maanantai 15. heinäkuuta 2019

Finncon 2019

Kuva: Finncon 2019
Näin bloggaamisen kannalta Finncon tuli alisuoritettua. En ottanut juuri yhtään kuvaa enkä oikeastaan ehtinyt seurata edes kovin montaa ohjelmanumeroakaan. Silti löydän itseni blogitekstin ääressä.


Finncon järjestettiin Jyväskylässä 5.–7.7.2019. Laadin ennen conia ohjelmatärppilistan. En listaa laatiessani kuitenkaan tiennyt vielä työvuorojani. Olin nimittäin ilmoittautunut vänkäriksi, mutta työvuorot ilmoitettiin vasta päivää ennen conia. Loppujen lopuksi pääsin seuraavaan vain neljää ohjelmanumeroa ja tämän lisäksi olin vetämässä itse yhtä ohjelmanumeroa.

Tällä kertaa ihan peruskävijänä?

Olin mukana tekemässä Finnconia Turkuun kesällä 2018. Vastasin myyntipöydistä ja ohjelmalehden mainoksista. Conin rakentaminen Turkuun, jossa ei seitsemään vuoteen ollut pidetty Finnconia, oli suuren ponnistuksen takana. Paikallisen fandomin aktiivinen porukka oli vaihtunut, joten iso määrä tietotaitoa oli ehtinyt kadota. Itse tapahtuma oli menestys, mutta järjestävänä tahona olin conin jälkeen niin uupunut, etten jaksanut edes kirjoittaa siitä bloggausta. (Paitsi ostoksia esittelevän postauksen. Ja jonkin verran kirjoitin ajatuksiani Spinin numeroon 2/2018, jossa julkaistiin juttu Finnconista.)

Joskus päähän ei päädy monta eri hattua,
vaan kaulassa roikkuu monta eri lätkää.
Tänä vuonna oli mukavaa marssia coniin ihan vain peruskävijänä. No, en minä ihan peruskävijä enää ole. Ajoin coniin pakettiautolla, jossa Finnconin maallinen omaisuus siirtyi Turun varastosta Jyväskylän coniin ja sieltä lopulta vuoden 2020 Tampereen Finnconin varastoon. Kun saavuin coniin, sain kaksi lätkää: yhden esiintyjälätkän ja yhden vänkärilätkän. Tehtäväni oli jakaa lauantaina Atorox-novellipalkinto ja toimia muuten erilaisissa coniin liittyvissä tehtävissä.

Olin onnistunut haalimaan conin ajaksi velvollisuuksia, mutta silti tunsin oloni peruskävijäksi. En olisi kovin monesta asiasta vastuussa. Samalla tiesin paljon konkreettisemmin kuin ennen, kuinka paljon työtä Finnconin kokoisen tapahtuman järjestämisessä on. Vaikka minä en ollut myynyt ohjelmalehteen mainoksia enkä organisoinut myynti- ja taidekujapöytiä, joku ne oli tehnyt.

Atoroxin ohjissa jälleen

Atorox on Turun Science Fiction Seuran jakama novellipalkinto, joka myönnetään edellisen vuoden parhaalle tieteis- tai fantasianovellille. TSFS on jakanut palkinnon vuodesta 1983 lähtien.

Minusta tuli Atorox-vastaava vähän vahingossa. Lähdin alun perin TSFS:n toimintaan mukaan, koska halusin Spinin päätoimittajan pestin. Alkuvuoden kokouksessa silloinen Atorox-vastaava ilmoitti, ettei halua enää jatkaa hommaa, ja kun mietimme hänelle jatkajaa, minä päätin lopulta vapaaehtoistua. 

