan niitä kirjoja, jotka olen jo ehtinyt valita lukulistalleni. Se lista ei lopu koskaan.


Mitkä kolme kirjaa haluat vielä lukea ennen uutta vuotta?

Realistisesti lukujärjestykseni on tällä hetkellä seuraava: Aion lukea Paper Girls -sarjakuvan viimeisen eli kuudennen albumin. Sen jälkeen aion lukea Briitta Hepo-Ojan uutuusromaanin Suomen lohikäärmeille. Yritän saada luettua nämä ennen kun lähde joululomalle pohjoiseen, jotta ehdin palauttaa ne kirjastoon. Tämän jälkeen jäljelle jää vielä yksi kirja. 

Ne, jotka seuraavat minua Twitterissä, tietävät, että minulla on ollut loppuvuoden aikana projektina saada luettua kaikki kirjaston lainat alta pois. Teen kirjastoon varauksia liian kevyellä sormella, minkä seurauksena olen ollut pahassa kirjastokierteessä. Syksyllä päätin aloittaa niin kutsutun kirjastodieetin. En enää saa tehdä uusia varauksia. Tavoitteenani on, ettei minulle jossain vaiheessa olisi enää yhtään lainaa. Saisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Twitter-ketjuani aiheesta voi seurata tästä linkistä

Edellä mainittujen kirjojen lisäksi minulla on jäljellä seuraavat lainat:
  • Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo
  • Ritva Hapuli: Naisia rakastavat naiset. Lesbolaisuuden ja siihen liittyneenä homoseksuaalisuuden määrittäminen Euroopassa vuosien 1880-1930 välisenä aikana
  • Evelyn Waugh: Mennyt maailma. Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat
  • V. E. Schwab: Tummenevat varjot
Luen todennäköisesti jonkun noista, mutta saatan yrittää lukea loppuvuonna myös Rainbow Rowellin Wayward Sonin. Yritän nimittäin ylläpidää myös sellaista sääntöä, että jos ostan kirjan, luen sen mahdollisimman nopeasti.
Kolme kirjaa loppuvuodelle on aika hyvä tavoite. Silloin saisin tasan 70 kirjaa täyteen. Se olisi aika siisti luku. En ole lukenut 70 kirjaa sitten vuoden 2016. (Twiitin jälkeen olen lukenut yhden kirjan, joten tämänhetkinen lukusaldo vuodelle 2019 on 67 kirjaa.)

Voiko joku loppuvuoden kirjoista vielä nousta yhdeksi vuoden 2019 lempikirjaksesi?

En usko, että mikään loppuvuoden kirjoista nousee suosikikseni. Tämän myöntäminen on tavallaan masentavaa. Eikö jokaisen lukemani kirjan pitäisi olla potentiaalinen uusi suosikkini? Todellisuudessa olen realisti enkä odota, että rakastaisin jokaista lukemaani kirjaa. Tämä ei tarkoita, ettenkö nauttisi niiden lukemisesta. Kirjojen lukemiseen on niin monta eri syytä.

Haluan esimerkiksi lukea Briitta Hepo-Ojan kirjan Suomea lohikäärmeille, koska pidin hänen Siilin kuolemastaan todella paljon, mutta en odota, että rakastuisin siihen tyystin. Haluan taas lukea V. E. Schwabin Tummenevat varjot siksi, koska luin sarjan aiemman osan Magian syvemmän sävyn aiemmin tänä vuonna.

Joko olet tehnyt lukusuunnielmia vuodelle 2020?

Alkuvuosi alkaa olla jo aika selvä. Otan joululomalle mukaan kaikki kirjastolainat ja tavoitteeni on saada ne luettua viimeistään alkuvuonna. Haluan myös saada kesken jääneet kirjat luettua. Haluan, että minulla on puhdas pöytä edessäni. Haluan jatkossa, että kun aloitan kirjan, luen sen loppuun ennen kun siirryn seuraavaan. Tuntuu, että olen vuosia lukenut yli viittä kirjaa yhtä aikaa enkä enää jaksaisi sellaista. Kaipaan selkeyttä lukemiseeni. 

Olen lisäksi pyöritellyt mielessäni seuraavaa lukuhaastetta. Olen ostanut vuosien varrella paljon kirjoja, joita en kuitenkaan ole lukenut. En ole vielä päättänyt, miten aion tämän tilanteen ratkaista, mutta olen kallistumassa jonkinlaiseen tavoitteeseen, esim. etten saa ostaa uusia kirjoja ennen kun olen lukenut 10 hyllyssäni lepäävää kirjaa. Tai etten saa lainata kirjastosta kirjaa, ennen kun olen lukenut tietyn määrän hyllyni kirjoja. Realistista on, että hyllyssäni on aina kirjoja, joita en ole lukenut, mutta toivoisin, että nämä kirjat olisivat vähemmistössä.

Minkälaisia lukusuunnitelmia sinulla on vuodenvaihteeseen?

torstai 12. joulukuuta 2019

Gentleman Jack: The Real Anne Lister – varhaismodernin ajan lesbo


Anne Lister (1791–1840) oli englantilainen maanomistaja ja bisnesnainen, joka kirjoitti koko elämänsä ajan yksityiskohtaista päiväkirjaa. Osa päiväkirjoista on kirjoitettu Listerin itse kehittämällä salakirjoituksella. Nämä osat käsittelevät Listerin suhteita muihin naisiin. Listerin päiväkirjat ovatkin merkittävä historiallinen lähde varhaismodernin ajan lesbolaisuudesta.

