maanantai 15. kesäkuuta 2020

Hiljaiseloa – blogi päivittyy toistaiseksi harvemmin

Muutaman viime kuukauden blogini on viettänyt hiljaiseloa. Valitettavasti en osaa sanoa, milloin se päättyy. 

En aio lopettaa bloggaamista, mutta olen joutunut priorisoimaan muita asioita elämässäni. Keväällä tein gradua ja vietin sen päälle aika paljon aikaa ahdistuen koronatilanteesta. Nyt kesän alettua olen aloittanut uudessa työssä, mikä vie aikaani kokopäivätyön verran. Kun tähän päälle lisää muutaman vastuutehtävän ja gradun jatkotyöstämisen, aikaa bloggaamiselle jää hyvin vähän.

Bloggaaminen on minulle edelleen rakas harrastus, mutta välillä elämäntilanne muuttuu sellaiseksi, ettei sitä ole mahdollista tehdä. Bloggaaminen kun on muutakin kuin pelkkiä kirja-arvioiden kirjoittamista: en halua tuutata bloggausta ulos ja sen jälkeen kadota blogimaailmasta, kunnes jälleen kerran ilmestyn julkaisemaan uuden bloggauksen. Bloggaamiseen kuuluu, ainakin minulle, vahvasti blogiyhteisö. Tykkään lukea muiden blogeja, kommentoida niihin ja pysyä perässä siitä, mistä kirjamaailmassa puhutaan. Tällä hetkellä aikani ei riitä siihen. Haluan blogata silloin, kun pystyn panostamaan siihen.

Toivottavasti pääsen pian palaamaan bloggaamisen pariin! Voi olla, että julkaisen kesän aikana bloggauksen silloin tällöin, jos satun sille tuulelle.

Voitte seurata lukemisiani Goodreadsin puolella ja kuulumisiani Twitterin puolella. Instagramiin taas teen vähintään kerran kuussa koosteen siitä, mitä olen lukenut viime aikoina.

Nähdään taas!
Kuva: cybersoybean

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...