tiistai 13. lokakuuta 2020

Pride-lukuhaasteen koonti – löydä uusia LGBT-kirjoja lukulistallesi!


Kesäkuussa Yöpöydän kirjat -blogi järjesti Pride-lukuhaasteen. Luin silloin monta LGBT-aiheista kirjaa, jotka nyt kokoan yhteen, mutta päätin myös ottaa mukaan muita LGBT-aiheisia kirjoja, joista en ole vielä tämän vuoden aikana blogannut. Kyseessä on siis kokoavat postaus, johon nostan mukaan kaikki teemaan sopivat kirjat valikoimatta niitä sen suuremmin. Mukana on monipuolisesti faktaa, scifiä, sarjakuvaa, uutta kotimaista kirjallisuutta, historiallista ja englanninkielistä kirjallisuutta. 

Sisältö

Faktakirjallisuus

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta
Rose-Marie Peake & Outi Santavuori: Entiset heterot. Kuinka löysin itseni sateenkaaren alta
Calum McSwiggan: Eat, Gay, Love

Englanninkielinen kirjallisuus

Ciara Smyth: The Falling in Love Montage
Amal El-Mohtar & Max Gladstone: This is How You Lose the Time War
Gengoroh Tagame: My Brother's Husband (Vol 1 & 2)

Kotimaisia uutuuksia

Essi Kummu: Loiste
Salla Simukka: Lukitut

Historiaa

Sarah Waters: Yövartio

Villi kortti

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Faktakirjallisuus

TUULA KARJALAINEN: TOVE JANSSON. TEE TYÖTÄ JA RAKASTA
SIVUJA: 303 sis. hakemiston ja liitteet
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2013
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Luin tämän Tove Janssonin eläkerran kevään aikana osana lukupiiriä, jonka perustin yhdessä kaverini kanssa auttamaan selviytymään koronakeväästä. Kirjan lukeminen tuntui paikoin yllättävän ajankohtaiselta, koska Jansson itsekin eli läpi poikkeuksellia aikoja, kuten toisen maailmansodan ja sen asettamat rajoitukset. Jansson tunnetaan nykyään Muumeista, mutta samalla hän on kentien Suomen tunnetuin taiteilija ulkomailla.

Jansson nostetaan nykyään esiin uraauurtavana pioneerina, joka on edistänyt silkalla olemassaolollaan suomalaisia seksuaalivähemmistöjä. Siihen suhteutettuna olikin erikoista lukea kirjasta sivukaupalla Janssonin nuoruudenaikaisia suhteita hänen miesystäviinsä, varsinkin kun kaiki Janssonit miesystävät olivat säännönmukaisesti aika epämiellyttään kuuloisia ihmisiä. Janssonin elämäkerta kuitenkin osoittaa, että seksuaalisuus voi muuttua koko elämän ajan ja oikea elämänkumppani voi löytyä vasta vanhemmalla iällä. Näin kävi Janssonille, joka löysi lähes 50 vuotta kestävän suhteensa noin nelikymppisenä. Kirja hyppää Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhteen yli harmillisen nopeasti. Kenties rauhallisesta ja hyvästä suhteesta ei saa irti niin paljon meheviä yksityiskohtia kuin myrskyisistä nuoruudenajan suhteista.
"Olen viimein päässyt perille sen luokse, jonka kanssa haluan olla." s. 205
Kirja keskittyy selvästi Janssonin taidetuotantoon jättäen Muumit taka-alalle. Kun Muumi-osioihin päästään, ne tuntuvat läpijuossuilta. Toisaalta Muumeista on kirjoitettu jo paljon, joten olikin kiinnostava lukea Janssonin ajatuksista taidemaalari-identiteetistään ja siitä, miten hänen elämänsä vaikutti hänen tuotantoonsa. On traagista, että Jansson piti itsenään ensisijaisesti taidemaalarani, mutta hän tuli tunnetuksi lastenkirjailijana ja sarjakuvapiirtäjänä.

Pidin kirjan taideanalyyseista ja siitä, kuinka kirjoittaja oli selvästi niissä asiantuntija. Lisäksi kirja inspisoi: Janssonin ei ollut mikään lapsinero, vaan loi uraansa rauhallisesti ja teki läpimurron vasta noin nelikymppisenä. Nykypäivän nuoruutta ihannoiva maailma antaa sellaisen kuvan, että jos ei tee jotain suurta viimeistään 20-vuotiaana, peli on automaattisesti menetetty. Mutta eihän se niin ole!

