maanantai 2. joulukuuta 2019

Irlantilainen Worldcon: Dublinissa elokuussa

Kuva: Dublin 2019 Press Kit
Moni suomalainen sai Worldcon-kärpäsen pistoksen elokuussa 2017, kun Worldcon järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Samana syksynä ostin lippuni seuraavaan Euroopassa järjestettävään Worldconiin, vuoden 2019 Dublinin Worldconiin. Con oli yllättävän rankka kokemus, mutta vastoinkäymisistä huolimatta siitä jäi paljon käteen.

Conin aikana kerätään ribboneita, joita
kiinnitetään con-passiin roikkumaan.
Ribbon-etiketin mukaan niitä ei saa
myydä, vaan parhaat ribbonit löydetään
iloisen sattuman kautta.
Mikä on Worldcon?

Worldcon on World Science Fiction Societyn vuosittain järjestämä con. Se on maailman pisimpään toiminut tieteiskirjallisuuden fanien kokoontuminen. Ensimmäinen Worldcon järjestettiin vuonna 1939 ja toisen maailmansodan aiheuttamien välivuosien jälkeen se on järjestetty keskeytyksettä joka vuosi. 

Kaikki Worldconin osallistujat ovat World Science Fiction Societyn jäseniä. Käytännössä liittymällä seuran jäseneksi saat pääsyoikeuden Worldconiin, oikeuden äänestää Hugo-ehdokkaita ja oikeuden äänestää seuraavaa paikkaa, jossa Worldcon pidetään.

Worldcon voidaan järjestää missä tahansa maailmaa. Perinteikkäästi se on järjestetty Yhdysvalloissa, jossa on paljon hyviä kongressikeskuksia. Viime vuosina Worldconia on viety kuitenkin voimakkaammin maailmalle. Vuonna 2017 se pidettiin Suomessa ja vuonna 2020 se on Uudessa-Seelannissa. Vuonna 2019 Worldcon oli Irlannissa, Dublinissa.

Tällä kertaa Irlannissa!

Kaksi vuotta sitten Suomen Worldcon toi ulkomaalaisen conin tunnelman turvallisesti Suomeen. Nyt kun matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille coniin, käytännön asiat tuntuivat jo tutuilta. Minun oli välillä vaikea muistaa, että olin Irlannissa, kun vastaan käveli jatkuvasti suomalaisia tuttuja.

Samalla Irlannin Worldconissa tuli todistettua se, että kenties Euroopasta ei löydy tarpeeksi isoja tapahtumapaikkoja Worldconin kokoiselle tapahtumalle. Tilat olivat ongelma jo Helsingissä. Helsingin Worldcon kuitenkin pystyi ratkaisemaan osan tilaongelmistaan neuvottelemalla Helsingin Messukeskuksesta lisää tilaa käyttöönsä. Dublinin vastaava messukeskus oli jo ääriään myöten täynnä. Osa ohjelmasta pidettiin noin kilometrin päässä sijaitsevassa elokuvateatterissa, mutta silti tilaa ei ollut kaikille.

Jonojen con.
Tämä bloggaus ei olisi todenmukainen, ellen mainitsisi matkan negatiivisia puolia. Moni asia meni conin aikana myttyyn, osittain henkilökohtaisista syistä. Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa, joten olin väsynyt. En sen vuoksi jaksanut panostaa coniin etukäteen. Olin juuri ja juuri perillä siitä, keitä kirjailijoita sinne on tulossa paikalle. Satuin myös conin aikana hajoittamaan juomapulloni, minkä seurauksena jouduin kuivaamaan kirjaston kirjoja hotellihuoneessa. En myöskään voi väheksyä sitä, että con sattui ikävästi samaan aikaan kuin PMS-oireeni. Silloin kaikki tuntuu laimealta ja vaikealta.

Monet asiat johtuivat kyllä myös conista. Irlannin Worldcon ei ollut varautunut muun muassa siihen, että ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneet kuuntelemaan ohjelmaa. Ensimmäisenä päivänä conissa vallitsi jonokaaos. Kukaan ei tiennyt, mikä jono vie mihinkin saliin. Tästä nopeasti ryhdistäydyttiin ja coniin muodostui erinomainen jonotyssysteemi. Se ei tosin poistanut tilaongelmaa. Monet kiinnostavat ohjelmat pidettiin saleissa, joissa oli vain 80 paikkaa ja kiinnostuneita ainakin 200. Jos halusi päästä jonnekin sisälle, jonottamaan piti mennä ajoissa.