Vuonna 2018 vedin ensimmäistä kertaa Atoroxin itsenäisesti. Siitä on hyvin vähän todistusaineistoa, sillä con-vauhdissa muun muassa kuvien ottaminen unohtui. Turussa oli silloin sietämättömän kuuma ja minulla oli hiukset oudosti, koska olin aamulla yrittänyt laittaa paksuja hiuksiani edes jollain lailla kiinni. Olin pukeutunut puuvillaiseen Finncon-paitaan ja pitkään keinokuituhameeseen, jotka riitelivät räikeästi keskenään. Huomasin tämän tietenki vasta con-paikalla. Jännittyneenä luin palkintojenjakopuheen suoraan paperista. Tämä harmitti, sillä minulla oli juuri takanani vuoden mittaiset opettajan pedagogiset opinnot, joiden olin kuvitellut antavan minulle esiintymisvalmiuksia.

Tänä vuonna otin omaksi henkilökohtaiseksi haasteekseni saada tilaisuudesta edes jotain kuvia ja olla edes hiukan eloisampi yleisön edessä. Tein palkintojenjakopuhetta varten vain suuntaa antavat muistiinpanot, jotta puheestani tulisi edes vähän spontaanimpi. Jälkikäteen olin ihan tyytyväinen, vaikka kehittymisen varaa on edelleen. Tilaisuudesta otettiin myös kuvia, ja kaiken lisäksi tapahtumassa oli aikaa aikaa hiukan haastatella voittajaa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Kuvassa vasemmalta sijoittuneet Anne Leinonen, J.S. Meresmaa, Shimo Suntila, Janos Honkonen, Katariina Kotila,
Reetta Vuokko-Syrjänen sekä minä Atorox-vastaava ja TSFS:n sihteeri, joka ojensi tilaisuudessa sijoittuneiden palkintokukat. Kuva: Leila Paananen.
Atorox-vastaavana palkinnonjakotilannetta pitää miettiä myös ehdokkaiden kannalta. Yleisön joukossa on noin kymmenen henkilöä, jotka jännittävät sitä, miten heidän novellinsa on sijoittunut. Atorox-tilaisuus ei ole siis vain minun jännä paikkani. Atoroxissa sijoittuminen voi merkitä ehdokkaalle tärkeää huomionosoitusta, joka kannustaa jatkamaan kirjailijanuraa.

Tänä vuonna ensimmäiselle sijalle tuli Janos Honkosen novelli Sadan vuoden huuto (Portti 4/2017). Novelli kertoo aikamatkustajasta, joka jää jumiin vuoden 1918 Jyväskylään. Sattumalta Atorox-tilaisuuskin pidettiin nyt Jyväskylässä. Lisätietoa sijoittuneista löytyy TSFS:n verkkosivuilta.

Palkinnon myönnön jälkeen Atorox-vastaava saa hengähtää. Jälleen on yksi Atorox-vuosi pulkassa. Seuraavan kerran asiaa kannattaa alkaa ajattelemaan aikaisintaan syyskuussa.

Samassa tilaisuudessa julkistettiin Nova-novellikilpailun tulokset sekä palkittiin vuoden paras spefigradu. Tilaisuuden lopuksi julkistettiin myös Noviisi-kirjoituskilpailu, joka on suunnattu 13–17-vuotiaille kirjoittajille.

Salivänkärinä ohjelmaa kuuntelemassa

Vänkäröinti vei minut muutamaan ohjelmasaliin. Ensimmäinen ohjelma käsitteli YA-kirjallisuutta. Paneelissa Sini Helminen, Iida Simes (pj), Virva Paloviita ja Salka Rauvola keskustelivat suosikeistaan. Virva ja Salka ovat molemmat 15-vuotiaita, joten paneeliin oli otettu mukaan "oikea teininäkökulma". Virva ja Salka olivat tosi kovia puhumaan, joten Helminen ei tuntunut saavan lainkaan puheenvuoroa. Minulle paneeli ei tuonut paljon uusia ajatuksia, sillä olen ollut kuuntelemassa YA-aiheista ohjelmaa jo kahdessa Hel-YA-tapahtumassa. Paneelissa näytettiin myös Nälkäpelin traileri, joka jostain saa minut aina itkemään.