Kevääällä 2019 Anne Lister nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun BBC ja HBO julkaisivat hänen elämäänsä keskittyvän TV-sarjan ensimmäisen kauden. Sarjan nimi Gentleman Jack tulee lempinimestä, jolla häntä kutsuttiin hänen kotiseuduillaan Halifaxissa. Tiettävästi Lister ei itse ollut tietoinen tästä lempinimestä. Hänen ystävillään oli hänelle muita nimiä, kuten Fred, jota käytti hänen entinen rakastajansa ja pitkäaikainen ystävä Isabella Nordcliffe.

Anne Lister oli kaikin puolin poikkeuksellinen aikansa nainen. Hän oli sukunsa tilan Shibden Hallin perijätär. Hän oli suhteellisen varakas, mikä mahdollisti hänen vapaan elämäntyylinsä. Lister omisti elämänsä opiskelulle, matkustelulle, Shibden Hallin tilojen kunnostamiselle ja vilkkaalle sosiaalisellle elämälle. Hänen kerrotaan pukeutuneen ainoastaan mustiin ja vältelleen aikansa koristeellisista naistenmuotia, jonka hän koki rajoittavaksi. Hän oli vahvasti uskovainen ihminen. Hän ajatteli, että koska Jumala oli luonut hänet epätyypilliseksi naiseksi, paras tapa kunnioittaa Jumalaa oli elää itselleen rehellisesti. Hän haaveili elämänkumppanista, vaimosta, jonka kanssa voisi matkustaa ympäri maailmaa, ja lopulta löysi rinnalleen Ann Walkerin. Anne Lister ja Ann Walker ovatkin tiettävästi ensimmäinen moderni länsimainen naispari, joka on katsonut olevansa keskenään naimisissa.

Gentleman Jack (kirja ja TV-sarja) sijoittuu 1830-luvun alkuun, jolloin Lister on nelikymppinen ja valmis vakiintumaan. Hän on pettynyt aiemmissa suhteissaan, sillä joko hänen rakastajansa ovat lopulta suostuneet miehen kosintaan tai ovat olleet liian voimakastahtoisia Listerille. Aikansa heteroavioliittomallin mukaan Lister toivoo itselleen kuuliaista ja kaunista vaimoa, jonka kanssa hän voisi elää säädyllistä elämää. Vaikka hän päiväkirjoissaan viittaa itseensä naisena, hän selvästi ottaa suhteissaan perinteisen maskuliinisen roolin, eikä siksi onnistunut ylläpitämään romanttisia suhteita muihin hänenkaltaisiinsa vahvatahtoisiin naisiin.

Kun lukija pääsee tutustumaan Anne Listeriin, hän on juuri palaamassa pitkältä matkalta kotiinsa. Aluksi hän keskittyy tarmokkaasti uudistamaan Shibden Hallia, mutta pian hän kiinnittää huomionsa Ann Walkeriin, kolmikymppiseen perijättäreen, joka asustaa yksin läheisellä tilalla. Neiti Walker sopii Listerin kriteereihin erinomaisesti: hän on varakas, naisellinen ja vailla mieskosijoita. Lister päättää alkaa kosiskella neiti Walkeria. 

Gentleman Jack ei ole ensimmäinen filmatisointi Listerin elämästä. Elokuva The Secret Diaries of Miss Anne Lister (2010) keskittyy Listerin sydänsuruihin hänen rakastajansa Mariana Belcomben päätettyä mennä naimisiin miehen kanssa. Elokuva ottaa vapauksia Listerin elämässä muun muassa nopeuttaen tapahtumia ja ohittamalla joitain oleellisia käänteitä. Syynä tähän on kenties ollut taiteellisen vapauden lisäksi se, ettei kaikkia Listerin päiväkirjojen salakirjoituksella kirjoitettuja kohtia ollut tuolloin vielä käännetty. Osa päiväkirjoista on edelleen kääntämättä, mutta uuden Gentleman Jack -sarjan myötä tulleen rahoituksen avulla työ on saanut jatkua. Sarja onkin tuonut ruudulle kohtauksia, joita ei vielä jonkin aikaa sitten tiedetty lainkaan Listerin elämästä. 

Gentleman Jack. The Real Anne Lister on TV-sarjan luojan Sally Wainwrightin kirjoittama ja Anne Choman auktorisoima julkaisu, joka käy yksityiskohtaisesti läpi Gentleman Jack -sarjan ensimmäisen kauden tapahtumat. Tekstissä on runsaasti Listerin oikeita päiväkirjamerkintöjä tukemassa kerrottua. On kiehtovaa päästä lukemaan hänen omia sanojaan.

Jos sarjaa katsoessa epäilyttää, ovatko tapahtumat todenperäisiä, tämä kirja viimeistään todistaa ne tosiksi. Joitain yksityiskohtia, esimerkiksi milloin Lister otti palvelukseensa kamarineitinsä Eugenien, on muutettu. Lisäksi monia kohtauksia on täytynyt dramatisoida auki, jotta ne toimivat televisiossa. Mutta kuten sanotaan, totuus on usein tarua ihmeellisempää. Kaikki erikoiset yksityiskohdat, kuten erittäin järkyttävät kuolintavat, ovat suoraan Anne Listerin päiväkirjoista.