Kyllä conissa tapahtui mukaviakin asioita. Pääsin muun muassa kuuntelemaan tieteis- ja fantasiaelokuvien musiikkia soittavaa firharmonista konserttia. Konsertissa soitettiin musiikkia, joka liittyi jollain tavalla Irlantiin. Esimerkiksi Star Wars -elokuvista oli valittu kappale Jedi Steps and Finale, jonka soidessa Rey saapuu saarelle, jossa Luke Skywalker oleskelee. Saaren kohtaukset ovat kuvattu suurimmaksi osaksi Skellig Michael -nimisellä irlantilaisella saarella. 

Tuttujen kappaleiden lisäksi konsertti esitteli irlantilaista musiikkia. Nämä osuudet eivät olleet yhä mielenkiintoisia kuin tutut kappaleet, mutta arvostin sitä, että paikallista musiikkia oli otettu ohjelmaan mukaan. Konsertin ohjelman löydät tästä linkistä.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Worldcon Philharmonic Concert
Astronautti Dr. Jeanette Epps julisti parhaan romaanin Hugo-voittajan.

Hugo Awards -seremonia

Läheltä piti, ettei Hugo-seremonia jäänyt väliin. Seremonia järjestettiin samassa salissa kuin filharmoninen konsertti, eikä se ollut erityisen suuri tila, jos sen suhteutti conin kävijämäärään. Con oli ratkaissut tilanteen jakamalla ilmaisia rannekkeita, jotka takaavat sisäänpääsyn seremoniaan. Rannakkeita oli luonnollisesti jaossa vain rajallinen määrä.

Kun saavuin seuralaiseni kanssa Hugo-seremonian aamuna con-paikalle noutamaan rannekkeita, viimeiset jaettiin neniemme edessä. Seuraavan kerran rannekkeita jaettaisiin muutaman tunnin kuluttua, jos rannekkeista olisi tullut palautuksia. Menimme siis jonottamaan uudestaan, vaikka toivoa ei ollut. Jonosta meidät yhytti kuitenkin tuttumme, joka oli sattumalta saanut kaksi ylimääräistä ranneketta haltuunsa. Hän antoi rannekkeet meille.

Hugo Awards -seremonialla on minulle henkilökohtainen merkitys, sillä osallistuin siihen vuoden 2017 Worldconissa. (Minun oli tarkoitus silloin kirjoittaa aiheesta bloggaus, mutta se jäi.) Vuonna 2017 seremoniaan otettiin mukaan paljon paikallisia palkintoja, joita jaettiin Hugojen seassa. Olin juuri aloittanut Turun Science Fiction Seuran Atorox-palkinnon vastuuhenkilönä, joten jaoin palkinnon osana Hugo-seremoniaa yhdessä seuran puheenjohtajan Juhani Mönkkösen kanssa. Kokemus oli jännittävä ja ainutlaatuinen.

Parhaasta romaanista Hugo-palkittu The Caltulating Stars.
Tällä kertaa oli mukavaa olla yleisön seurassa. Sain oikeasti seurata seremoniaa enkä jännittää sitä, milloin on oma vuoroni. 

Hugot ovat tieteis- ja fantasiakirjallisuuden Oscarit, mutta Oscarien pönötys loisti seremoniassa poissaolollaan. Koko tilaisuus oli lämmin ja intiimi. Voittajien puheista heijastui kiitollisuus fandomin tuomaan yhteisöön, joka on antanut heille mahdollisuuden luoda jotain uutta. Seremonia myös osoitti, että tieteis- ja fantasiakirjallisuus miehisenä alana on menneisyyttä.  Esimerkiksi parhaan romaanin voitti Mary Robinette Kowal romaanilla The Caltulating Stars ja parhaan sarjan Becky Chambers Wayfarers-sarjallaan.

Ostin The Calculatig Stars -romaanin seuraavana päivänä Worldconin myyntialueelta. Vaikka minua seurasikin conissa surkeiden sattumusten sarja, tämän romaanin kohdalla minulla oli onnea. Kirjakauppias kertoi, että ostin heidän viimeisen kappaleensa. Romaanin kysyntä oli lähtenyt kummasti nousuun voiton jälkeen.

