keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt


Lauran Beukes oli vuoden 2018 Finnconin yksi kunniavieraista. Koska olin mukana tapahtuman järjestämisessä, halusin tutustua minulle ennalta tuntemattomaan kirjailijaan. Luin ensiksi Beukesin kirjan Zoo City – Eläinten valtakunta. Itse tapahtumasta taas ostin (ja pyysin siihen nimmaria) Beukesin ensimmäisen suomennetun teoksen Säkenöivät tytöt.

Säkenöivät tytöt kertoo sarjamurhaajasta, joka matkustaa ajassa. Romaani sijoittuu Chicagoon noin vuosikymmenten 1930–1990 välille. Vuonna 1931 Harper Curtis -niminen mies saa haltuunsa avaimen, joka vie hänet eriskummalliseen taloon. Talosta löytyy lista naisten nimiä. Nimet kiehtovat Harperia. Pian hän huomaa, että talon kautta on mahdollista matkustaa eri aikakausiin, ja joka aikakaudesta löytyy nuori nainen, joka säkenöi. Harper ei voi olla huomioimatta näitä naisia, ja pian hän tajuaa haluavansa tappaa jokaisen säkenöivän tytön. Hän kulkee aikakaudesta toiseen murhaten tyttöjä, kunnes yksi heistä jää eloon vuonna 1989.

Kirby Mazrachi ei saa rauhaa, vaan alkaa pahoinpitelystä toivuttuaan selvittää, kuka hänen murhaajansa on. Hän onnistuu löytämään kaavan, joka on jatkunut vuosikymmenestä toiseen, kauemmin kuin mitä yksikään ihminen pystyisi jatkamaan aktiivisena. 

Säkenöivien tyttöjen idea on mehukas, mutta toteutus lattea. Beukesin kirjoitustyyli ei iske minuun. Hän käyttää paljon sanoja tarkkojen yksityiskohtien kuvailuun, mutta kielestä puuttuu elävyys. Tuntui, kuin luetteloa olisi lukenut. Beukes on vienyt näytä, elä kerro -metodin niin pitkälle, että minä ainakin pitkästyin. Pitkästymistä jatkui noin vuosi. Aloitin kirjan nimittäin jo kesällä 2018, jumituin syksyllä ja vasta syksyllä 2019 päätin lukea kirjan loppuun. Päätöksen jälkeen kirja eteni varsin reippasti. Beukes paljastaa juonta sen verran sopivissa annoksissa, että tarinassa jaksaa pysyä perässä. Emotionaalista sidettä juoneen ja hahmoihin ei kuitenkaan pääse muodostumaan.

Tunnesiden puute on aika iso puute kirjassa, joka käsittelee niinkin vakavaa aihetta kuin naisten sarjamurhia. Voiko tunnekylmyys jopa olla kirjallinen keino, jolla etäännytään lukija muuten liian raskaista aiheista? Kirjan lukeminen olisi ollut hyvin raskasta, jos olisin reagoinut jokaisen nuoren naisen kuolemaan voimakkaasti. Ainoa, joka lopulta onnistui koskemattamaan minua, oli tieteellisellä urallaan pitkälle edenneen naisen murha.

Monet tuttuni ovat sanoneet, että Säkenöivien tyttöjen lukeminen oli ahdistavaa tai että kirja jopa jäi kesken sen raakuuden takia. Ahdistavaa tässä teoksessa on kaiken sen murhaamisen jälkeen se, ettei lopullista oikeutta tapahdu. Yksi murhaaja ehkä saadaan kiinni, mutta pahuus ei poistu maailmasta. 

LAUREN BEUKES: SÄKENÖIVÄT TYTÖT
ALKUPERÄINEN NIMI: The Shining Girls
SIVUJA: 361
KUSTANTANUT: Schildts & Söderströms
JULKAISTU: 2013 (suom. 2013) 
SUOMENTANUT: Virpi Vainikainen
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

maanantai 2. syyskuuta 2019

Jack of Hearts (and Other Parts) - valistusta ja väristyksiä

Jack Rothman on seitsemäntoistavuotias newyorkilainen high school -opiskelija, jolla on maine. Hän rakastaa juhlimista, muotia ja poikia, eikä pelkää näyttää sitä. Joka maanantai hän on koulunsa puheenaihe. Mitä hän teki viikonloppuna? Kenen kanssa hän meni sänkyyn? Kuinka humalassa hän oli? Jackia ei haittaa olla huhupuheiden kohteena. Villien juorujen kuuleminen on hänestä oikeastaan huvittavaa. Hänestä on kiinnostavaa kuulla, mitä muut ajattelevat hänestä.

Jack kuitenkin huomaa, että hänen koulunsa oppilaat tietävät melko vähän seksistä. Ystävänsä Jennan ehdotuksesta Jack alkaa pitämään Jennan verkkosivuilla kolumnia, jossa hän antaa seksivinkkejä Bees & Honey -tyyliin. Vaikka palaute kolumnista on enimmäkseen positiivista, Jack huomaa saaneensa salaisen ihailijan, joka muuttuu hyvin nopeasti söpöstä stalkkeriksi.

Stalkkeri, jota Jack ja hänen ystävänsä Jenna ja  Ben alkavat kutsua Pinkyksi pinkkien kirjelappujen takia, alkaa vaatia Jackilta entistä enemmän. Ensiksi Jackin pitäisi lopettaa kolumni. Sitten hänen pitäisi lopettaa biletys ja poikien iskeminen. Sitten Jackin pitäisi lähettää Pinkylle alastonkuvia.

Jack of Hearts (and Other Parts) on sekoitus kevyttä, opettavaista ja karmivaa. Kirja jatkaa high school -kirjallisuuden perinnettä, mutta samalla ravistelee sitä rohkeasti. Jack of Heart -kolumni kokoaa yhteen lukuisia seksiin liittyviä kysymyksiä, joita tämän päivän nuoret pohtivat joka päivä. Jack vastaa niihin asiantuntevasti – minä en löytänyt niistä mitään valittamista. Loppusanoissa kirjailija L. C. Rosen kertoo tunteneensa vastuunsa käyneensä vastauksia usean asiantuntijan kanssa läpi, jotta vinkkejä lukevat todelliset teinit saavat mahdollisimman hyviä vinkkejä seurusteluelämäänsä. Kirja tekee suuren palveluksen lukijakunnalleen. Valitettavasti juuri tästä syystä kirja saattaa olla lukuisten yhdysvaltalaisten koulujen kielletyllä listalla.

Sivistävän mausteensa lisäksi Jack of Hearts (and Other Parts) keskittyy salapoliisimaiseen juoneen, jossa Jack, Jenna ja kaveriporukan kolmas jäsen, ensirakkaudesta haaveileva Ben yrittävät selvittää, kuka Pinky on. Tilanne on hyvin ahdistava. Koulun rehtori ei ole Jackin puolella, vaan sanoo Jackin saaneen stalkkerin oman käytöksensä takia. Pikku hiljaa Jack alkaa itsekin uskoa, että on syyllinen vainoajansa käytökseen.