Kirjana Gentleman Jack. The Real Anne Lister on historiankirjoitus, joka keskittyy Listerin ihmissuhteisiin ja jonkin verran hänen liiketoimintaansa. Se ei kuitenkaan ole Anne Listerin elämäkerta, vaan keskittyy vahvasti ajanjaksoon, joka johtaa Listerin ja Walkerin avioitumiseen. Kattavaa elämäkertaa varten on mahdollista lukea esimerkiksi Angela Steidelen Gentleman Jack: A Biography of Anne Lister, Regency Landowner, Seducer and Secret Diarist. 

Anne Listerin elämästä lukeminen on inspiroivaa ja kiehtovaa. Hän vaikuttaa olleen erittäin älykäs ja mieleltään kirkas ihminen. Sally Wainwright uskoo, että päiväkirjojen kirjoittaminen on ollut Listerin keino pysyä perillä kaikesta, mitä on tapahtunut, mutta samalla päiväkirjat ovat auttaneet häntä selvittämään ajatuksiaan ja suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Päiväkirjat ovat taatusti auttaneet häntä elämään maailmassa, joka ei ole täysin ymmärtänyt häntä.

Anne Lister jätti jälkeensä noin viiden miljoonan sanan päiväkirjakokoelman, jonka avulla tutkijat ovat saaneet paljon tietoa sekä 1800-luvun arjesta että naisten piilotetusta historiasta. Sen ansiosta tiedetään nimeltä lukuisia naisia, jotka rakastivat toisia naisia aikana, jolloin ajatus siitä oli ennenkuulumaton. Listerin päiväkirjat ovat nykyään osa Unescon Maailman muisti -ohjelmaa, ja kirkkoa, jossa Anne Lister ja Ann Walker kävivät ehtoollisella ja katsoivat sen jälkeen olevansa naimisissa, koristaa heidän liittonsa mainitseva muistolaatta.

SALLY WAINWRIGHT, ANNE CHOMA & ANNE LISTER: GENTLEMAN JACK. THE REAL ANNE LISTER. THE OFFICIAL COMPANION TO THE BBC SERIES
SIVUJA: 368
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: BBC Books
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

maanantai 9. joulukuuta 2019

Julian Fellowesin Loiston päivät tarjoaa turvallista luettavaa


Damian Baxter on erittäin varakas, vakavasti sairas ja ilman perillistä. Ennen kun on liian myöhäsitä, Baxter ottaa yhteyttä vanhaan opiskelukaveriinsa ja pyytää häntä auttamaan löytämään lapsensa. Tehtävä vaatii aikoja sitten unohdettujen tapahtumien muistelua, eikä se aina ole helppoa.

Loiston päivät on Downton Abbeysta tunnetun Julian Fellowesin toinen suomennettu romaani. Se on julkaistu alun perin jo vuonna 2008, kun taas Fellowesin aiempi suomennos Belgravia ilmestyi sekä suomeksi että alkukielellä vuonna 2016. Loiston päivät on siis julkaistu ennen Fellowesin menestystä Downton Abbeyn parissa.

Yli 500-sivuinen lukuromaani vie lukijat vuoden 1968 debytanttisesongin pyöritykseen. Kaiken keskellä on vaatimattomista taustoista kotoisin oleva Damian Baxter, joka onnistuu hurmaamaan itsensä seurapiireihin sisään. Lähes kaikki debytantit ihastuvat Damianiin ja hänellä onkin suhteita useiden tyttöjen kanssa. 

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Damian on vakavasti sairas. Hän on menestynyt elämässään, mutta hänellä ei ole puolisoa eikä jälkeläistä, jotka voisivat periä hänet. Hänellä on kuitenkin syytä epäillä, että joku hänen nuoruuden tyttöystävistään on synnyttänyt hänelle lapsen. Hän haluaa tehdä tästä lapsesta perillisensä, mutta asia on hoidettava hienotunteisesti. Damian kutsuu luokseen opiskelukaverinsa, joka alun perin esitteli hänet seurapiireille.

Tämä nimettömäksi jäävä henkilö ottaa tehtävän vastaan, vaikkei ole ollut vuosikymmeniin väleissä Damianin kanssa. Taustalla kaihertaa vuoden 1970 loma Portugalissa ja sen aikana tapahtunut välirikko. Häntä kuitenkin kiinnostaa ottaa selvää, mitä hänen nuoruudentuttavilleen kuuluu ja tehdä samalla selvää menneisyydestään. Niinpä hän ottaa yhteyttä kaikkiin Damianin nimeämiin naisiin ja palaa samalla muistoissaan vuoteen 1968, aikaan jolloin englantilainen yläluokka yritti viimeisillä voimillaan pitää yllä asemaansa.

Tätä romaania on helppo kuvailla adjektiivilla miellyttävä. Tarinassa ei ole mitään niin järkyttävää, etteikö sitä uskaltaisi antaa isotädille joululahjaksi. Se kertoo leppoisasti englantilaisen yläluokan rapistumisesta ja kuljettaa mukana kevyttä dekkarijuonta, joka onnistuu ylläpitämään jännitettä yllä. Lukija saa nautiskella menneen ajan loistosta ja tulla samalla tietoiseksi siitä, kuinka 1900-luku muutti yläluokkaisen elämän täysin.