Toinen vänkäröimäni ohjelma oli sunnuntaina, Potterin jälkeen: Fantastic Beasts ja Cursed Child. Paneeliin osallistuivat Riikka Heinilä, Chris Kaukonummi, Eero Korpinen ja Sini Helminen (pj). Olin kiinnostunut tästä ohjelmasta, sillä osallistuin itse vastaavanlaiseen paneeliin vuonna 2018. Meidän näkökulmamme oli pitkäaikaisessa Potter-faniudessa. Paneelissa pohdimme, miten fanius on vaikuttanut elämäämme ja miltä Potter-fandom näyttää nyt. Tällä kertaa paneeli siirtyi käsittelemään Potter-kirjojen jälkeen ilmestyneitä teoksia.

Mielestäni panelistit olivat valmistautuneet kysymyksiin hyvin, mutta vastaukset eivät olleet erityisen monipuolisia. Kaikki panelistit tuntuivat olevan samaa mieltä kaikesta ja toistivat samat asiat uudestaan, mikä vei paljon vastaustaikaa. Paneeli ei ehtinyt mennä kauhean syvälle, vaan ohjelmasta jäi pintaraapaisun maku. 

Yhden mielenkiintoisen ajatuksen kirjoitin kyllä paneelista ylös. Eero Korpinen sanoi, että hänen mielestään Ihmeotukset-elokuvat ovat outo konsepti, sillä ihmeotukset ja Grindelwald eivät millään lailla kohtaa. Se, mitä Grindelwald tekee, ei vaikuta taikaolentoihin, eivätkä taikaolentojen tekemiset vaikuta Grindelwaldiin. Miksi nämä kaksi asiaa ovat sitten samassa elokuvasarjassa? Lisko Scamanderkin on mukana vain... koska niin on käsikirjoitettu. Korpinen osasi sanoittaa sen, mikä on minulla ollut kielen päällä jo pitkään.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Äärimmäisellä vasemmalla: Sini Helminen. Äärimmäisellä oikealla: Eero Korpinen. Keskimmäisiä en valitettavasti tunnista toisistaan. Paneeliin oli otettu mukaan myös viides henkilö, jonka nimeä ei löydy ohjelmasta.
Vapaa-aikaa, eli lisää ohjelmaa!

Ehdin osallistua kahteen ohjelmaan ihan omalla ajallani. Sunnuntainaamuna päätin kuunnella Raine Koskimaan kunniavieraspuheen joka käsitteli scifin ja videopelien suhdetta. Koskimaan esitys oli pikemminkin luento kuin puhe. Se kävi erittäin mielenkiintoisesti läpi videopelien historiaa ja sitä, milloin scifi on tullut siihen mukaan. Koskimaan mukaan ensimmäinen tiedossa oleva scifivideopeli on vuonna 1962 julkaistu Space War. Peli oli monipelaajapeli, jossa oli avoin lähdekoodi. Peliä pelattiin usein öisin, jolloin tietokoneiden serverit olivat vapaina. Pelikulttuuriin on siis jo alusta alkaen kuulunut yöpelaaminen.

Toinen sunnuntain ohjelma käsitteli sitä, onko genrellä väliä. Nimellä Genre - rikkaus vai rasite? kulkevaan paneeliin osallistuivat J. Pekka Mäkelä, Antti Salminen, Jani Saxell (pj), Terhi Tarkiainen ja Helena Waris. Paneelin vetäjä Jani Saxell -parka oli saanut auringonpistokset ja sen vuoksi vaikutti huonokuntoiselta. 

Paneeli vedettiin kuitenkin kunnialla loppuun. Siinä saatiin aikaan mielenkiintoista keskustelua muun muassa siitä, kuinka genrekirjailijaksi leimaantuessa voi olla vaikeaa saada kustantamossa läpi kirjaa, joka ei ole genreä. Helena Waris valotti yleisöä siitä, kuinka pitkän tien hänen uusin romaani Nuorgamin vettä sai kulkea, ennen kun kustannussopimus syntyi. Teos on suunnatu aikuisille eikä siinä ole spefiä, kun taas muu Wariksen tuotanto on nuorille suunnattua fantasiaa. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Vasemmalta: Antti Salminen, Jani Saxell, J. Pekka Mäkelä, Helena Waris ja Terhi Tarkiainen.
Uusia kirjoja hyllyyni

Vaikka olen jo ainakin vuoden harjoittanut jonkinlaista kirjaostolakkoa, suurten tapahtumien aikana se saa olla paussilla. Tästä conista päädyin ostamaan kolme kirjaa.