Yllättävää kyllä, mielestäni tämä kirja muistuttaa hyvin paljon Harry Potter -kirjoja. Koulun kultainen kolmikko, Jack (Harry), Ben (Ron) ja Jenna (Hermione) taistelevat välinpitämättömiä aikuisia vastaan ja onnistuvat lopussa saamaan oikeutta nokkeluutensa ansiosta. Taikamaailma on päivitetty nykypäivän yhdysvaltoihin, mutta silti teinien ongelmat ovat universaaleja. 

JACK OF HEARTS (AND OTHER PARTS)
KIRJOITTANUT: L. C. Rosen
SIVUJA: 337
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Penguin Books
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

perjantai 30. elokuuta 2019

Blogistanian 24h lukumaraton 30.-31.8.2019. Päivittyvä postaus ja yhteenveto


Miten olen taas tilanteessa, että olen kauhean kiireen keskellä heti kun Blogistanian lukumaraton alkaa? Aion silti yrittää. Maratonin aikana minun on muun muassa noudettava hukkaan mennyt lompakkoni sekä tehtävä yksi haastattelu. Mutta kaiken lomassa yritän lukea edes jonkin verran. Päivitän prosessiani tähän alle.

Klo 17.00
Maraton alkaa


Istun bussissa matkalla Turkuun. Takana on työviikko harjoittelussa ja vähäiset yöunet flunssan takia. Katsotaan, saanko jotain luettua. Jatkan Terhi Rannelan Kiivaita, jonka aloitin jo eilen.

Klo 7.40

Toistaiseksi maraton ei ole sujunut hyvin. Luin bussissa Kiivaita 22 sivua, mutta torkahdin sitten. Saavuin kotiin ja päätin torkkua lisää, jotta jaksaisin illalla hoitaa vähän hommia. En kuitenkaan meinannut päästä sängystä enää ylös, joten päätin mennä suihkuun ja kunnolla uudestaan yöpuulle.

Nyt kuitenkin olen hereillä, joten kokeilen lukea hiukan lisää.

Sivuja luettu: 22

Klo 9.30

Päätin lukea Nagata Kabin My Solo Exchange Diary 2 -sarjakuvaa, sillä minun pitää palauttaa se kirjastoon Turussa ollessani. Päädyin lukemaan koko sarjakuvan loppuun yhdeltä istumalta. Sarjan kolmas osa pääsi viimein siihen, mitä olin jo vähän odottanut: ammattiapuun.

Sivuja luettu: 154


Klo 14.45

Kuulkaas, minun on pakko nyt vähän huijata. En ole aamun jälkeen ehtinyt lukea lainkaan, sillä olen käynyt hoitamassa asioita kaupungilla ja valmistautunut erääseen tapaamiseen. Päätin, että teen tästä maratonista lukuviikonlopun. Kirjaan tähän bloggaukseen, kuinka paljon saan luettua viikonlopun aikana. Ehdin seuraavan kerran lukea oikeastaan vasta illalla.

Sunnuntai 1.9.
Klo 11.15

Tänä aamuna luin Fence-sarjakuvan toisen albumin. Hain sen eilen kirjastosta. Fence on jännä sekoitus pottermaista sisäoppilaitosmenoa Harry/Draco-dynamiikalla, yhdistettynä sports mangaan. Sarjakuva saa florettimiekkailun vaikuttamaan kiinnostavalta, mutta välillä toivoisin mukaan jotain muutakin kuin pelkkää miekkailukarsintaa loppukisoja varten.

Sivuja luettu:  266


Yhteenveto

Aina ei voi mennä täydellisesti. Kun ilmoittauduin lukumaratoniin, viikonloppuni oli vielä täysin tyhjä. Sitten menin hukkaamaan lompakkoni, joka muutti aikatauluja. Lisäksi tajusin, että samainen viikonloppu on ainoa, jolloin ehdin tehdä erään haastattelun ennen kun on auttamattomasti liian myöhäistä. Yritin lukea aina kun ehdin, mutta tajusin pian yliarvioineeni jaksamiseni. Lukumaraton siis jäi osaltani tyngäksi.

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että sain luettua kaksi sarjakuva-albumia. Olen viima aikoina lukenut paljon sarjakuvia, sillä haluan oppia lukemaan niitä enemmmän. Aina, kun aloittaa jonkun uuden kirjallisuudenlajin, kestää hetki, ennen kun pääsee siihen sisälle. Olen nyt lukenut sarjakuvia aktiivisemmin pari vuotta ja pikku hiljaa alan hahmottaa, mikä on mielestäni hyvä sarjakuva.

Kokonaissivumääräksi tuli 266 sivua.

maanantai 12. elokuuta 2019

Hyvän mielen scifiä: Becky Chambersin The Long Way to A Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisromaani The Long Way to A Small, Angry Planet aloittaa sarjan, joka kertoo kaukaisesta tulevaisuudesta. Ihmiset ovat jo kauan sitten poistuneet Maasta, josta on tullut asuinkelvoton. Heidän vakituinen asuinpaikkansa on maankaltaistettu Mars, mutta ihmiskunta on levittäytynyt vieläkin kauemmas, muiden planeettojen ja kansojen joukkoon. Ihmiset ovat päässeet osaksi Galactic Commonsia, tuttavallisemmin GC. Galactic Commons on eri kansojen ja lajien liitto, jolla on omat lakinta ja tapansa. Tarkat lait ovatkin tarpeen, sillä yhteiselämä erilaisten kulttuurien, tapojen, lajien ja elämäntyylien kanssa on usein haastavaa.

Tarina seuraa Rosemary Harperia, jolla on salaisuus ja joka on hylännyt vanhan elämänsä Marsissa ja hakenut töitä Wayfarer-nimiseltä alukselta. Alus puhkoo avaruuteen madonreikiä, jotka helpottavat pitkän matkan matkustamista. Rosemarya odottaa rauhallinen elämä aluksen sihteerinä, ja rauhallisuus onkin sitä, mitä hän nyt kaipaa. Hänen suurimpia haasteitaan ovat tottuminen aluselämään ja tutustuminen muuhun miehistöön. Pian Rosemaryn tulon jälkeen miehistö saa kuulla, että GC on tehnyt sopimuksen liittoutuman ulkopuolisen sotaisan toremi-kansan kanssa. Toremit asuvat kaukana, joten parantaakseen matkustusyhteyksiä Wayfarer palkataan matkustamaan toremien planeetoille ja puhkaisemaan sieltä reiän lähemmäs muita GC:n alueita. Alkaa pitkä matka pienelle vihaiselle planeetalle.

The Long Way to A Small, Angry Planet on melko perinteistä avaruusalusscifiä siinä mielessä, että kaikki päähenkilöt ovat miehistön jäseniä ja että suurin osa tapahtumista tapahtuu aluksella. Mutta toisin kuin lukuisat avaruusaluskertomukset, jotka keskittyvät yleensä miehistön sisäisiin konflikteihin, tämä kirja taas keskittyy siihen, miten miehistö parhaan kykynsä mukaan yrittää ymmärtää toisiaan. Poissa ovat äksyt hahmot, jotka myrkyttävät koko ilmapiirin. Kaikki ovat kivoja toisilleen. Tämän seurauksena kirja tuntuukin kuin pehmeältä viltiltä, johon voi kääriytyä samalla kun juo kupin hyvää teetä.