Samalla pienempikin sivumäärä olisi riittänyt tekemään selväksi, kuinka maailma on muuttunut. Päähenkilö uppoutuu sivutolkulla muistelemaan nuoruuttaan ja muistaa samalla kuvailla jokaisen hienon rakennuksen sisustuksen ja jokaisen vastaantulevan ihmisen elämäntarinan. Romaanin loppupuolella teksti alkaa jo toistaa itseään. Se olisi hyötynyt ainakin sadan sivun karsimisesta. 

Tästä huolimatta Loiston päivissä ei ole varsinaisesti mitään suuria puutteita. Varsinkin romaanin alkupään kuvailut debytanttikauden vaiheista herätti mielenkiintoa. Naimaikäisten nuorten naisten esittely hovissa ja armoton aviomiehen etsintä ovat jotain sellaista, mitä ei Suomen historiassa olla koskaan nähty. Fellowes tarjoaa ikkunan, josta historiannälkäinen lukija voi kurkistaa vieraaseen maailmaan. Tällaisenaan romaani on oikein kutkuttavaa luettavaa.

Samalla Loiston päivät on kuitenkin tasapaksu enkä siksi voi suositella sitä vilpittömästi sellaisille lukijoille, jotka odottavat romaaneiltaan enemmän. Aloin romaanin lopussa odottaa jotain suurta paljastusta, joka asettaisi romaanin tapahtumat uuteen valoon, mutta sellaista ei tullut. Loiston päivät niputtaa juonilangat nätisti yhteen, mikä voi olla yhdelle lukijalle erittäin tyydyttävää, mutta toiselle turhauttavaa.

Julian Fellowes osaa kuvata luokkayhteiskuntaa tarkkanäköisesti. Loiston päivät keskittyy aikakauteen, joka ei yleensä ole pukudraamojan keskiössä, mikä antaa sille lisäarvoa. Jos kaipaat pehmeää luettavaa lomapäiviesi ratoksi, tämä voi hyvinkin olla se kirja.

JULIAN FELLOWES: LOISTON PÄIVÄT
ALKUPERÄINEN NIMI: Past Imperfect
SIVUJA: 542
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2008 (suom. 2019) 
SUOMENTANUT: Markku Päkkilä
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta



Kuvat on otettu Amsterdamissa Hotel Des Artsin huoneessa.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Irlantilainen Worldcon: Dublinissa elokuussa

Kuva: Dublin 2019 Press Kit
Moni suomalainen sai Worldcon-kärpäsen pistoksen elokuussa 2017, kun Worldcon järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Samana syksynä ostin lippuni seuraavaan Euroopassa järjestettävään Worldconiin, vuoden 2019 Dublinin Worldconiin. Con oli yllättävän rankka kokemus, mutta vastoinkäymisistä huolimatta siitä jäi paljon käteen.

Conin aikana kerätään ribboneita, joita
kiinnitetään con-passiin roikkumaan.
Ribbon-etiketin mukaan niitä ei saa
myydä, vaan parhaat ribbonit löydetään
iloisen sattuman kautta.
Mikä on Worldcon?

Worldcon on World Science Fiction Societyn vuosittain järjestämä con. Se on maailman pisimpään toiminut tieteiskirjallisuuden fanien kokoontuminen. Ensimmäinen Worldcon järjestettiin vuonna 1939 ja toisen maailmansodan aiheuttamien välivuosien jälkeen se on järjestetty keskeytyksettä joka vuosi. 

Kaikki Worldconin osallistujat ovat World Science Fiction Societyn jäseniä. Käytännössä liittymällä seuran jäseneksi saat pääsyoikeuden Worldconiin, oikeuden äänestää Hugo-ehdokkaita ja oikeuden äänestää seuraavaa paikkaa, jossa Worldcon pidetään.

Worldcon voidaan järjestää missä tahansa maailmaa. Perinteikkäästi se on järjestetty Yhdysvalloissa, jossa on paljon hyviä kongressikeskuksia. Viime vuosina Worldconia on viety kuitenkin voimakkaammin maailmalle. Vuonna 2017 se pidettiin Suomessa ja vuonna 2020 se on Uudessa-Seelannissa. Vuonna 2019 Worldcon oli Irlannissa, Dublinissa.

Tällä kertaa Irlannissa!

Kaksi vuotta sitten Suomen Worldcon toi ulkomaalaisen conin tunnelman turvallisesti Suomeen. Nyt kun matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille coniin, käytännön asiat tuntuivat jo tutuilta. Minun oli välillä vaikea muistaa, että olin Irlannissa, kun vastaan käveli jatkuvasti suomalaisia tuttuja.

Samalla Irlannin Worldconissa tuli todistettua se, että kenties Euroopasta ei löydy tarpeeksi isoja tapahtumapaikkoja Worldconin kokoiselle tapahtumalle. Tilat olivat ongelma jo Helsingissä. Helsingin Worldcon kuitenkin pystyi ratkaisemaan osan tilaongelmistaan neuvottelemalla Helsingin Messukeskuksesta lisää tilaa käyttöönsä. Dublinin vastaava messukeskus oli jo ääriään myöten täynnä. Osa ohjelmasta pidettiin noin kilometrin päässä sijaitsevassa elokuvateatterissa, mutta silti tilaa ei ollut kaikille.