Ensimmäisenä kuvassa: Graham Mooren Kuolema Sherlock-seurassa. Nappasin kirjan kolmella eurolla kirjakirppispöydästä. Kirja vaikuttaa tarpeeksi pöhköltä viihdyttääkseen.

Keskellä: Maria Carolen Sinisen talon noita. Romaani jatkaa löyhästi Tulen tyttäriä -romaanin tarinaa mutta uusin päähenkilöin. Odotan kirjalta tunnelmallista fantasiaa.

Oikealla: Anni Nupposen Putoavan tähden prinsessa. Luin tämän kirjan jo vuonna 2014 ja pidin siitä sen verran paljon, että olen monesti harkinnut ostavani kirjan. Kun kuulin, että painos loppuu pian Vaskikirjoilta, varasin yhden kappaleen ja kävin noutamassa sen Finnconista.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Taas yksi Finncon takana

Muistelen ensimmäistä Finnconiani. Oli kesä 2013. En ollut silloin vielä saanut tietää, että olin päässyt opiskelemaan. (Tulokset julkaistiin seuraavana maanantaina.) Matkustin Finnconiin tuntematta ketään. Kiersin ohjelmasta toiseen puhumatta kenellekään. Lauantai-iltana uskaltaduin Sherlock-miittiin. Tallensin kokemukseni sarjakuvamuodossa ja julkaisin sen blogissani

Ensimmäisessä Finncon-kokemuksessani on aloittelijan suloisuutta. Tietyllä tapaa kaipaan sitä. Kaikki oli uutta. Mutta samalla on myös hauskaa osallistua Finnconiin niin, että siellä on joku roolii. Muistan, kun joku joskus kommentoi minulle, että muutaman vuoden päästä ohjelma ei enää ole tärkein syy osallistua coniin, vaan coniin saapuvat ihmiset. Pidän edelleen ohjelmaa tärkeänä osana conia, mutta ihmisistä on tullut yhtä tärkeitä. On mukavaa saapua coniin ja tietää, että siellä on jotain muutakin tekemistä kuin ohjelma. Joko on itse osana ohjelmaa tai auttaa muuten conin rullaamisessa.

Jyväskylän harjun näyttävä portaikko tarjosi fyysisiä haasteita väsyneelle conittajalle.

4 kommenttia:

  1. Minusta YA-paneeli oli melkoisen kehno :D puhistiin siitä suunnilleen koko loppuilta siskon kanssa. Keskustelu keskittyi todella paljon Harry Potteriin ja Nälkäpeliin, jotka ovat YA-kentällä isoja juttuja, mutta varmasti ainakin pääidealtaan tuttuja lähes kaikille vähänkään aiheesta kiinnostuneelle (ja niillekin, jotka eivät ole). Kotimaisesta YAsta ei puhuttu juuri lainkaan, mikä oli myös todella ärsyttävää, koska siitä olisi kyllä riittänyt juttua. En voinut myöskään olla ärsyyntymättä, kun molemmat 15-vuotiaat totesivat, että eivät lue spefiaiheita juurikaan tai ollekaan, ja varsinkin toinen heistä tuntui vähättelevän koko genreä melko rankasti. Ollaan kuitenkin Suomen suurimmassa spefitapahtumassa... Sini Helmisellä olisi selvästi ollut todella paljon sanottavaa aiheesta, joten harmitti hänen puolestaan, ettei hän saanut puheenvuoroja. (Voi tosin olla, että ärsytykset johtuivat myös siitä, että takana oli pitkä päivä ja alkoi jo vähän nälättämään ja väsyttämään.)