Tove Janssonin elämäntarina on innostava ja silmiäavaava. Kirja avaa Janssonin yksityiselämän lisäksi suomalaista taidepiiriä 1900-luvun aikana. Maailma on ollut raadollinen, mutta samalla täynnä hauskuutta. Se näkyy Janssoninkin elämässä: hän työskentelee kovasti, mutta hän ei myöskään pelkää pitää hauskaa. Hänen elämänilonsa on kadehdittavaa ja elämänasenteensa sellainen, josta kannattaa ottaa mallia.

Tove Janssonin elämästä on juuri valmistunut Zaida Bergrothin ohjaama elokuva Tove.

ROSE-MARIE PEAKE & OUTI SANTAVUORI: ENTISET HETEROT. KUINKA LÖYSIN ITSENI SATEENKAAREN ALTA
SIVUJA: 191
KUSTANTANUT: Atena
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Sähkökirja BookBeatissa

Entiset heterot on muistelmatyylinen tietokirja, jossa LGBT-identiteettinsä myöhemmällä iällä löytäneet aikuiset kertovat, miten havahtuivat seksuaalisuutensa. Useat kirjaan osallistuneet kirjoittajat olivat ehtineet elää pitkään heteron näköistä elämää, kunnes ymmärsivät, ettei se sovikaan heille. Kirja on täynnä kipuilua ja oman itsensä löytämistä, mutta myös iloa uuden elämän äärellä.

Vertaistukena tämä kirja toimii varmasti mainiosti, mutta minun lukukokemukseeni vaikutti valitettavan tyyli, jolla kirja on päätetty toimittaa. Jokainen tarina on pilkottu neljään osaan teemojen mukaan. Teemat ovat ensimmäinen elämäni, havahtuminen, reaktiot ja toinen elämäni. Lukija lukee ensiksi jokaisen tarinan ensimmäisen osan, sitten jokaisen tarinan toisen osan jne. Kun elämäntarinoita luki tällä tavalla pilkottuna, yhden tarinan kokonaisuutta oli vaikea hahmottaa. Kirja olisi hyötynyt paljon siitä, jos jokainen tarina olisi pidetty kokonaisuutena. Kirjan teemat olisi voinut tuoda jokaiseen tarinaan mukaan väliotsikoilla.

Lisäksi tarinat olisivat hyötyneet siitä, jos lukijaa olisi vähän autettu lukemisessa. Tekstit vyöryvät eteenpäin ilman minkäänlaista kontekstualisointia. Vasta tekstien lopussa mainitaan nimimerkki ja joitain yksilöiviä tietoja, kuten henkilön ikä, sukupuoli ja asuinpaikka. Saatoin lukea tarinaa hyvän tovin tietämättä luenko esimerkiksi homomiehen vai lesbonaisen kokemuksista. Tarinoille olisi voinut antaa myös jotain otsikoita, kuten "Vasta avioeron jälkeen uskalsin olla oma itseni", mikä olisi antanut paljon vihjettä siitä, mihin tekstissä erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. Otsikoita on annettu kirjan toisessa osassa, joka käsittelee läheisten mietteitä, ja näitä kertomuksia olikin helpompi seurata. Onkin jännä ratkaisu, ettei itse päätarinoille ole annettu otsikoita.

Tekstin asettelun ja muotoilun lisäksi olisin toivonut, että kirjan elämäntarinat olisivat olleet monipuolisempia. Nyt valtaosa tarinoista keskittyv 35–40-vuotiaisiin naisiin, jotka ovat löytäneet lesboutensa reilusti aikuisina. (Kirjassa on myös kertomukset kahdesta homomiehestä sekä yhdestä muunsukupuolisesta ihmisestä.) Runsas cislesbojen määrä sai tarinat sekoittumaan toisiinsa, varsinkin kun tosi monien tarina oli hyvin samanlainen: nuorena miehen kanssa naimisiin, lasten syntymä ja lopulta erilaisten kipuilujen jälkeen lesbouden löytyminen. Samankaltaiset tarinat ja erikoinen ratkaisu pilkkoa ne paloiksi pitkin kirjaan saivat ainakin minut putoamana kärryiltä, kuka nyt on kukin.