Mielenkiintoisin voitto löytyi Best Related Work -kategoriasta. Sen sai Archive of Our Own -fanifiktiosivusto. Aikana, jolloin fanien mahdollisuutta tuotta haluamaansa sisältöä on rajoitettu (kuten Tumblrin  ja Fanfiction.netin puhdistus kaikesta K18-materiaalista), Archive of Our Own on onnistunut pysymään itsenäisenä, täysin vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisten lahjoitusten voimin ylläpidettävänä sivustona. Itsenäisenä toimijana sivuston ulkopuolinen omistaja tai mainostaja ei pääse sanelemaan, minkälaista sisältöä sivustolla saa olla. 

Best Related Work -kategoriassa oli muuten ehdolla myös videoesseisti Linday Ellisin Hobitti-duologia (dokumentti kolmanessa osassa). Dokumentissa Ellis käy seikkaperäisesti läpi, miksi Hobitti-elokuvat olivat suurimmalle osalle faneista pettymys. Olisin itse toivonut hänelle voittoa, mutta Archive of Our Own voitto oli erittäin ansaittu.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Worldcon pidettiin Convention Centre Dublinissa, jonka lasinen sisäänkäynti oli näytävä myös sisältäpäin.
Osallistuin ohjelmaan, jossa George R. R. Martin pohti omien irlantilaisten yhteyksien vaikutusta kirjoihinsa.
Reading - Becky Chambers

Jonoista huolimatta onnistuin seuraamaan conissa jonkin verran kiinnostavaa ohjelmaa. Tulevaisuuden varalle on kuitenkin todettava, että ohjelmaan kannattaa perehtyä huolella ennen conia. Hyvin suunniteltu aikataulu vähentää stressiä itse con-päivistä.

Yksi conin ilahduttavimmista ohjelmista oli Becky Chambersin luenta. Olin juuri ennen conia lukenut Chambersin romaanin The Long Way to a Small, Angry Planet ja ihastunut hänen kirjoitustyyliinsä. Hänen luentansa olikin yksi ohjelmannumero, jota odotin conissa eniten.

Chambers luki uuden pienoisromaaninsa To Be Taught, If Fortunate alun. En ollut ennen osallistunut kirjailijoiden luentaan, joten olin huolissani, pitäisinkö siitä. Olen huono kuuntelemaan äänikirjoja. Aluksi minun olikin vaikea keskittyä, mutta lopulta pääsin hyvään kuuntelurytmiin. Oli kiehtovaa kuulla, miten Chambers itse tahditti kirjoittamaansa tekstiä. Kun viimein luin romaanin syksyn aikana, kuulin hänen äänensä päässäni, varsinkin romaanin alussa.

Luennan jälkeen Chambersilla oli hetki aikaa kysymyksille. Hän muun muassa paljasti, ettei Wayfarers-sarja ole vielä valmis. Chambers haluaa vielä tutkia lisää Galactic Commons -maailmaa, johon hänen romaaninsa sijoittuvat.

Becky Chambers
Chambers myös kertoi, että hän käyttää kirjoittaessaan hyödyksi teatteriopintojaan. Hän kirjoittaa hahmo- ja dialogivetoisesti. Yleensä hän asettaa hahmot ensiksi johonkin tilanteeseen ja laittaa heidät keskustelemaan. Kun hänellä on tarpeeksi tekstimassaa, hän alkaa muokata sitä. Hän myös on sitä mieltä, että tieteiskirjallisuudesta pitää pystyä nauttimaan ilman että ymmärtää tiedettä. Hänen tavoitteenaan on kirjoittaa kirjoja, jotka on mahdollista ymmärtää, vaikkei olisi opiskellut fysiikkaa tai kemiaa lainkaan sitten lukion. 


Irlantilainen ohjelma

Länsimainen fantasiakirjallisuus on paljon velkaa irlantilaiselle kansanperinteelle. Lukuisat fantasiaromaanit ovat inspiroituneet kelttimytologiasta, kelttien arkkitehtuurirista ja heidän taiteestaan. Fantasiakliseiden irlantilaiset juuret eivät kuitenkaan ole kaikkien lukijoiden tiedossa.

