maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää – romaani Minna Canthin perheestä



Minkälaista on olla kuuluisan kirjailijan tytär 1800-luvun lopussa? Tähän kysymykseen on lähtenyt vastaamaan Raili Mikkanen romaanillaan Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää. Se kertoo Minna Canthin elämästä hänen toiseksi vanhimman tyttärensä Ellin näkökulmasta. Romaani kertoo ajoista, jolloin Canth kirjoitti kuuluisimmat näytelmänsä, kuten Työmiehen vaimon. Kirjalla olisi mahdollisuus tarjota erittäin hedelmällisen alusta kiinnostavalle feministiselle tarinalle, mutta Mikkasen romaani ei onnistu pitämään tarinaa kasassa.

Romaani alkaa vuodesta 1880, jolloin Canthin perhe on jäänyt isättömäksi. Leskeytynyt Minna Canth muuttaa Jyväskylästä Kuopioon, jossa hän ottaa hoitaakseen kaupan. Hän menestyy kauppiaana, mutta käyttää paljon aikaa myös kirjoittamiseen ja kulttuurielämään. Hän puhuu kärkkäästi naisten ja köyhien asemasta ja saavuttaa pian Kuopiossa aikamoisen maineen.

Minna Canthin tyttärenä eläminen ei ole aina helppoa. Elli huomaa, että hänen äitinsä maine vaikuttaa hänenkin elämäänsä. Kaikki koulutoverit eivät uskalla puhua hänelle, koska heidän kotonaan paheksutaan Canthin mielipiteitä. Samalla Elli kuitenkin saa paljon etuoikeuksia äitinsä tyttärenä: Minna Canth on hyvin perillä naisten koulutuksen heikosta tasosta ja hankkii tyttärilleen yksityisopetusta, jotta he saavat yhtä hyvän yleissivistyksen kuin samanikäiset pojat. Hän myös perustaa kotiinsa Oras-seuran, jonne kutsuu kuopiolaisia opiskelijapoikia keskustelemaan yhdessä tyttäriensä kanssa kulttuurista. Minna Canthin kodista Kanttilasta tulee kuopiolaisen kulttuurielämän keskus, jossa vierailee vaikka ketä aikansa kuuluisuksia näyttelijöistä kirjailijoihin. Kaikki Canthin seitsemän lasta pääsevät tästä osakseen.

Ajatus kirjasta, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä, on todella kutkuttava, mutta tämä kirja ei onnistunut yltämään odotuksiin. Odotin paljon, sillä tykkäsin viime syksynä kovasti Raili Mikkasen Hopearenkaan taiasta. Odotin vetävää historiallista nuortenromaania, jossa pääsee kunnolla nauttimaan menneen ajan viehätykestä. Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää ei kuitenkaan onnistunut imaisemaan mukaansa.

Mikkanen hallitsee tyttökirjamaisen tyylin, mikä on viehättänyt minua monissa hänen aiemmissa romaaneissaan. Tässä kirjassa se meni kuitenkin liian pitkälle. Kirjoitustyyli oli auttamatta liian tätimäistä. En usko, että kovinkaan moni historiasta kiinnostunut nuori lukija innostuu kirjan ummehtuneesta tyylistä, jossa on mukana ripaus naiiviutta. Kirjan kohderyhmä ei tunnu olevan nuoret vaan noin 70-vuotiaat naiset.

Tämän kirjan lukeminen tuotti minulle vaikeuksia. Kirja on vain noin 250 sivua pitkä, mutta luin sitä yli viikon, sillä jaksoin lukea vain noin 20 sivua kerrallaan. Tapahtumat seuraava toisiaan ilman juuri minkäänlaista pohjustusta, minkä takia kirjasta oli vaikea löytää punaista lainkaa. Pidin esimerkiksi kirjan lopussa siitä, kuinka Elli lopulta löytää elämälleen suunnan, mutta sen vaikutus olisi ollut vahvempi, jos Ellin pohdintoja elämästä olisi pohjustettu enemmän kirjan aikana.

Mielestäni kirja olisi parantunut huimasti, jos se olisi keskittynyt Ellin koko nuoruuden sijasta vaikka yhteen vuoteen. Silloin tarinan olisi voinut rakentaa muutaman merkittävän tapahtuman ympärille. Esimerkiksi Oras-seuran perustaminen tai Työmiehen vaimon julkaisun vaiheet olisivat sopineet hyviksi kiinnikekohdaksi. Näin tarinaa olisi ollut helpompi seurata ja Ellikin olisi voinut tulla läheisemmäksi lukijalle. Nyt Elli jää tarkkailijahahmoksi, jonka tehtävä on kertoa vuosien tapahtumat  vilkkaasti ja sulautua samalla itse taustalle. Romaani ei oikeastaan vastaa siihen, minkälaista on olla Minna Canthin tytär, koska itse tytär jää kaiken muun varjoon.

RAILI MIKKANEN: KUNHAN EI NUKKUVAA PUOLIKUOLLUTTA ELÄMÄÄ
SIVUJA: 253
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Tykkään Mikkasen tyylistä, vaikka en ole vielä 70 vuotta vanha. Tässä oli vähän erilainen näkökulma Minna Canthiin, mikä oli mielestäni piristävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen tykännyt hänen vanhahtavasta tyylistään. Yleensä pidän vähän vanhasta kielestä, mutta tässä se alkoi tympiä. Tyyli aiheutti sen, että luin kirjaa koko ajan sellaisen vanhan naisen äänellä, joka kritisoi elämääni koko ajan. :D

      Minä en oikeastaan ollut lukenut yhtään Minna Canthin elämästä kertovaa romaania aiemmin. Rouva C on viime aikoina ollut blogeissa esillä. Joku oli arvostellut Goodreadsissa tämän Mikkasen kirjan ja sanonut sen olevan hyvä jatko Rouva C:n jälkeen.

      Poista
    2. Mielestäni tämä kirja sopii hyvin Rouva C:n jälkeen luettavaksi, sillä siinä eletään Jyväskylässä. Suosittelen Rouva C teosta. Sekin on kirjoitettu vanhahtavasti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...