    Sinisen talon noidan ostin minäkin! Ihastuin Tulen tyttäriin ikihyviksi, joten odotukset ovat korkealla :)

    Oli kiva nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritin olla kohtelias tuosta YA-paneelista, mutta olen kyllä oikeastaan samaa mieltä kanssasi paneelin laadusta. Puhisin minäkin seuralaiselleni koko loppuillan paneelista. Huomasin, että minulla meni äidinkieleneopettajan rooli päälle näitä 15-vuotiaita kuunnellessa. Huomasin arvioivansa heidän ymmärrystään kirjallisuudesta ja miettiväni, minkä kouluarvosanan antaisin heille, sen sijaan, että olisin imeytynyt kiinnostavan, uusia ajatuksia herättävän ohjelman mukaan. Molemmat nuoret vaikuttivat ihanan reippailta ja he tulevat taatusti tekemään elämässään paljon, mutta tuon tyyliseen ohjelmaan he eivät oikein sopineet. Jos tehdään paneeli, jossa nuoret pääsevät kertoaan omia ajatuksiaan nuortenkirjallisuudesta, se pitäisi rakentaa toisin. Kaikki puhujat esim. voisivat olla nuoria. Vaikka puheenjohtaja yritti olla asenteella "annetaan nuorten äänen kuulua", hän puhui kuitenkin itse paljon eikä ohjannut puheenjohtajan roolissa keskustelua tarpeeksi usein Helmiselle, joka näytti paikoin hyvinkin turhautuneelta. Olen myös samaa mieltä siitä, että genrekirjallisuuden väheksyminen oli outoa. Nuorten puheista tuli sellainen käsitys, että genrekirjallisuus on jollain lailla alempi aste, josta sitten kehitytään lukemaan realistista kirjallisuutta. Tämä kommentti erityisesti aiheutti sen, että tarkastelin paneelia voimakkaasti äidinkielenopettajamaisin ottein. Minulle tuli olo, ettei tätä "suullista koetta" suorittava henkilö ole ymmärtänyt, että genrekirjallisuudessakin on suuria teemoja ja vaikeita asioita, joten kokeesta tuskin olisi tullut kiitettävää.

      Aikoinaan olin muuten vähän pettynyt Tulen tyttäriin, mutta olen jälkeenpäin miettinyt, että luinkohan sen vääränlaiset odotukset mielessäni. Sinisen talon noita kuitenkin kiinnostaa, sillä pidin romaanin maailmasta ja haluan nähdä, mitä muuta Maria Carole on sinne keksinyt.

      Oli mukava nähdä conissa!

      Poista
  2. Kiinnostava postaus! Olin Finnconissa peruskävijänä lauantain ja sunnuntain, ja vähän samanlaisia fiiliksiä tuli paneelikeskusteluista vaikka en noita samoja seurannutkaan. Monesti tuntui, että puheenjohtaja oli ainoa valmistautunut ja panelistit komppasivat vain toisiaan tai eivät osanneet kommentoida.

    Parhaat ohjelmanumerot olivat loistava Kersti Juvan haastattelu lauantaina ja hyvin valmisteltu, luentomuotoinen esitys videopelien historiasta. Myös sunnuntain suomentajapaneeli oli onnistunut.

    Tämä oli kolmas Finncon, mutta en ole ihan vielä päässyt siihen asti että tutustuisin ihmisiin, tulen vain ohjelman takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen osallistunut paneelikeskusteluihin ja ainakin niissä on ollut tapana, että olemme muiden panelistien kanssa sopineet sähköpostitse etukäteen, kuka vastaa mitäkin mihinkin kysymykseen. Paneelikysymykset eivät siis tule yllätyksenä ja olemme suunnitteleet vastaukset niin, ettei päällekäisyyksiä tule. Mietin monessa ohjelmassa, onko valmistautuminen jäänyt väliin/vähäiselle.

      Harmittaa kyllä, etten ehtään Kersti Juvan ohjelmaa ehtinyy nähdä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...