Jonojen con.
Tämä bloggaus ei olisi todenmukainen, ellen mainitsisi matkan negatiivisia puolia. Moni asia meni conin aikana myttyyn, osittain henkilökohtaisista syistä. Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa, joten olin väsynyt. En sen vuoksi jaksanut panostaa coniin etukäteen. Olin juuri ja juuri perillä siitä, keitä kirjailijoita sinne on tulossa paikalle. Satuin myös conin aikana hajoittamaan juomapulloni, minkä seurauksena jouduin kuivaamaan kirjaston kirjoja hotellihuoneessa. En myöskään voi väheksyä sitä, että con sattui ikävästi samaan aikaan kuin PMS-oireeni. Silloin kaikki tuntuu laimealta ja vaikealta.

Monet asiat johtuivat kyllä myös conista. Irlannin Worldcon ei ollut varautunut muun muassa siihen, että ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneet kuuntelemaan ohjelmaa. Ensimmäisenä päivänä conissa vallitsi jonokaaos. Kukaan ei tiennyt, mikä jono vie mihinkin saliin. Tästä nopeasti ryhdistäydyttiin ja coniin muodostui erinomainen jonotyssysteemi. Se ei tosin poistanut tilaongelmaa. Monet kiinnostavat ohjelmat pidettiin saleissa, joissa oli vain 80 paikkaa ja kiinnostuneita ainakin 200. Jos halusi päästä jonnekin sisälle, jonottamaan piti mennä ajoissa.

Kyllä conissa tapahtui mukaviakin asioita. Pääsin muun muassa kuuntelemaan tieteis- ja fantasiaelokuvien musiikkia soittavaa firharmonista konserttia. Konsertissa soitettiin musiikkia, joka liittyi jollain tavalla Irlantiin. Esimerkiksi Star Wars -elokuvista oli valittu kappale Jedi Steps and Finale, jonka soidessa Rey saapuu saarelle, jossa Luke Skywalker oleskelee. Saaren kohtaukset ovat kuvattu suurimmaksi osaksi Skellig Michael -nimisellä irlantilaisella saarella. 

Tuttujen kappaleiden lisäksi konsertti esitteli irlantilaista musiikkia. Nämä osuudet eivät olleet yhä mielenkiintoisia kuin tutut kappaleet, mutta arvostin sitä, että paikallista musiikkia oli otettu ohjelmaan mukaan. Konsertin ohjelman löydät tästä linkistä.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Worldcon Philharmonic Concert
Astronautti Dr. Jeanette Epps julisti parhaan romaanin Hugo-voittajan.

Hugo Awards -seremonia

Läheltä piti, ettei Hugo-seremonia jäänyt väliin. Seremonia järjestettiin samassa salissa kuin filharmoninen konsertti, eikä se ollut erityisen suuri tila, jos sen suhteutti conin kävijämäärään. Con oli ratkaissut tilanteen jakamalla ilmaisia rannekkeita, jotka takaavat sisäänpääsyn seremoniaan. Rannakkeita oli luonnollisesti jaossa vain rajallinen määrä.

Kun saavuin seuralaiseni kanssa Hugo-seremonian aamuna con-paikalle noutamaan rannekkeita, viimeiset jaettiin neniemme edessä. Seuraavan kerran rannekkeita jaettaisiin muutaman tunnin kuluttua, jos rannekkeista olisi tullut palautuksia. Menimme siis jonottamaan uudestaan, vaikka toivoa ei ollut. Jonosta meidät yhytti kuitenkin tuttumme, joka oli sattumalta saanut kaksi ylimääräistä ranneketta haltuunsa. Hän antoi rannekkeet meille.

Hugo Awards -seremonialla on minulle henkilökohtainen merkitys, sillä osallistuin siihen vuoden 2017 Worldconissa. (Minun oli tarkoitus silloin kirjoittaa aiheesta bloggaus, mutta se jäi.) Vuonna 2017 seremoniaan otettiin mukaan paljon paikallisia palkintoja, joita jaettiin Hugojen seassa. Olin juuri aloittanut Turun Science Fiction Seuran Atorox-palkinnon vastuuhenkilönä, joten jaoin palkinnon osana Hugo-seremoniaa yhdessä seuran puheenjohtajan Juhani Mönkkösen kanssa. Kokemus oli jännittävä ja ainutlaatuinen.

Parhaasta romaanista Hugo-palkittu The Caltulating Stars.
Tällä kertaa oli mukavaa olla yleisön seurassa. Sain oikeasti seurata seremoniaa enkä jännittää sitä, milloin on oma vuoroni. 

Hugot ovat tieteis- ja fantasiakirjallisuuden Oscarit, mutta Oscarien pönötys loisti seremoniassa poissaolollaan. Koko tilaisuus oli lämmin ja intiimi. Voittajien puheista heijastui kiitollisuus fandomin tuomaan yhteisöön, joka on antanut heille mahdollisuuden luoda jotain uutta. Seremonia myös osoitti, että tieteis- ja fantasiakirjallisuus miehisenä alana on menneisyyttä.  Esimerkiksi parhaan romaanin voitti Mary Robinette Kowal romaanilla The Caltulating Stars ja parhaan sarjan Becky Chambers Wayfarers-sarjallaan.