Kirjan syntytarina vaikuttaa varmasti sen sisältöön: se on syntynyt sateenkaariuusioperheiden keskustelujen pohjalta ja saanut innoituksensa myöhäisheränneiden Facebook-ryhmässä. Kirjoituskutsua on todennäköisesti jaettu paikoissa, jotka ovat tavoittaneet samankaltaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Kirjaa olisi kuitenkin palvellut paremmin se, että sen julkaisua olisi huikan myöhennetty ja yritetty etsiä vielä lisää erilaisia ääniä kertomaan oma tarinansa.

CALUM MCSWIGGAN: EAT, GAY, LOVE
SIVUJA: 304
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Hodder & Stoughton
JULKAISTU: 2020
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Calum McSwiggan on brittiläinen YouTubettaja ja sosiaalisen median persoona. Ennen julkista elämäänsä hän eli tavallista nuorten miehen elämää pienessä kaupungissa yhdessä kihlattunsa kanssa. Kun kihlaus purkautui, Calum tajusi, ettei hänen elämällään ollut mitään suuntaa. Hän myi kaiken omaisuutensa, pakkasi laukkunsa ja otti vastaan työpaikan italialaisesta kesäkoulusta englanninopettajana. Tästä alkoi pitkään kestänyt matka ympäri Euroopan ja Aasian. Hän meni sinne, mistä löytyi töitä ja tapasi matkan aikana paljon erilaisia LGBT-yhteisön ihmisiä.

Kirja koostuu useasta eri osasta, joista yksi käsittelee aina yhtä maata, jossa Calum matkustaa. Hän käy Italiassa, Saksassa, Espanjassa, Ibizalla, Intiassa ja Thaimaassa. Lopulta hän palaa kotimaahansa ja asettuu Lontooseen. 

Eat, Gay, Love on kurkistus eri maiden kulttuureihin. Maailmaa tarkastellaan länsimaalaisen valkoisen miehen näkökulmasta. Matkustaessaan Calum oli noin 22-vuotias, mikä näkyy kirjassa muun muassa runsaana juhlimisena. Uusissa maissa hän hakeutuu baareihin ja löytää sieltä seuraa itselleen. Kirja on kuin yllättävä tutkimusmatka: koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi on edessä. Kirja kuljettaa lukijansa italialaisesta koulusta saksalaisiin yökerhoihin, Ibizan bilerannoille, Intiaan keskelle ryöstöä ja Thaimaahan munkkitemppeliin. Kaikista eniten pidin Italian kertomuksesta: se on kuin André Acimanin Kutsu minua nimelläsi, mutta tiivistettynä 50 sivuun ja ilman kyseenalaista ikäeroa.

Englanninkielinen kirjallisuus

CIARA SMYTH: THE FALLING IN LOVE MONTAGE

SIVUJA: 382 sis. liitteet
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Andersen Press
JULKAISTU: 2020
MISTÄ MINULLE: Oma ostos


Saoirsella on yksi sääntö: hän ei aio deittailla vakavasti ketään enää koskaan. Paha ero eksän kanssa ja äidin vakava sairaus ovat ihan tarpeeksi hänelle. Kun hän kuitenkin ihastuu koulunpäättäjäisbileissä, hän kehittää uuden säännön: hän saa deittailla, jos se on kevyttä. Suhteeseen ei saa tuoda mitään vakavaa. Suunnitelma on aukoton! Vai onko? 

Ciara Smythin The Falling in Love Montage on hauska kesäkirja, joka annostelee hulvattomia sattumuksia, koskettavia hetkiä ja kiihkeän eroottisia kohtauksia sopivassa suhteessa lukijan nautittavaksi. Se mukailee itsetietoisella tavalla romanttisen komedian juonta. Lukija tietää, mihin kaikki on menossa, mutta se ei haittaa. Lukija haluaa tietää, miten siihen päädytään.

Tämä kirja sopii kaikille niille, jotka haluavat lukea päähenkilöstä, joka nyt vain sattuu olemaan lesbo. Saoirsen seksuaalisuus ei nouse missään vaiheessa kirjaa päärooliin. Hänen elämänsä haasteet ovat ihan jossain muualla. Saoirsella on paljon lautasella eikä hän aina käyttäydy kypsästi. Hän on paikoin raivostuttava päähenkilö, joka kuitenkin kasvaa kirjan aikana. The Falling in Love Montage käsittelee aikuiseksi kasvamista ja oman menneisyytensä ja tulevaisuutensa hyväksymistä.

