perjantai 28. helmikuuta 2020

Margaret Atwoodin Testamentit: Tarpeeton jatko-osa?


Testamentit jatkaa Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaania noin 15 vuotta romaanin tapahtumien jälkeen. Se seuraa kolmea naista, jotka kaikki ovat erilaisessa asemassa. Siinä missä Orjattaresi kertoi teokratisen Gilead-valtion syntymästä, Testamentit keskittyy sen tuhoutumiseen. Testamentit on mukaansatempaiseva jännityskertomus, jota on yllättävän kevyt lukea. Mutta tuoko se mitään uutta Atwoodin jo kerran luomaan dystopiaan?

Margaret Atwoodin luoma dystooppinen tulevaisuus sijoittuu entisen Yhdysvaltain alueelle, jossa ääriuskovaiset ovat kaapanneet vallan. He ovat luoneet löyhästi Raamattuun perustuvan yhteiskunnan. Syntyvyys on saasteiden seurauksena laskenut, joten hedelmälliset naiset ovat arvokkaita. Heidät on alistettu orjattariksi, jotka kulkevat rikkaalta miehelle toiselle ja synnyttävät heille lapsia. Loput naiset hoitavat muita naisten töitä. He ovat tätejä, jotka kouluttavat orjattaria, kuuliaisia vaimoja tai palvelijoita eli marttoja. Harvat naiset saavat lukea. Yhteiskunta on vielä nuori ja joukossa on monia naisia, jotka muistavat vielä entisen maailman.

Testamentit seuraa Gileadin rapistumista kolmen päähenkilön kautta. Anges Jemima on Gileadissa kasvava tyttö, jonka tulevaisuus on valmiiksi saneltu: mitä kuuliaisempi tyttö hän on, sitä parempiin naimisiin hän pääsee. Jos hän on oikein onnekas, hän saa omia lapsia. Jos hän ei saa lapsia aviomiehelleen, hän saa orjattaren, joka synnyttää heille lapsia. Hänen asemansa kuitenkin heikkenee, kun hänen äitinsä kuolee ja hänen isänsä menee uusiin naimisiin. Uusi vaimo haluaa Anges Jemimasta nopeasti eroon.

Daisy taas kasvaa Kanadassa ja kuulee Gileadista vain uutisissa. Gileadin ja Kanadan raja vuotaa kuin seula: pakolaisia saapuu maahan jatkuvasti. Samaan aikaan Kanadassa on gileadilaisia lähestystyöntekijöitä, helmityttöjä, jotka yrittävät käännyttää kanadalaisia Gileadin uskoon. Kun Daisyn vanhemmat kuolevat, hän saa kuulla omasta erikoisesta yhteydestään Gileadiin.

Kolmas päähenkilö on Lydia-täti, joka pitää päiväkirjaa Ardua Hallista, joka on tätien, orjattarien ja muiden naisten oman keskus. Lydia-tädin kautta lukija pääsee tutustumaan Gileadin syntyvaiheisiin, mutta myös siihen, mitä kulissien takana tapahtuu.

Testamentit on muotoiltu dokumenttien muotoon. Anges Jemima ja Daisy ovat todistajalausujia 396A ja 396B. Lydia-tädin päiväkirja on näiden kahden lausunnon lomassa. Kaikkien kolmen naisen elämät kietoutuvat yhteen ja paljastavat korruptoituneen, sisältä mädän yhteiskunnan, jossa kenelläkään ei ole hyvä olla.

Orjattaresi jätti aikoinaan paljon kysymyksiä ilmaan. Mitä Frediläiselle tapahtui? Entä mitä Gileadille tapahtui? Frediläisen näkökulma oli erittäin rajattu, joten lukija jäi nälkäiseksi. Lukija halusi tietää, minkälaista on muualla Gileadissa. Miksi tädit ovat niin julmia muille naisille, vaikka ovat itsekin naisia? Miten muu maailma suhtautuu Gileadiin?

Vuodesta 2017 HBO:lla ja Hululla esitetty TV-sarja The Handmaid's Tale vastaa joihinkin kysymyksiin. Se näyttää katsojalle enemmän kuin mitä Frediläinen tietää. Sarjaa on helppo pitää myös jollain tavalla paikkaansapitävänä, sillä Margaret Atwood on sarjan konsultoiva tuottaja. Hän on siis päässyt sanomaan sanansa sarjan sisällöstä.

