maanantai 14. lokakuuta 2019

Anniina Mikaman Huijarin oppipoika jatkaa trilogian häpeilemätöntä idearikkautta

Anniina Mikaman trilogian ensimmäinen osa Taikuri ja taskuvaras onnistui tekemään minuun vaikutuksen idearikkaudellaan, vaikka hiukan moitinkin romaanin epätasaisuutta. Huijarin oppipoika on selvästi ehyempi kokonaisuus. Siinä missä kirjalliset keinot ontuvat, kirja korjaa kaiken rohkealla toteutuksellaan.

Huijarin oppipoika sijoittuu 1800-luvun alun Krakovaan. Puola oli tuolloin käytännössä miehitetty, mutta Krakova sinnitteli vapaakaupunkina. Romaani on esiosa Taikurin ja taskuvarkaan tapahtumille. Se kertoo siitä, kuinka Wiktor ja Tom tapasivat ja minkälaisia olivat heidän ensimmäiset seikkailunsa yhdessä.

Kaikki Taikurin ja taskuvarkaan lukeneet tietävät jo suunnilleen, miten tarina menee. Eräänä yönä nuori Wiktor näkee, kuinka eriskummallinen meteoriitti syöksyy taivaalta läheisen joen rantaan. Wiktor menee paikan päälle katsomaan, mutta meteoriitti räjähtää ja saa Wiktorin menettämään tajuntansa. Kun Wiktor herää kotonaan, hänen jalkansa ovat halvaantuneet. Ensiksi elämä näyttää synkältä, mutta hänet onnettomuuspaikalta pelastanut kelloseppä Seweryn luo Wiktoriin uskoa tulevaisuuteen.

Yhdessä he perustavat kellosepän liikkeen. Kellosepän ura sopii Wiktorin elämäntilanteeseen, sillä koneiston nikkarointi ja huolto ei vaadi kävelykykyä, vaan näppärät sormet ja kärsivällisyyttä. Yhdeksi ensimmäiseksi työkseen Wiktor ja Seweryn kuitenkin korjaavat ihan jotain muuta kuin kelloja: onnettomuuspaikalta on löytynyt kovasti ihmistä muistuttava robotti. Ponnistelun jälkeen he viimein saavat robotin heräämään. Robotti saa nimen Tom. Hän kertoo matkustaneensa tulevaisuudesta aikakoneella, joka juuri iskeytyi joen rantaan. Näin alkaa Wiktorin ja Tomin yhteinen taival.

Tämän lisäksi Huijarin oppipoika on jännittävä seikkailukertomus porukasta, joka ratkoo Krakovan yläluokassa ilmenevää outoa tapausta. Mukana on Wiktorin ystävä Zofia, jolla on taiteilijaisänsä kautta suhteita yläluokkaan. Eräs korkea-arvoinen herrasmies on erittäin kiinnostunut meteoriitista, mikä aiheuttaa Wiktorille ja hänen ystävilleen ahdistusta. Näin romaanissa on jotain uutta, eikä se tunnu pelkäsään sarjan ensimmäisen osan loppuhuipennuksen lavennetulta kertaukselta.

Mutta kerrataanpa nyt hieman romaanin sisältöä: Huijarin oppipoika sijoittuu 1800-luvun alkuun, eli aikaan, jolloin teknonologinen kehitys on vielä lapsenkengissä. Silti Seweryn, kulkuri ja kelloseppä, on taarpeeksi etevä, että osaa korjata tulevaisuudesta saapuneen androidin. Hän sattuu tuntemaan sen ajan sähkötekniikkaa tarpeeksi hyvin ja onnistuu soveltamaan tietoaan niin, että pystyy käynnistämään uudestaan futuristisen robotin ydinvoimalla toimivan energiakeskuksen. Siis vuonna 1829! Tämähän on aivan loistavaa!

Olen viime aikoina alkanut arvostaa romaaneja, joissa lukijan eteen heitellään ihan pähkähulluja ideoita, jotka silti jotenkin toimivat. Tällainen romaani on muun muassa Hank Greenin An Absolutely Remarkable Thing(Ilmestynyt ihan äsken suomeksi nimellä Ihan mieletön juttu.) Anniina Mikama sijoittuu tähän kategoriaan helposti. Hän on ottanut romaaneissaan riskejä, joiden ottaminen on kannattanut. Lopputuloksena on kirjallisuutta, joka ei ole jämähnyt miettimään, mistä saa kertoa, vaan joka kertoo juuri siitä, mistä haluaa. Entä sitten, vaikka Sewerynin sähköihmeteot eivät ole uskottavia? Kirjan sisäisessä maailmassa se toimii tarpeeksi hyvin.

Sarjan kolmas osa, Tinasotamiehet
ilmestyy maaliskuussa 2020.


Mikama on kehittynyt kirjoittajana. Huijarin oppipojan juoni etenee tasaisemmin kuin Taikurin ja taskuvarkaan. Silti tekstissä on edelleen havaittavissa pientä kömpelyyttä esimerkiksi lausetasolla. Tämä ei kuitenkaan haittaa liikaa. Tämän kirjan kohdalla juoni ehdottomasti paikkaa tekstuaalisia puutteita.

Suosittelen tätä kirjaa seikkailunnälkäisille lukijoille, niin nuorille kuin aikuisillekin. Erityisen merkittäväksi kirjaksi Huijarin oppipojan tekee sen vammautunut päähenkilö. En ole törmännyt kovin moneen romaaniin, jonka päähenkilö käyttää pyörätuolia. Pyörätuoli tuo Wiktorille joitain esteitä, mutta se ei estä häntä olemasta aktiivinen osa tarinaa. Kirjallisuus, erityisesti nuortenkirjallisuus, tarvitsee monenlaisia päähenkilöitä, ja onkin hienoa, että Mikama on laajentanut suomalaisen nuortenkirjallisuuden päähenkilökaartia Wiktorilla.

ANNIINA MIKAMA: HUIJARIN OPPIPOIKA
SIVUJA: 412
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...