Osallistuin keväällä 2019 Turun yliopiston järjestämään spekulatiivisen fiktion iltaan, jossa kirjailija Shimo Suntila haastatteli kirjailijoita Magdalena Hai ja Boris Hurtta erilaisista spekulatiivisen fiktion asioista. Yhdessä vaiheessa keskustelua päädyttiin puhumaan siitä, kuinka dystopiat alkavat olla menneen talven lumia ja kuinka utopiat alkavat nostaa päätään. Magdalena Hai vinkkasi silloin Becky Chambersin tuotannon. Vaikka Chambersin romaanin maailma ei ole kaikin puolin täydellinen ja oikeudenmukainen, sen asukkailla on aina hyvät aikomukset mielessään.

Kirjaa onkin nimitetty Goodreadsin arvosteluissa hyvän mielen scifiksi. Allekirjoitan väitteen täysin. Kirjaa on nimitetty myös Tumblr-sukupolven scifiksi, mikä ei sekään ole kaukaa haettu määritelmä. Tunnistin kirjasta monia juttuja, jotka ovat tuttuja myös Tumblrista: vahva ystävyyden kuvaus, ennakkoluulottomat rakkaussuhteet ja tarve turvallisuuteen.

Vaikka The Long Way to a Small, Angry Planet onkin suloinen kirja, se ei ole kevyt. Se on täynnä yksityiskohtia tulevaisuuden maailmasta. Jokainen luku esittelee entistä enemmän erilaisia planeettoja, tapoja ja kansoja. Kirja vaatii keskittymistä, mutta keskittyminen lopulta palkitsee.

Lisäksi kirjan rakenne voi olla joillekin lukijoille haastava. Vaikka kuvailinkin kirjan alussa hiukan kirjan juonta, varsinaisesti kirjalla ei ole sitä. On totta, että Wayfarer matkustaa kohti toremien aluetta koko kirjan ajan, mutta matkaan mahtuu monta pientä sattumusta. Jokainen luku on oma tarinansa. Kirjan rakennetta voisi parhaiten kuvata vanha scifi-TV-sarja, jossa jokainen jakso kertoo aina yhdestä tapauksesta. Tällainen rakenne voi olla ihastuttava, mutta jotkut lukijat kaipaavat vahvempaa juonta ollakseen kiinnostuneita kirjasta. Jollekin lukijalle saattaa nousta kynnyskysymykseksi myös se, ettei alussa pedattu Rosemaryn salaisuus olekaan koko romaania kannatteleva tulipylväs. Siinä vaiheessa, kun hänen menneisyytensä paljastuu muulle miehistölle, kirja on kuitenkin ehtinyt lumota lukijan niin, että loppuun asti on pakko jatkaa.

Juonen ohuus on korvattu hahmojen rikkaudella. Wayfarerin miehistö on ihastuttavan monipuolinen. Neljän ihmisen, Rosemaryn, kapteeni Ashby, mekaanikkojen Kizzyn ja Jenksin sekä polttoainemestari Corbinin lisäksi miehistöön kuuluvat tekoäly Lovey, aandrisk-reptiliaani Sissix, navigaattori sianat-pari Ohan ja Dr. Cheff, grum joka on sekä aluksen kokki että lääkäri. Jokaisella hahmolla on oma menneisyytensä. Romaanin edetessä heidän taustansa selviävät myös lukijoille. Lisäksi mukana nähdään joukko sivuhahmoja, kuten Ashbyn salainen rakastaja, universaalisti häikäisevän kaunista lajia edustava aeluon Pei sekä Jenksin kaveri Pepper, joka on sarjan seuraavan osan yksi päähenkilöistä.

The Long Way to a Small, Angry Planet oli minulle henkilökohtainen haaste. Halusin kokeilla, riittääkö kielitaitoni englanninkieliseen avaruusscifiin. Halusin myös selvittää, riittääkö mielenkiintoni lukemaan avaruusalukselle sijoittuvaa tarinaa, sillä yleensä pidän enemmän historian ja fantasian havinasta kuin teknologiasta. Vaikka alku olikin hidasta, vauhti kiihtyi loppua kohti, ja kirjan lopussa olo oli kuin voittajalla. Samalla tajusin, etten ennen ollut lukenut kokonaista romaania näin puhdasta avaruusalusscifiä. Novelleja kyllä, mutta en romaaneja. Tämän kirjan avulla todistin jälleen itselleni, että mukavuusalueelta kannattaa joskus poistua. Tiedän, minkälaisista kirjoista pidän, mutta joskus sen ulkopuolelta voi löytyä helmiä. Tämä on yksi sellainen.

Becky Chambers on toistaiseksi julkaissut vain Wayfarers-sarjan kirjoja, ja ne ovat menestyneet hyvin. The Long Way to a Small, Angry Planet oli Arthur C. Clarke Awardin lyhytlistalla. Molemmat jatko-osat, A Closed and Common Orbit sekä Record of a Spaceborn Few ovat olleet ehdolla Hugo Awardissa parhaan romaanin kategoriassa. A Closed and Common Orbit ei voittanut vuonna 2017, mutta vuoden 2019 tulokset ja sitä kautta Record of a Spaceborn Few'n sijoittuminen selviävät tällä viikolla Irlannin Worldconissa. 

THE LONG WAY TO A SMALL, ANGRY PLANET
KIRJOITTANUT: Becky Chambers
SIVUJA: 404
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Hodder & Stoughton
JULKAISTU: 2015 (julkaistu omakustanteena 2014)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Kirja on osa scifi-lukuhaastetta, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Sarjakuvapalsta: kesä-heinäkuu

Tämä bloggaus kokoaa yhteen kaikki kesä-heinäkuussa lukemani sarjakuvat. Luvassa on muun muassa bingorakkautta, tyttöjen kaupunkeja, vaimoja, karkulaisia ja partiolaisia. Bloggaus sisältää seuraavat sarjakuvat:

Carolyn Nowak: Girl Town
Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Brian K. Vaughan & Adrian Alphona: Runaways vol 1. Pride and Joy
Brian K Vaughan & Adrian Alphona: Runaways vol 3. The Good Die Young
Rainbow Rowell & Kris Anka With Matthew Wilson: Runaways vol 3. That Was Yesterday
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, Volume 9
Shannon Watters, Kat Leyh, Carey Pietsch & Maarta Laiho: Lumberjanes vol 8. Stone Cold
Shannon Watters, Kat Leyh, Carolyn Nowak & Maarta Laiho: Lumberjanes vol 9. On a Roll
Tee Franklin, Jenn St-Onge & Joy San: Bingo Love

GIRL TOWN
PIIRTÄNYT JA KIRJOITTANUT: Carolyn Nowak
KIELI: Englanti
SIVUJA: 160
KUSTANTANUT: Top Shelf Productions
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Carolyn Nowak tunnetaan muun muassa Lumberjanes-sarjakuvista. Hänen esikoisalbuminsa Girl Town kerää yksiin kansiin Nowakin aiemmin julkaistuja sarjakuvia. Jokainen sarjakuva on oma tarinansa. Teemallisesti niitä yhdistävät naisten väliset ystävyyssuhteet, arkeen yhdistyvät oudot tapahtumat sekä nuorten aikuisten maailman kuvaus.