Ostin The Calculatig Stars -romaanin seuraavana päivänä Worldconin myyntialueelta. Vaikka minua seurasikin conissa surkeiden sattumusten sarja, tämän romaanin kohdalla minulla oli onnea. Kirjakauppias kertoi, että ostin heidän viimeisen kappaleensa. Romaanin kysyntä oli lähtenyt kummasti nousuun voiton jälkeen.

Mielenkiintoisin voitto löytyi Best Related Work -kategoriasta. Sen sai Archive of Our Own -fanifiktiosivusto. Aikana, jolloin fanien mahdollisuutta tuotta haluamaansa sisältöä on rajoitettu (kuten Tumblrin  ja Fanfiction.netin puhdistus kaikesta K18-materiaalista), Archive of Our Own on onnistunut pysymään itsenäisenä, täysin vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisten lahjoitusten voimin ylläpidettävänä sivustona. Itsenäisenä toimijana sivuston ulkopuolinen omistaja tai mainostaja ei pääse sanelemaan, minkälaista sisältöä sivustolla saa olla. 

Best Related Work -kategoriassa oli muuten ehdolla myös videoesseisti Linday Ellisin Hobitti-duologia (dokumentti kolmanessa osassa). Dokumentissa Ellis käy seikkaperäisesti läpi, miksi Hobitti-elokuvat olivat suurimmalle osalle faneista pettymys. Olisin itse toivonut hänelle voittoa, mutta Archive of Our Own voitto oli erittäin ansaittu.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Worldcon pidettiin Convention Centre Dublinissa, jonka lasinen sisäänkäynti oli näytävä myös sisältäpäin.
Osallistuin ohjelmaan, jossa George R. R. Martin pohti omien irlantilaisten yhteyksien vaikutusta kirjoihinsa.
Reading - Becky Chambers

Jonoista huolimatta onnistuin seuraamaan conissa jonkin verran kiinnostavaa ohjelmaa. Tulevaisuuden varalle on kuitenkin todettava, että ohjelmaan kannattaa perehtyä huolella ennen conia. Hyvin suunniteltu aikataulu vähentää stressiä itse con-päivistä.

Yksi conin ilahduttavimmista ohjelmista oli Becky Chambersin luenta. Olin juuri ennen conia lukenut Chambersin romaanin The Long Way to a Small, Angry Planet ja ihastunut hänen kirjoitustyyliinsä. Hänen luentansa olikin yksi ohjelmannumero, jota odotin conissa eniten.

Chambers luki uuden pienoisromaaninsa To Be Taught, If Fortunate alun. En ollut ennen osallistunut kirjailijoiden luentaan, joten olin huolissani, pitäisinkö siitä. Olen huono kuuntelemaan äänikirjoja. Aluksi minun olikin vaikea keskittyä, mutta lopulta pääsin hyvään kuuntelurytmiin. Oli kiehtovaa kuulla, miten Chambers itse tahditti kirjoittamaansa tekstiä. Kun viimein luin romaanin syksyn aikana, kuulin hänen äänensä päässäni, varsinkin romaanin alussa.

Luennan jälkeen Chambersilla oli hetki aikaa kysymyksille. Hän muun muassa paljasti, ettei Wayfarers-sarja ole vielä valmis. Chambers haluaa vielä tutkia lisää Galactic Commons -maailmaa, johon hänen romaaninsa sijoittuvat.

Becky Chambers
Chambers myös kertoi, että hän käyttää kirjoittaessaan hyödyksi teatteriopintojaan. Hän kirjoittaa hahmo- ja dialogivetoisesti. Yleensä hän asettaa hahmot ensiksi johonkin tilanteeseen ja laittaa heidät keskustelemaan. Kun hänellä on tarpeeksi tekstimassaa, hän alkaa muokata sitä. Hän myös on sitä mieltä, että tieteiskirjallisuudesta pitää pystyä nauttimaan ilman että ymmärtää tiedettä. Hänen tavoitteenaan on kirjoittaa kirjoja, jotka on mahdollista ymmärtää, vaikkei olisi opiskellut fysiikkaa tai kemiaa lainkaan sitten lukion. 


Irlantilainen ohjelma

Länsimainen fantasiakirjallisuus on paljon velkaa irlantilaiselle kansanperinteelle. Lukuisat fantasiaromaanit ovat inspiroituneet kelttimytologiasta, kelttien arkkitehtuurirista ja heidän taiteestaan. Fantasiakliseiden irlantilaiset juuret eivät kuitenkaan ole kaikkien lukijoiden tiedossa.

Lisäksi Irlannissa halutaan kuvata elokuvia ja sarjoja, koska se on edullista ja maisevat näyttävät nätiltä valkokankaalla. Tästä huolimatta irlantilaiset kokevat, etteivät he oikeasti ole kunnolla edustettuna populaarikulttuurissa. Irkku-stereotypiat kukoistavat ja rahakkaat elokuvayhtiöt keräävät voitot kirstuihinsa ilman että Irlanti itse hyötyy tästä juuri lainkaan. 

Ireland in Movies -paneelissa irlantialaiset elokuva-alan ihmiset pohtivat sitä, miten irlantilaiset suhtautuvat esimerkiksi siihen, että Game of Thronesia on kuvattu Irlannissa ilman että itse TV-sarja sijoittuu Irlantiin. Iso TV-sarjatuotanto on tuonut tuloja ja turismia maahan, mutta samalla Irlanti on jäänyt varjoon itse sarjassa. Tuotantoyhtiöt haluavat Irlannin maisemat ja hiukan Irlannin kansanperintiöä, mutta eivät Irlannin nykytilaa. Nykypäivään sijoittuvat elokuvat tai vähemmän tunnettuihin kansantarinoihin perustuvat elokuvat jäävät vähävaraisten paikallisten elokuvayhtiöiden ja rahoittajien vastuulle.