Testamentit on kuitenkin Atwoodin "virallinen" vastaus kaikkiin Orjattaresi-romaanin kysymyksiin. Se antaa kirjallisen panoksensa Gilead-dystopian kaanoniin. Atwood on kertonut, että The Handmaid's Tale -sarjan tuotanto inspiroi häntä kirjoittamaan 80-luvulla julkaistulle romaanilleen jatkoa. Voidaan myös spekuloida, halusiko Atwood kirjoittaa lisää jatkoa, jotta Orjattaresi-romaanin juonta pidemälle jatkuva sarja saa kirjallista tukea. Testamenteista huhutaan jopa omaa TV-sarjaansa.

Mutta onko Testamentit oikeasti tarpeellinen jatko-osa? Mielestäni monet klassikot jäävät elämään juuri siksi, koska ne jättävät tärkeitä kysymyksiä ilmaan. Ne innostavat lukijoita keskustelemaan romaanista ja miettimään erilaisia vaihtoehtoja avoimille kysymyksille. Klassikot jäävät mieleen, koska niissä on jotain, mikä jää vaivaamaan.

Testamentit ei jätä enää juuri mitään arvailun varaan. Se on hyvin suoraviivainen jännityskertomus. Sitä lukee mielellään, sillä Atwood hallitsee vangitsevan tarinankertomisen taidon. Romaanin jälkeen on kuitenkin vähän samanlainen olo kuin olisi syönyt pussillisen karkkia: olihan se hyvää niin kauan kun sitä kesti, mutta nyt on vähän huono olo. Testamentit on nopeasti ahmittava ja nopeasti sulaava romaani, joka ei mielestäni yllä Orjattaresi tasolle. En kadu, että luin sen, mutta en olisi välttämättä tarvinnut sitä.

Mutta ymmärtäähän sen, että Atwoodilla oli kovat paineet tämän romaanin kohdalla. Hänen piti miellyttää suurta fanijoukkoa.

Entä selvisikö Frediläinen? Siihenkin Testamentit antaa hyvin vahvan vihjeen.

Toteutuiko ennustukseni?

Nimesin tammikuussa viisi kirjaa, joiden uskon olevan viiden tähden lukukokemuksia. Yksi näistä kirjoista oli Testamentit. Pidän arvossa kirjoja, joissa yhdistyvät syvällinen sanoma, vetävä tarina ja sellainen olo, että olen kaikin puolin nauttinut lukemastani. Testamenttien tarina oli vetävä ja sen sanoma oli syvällinen, mutta en nauttinut lukemisesta täysin rinnoin. Lukukokemus jäi etäiseksi, sillä en saanut hahmoista tunnetasolla kiinni. Annan kirjalle neljä tähteä.

MARGARET ATWOOD: TESTAMENTIT
ALKUPERÄINEN NIMI: The Testaments
SIVUJA: 489
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2019 (suom. 2019) 
SUOMENTANUT: Hilkka Pekkanen
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

6 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea tämä postauksesi. Me olemme lukupiirissämme pari vuotta sitten lukeneet Orjattaresi-romaanin ja pidimme siitä paljon. Nyt toukokuun kirjana on sitten tämä jatko-osa. Itse en ole tätä vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hauskalta lukupiiriltä. Vai voiko tässä tilanteessa sanoa hauska, kun kirjat kuitenkin esittelevät tosi raskaita naiskohtaloita. Toivottavasti lukupiirinne keskustelu on antoisaa!

      Poista
  2. Oi, minä pidin, kaipasin jatkoa ja vastauksia, ja minusta Atwood toi tarinan hienosti aikaan, myös tyylillisesti. Mutta läheskään kaikki ei ratkea, joten mietittävää jää kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoin kirjalle kuitenkin 4/5 tähteä. :) Vaikka pohdinkin kirjan tarpeellisuutta, se on silti mielestäni oikein luettava kirja. Atwood osaa pitää otteessaan.

      Poista
  3. Aivan uskomaton jatkokirja. Pääsin kyllä mukaan juoneen. Minulle viime vuoden paras käännöskirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwoodilla on varmasti ollut kovat paineet ja niihin hän on onnistunut yltämään ainakin jollain tasolla. Harvoin jatko yli 30 vuoden jälkeen onnistuu yhtä hyvin. Itse ehkä vähän olin pettynyt, sillä kirja ei aiheuttanut minussa niin voimakasta reaktiota kuin Orjattaresi pari vuotta sitten. Kyllä se silti vuoden 2019 yhdeksi parhaaksi lukemakseni käännöskirjaksi nousee.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...