AMAL EL-MOHTAR & MAX GLADSTONE: THIS IS HOW WE LOSE THE TIME WAR

SIVUJA: 198
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Jo Fletcher Books
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Red ja Blue ovat aikamatkuja-salamurhaajia, jotka taistelevat suuren aikasodan vastakkaisilla puolilla. Kun Blue kirjoittaa Redille kirjeen, jossa hän mahtailee saavutuksillaan, alkaa eriskummallinen kirjeenvaihto, jonka seurauksena Red ja Blue rakastuvat ja tekevät pian kaikkensa saadakseen toisensa.

Ideana kirja on erinomainen, mutta sen toteutus on hyvin haastava. Kirjaa ei todellakaan ole kirjoitettu helposti. Sen englanti on rikasta – jouduin katsomaan lukuisia sanoja sanakirjasta – eikä itse sisältökään päästä helpolla. Jokainen luku pyyhältää halki erilaisten aikojen ja paikkojen, joista kerrotaan hyvin niukasti. Lukijan täytyy pysytellä skarppina. Alle 200-sivuiseen kirjaan voi mennä kauan. Kirjaa olisi parantanut huimasti pieni ekspositio ilman että se edes olisi vähentänyt kirjan kunnianhimoista otetta.

This is How We Lose The Time War on voittanut Hugo-palkinnon pienoisromaanin kategoriassa. Romaani on voittonsa ansainnut. Se osoittaa, että scifiä todellakin voi kirjoittaa kunnianhimoisesti ja korkeakirjallisesti. 

Samalla minua hiukan huvittaa se, kuinka tiukasti romaani loppujen lopuksi noudatti romanttisen juonen kaavaa. Kielellä voi kikkailla, maailmasta voi tehdä monimutkaisen ja lukijaa voi haastaa, mutta silti romanttiset juonenkäänteet pysyvät paikoillaan.
GENGOROH TAGAME: MY BROTHER'S HUSBAND (VOL 1 & 2)

JAPANINKIELINEN NIMI:  弟の夫 1 (Vol 1), 弟の夫 2 (Vol 2)
SIVUJA: 352 (Vol 1), 352 (Vol 2)
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Pantheon Books
JULKAISTU: 2017 (Vol 1), 2018 (Vol 2) 
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Japanilainen sarjakuva My Brother's Husband kertoo Yaichista, yksinhuoltajaisästä, jonka edesmenneen kaksoisveljen kanadalainen aviomies Mike yllättäen ilmestyy hänen kotiovelleen. Yaichin tytär Kana ei tiedä, että hänellä on ollut setä, joka asuu Kanadassa aviomiehensä kanssa. Yaichi joutuu kohtaamaan menneisyytensä ja käsittlemään sisäistettyä homofobiaansa. Sarjakuva käsittelee japanilaista yhteiskuntaa ja sen ennakkoluuloja. Kana ottaa Miken avoimesti vastaan ja luo kontrastia Yaichin epäröivälle asenteelle. 

My Brother's Husband panostaa arkielämän kuvailuun. Yaichi, Mike ja Kana käyvät ravintoloissa, kylpylöissä ja retkillä. Tavallisen elämän lomassa käsitellään suuria kysymyksiä. Paikoin arkinen rauhallisuus tuntuu puuduttavalta. Kyseessä on kuitenkin 700 sivun mittainen tarinakokonaisuus. Tarina olisi hyötynyt vahvemmasta tarinankaaresta tai vahvemmasta jännitteestä. 

Kotimaisia uutuuksia

ESSI KUMMU: LOISTE
SIVUJA: 200, äänikirjana 4 h 28 min
LUKENUT: Anna Saksman
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2020
MISTÄ MINULLE: BookBeatissa

Autofiktiivinen kirja kertoo naisesta, joka on aikuisiällä rakastunut toiseen naiseen. On aika perustaa uusioperhe, johon kuuluvat omat ja naisystävän lapset ja entiset puolisot, jotka häärivät jossain taustalla. Kirja käsittelee suhteen alkua ja loppua ja sitä, miten vaikeaa on elää omaa elämäänsä, kun ympäristö hengittää koko ajan niskaan. Samalla se kertoo kirjoittamisen pakosta ja itsetunto-ongelmista.