Irlantilaisessa ja suomalaisessa mielentilassa on paljon samaa. Molemmat maat ovat viettäneet vuosisatoja vieraan vallan alla. Irlanti itsenäistyi Britanniasta vuonna 1949 ja se oli yksi EU:n köyhimmistä maista vielä 1990-luvulla. Muistot köyhyydestä ja itsenäisyyden kaipuudesta ovat osa sekä Suomen että Irlannin kollektiivvisia muistoja. Molemmat maat ovat tottuneet nöyristelemään ja olemaan iloisia, jos heidät huomataan edes joskus. Näin ei kuitenkaan pitäisi enää olla. Irlantilaiset haluaisivat, että heillä kuvatut elokuvat sijoittuisivat Irlantiin eivätkä esitä olevansa esimerkiksi Cornwallissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kirjailija Eoin Colfer Worldconin päättäjäisissä.
Yhtä con-kokemusta rikkaampana

Viiden con-päivän aikana ehtii muodostua rytmi, jonka loppuminen on aina shokki. Con-kuplassa ehtii tottua siihen, että jokainen vastaantulija on potentiaalinen kiinnostava keskustelukumppani. Ohjelmanumeroiden jonoissa tuli käytyä monta hyvää keskustelua, samoin myyntipuolen myyjien kanssa. Coniin voi tulla omana itsenään ja pukeutua niin erikoisesti kuin haluaa ja silti on aivan varma, että joku paikan päälle olevista ihmisitä on pukeutunut vielä erikoisemmin.

Dublinin Worldcon ei ollut kaikilta osin täydellinen kokemus. Olin väsynyt, stressaantunut ja harmissani monesta asiasta. Ulkomaille matkustaminen ja siellä tapahtumaan osallistuminen on yllättävän raskasta. En kuitenkaan kadu, että päätin lähteä. Opin paljon Irlannista ja pääsin kuulemaan monien kiinnostavien kirjailijoiden ajatuksia. Kävin kuuntelemassa muun muassa Patrick Rothfussin, Veronica Rothin ja Diane Duanen ajatuksia kirjoittamisesta. Kävin myös kuuntelemassa ohjelmaa elokuvamusiikin säveltämisestä, neurotieteen ja tieteiskirjallisuuden yhdistämisestä, feodalismista ja LGBTQ-representaatiosta tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta. 

Irlanti oli hyvin näkyvissä ohjelmassa, mutta itse Irlannin näkeminen jäi vähäiseksi. Ennen paluulentoa ehdin käydä Trinity Collegen The Book of Kells -näyttelyssä ja collegen erittäin kuvauksellisessa kirjastossa. Irlantiin pitää tehdä vielä toinen matka, jonka ohjelmaan kuuluu oikeassa kelttilinnassa vierailu.

Kirjabloggaaja mieliympäristössään.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Kolme pientä tietokirjaa: Yksityistilaisuus, Miehiä ja naisihmisiä & 50 Queers Who Changed the World

TARJA HAUTANEN: YKSITYISTILAISUUS –TURKULAISTEN HOMOJEN JA LESBOJEN KULTTUURIHISTORIAA
SIVUJA: 81
KUSTANTANUT: Seta
JULKAISTU: 2005
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Tarja Hautasen opinnäytetyöhön perustuva julkaisu käy läpi turkulaisten homojen ja lesbojen elämää 1900-luvun aikana. Tutkimusta varten on haastateltu iäkkäistä LGBTQ-ihmisiä. Teos antaa mielenkiintoisten ikkunan siihen, minkälaista homojen ja lesbojen elämä on ennen ollut Suomessa.

1900-luvun alussa seksuaalivähemmmistöjen edustajat joutuivat elämään piilossa. Monet homomiehet tapasivat toisiaan puistoisa, erityisesti puistojen julkisissa käymälöissä. Pitkiä suhteita muodostettiin harvoin, vaan kohtaamiset olivat luonteeltaan pikaisia. Jos onnistui tutustumaan oikeisiin ihmisiin, heidän luokseen saattoi päästä yksityisiin juhliin, joissa omaa identiteettiään saattoi ilmaista turvallisessa seurassa. Tyypillistä oli, että homomiehet etsivät nopeaa seuraa yön pikkutunneilla, kun taas lesbonaiset muodostivat verkostoja ja elivät esimerkiksi kämppiksinä toistensa kanssa.

1900-luvun edetessä pidemmälle, varsinkin kun homoseksuaalisten tekojen kriminalisoiti poistettiin rikoslaista vuonna 1971, seksuaalivähemmistöjen järjestäytynyt toiminta alkaa kukoistaa. Hautasen kirjassa kerrotaan, millä lailla turkulaiset seksuaalivähemmistöjen edustajat muistavat toimintansa alun. Toiminta oli aluksi pientä ja melko suloistakin: esimerkiksi tanssiaisten jälkeen haluttiin siivota erityisen hyvin, jotta järjestävät saavat hyvän maineen tilavuokralaisena. 