Albumin aloittaa koko teokselle nimen antanut sarjakuva Girl Town. Sarjakuva keskittyy eräänlaiseen postapokalyptiseen maailmaan, jossa kahden talon naapurukset kisailevat ja härnäävät toisiaan. Samalla he kuitenkin viettävät paljon aikaa keskenään. Tarinan kertojahahmo on salaa ihastunut naapurin ronskiin tyttöön, mutta ei uskalla koskaan sanoa sitä. Sarjakuva luo muutamalla tarkoin mietityllä yksityiskohdalla tarinan, jossa ystävykset tappavat aikaa maailmassa, jossa ei tunnu enää olevan tulevaisuutta.

Radishes taas on kertomus kahdesta ystävyksestä, jotka lintsaavat koulusta päästäkseen markkinoille. Markkinoilla on myynnissä kaikkea kummallista, mutta erikoisin koju myy ruokia, joista tapahtuu yllättäviä asioita. Nowak hyödyntää perinteikästä maagista ruokaa ja saa tytöt kokemaan merkittäviä asioita juuri ruoan kautta. Pidin tässä sarjakuvassa siitä, miten se esittää ystävyyden. Toinen tytöistä on ujo ja toinen antaa hänen olla ujo, yrittämättä muuttaa häntä.

Kokoelman pisin sarjakuva, Diana's Electric Tongue, kertoo Dianasta, joka ostaa itselleen robottipoikaystävän. Rahat poikaystävään Diana on saanut myymällä yhden tauluistaan, jonka hän on maalannut. Robottipoikaystävä, Harbor, on eräänlainen laastari, sillä Diana on juuri tullut jätetyksi. Sarjakuva seuraa Dianan suruprosessia eron jälkeen. Dianan kämppis suhtautuu Harboriin rennosti ja ehdottaa, että Diana toisi hänet avecina häihin, joihin he ovat menossa. Diana's Electric Tongue on välähdys elämää, joka ei pääty mihinkään loogiseet hetkeen, mutta silti se onnistuu kertomaan paljon.

The Big Burning House on mielestäni kokoelman heikoin teos. Se kertoo kahdesta naisesta, jotka tekevät podcastia oudoista elokuvista. Sivut ovat raskaita naisten keskustelusta ja imbd-tyylisistä klipeistä, joissa annetaan lisätietoa elokuvista. Nowak ei ole onnistunut suunnittelemaan sarjakuvan sivuja niin, että lukijan silmä seuraisi niitä luonnollisesti.

Kokoelman päättää Please Sleep Over, joka kertoo nuoresta pariskunnasta, joka vahtii pariskunnan toisen osapuolen vanhempien taloa heidän ollessaan lomalla. Talo herättää tyttäressä vanhoja kipeitä muistoja, mutta hänen puolisonsa tukee häntä joka tilanteessa. Sarjakuva loppuu pelottavasti, jättäen lukijan miettimään, mitä pariskunnalle oikein tapahtuu talossa.

Kokonaisuudessaan Nowakin sarjakuvat loppuvat usein kuin seinään. Joissain sarjakuvissa se toimii paremmin kuin toisissa. Yllättävät loput luovat mielikuvaa siitä, ettei oikeakaan elämä ole täydellisesti rakennettu juoni vaan että se on täynnä toisiaan seuraavia tapahtumia. Mikään kohta ei olisi sopiva tarinan loppuun, sillä juonen kaarta ei ole. Tästä huolimatta sarjakuvat toimivat. Ne ovat välähdyksiä elämästä. Ne esittävät asiat suoraan, ilman selittämistä, ja se tekee niistä viehättäviä.

RUNAWAYS VOL 1. PRIDE AND JOY
KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Adrian Alphona 
VÄRITTÄNYT: Brian Reber
TEKSTAUS: Paul Tutrone (#1), Chris Eliopoulous (#24), Randy Gentile (#56)
TUSSANNUT: 
David Newbold (#15) & Craig Yeung (#6)
EDITOINUT: C.B. Cebulski
KANSI: Jo Chen
SIVUJA: 144
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Marvel
JULKAISTU: 2006
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Runaways-sarjan aloittava aivan ensimmäinen albumi Pride and Joy tuntuu takaumalta nyt, kun sen lukee vasta monen muun albumin jälkeen. Sarjan muut albumit ovat kiitettävästi onnistuneet pitämään mukana, vaikka lähtölaukaus olisikin jäänyt näkemättä.

Koko sarja alkaa siitä, kun joukko teinejä pakotetaan hengaamaan kerran vuodessa keskenään samalla kun heidän vanhempansa pitävät todella tylsän kuuloisen hyväntekeväisyyskokouksen. Teinit eivät erityisen hyvin viihdy keskenään, ja on muutenkin outoa, että heidän vanhempansa tapaavat tasan kerran vuodessa eivätkä pidä yhteyttä muuten. Isäntätalon poika Alex Wilder on löytänyt talosta lukuisia salakäytäviä ja hän ehdottaa, että he vakoilisivat vanhempiaan. Kaikkien kauhuksi he näkevätkin, kuinka heidän vanhempansa uhraavat nuoren naisen jonkinlaisella rituaalissa. Heille selviää, että heidän vanhempansa ovat superpahisjoukko, jotka kutsuvat itseään nimellä The Pride.

Pride and Joy kertoo ensimmäisen vuorokauden teinijoukon karkumatkasta. Juoni rullaa melko vauhdikkaasti eteenpäin, mutta valitettavasti sarjan piirustustyyli ei vetoa minuun. Adrian Alphonson lyijykynäluonnokset ovat eläviä ja hauskoja, mutta tussaus latistaa kuvat täysin. Hahmot ovat jäykkiä, ja väritys näyttää siltä, että värittäjä on aivan hetki sitten alkanut opetella digitaalista väritystä. Näyttivätkö kaikki 2000-luvun alun digitaaliset väritykset tältä? Värityksen lisäksi ruutujen asettelukin tuntuu tahmealta.

RUNAWAYS VOL 3. THE GOOD DIE YOUNG
KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Adrian Alphona
VÄRITTÄNYT: Christina Strain
TEKSTAUS: VC's Randy Gentile

TUSSANNUT: Craig Yeung
EDITOINUT: 
C.B. Cebulski
KANSI: Jo Chen
SIVUJA: 144
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Marvel
JULKAISTU: 2006
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Kolmas albumi, The Good Die Young, paneutuu juoneen niin reippaalla otteella, että aloin jo huolestuneena miettiä, mitä tällä sarjalla on enää tämän jälkeen tarjolla. Viimeisen sivun jälkeen selvisikin, että Runaways oli alunperin tarkoitettu 18 luvun mittaiseksi sarjaksi. Kolmas albumi kerää luvut 13–18. Myöhemmin sarjaa päätettiin jatkaa.