Lisäksi Irlannissa halutaan kuvata elokuvia ja sarjoja, koska se on edullista ja maisevat näyttävät nätiltä valkokankaalla. Tästä huolimatta irlantilaiset kokevat, etteivät he oikeasti ole kunnolla edustettuna populaarikulttuurissa. Irkku-stereotypiat kukoistavat ja rahakkaat elokuvayhtiöt keräävät voitot kirstuihinsa ilman että Irlanti itse hyötyy tästä juuri lainkaan. 

Ireland in Movies -paneelissa irlantialaiset elokuva-alan ihmiset pohtivat sitä, miten irlantilaiset suhtautuvat esimerkiksi siihen, että Game of Thronesia on kuvattu Irlannissa ilman että itse TV-sarja sijoittuu Irlantiin. Iso TV-sarjatuotanto on tuonut tuloja ja turismia maahan, mutta samalla Irlanti on jäänyt varjoon itse sarjassa. Tuotantoyhtiöt haluavat Irlannin maisemat ja hiukan Irlannin kansanperintiöä, mutta eivät Irlannin nykytilaa. Nykypäivään sijoittuvat elokuvat tai vähemmän tunnettuihin kansantarinoihin perustuvat elokuvat jäävät vähävaraisten paikallisten elokuvayhtiöiden ja rahoittajien vastuulle.

Irlantilaisessa ja suomalaisessa mielentilassa on paljon samaa. Molemmat maat ovat viettäneet vuosisatoja vieraan vallan alla. Irlanti itsenäistyi Britanniasta vuonna 1949 ja se oli yksi EU:n köyhimmistä maista vielä 1990-luvulla. Muistot köyhyydestä ja itsenäisyyden kaipuudesta ovat osa sekä Suomen että Irlannin kollektiivvisia muistoja. Molemmat maat ovat tottuneet nöyristelemään ja olemaan iloisia, jos heidät huomataan edes joskus. Näin ei kuitenkaan pitäisi enää olla. Irlantilaiset haluaisivat, että heillä kuvatut elokuvat sijoittuisivat Irlantiin eivätkä esitä olevansa esimerkiksi Cornwallissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kirjailija Eoin Colfer Worldconin päättäjäisissä.
Yhtä con-kokemusta rikkaampana

Viiden con-päivän aikana ehtii muodostua rytmi, jonka loppuminen on aina shokki. Con-kuplassa ehtii tottua siihen, että jokainen vastaantulija on potentiaalinen kiinnostava keskustelukumppani. Ohjelmanumeroiden jonoissa tuli käytyä monta hyvää keskustelua, samoin myyntipuolen myyjien kanssa. Coniin voi tulla omana itsenään ja pukeutua niin erikoisesti kuin haluaa ja silti on aivan varma, että joku paikan päälle olevista ihmisitä on pukeutunut vielä erikoisemmin.

Dublinin Worldcon ei ollut kaikilta osin täydellinen kokemus. Olin väsynyt, stressaantunut ja harmissani monesta asiasta. Ulkomaille matkustaminen ja siellä tapahtumaan osallistuminen on yllättävän raskasta. En kuitenkaan kadu, että päätin lähteä. Opin paljon Irlannista ja pääsin kuulemaan monien kiinnostavien kirjailijoiden ajatuksia. Kävin kuuntelemassa muun muassa Patrick Rothfussin, Veronica Rothin ja Diane Duanen ajatuksia kirjoittamisesta. Kävin myös kuuntelemassa ohjelmaa elokuvamusiikin säveltämisestä, neurotieteen ja tieteiskirjallisuuden yhdistämisestä, feodalismista ja LGBTQ-representaatiosta tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta. 

Irlanti oli hyvin näkyvissä ohjelmassa, mutta itse Irlannin näkeminen jäi vähäiseksi. Ennen paluulentoa ehdin käydä Trinity Collegen The Book of Kells -näyttelyssä ja collegen erittäin kuvauksellisessa kirjastossa. Irlantiin pitää tehdä vielä toinen matka, jonka ohjelmaan kuuluu oikeassa kelttilinnassa vierailu.

Kirjabloggaaja mieliympäristössään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...