Loisteessa puhutaan paljon Virginia Woolfista, ja minulle tulikin olo, että tässä hahmotellaan jonkinlaista toisintoa Woolfin tyylistä, varsinkin Majakasta. Koin kirjan kuitenkin paikoin hyvin vaikeana seurata. Onko romaanin kertoja sama henkilö koko kirjan ajan vai vaihtuuko se välillä? Kuka on Helena, onko hän kertoja vai kertojan rakastettu? Missä välissä naiset eroavat vai eroavatko he lainkaan? Voi olla, että äänikirja toi lisähaasteita, koska en päässyt helposti selaamaan taaksepäin ja tarkistamaan asioita.

Koin tätä kirjaa kuunnellessani samoja tunteita kuin lukiessani Entisiä heteroita. En enää kaipaa kertomuksia keski-ikäistyvistä ja keskiluokkaistuvista päähenkilöistä, jotka häpeilevät olemassaoloaa. Kaipaan toisenlaisia kertomuksia lesboudesta. Haluan lukea tarinoita itsevarmoista päähenkilöistä. Loisteen kuvaama epävarmuus tuntui paikoin turhauttavalta. 

Toisaalta mietin sitä, voiko autofiktiota kritisoida sen sisällön takia. Voinko moittia kirjan sisältöä, jos se on kokemuksena kirjailijan oma ja siten totta? Autofiktio on genrenä minulle vielä hyvin uusi. Se tuntuu kiinnostavan ja myyvän, koska totuus myy, näin sanotaan Loisteessakin. Kuinka totta autofiktio loppujen lopuksi on? Yhdyssanassa on mukana sana fiktio. Haluanko edes lukea asioita, jotka ovat totta? Itse ainakin kaipaan tarinoilta rakennetta, joka luo lukemisen tyydytyksen, eikä sellaista tosielämästä aina löydy.

Kuuntelin Loistetta eräänlaisena tausta-ajatuksena kävelymatkojen aikana. Tekstinä teos ei tehnyt suurta vaikutusta, muta Anna Saksmannin karismaattinen ääni kannusti kuuntelemaan kirjan loppuun. Oli myös mukavaa kuunnella tapahtumia lapsuudenmaisemistani Oulusta. Kansikin on hieno, tosin häiritsevästi tavutettu. 
SALLA SIMUKKA: LUKITUT
SIVUJA: 284
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2020
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Simukan uutuusromaani kertoo viidestä nuoresta, jotka vangitaan rikoksista, joita he eivät ole vielä tehneet. Heidän suljetaan vankilaan, jossa ei ole vartijoita. Vankilaa asuttaa yhteensä viisikymmentä nuorta. Vapautuakseen heidän on keksittävä, mihin rikokseen he tulevat syyllistymään ja aidosti kaduttava tekoaan.

Salla Simukka osaa kirjoittaa kutkuttavia dystooppisia skenaarioita, jotka iskevät juuri tämän päivän polttaviin kysymyksiin. Moni nuori on taatusti ajaellut, mihin kaikkeen pahaan he olisivat kykeneväisiä. 

Viidellä päähenkilöllä saadaan muodostettua joukko, joka edustaa hyvin monta erilaista vähemmistöä: homoseksuaaleja, biseksuaaleja, muunsukupuolisia, polyamorisia, rodullistettuja, adoptoituja... Kun kirjan alkupuolella paljastetaan, että yksi näistä hahmoista kuolee lopussa, aloin nopeasti huolestua: jokainen romaanin edustamista vähemmistöistä kärsii kuolematroopista. Kuoleman paljastaminen etukäteen on toimiva koukku, mutta loppujen lopuksi romaani olisi pärjännyt ilman hahmouhria. Muutkin paljastukset olisivat riittäneet pitämään romaanin tarpeeksi koukuttavana ja näin olisimme säästyneet yhdeltä vähemmistökuolemalta.