Albumin aikana päästään perille muun muassa The Priden menneisyydestä. Lukijalle selviää, miksi karkureiden vanhemmat edes ovat pahoja. Lisäksi jo aiemmin viitattuun myyrään karkulaisten joukossa paneudutaan lisää. Teinijoukon dynamiikkaa häiritsee tieto siitä, että joku heistä saattaa olla petturi.

Kokonaisuudessaan kolmen albumin juonikuvio on melko kliseinen seikkailu, jossa teinikapina äityy odotettua voimakkaammaksi kamppailuksi. Tällaisenaan tarina on minusta ihan ok, mutta se ei innosta jatkamaan. Sarjaahan olisi, ennen uudelleenherätystä, vielä seitsemän albumia olemassa. Vaskikirjastoissa niitä ei kuitenkaan ole, joten taidan toistaiseksi jättää vanhan Runawaysin lukemisen tähän.

Sarjan hahmojen kannalta on varmasti ollut hyvä juttu, että Runawaysia päätettiin jatkaa 18 luvun jälkeen. Tällaisenaan hahmot jäävät pinnallisiksi, sillä heidän kaikki aikansa on mennyt toiminnantäytteisessä seikkailussa. Olen pitänyt Rainbow Rowellin ja Kris Ankan uudelleenherättelystä, jossa on oikeasti annettu tilaa pienille arjen hetkille, jotka ovat tuoneet hahmojen luonteita esiin. Vaikka vanha sarja ei onnistunut vakuuttamaan minua, aion jatkaa uuden sarjan lukemista.

RUNAWAYS VOL 3. THAT WAS YESTERDAY
KIRJOITTANUT: Rainbow Rowell
PIIRTÄNYT: David Lafuente (#1314) With Takeshi Miyazawa (#14) & Kris Anka (#1518)
VÄRITTÄNYT: Campbell With Michael Garland (#14) & Matthew Wilson (#1518)
TEKSTAUS: VC's Joe Caramagna

EDITOINUT: Kathleen Wiskesi & Nick Lowe
KANSI: Kris Anka
SIVUJA: 136
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Marvel
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Runaways-sarjan uusi juoni alkaa saavuttaa sen pisteen, että mukana pysymiseen kaivataan vanhoja sarjakuvia. Sarjan kolmas albumi That Was Yesterday tuo takaisin Gibborimit, jotka ovat olleet karkulaisten vanhempien superpahisvoimien takana. Kun karkulaiset aikoinaan estivät vanhempiensa suunnitelmat, he samalla tulivat estäneeksi Gibborimien suuret suunnitelmat. Nyt Gibborimit haluavat, että karkurit jatkavat vanhempiensa työtä. Tämä ei kuitenkaan heille sovi. He eivät halua olla kuin vanhempansa.

Menneisyys kolkuttaa ovelle myös toisessa muodossa. Alex, jonka karkulaiset luulivat kuolleen, ilmestyy heidän majapaikkaansa suurine suunnitelmineen. Muu jengi ei enää luota Alexiin, mikä aiheuttaa kitkaa porukan dynamiikassa.

That Was Yesterday tuntuu raikkaalta modernilta tuulahdukselta vanhemman Runawaysin jälkeen. Sarja on tullut 2010-luvulle. Albumissa on monia mielenkiintoisia kerrontaratkaisuja, muun muassa useamman sivun mittainen Old Lace -dinorauksen seikkailuosuus, jonka aikana muut hahmot ovat vetäytyneet omaan rauhaansa pohtimaan vaikeita kysymyksiä.

Albumin kaksi ensimmäistä lukua ovat David Lafuenten piirtämiä. Vaikka pidinkin hänen paksusta tussauksestaan, hänen kynänjälkensä on raskasta ja paikoin jopa kömpelöä. Hänen tyylinsä sopisi paremmin nuoremmalle yleisölle. Sen sijaan Kris Anka, joka on piirtänyt luvut 1518, onnistuu tuomaan sarjan aikuisemmalle tasolle. Hänen kynänjälkensä on vaivatonta. Valitettavasti näyttää siltä, ettei Kris Anka välttämättä jatka tämän sarjan parissa pitkään, mikä on suuri harmi.

EINSTEININ VAIMO
PIIRTÄNYT JA KIRJOITTANUT: Liv Strömquist 
SUOMENTANUT: Helena Kulmala
SIVUJA: 139
KUSTANTANUT: Sammakko
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Liv Strömquist on tullut tunnetuksi suorista sarjakuvaesseistään, jotka ottavat kantaa päivänpolttaviin aiheisiin feministisellä otteella. Strömquist on käsitellyt muun muassa avioliittoinstituutiota, monogamiaa, naisten seksuaalisuutta sekä huonoja poikaystäviä.

Huonoihin poikaystävyyn keskittyy erityisesti Einsteinin vaimo, joka alkaa listauksella kymmenestä historian hirveimmästä poikaystävästä. Monet historian merkkihenkilöt ovat kohdelleet tyttöystäviään ja/tai vaimojaan huonosti. Monet miehet ovat esimerkiksi pakottaneet vaimonsa eristykseen kotiin, koska eivät ole kestäneet, että joku toinen mies on katsonut heidän vaimojaan. Erityisen hirvittävä oli sarjakuva Elvis Presleyn vaimosta Priscilla Presleystä, jonka Elvis tapasi Priscillan ollessa 14-vuotias ja josta Elvis halusi muokata itselleen täydellisen vaimon. Nuori fani oli aluksi imarreltu megatähden huomiosta, mutta useiden vuosien jälkeen Priscilla kyllästyin Elviksen kontrollointiin ja jätti hänet.

Liv Strömquistin sarjakuvat on toteutettu ratkiriemukkaasti, vaikka taustalla on oikeasti vakavia asioita, jotka vaikuttavat lähes kaikkien ihmisten arkeen. Strömquist osaa osoittaa niitä ja sanoa, että eikös olekin kummallista, että käyttäydymme näin ja että pidämme sitä normaalina. Einsteinin vaimossa minua alkoi kuitenkin häiritä se, ettei Störmquist pääse kaikissa sarjakuvissaan kauhean syvälle. Monet sarjakuvat alkavat lupaavasti, mutta loppuvat yllättäen muutaman sivun jälkeen. Olin valmistunut ainakin kymmenen sivun esseeseen.

SAGA VOLUME 9
KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Fiona Staples
SIVUJA: 160
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples julistivat yhdeksännen albumin aikaan, että sarja jää vuoden tauolle ja jatkaa vielä yhdeksän albumin verran lisää. Saga Volume 9 kerää sarjan luvut 49–54, mikä tarkoittaa, että Sagasta on kokonaisuudessaan tuleva 108 luvun mittainen. Pitkä tie on siis vielä edessä.