Kirja kertoo siitä, kuinka suurimmalla osalla ihmisistä on vain halua elää omaa elämäänsä rauhassa. Suurin osa informanteista muistelee sitä, kuinka he olivat iloisia, kun pääsivät juhliin, joissa saattoivat tanssia haluamansa ihmisen kanssa. Kiinnostavan historiakatsauksen lisäksi kirjan lähdeluettelo on erinomainen vinkkilista laajempaan perehtymiseen, jos siihen kokee tarvetta.

MILA ENGELBERG: MIEHIÄ JA NAISIHMISIÄ – SUOMEN KIELEN SEKSISMI JA SEN PURKAMINEN
SIVUJA: 150
KUSTANTANUT: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Oma kirja

Suomen kieltä pidetään tasa-arvoisena, koska siinä on sukupuolineutraali hän-pronomini. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, todistaa Mila Engelberg Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE:n julkaisussa Miehiä ja naisihmisiä. Neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.

Engelberg käy kirjassaan läpi erilaisia ilmiöitä siitä, miten sukupuoli näkyy suomen kielessä. Esimerkiksi piilosukupuoli tarkoittaa sitä, että sukupuoli oletetaan, vaikkei sitä sanota. Hän-pronominin piilosukupuoli on löydetty tekemällä käännöskokeita: koehenkilöitä on pyydetty kääntämään suomenkielisiä lauseita kielille, joissa on sukupuolittunut pronomini tai muita suvullisia sanoja. Lauseet käännettiin lähes aina viittaamaan miehiin, ellei lauseessa selvästi ollut jotain naissukupuoleen viittaavaa. (Esim. "Hän on hyvä äiti.")

Kirjassa käydään läpi myös esimerkkejä siitä, kuinka sukupuoli tuodaan esiin väkisin, kuten käyttämällä mies- tai nainen-sanoja tarpeettomasti pronominin sijaisena. Sukupuoli tulee esiin myös sanoissa, joissa on erilaisia sukupuoleen viittaavia päätteitä, kuten sisäkkö, opettajatar tai ruustinna.

Kielen tason seksimin osoittamisen lisäksi Engelberg tarjoaa ratkaisuja sen purkamiseen. Yksinkertainen ilmiön tietoisuuden lisääminen on hyvä ensiaskel, mutta sen jälkeen voi tehdä myös muita toimia. Muun muassa erilaiset ammattinimikkeet olisi hyvä nimetä uudestaan sukupuolineutraalisti. Sukupuolittuneet ammattinimikkeet voivat ohjata ihmisiä erilaisille urille oman sukupuolensa mukaan. Engelbergin mukaan "henkilö" ei ole ainoa sana, jolla mies-sanan voi korvata, vaan suomen kieli tarjoaa monenlasia sanajohdoksia sekä muita sanoja, jotka kuvaavat ammattia paremmin. (Esim. palomies = palopelastaja) 

Mielestäni tämä kirja on hyvä teos jokaiselle, joka on kiinnostunut parantamaan omaa viestintäänsä. Kirja käyttää jonkin verran kielitieteellistä termistöä, mutta teksti on kirjoitettu selkeästi ja mielenkiintoisesti.


DAN JONES & MICHELE ROSENTHAL: 50 QUEERS WHO CHANGED THE WORLD – A CELEBRATION OF LGBTQ+ ICONS
SIVUJA: 112
KUSTANTANUT: Hardie Grant
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Kirja kertoo nimensä mukaisesti viidestäkymmenestä LGBTQ-ihmisestä, jotka muuttivat maailmaa. Jokaiselle ihmiselle on varattu aukeama, josta toisella sivulla on esittelyteksti ja toisella sivulla muotokuva.

Piirretyt muotokuvat ovat visuaalisesti tosi kivoja, mutta ne eivät ole kauhean informatiivisia. Oikea valokuva olisi antanut paremman mielikuvan siitä, miltä ihminen on näyttänyt. Mielestäni muotokuvat eivät aina olleet näköisiä. Esimerkiksi Ellen DeGeneres ei olisi ollut tunnistettavissa, ellen olisi lukenut hänen nimeään viereiseltä sivulta. Päädyinkin kirjaa lukiessani googlaamaan heidän valokuviaan.

Kirja painottuu voimakkaasti HIV-aktivisteihin. Heitä toki on ollut paljon ja heidän työnsä on ollut erittäin arvokasta. Lisäksi kirja on voimakkaasti 1900-lukupainotteinen. Ainoa 1800-luvulla elänyt henkilö, joka on päässyt kirjaan mukaan, on Oscar Wilde. Toisaalta historia ei tunne kovin monta menneisyyden LGBTQ-ihmistä, varsinkaan kun menneisyyden ihmiset ovat eläneet täysin erilaisissa kokemusmaailmoissa, joissa ei ole ollut käytössä nykymaailman sanastoa, jolla kuvailla omaa identiteettiään.

Muistin tätä kirjaa lukiessani, ettei tämänkaltainen luettelomainen kirja sovi minulle. Tarvitsen pidemmän tarinan, jotta henkilö jää minulle mieleen. Kirja toimikin paremmin nopeana esittelykirjana, josta poimin vinkkejä syvempää perehtymistä varten. Löysinkin muutaman kirjailijan, joiden teoksiin haluan tutustua tarkemmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...