Historiaa

SARAH WATERS: YÖVARTIO
ALKUPERÄINEN NIMI: The Night Watch
SIVUJA: 509
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2006 (suom. 2007) 
SUOMENTANUT:  Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Sarah Watersin romaani Yövartio sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen sekä hiukan sodan päättymisen jälkeisiin aikoihin. Romaanin henkilöhahmot edustavat monenlaisia seksuaalisia ja sukupuolisia identiteettejä aikana, jolloin suurin osa heidän toiminnastaan oli laissa kiellettyä tai muuten sopimattomana pidettyä. Sotatila ja pommitukset luovat heille ympäristön, jonka aikana he pystyvät toteuttamaan itseään ilman, että he joutuvat siitä vaikeuksiin.

Luin Yövartion uudestaan alkuvuodesa kirjallisuudenopintojani varten. En ollut pitkään aikaan lukenut jotain lempikirjaani uudestaan, joten kokemus oli mielenkiintoinen. Aluksi ihmettelin, että miten minä olen tästä voinut muka niin paljon tykätä. Lopulta kirjan edetessä upposin kuitenkin jälleen sen maailmaan ja ihastuin siihen uudestaan. Romaanin tunnelma on ainutlaatuinen ja kerrontaratkaisu mielenkiintoinen.

Romaani kertoo toisesta maailmansodasta tavalla, johon ei usein törmää kirjallsuudessa. Romaani näyttää, kuinka sodan luomassa poikkeustilassa queer-hahmot saavat tilaa ja kuinka sodan loputtua tämän tila kriisiytyy. 

Waters osaa kuvata osuvasti ihmistuntoja. Hänen kuvauksensa paljastavat ihmisten yksityiset ajatukset ja vaikeat valinnat. Jotkut romaanit onnistuvat pureutumaan syvälle lukijan sieluun ja muuttamaan jotain pysyvästi. Jo pelkästään Yövartiolla Waters on noussut yhdeksi lempikirjailijoistani.

Villi kortti

RUTH HOGAN: KADONNEIDEN TAVAROIDEN VARTIJA
ALKUPERÄINEN NIMI: The Keeper of Lost Things
SIVUJA:  335
KUSTANTANUT: Bazar
JULKAISTU: 2017 (suom. 2020) 
SUOMENTANUT:  Susanna Tuomi-Giddings
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Kadonneiden tavaroiden vartija kertoo Laurasta, nelikymppisestä naisesta, jonka työnantaja Anthony Peardew kuolee vanhuuteen ja testamettaa omaisuutensa Lauralle. Ehdoksi Anthony asettaa, että Lauran on yritettävä löytää omistajat taloon varastoiduille kadonneille tavaroille. 

Neljäkymmentä vuotta aiemmin nuori Eunice kiiruhtaa pitkin Lontoon Bloomsbury Streetiä työhaastatteluun. Matkalla hän huomaa jotain ja poimii maasta jotain, mutta niiden asioiden merkitys ei selviä hänelle kuin vasta paljon myöhemmin. 

Romaani kertoo monipolvisen tarinan Laurasta, Eunicesta, Anthonyn nuorena kuolleesta kihlatusta, Anthonyn hienoasta talosta ja sinne kerätyistä kadonneista tavaroista sekä rakkaudesta, joka ei kuole koskaan. Lisäksi mukana pyörivät Lauran naapuri Päivänsäde, Anthonyn talon puutarhuri Freddy ja Porkkana, kadulta pelastettu vinttikoira.

Tätä romaania on markkinoiti hyvän mielen romaanina, ja onhan se sellainen. Kirjassa ei tapahdu liian kamalia asioita vaan kuolemakin kirjoitetaan kauniisti. Romaani on pikemminkin välähdys hahmojen elämästä kuin loppuun asti juonittu tarinallinen kertomus. Vasta lopussa langat yhdistyvät kauniiksi punokseksi. Kirjassa on myös pieni ripaus taikaa. Ei niin paljon, että tätä varsinaisesti spefiksi nimittäisi, mutta kuitenkin sen verran paljon, ettei sitä voi mitenkään luonnollisesti selittää.

Olen ottanut tämän mukaan Pride-lukuhaasteen koontiin villinä korttina, koska pikku hiljaa kirjan edetessä selviää, että yksi hahmoista onkin homo. Se ei sanota kirjan sivuilla suoraan vasta aivan lopussa, mutta se kulkee mukana jatkuvasti jo alusta alkaen. Tämä kirja on kuin muistutus menneisyydestä, jolloin homohahmot saivat olla "selluloidikaapissa", näkyvissä mutta silti jossain rajan takana, etteivät kaikki sitä huomaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...