Nopeasti kerrattuna Saga kertoo Alanasta ja Markosta, jotka ovat lainsuojattomia, sillä he ovat saaneet laittoman lapsen. Alana on kotoisin Landfallista, jonka väki osaa lentää, mutta lentotaito on tabu, kun taas Marko on kotoisin Wreathista, Landfallin kuusta, jonka väki osaa takoa. Landfall ja Wreath ovat olleet sodassa pitkään. Taistelutantereella Marko ja Alana rakastuvat ja päättävät karata. Karkumatkaan on mahtunut jos jonkinlaista vihollista ja liittolaista, jotka ovat johtaneet lukuisiin kuolemiin ja kahdeksannessa albumissa myös Alanan ja Markon toisen lapsen keskenmenoon. 

Yhdeksännen albumin alussa Alana, Marko, heidän lapsena Hazel ja heidän kirjava seurueensa viettävät aikaa Jetsam-nimisellä planeetalla. Toimittajat Doff ja Upsher, jotka ovat jahdanneet Alanaa ja Markoa voidakseen kirjoittaa heistä vuosisadan rakkausjutun, ovat viimein onnistuneet yhyttämään seurueen. He alkavat neuvotella Alanan ja Markon kanssa haastattelusta ja sen palkkiosta.

Sarjan yhdeksäs albumi ei ole niin vauhdikas kuin aiemmat osat. Suurin osa ajasta vietetään rauhallisen perhe-elämän parissa. Hazel muun muassa opettelee uimaan. Albumin loppupuolella muutama Markoa ja Alanaa jahdannut henkilö onnistuu kuitenkin löytämään heidät, mistä seuraa päälleliimatulta maistuva taistelukohtaus. 

Kokonaisuudessaan Saga on mielestäni menettänyt otteensa. Vaikka albumissa on monia suuria juonenkäänteitä, en välittänyt niistä juurikaan. Sagaa tuntuu vaivaavan sama kuin Game of Thronesia jossain neljännen ja viidennen kauden paikkeilla: liian moni hahmo kuolee. Saga on esitellyt lukuisia kiinnostavia hahmoja, joista suurin osa on jäänyt jälkeen. Miksi heistä pitäisi kiinnostua alun alkujaankaan, jos heidät kuitenkin joutuu pian hyvästelemään?

Saga tuntuu viittaavan jatkuvasti johonkin suureen, joka tapahtuu jossain vaiheessa Hazelin elämää. Vielä se ei kuitenkaan ole tapahtunut. Sarjaa on mahdotonta arvioida kokonaisuudessaan nyt, kun tarina on vasta puolivälissä. Silti minulla on olo, että Sagan 54 ensimmäistä lukua ovat olleet vain erittäin pitkä prologi. Toivon, että Sagan tarina pääsisi vihdoin alkamaan.

LUMBERJANES VOL 8: STONE COLD
KIRJOITTANUT: Shannon Watters & Kat Leyh
PIIRTÄNYT: Carey Pietsch
VÄRITTÄNYT: Maarta Laiho
TEKSTAUS: Aubrey Aiese
EDITOINUT: 
Daphna Pleban & Whitney Leopard
KANSI: Noelle Stevenson
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Lumberjanes-sarjakuvat kertovat tytöille suunnatusta koko kesän mittaisesta partioleiristä, jossa tapahtuu jatkuvasti kummallisuuksia. Sarja seuraa erityisesti Roanoke-mökissä asustavaa viittä tyttyöä, Aprilia, Malia, Jota, Ripleytä ja Mollya.

Lumberjanes-sarjan kahdeksas albumi alkaa aikaisesta aamusta. Roanoke-mökin asukkaat haluavat syödä aamiaista Zodiac-mökin kanssa, jonne Lumberjaneihin vastikään liittynyt Barney on nyt kotiutunut. Roanoke-mökin asukkaat löytävät kauhukseen ystävänsä kivettyneinä mökin sisällä. Epäilyksen alaiseksi joutuvat gordon-olennot, joiden on ennenkin todistettu kivettävän ihmisiä vain katseen voimalla. Kaiken lisäksi paikalle sattuu Diana, jolla on tunnettuja yhteyksiä antiikin myyttisiin olentoihin. Yhdessä he lähtevät selvittämään, miten voivat pelastaa ystävänsä.

Albumin tarina toimii kokonaisuudessaan. Diana joutuu koville, kun hänen epäillään olevan kaiken takana, mutta Diana pääsee osoittamaan, että on muuttunut. Lumberjanes toimii tällaisena episodimaisena sarjakuvana, jossa jokainen albumi käsittelee oman pienen tarinansa, mutta joka muistaa samalla aiemmat tapahtumansa. Silti alkupään sarjakuvien tunnelma on hiipunut. Sarjan tekijöiden joukossa on tapahtunut muutoksia, joka on varmasti vaikuttanut siihen.

LUMBERJANES VOL 9: ON A ROLL
KIRJOITTANUT: Shannon Watters & Kat Leyh
PIIRTÄNYT: Carolyn Nowak
VÄRITTÄNYT: Maarta Laiho
TEKSTAUS: Aubrey Aiese
EDITOINUT: 
Daphna Pleban & Whitney Leopard
KANSI: Brooklyn Allen
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Episodimaisessa sarjakuvassa vaarana on, että kaikki episodit eivät ole lukijan makuun. On A Roll on esimerkki siitä. On A Roll kertoo siitä, kuinka Roanoke-mökin asukkaat haastavat lähistöllä asuvat isojalat ovat vallaneet Roanoke-mökin ystävien kotipuutalon. Tytöt haastavat isojalat roller derby -otteluun, panoksena puutalo ja sen omistajuus. Koska joukkueurheilu ei ole koskaan kiinnostanut minua erityisesti, huomasin silmäilevän urheilukohtaukset vain pikaisesti. Tämä albumi tuntui lähes yhtä irralliselta kertomukselta kuin Band Together, jota pidän edelleen sarjan heikoimpana albumina. 

Pidän eniten Lumberjaneseista silloin kun siinä pureudutaan Lumberjanes-leirin historiaan tai päähenkilöiden menneisyyteen tai ystävyyteen. Tässä albumissa näihin ei käytetty juurikaan sivutilaa.


BINGO LOVE
KIRJOITTANUT: Tee Franklin
PIIRTÄNYT: Jenn St-Onge
VÄRITTÄNYT: Joy San
TEKSTAUS: Cardinal Rae
EDITOINUT: 
Erica Schultz
KANSI: Genevieve Ft
SIVUJA: 88
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Bingo Love kertoo noin yhdekssässäkymmenessä sivussa kahden naisen rakkaustarinan 1960-luvulta 2030-luvulle. Hazel ja Mari tapaavat nuorina bingossa ja ystävystyvät nopeasti. Vuosien ystävyyden jälkeen molemmat tunnustavat toisilleen, että tuntevat jotain muutakin kuin ystävyyttä toisiaan kohtaan. Kupliva rakkaus ja onni päättyy kuitenkin lyhyeen, kun Marin isoäiti näkee tytöt suutelemassa ja kauhistuu siitä. Mari lähetetään sukulaisten luo toiseen osavaltioon. Tytöt eivät näe toisiaan vuosikausiin, kunnes kohtaavat uudestaan aikuisina, tälläkin kertaa bingossa

Pohjimmiltaan Bingo Love on kuin mikä tahansa eeppinen rakkauskertomus, jossa nuoruuden rakastavaiset löytävät toisensa vuosien jälkeen ja uudistavat rakkautensa. Tämä sarjakuva on kuitenkin suunnattu lukijoille, jotka etsivät naisten välisiä rakkauskertomuksia. Sarjakuva on erittäin siirappinen ja täynnä onnellisuutta, surullisia hetkiä kuitenkaan unohtamatta. Tällaisille sarjakuville on tilausta, sillä moni tarvitsee elämäänsä hiukan suloista rakkautta.

Pidin erittäin paljon Jenn St-Ongen piirustustyylistä. Hänen kynänjälkensä on rentoa ja tyyli sarjakuvalle sopivasti tyyliteltyä. Joy Sanin väritys mukailee juonen hempeyttä – vaaleanpunaisia sävyjä ei ole säästelty. Lisäksi sarjakuva saa plussapisteitä siitä, että siihen on valittu etniseltä taustaltaan monenlaisia hahmoja ilman että sitä alleviivataan missään vaiheessa.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Tara Westoverin Opintiellä on kaikki kehunsa ansainnut

Tara Westover (s. 1986) kasvoi Idahossa suurperheessä, joka ei uskonut koulutukseet tai lääketieteeseen. Sen sijaan perhen isä uskoi, että maailmanloppu on lähellä ja että koko perheen on varauduttava siihen. Peruskoulun sijaan Tara vietti lapsuudensa varastoimalla ruokaa perheen suuriin kellareihin ja tekemällä työtä isänsä romuttamolla. Jossain kuitenkin kyti oppimisen halun kipinä. 

17-vuotiaana Tara haki ja pääsi collegeen. Siitä alkoi matka, joka ei ollut helppo. Pala palalta Tara alkoi hahmottaa, kuinka vähän hän tietääkään maailmasta ja kuinka paljon hänen isänsä on kertonut hänelle silkkaa väärää tietoa. Samalla kun hän imeytyi formaalin koulutuksen vetoon, hänen perheensä muuttui etäisemmäksi. 27-vuotiaana, kymmenen vuotta koulutuksensa alkamisesta, hän väitteli tohtoriksi historian oppiaineesta.

Opintiellä on Tara Westoverin* kirjoittama muistelmateos, joka on saanut valtavasti kehuja lukijoiltaan. Kehujien joukkoon on helppo liittyä. Opintiellä on jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen lukenut. Kirja on vaikuttava kertomus koulutuksen voimasta, mutta sen lisäksi – tai jopa pikemminkin – se on kertomus tyttären kamppailusta oikeuteensa elää haluamaansa elämää. Vaikka kirjan alussa Westover kirjoittaa, että "[t]ämä ei ole kertomus mormonismista", kirja on kuitenkin kertomus lapsesta, joka kasvatettiin mormoniksi hyvin kontrolloidussa ympäristössä.

Kirjaa on markkinoitu muun muassa kysymyksellä "millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleensa, vailla sosiaalisia tietoja ja taitoja", mutta tähän osuuteen päästään vasta puolivälin jälkeen. Alkuosa keskittyy pitkälti Taran lapsuuteen, ja myöhemminkin romaani käsittelee paljon enemmän Taran ja hänen isänsä vaikeaa suhdetta kuin sattumuksia koulutiellä.

Keromus Westoverin kotikoulutuksesta tai sen puutteesta on hurja. Aiemmat kirjalliset kosketukseni amerikkalaiseen kotikoulutukseen ovat olleet Felicia Dayn You're Never Weird On The Internet (Almost) ja Josh Sundquistin Just Don't Fall. Dayn vanhemmilla ei ollut mitään erityistä aatetta, mutta he eivät välittäneet huolehtia Dayn koulutuksesta ja pitivät hänet mieluummin kotona. Pidin tätä aikoinaan erittäin radikaalina ja omituisena päätöksensä. Sundquist taas kasvoi kristillisessä perheessä ja hänen kotikoulutuksensa oli tavoitteellista ja tarkoin suunniteltua. Nämä kaksi kotikoulutusversiota kalpenevat nopeasti Westoverin kokemusten rinnalla.

Taran lapsuus on rankka ja vaarallinen. On ihme, että hän on edes elossa kertomassa tarinaansa. Koska perhe ei usko lääkäreihin ja koska heidän perheensä omistaa romuttamon, johon lapsetkin laitetaan töihin, onnettomuuksia sattuu paljon. Ainakin kaksi perheenjäsentä saa aivovamman kirjan aikana, ja muissa onnettomuuksissa saadaan vakavia palovammoja ja syviä haavoja. Westoverin isä ajattelee, että luja usko Jumalaan suojelee heitä todellisilta vaaroilta, ja onnettomuuksien sattuessa perheen äiti voi hoitaa heidät.

Westoverin äiti aloittaa uransa amatöörikätilönä, joka auttaa lapsenpäästämisessä mormoniyhteisössä, jossa ei haluta mennä sairaalaan synnyttämään. Työ on laitonsa, joten nuorena mukana kulkeva Tara joutuu opettelemaan valehtelemaan viranomaisille, mitä he ovat tekemässä, jos poliiseja tai sairaanhoitohenkilökuntaa tuleekin paikalle. Erään auto-onnettomuuden jälkeen (perhe ei usko turvavöiden käyttöön), äiti saa aivovamman ja kärsii sen jälkeen migreenistä ja huonomuistisuudesta. Huonomuistisuutensa avuksi äiti kehittää sormiennaksautusmenelmän, joka kertoo hänelle totuuden mistä tahansa asiasta. Pian hän alkaa keittää eteerisiä öljyjä, ensiksi migreeniinsä, sitten muihin vaivoihin. Reseptien apuna on sormien naksuttelu, joka kertoo, toimivatko hänen öljynsä vaivoihin, joita hän haluaa parantaa. Äidin öljybisnes kasvaa suureksi, mikä vahvistaa perheen käsitystä siitä, ettei sairaalaan koskaan kannata mennä.

Kouluttamattomuuden puute näkyy koko perheessä. Perheen lapsille ei tarjota mahdollisuutta avartaa ajatteluaa, vaan he ovat täysin heille opetettujen yksinkertaisten totuuksien armolla. Lukijana tunnistin monia tilanteita, joissa joku perheenjäsenistä oli akuutissa hengenvaarassa, mutta perhe ei sitä tunnista. Kouluttamattomuus antaa mahdollisuuden myös pahoinpitelylle ja samalla epää mahdollisuuden hahmottaa, että tulee pahoinpidellyksi. Tara selittää hänelle tapahtuneita asioita tavalla, jonka hän osaa. Opintiellä on raakaa ja ahdistavaa luettavaa, mutta silti sitä on pakko lukea eteenpäin.

Westover nostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa esiin epäilyksensä hänen isänsä mielenterveydestä. Modernista lääketieteestä kieltäytyvää isää on mahdonta varmasti diagnosoida, mutta Westover itse epäilee, että hänen isänsä vainoharhaisuus ja äärimmäiset käytökset johtuvat joko bipolaarisesta mielialahäiriöstä tai skitsofreniasta. Opintiellä on siis kaiken päälle vielä kertomus siitä, miten selvitä lapsuudesta, jossa vanhempi on mieleltään sairas.

Tara kokee kasvuympäristönsä vaaralliseksi. Hän seuraa, kuinka hänen vanhemmat sisaruksensa hankkivat töitä ja onnistuvat pääsemään elämässään eteenpäin. 11-vuotiaana hän hankkii töitä lapsenvahtina ja kauppa-apulaisena ja pääsee sitä kautta tutustumaan muuhunkin kuin oman perheensä elämään. Pikku hiljaa hänen autonimiansa kasvaa ja hän alkaa nähdä, ettei hänen perheensä elämäntapa ole ainoa oikea. Hän alkaa lukea kotonaan olevia kirjoja. Pian hän ostaa tienaamalla rahallaan oppikirjoja, joiden avulla hän alkaa opiskella SAT-kokeeseen, joka on yhdysvaltalainen standardisoitu koe, jonka tulosten avulla voi hakea yliopistoon.

Opintiellä on muistelmateos, mutta se on kirjoitettu romaanimaiseen tyyliin. Kirja alkaa Taran lapsuudesta ja etenee hänen nuoreen aikuisuutensa ja yliopistovuosiin. Westoverin tyyli on toteava. Hän ei arvota mitään, vaan kertoo asiat niin kuin hän on ne kokenut. Lukijan tehtäväksi jää tehdä tulkinnat siitä, ovatko tapahtumat olleet hyviä vai huonoja. Taran oman tietoisuuden kasvaessa myös teos kasvaa. Alun yksinkertaisista ajatuksista päästään lopun monimutkaisiin pohdintoihin, joissa Tara yhdistelee yliopistossa oppimiaan ajatuksia omaan kokemusmaailmaansa. Kirja kuvaa hienosti sitä, kuinka koulutus antaa mahdollisuuden ajatella itsenäisesti.
"Kaikki minkä puolesta olin uurastanut, vuosien mittaisen opintoni, tähtäsivät nimenomaan siihen, että pyrin hankkimaan itselleni tämän yhden etuoikeuden: saada nähdä ja kokea muitakin totuuksia kuin ne, jotka isä minulle antoi, ja rakentaa niiden avulla oma mieleni." s. 400.
Joskus vastaan tulee kirja, jonka vaikutuksen tunnistaa jo lukuhetkellä. Tara Westoverin Opintiellä on sellainen kirja. Se muuttaa tapaa, jolla maailman voi nähdä. Kirja kertoo äärimmäisestä emansipaatiosta ja on kaikki kehunsa ansainnut. 

TARA WESTOVER: OPINTIELLÄ
ALKUPERÄINEN NIMI: Educated
SIVUJA: 435
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2018 (suom. 2018) 
SUOMENTANUT: Tero Valkonen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta
* Käytän Tara Westoverin koko nimeä tai sukunimeä puhuessani hänestä kirjailijana ja pelkkää etunimeä Tara puhuessani hänestä muistelmateoksen kokijahahmona.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Vampyyrifarssi kolmessa näytöksessä. Terhi Tarkiaisen Pure mua


Terhi Tarkiaisen esikoisromaani Pure mua kertoo 30-vuotiaasta Annasta, joka saa rikkailta espoolaisvanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi vampyyrin. Vampyyri Vlad on erittäin komea ja pukeutunut nahkahousuihin. Vladin mukana tulee lamautin ja ohjekirja, jossa neuvotaan, miten tätä erittäin arvokasta lemmikkiä tulee kohdella hyvin. Anna pitää lemmikkivampyyria etäeettisenä lahjana, joten hän päättää palauttaa sen kenneliin. Se osoittautuu kuitenkin yllättävän vaikeaksi. Annaa harmittaa. Hänellä ei todellakaan olisi aikaa tällaiseen, sillä hänen pitäisi keskittyä kirjoittamaan graduaan vuoden 1918 tapahtumista, jotka sattuivat tapahtumaan samassa talossa, jossa hän parhaillaan asuu.

Pure mua on saanut todella paljon kehuvia arvosteluja. Romaani yhdistelee huumoria, chick litiä ja vampyyrigenreä sitoutumatta yhteenkään näistä genreistä tiukkapipoisesti. Pohdin jo Finncon-tärppilistan kommenteissa, olisiko Suomessa enemmänkin tilausta juuri tällaiselle kirjallisuudelle. Suomalainen kirjallisuuskenttä tuntuu olevan välillä hyvinkin ryppyotsainen, joten Pure mua tuo sinne tervetulleen tuulahduksen.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että harjoitin hiukan edellämainittua ryppyotsaisuutta tätä kirjaa lukiessani. Huumori on siinä mielessä vaikea laji, että jos se ei kolahda, niin sitten se ei kolahda. Pure mua pohjaa huumorinsa siihen, ettei oikein mikään Annan elämässä suju hyvin, mikä sai minut pikemminkin surulliseksi kuin huvittuneeksi. 

Pure mua on kirjoitettu sen verran vetävästi, että pienestä niskuroinnista huolimatta päätin lukea sen loppuun. Luettuani kirjaa noin kolmasosan, päätin, että minun on luettava tätä kirjaa farssina. Farssissa juoni perustuu väärinkäsityksiin ja sen hahmot ja juonenkäänteet ovat helposti yliampuva. Näin on myös tämän romaanin kohdalla. Yhtäkään hahmoa oli mahdoton ottaa vastaan pyöreänä henkilöhahmonja, vaan heidät piti tulkita karikatyyreiksi, jotka ovat esittämässä juonelle sopivaa roolia.

Tämä romaani on kirjoitettu tiukasti Aristoteleen draaman kaaren mukaan, mutta sille on annettava kiitosta juonen mukana tuomista yllätyksistä, jotka pitivät mielenkiintoa yllä. Kaikki huipentuu seikkailukirjallisuudelle tyypilliseen väijymis- ja jännityskohtaukseen, jossa pistetään paikkoja mäsäksi sitä mukaan kun ehditään. Pure mua tuokin aikuisille suunnatut aiheet nuortenkirjallisuudesta tuttuun jännitysjuoneen. Tämän vuoksi kirja voi toimia aikuisille lukijoille, jotka ovat kasvaneet lapsuuden lukemassa kirjoja, joiden lopussa pahis pitää monologin ja päähenkilöt päihittävän vastustajat oveluudellaan. Romaanin ääressä on tuttu ja nostalginen olo.

TERHI TARKIAINEN: PURE MUA
SIVUJA: 403

KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...