maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää – romaani Minna Canthin perheestä



Minkälaista on olla kuuluisan kirjailijan tytär 1800-luvun lopussa? Tähän kysymykseen on lähtenyt vastaamaan Raili Mikkanen romaanillaan Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää. Se kertoo Minna Canthin elämästä hänen toiseksi vanhimman tyttärensä Ellin näkökulmasta. Romaani kertoo ajoista, jolloin Canth kirjoitti kuuluisimmat näytelmänsä, kuten Työmiehen vaimon. Kirjalla olisi mahdollisuus tarjota erittäin hedelmällisen alusta kiinnostavalle feministiselle tarinalle, mutta Mikkasen romaani ei onnistu pitämään tarinaa kasassa.

Romaani alkaa vuodesta 1880, jolloin Canthin perhe on jäänyt isättömäksi. Leskeytynyt Minna Canth muuttaa Jyväskylästä Kuopioon, jossa hän ottaa hoitaakseen kaupan. Hän menestyy kauppiaana, mutta käyttää paljon aikaa myös kirjoittamiseen ja kulttuurielämään. Hän puhuu kärkkäästi naisten ja köyhien asemasta ja saavuttaa pian Kuopiossa aikamoisen maineen.

Minna Canthin tyttärenä eläminen ei ole aina helppoa. Elli huomaa, että hänen äitinsä maine vaikuttaa hänenkin elämäänsä. Kaikki koulutoverit eivät uskalla puhua hänelle, koska heidän kotonaan paheksutaan Canthin mielipiteitä. Samalla Elli kuitenkin saa paljon etuoikeuksia äitinsä tyttärenä: Minna Canth on hyvin perillä naisten koulutuksen heikosta tasosta ja hankkii tyttärilleen yksityisopetusta, jotta he saavat yhtä hyvän yleissivistyksen kuin samanikäiset pojat. Hän myös perustaa kotiinsa Oras-seuran, jonne kutsuu kuopiolaisia opiskelijapoikia keskustelemaan yhdessä tyttäriensä kanssa kulttuurista. Minna Canthin kodista Kanttilasta tulee kuopiolaisen kulttuurielämän keskus, jossa vierailee vaikka ketä aikansa kuuluisuksia näyttelijöistä kirjailijoihin. Kaikki Canthin seitsemän lasta pääsevät tästä osakseen.

Ajatus kirjasta, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä, on todella kutkuttava, mutta tämä kirja ei onnistunut yltämään odotuksiin. Odotin paljon, sillä tykkäsin viime syksynä kovasti Raili Mikkasen Hopearenkaan taiasta. Odotin vetävää historiallista nuortenromaania, jossa pääsee kunnolla nauttimaan menneen ajan viehätykestä. Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää ei kuitenkaan onnistunut imaisemaan mukaansa.

Mikkanen hallitsee tyttökirjamaisen tyylin, mikä on viehättänyt minua monissa hänen aiemmissa romaaneissaan. Tässä kirjassa se meni kuitenkin liian pitkälle. Kirjoitustyyli oli auttamatta liian tätimäistä. En usko, että kovinkaan moni historiasta kiinnostunut nuori lukija innostuu kirjan ummehtuneesta tyylistä, jossa on mukana ripaus naiiviutta. Kirjan kohderyhmä ei tunnu olevan nuoret vaan noin 70-vuotiaat naiset.

Tämän kirjan lukeminen tuotti minulle vaikeuksia. Kirja on vain noin 250 sivua pitkä, mutta luin sitä yli viikon, sillä jaksoin lukea vain noin 20 sivua kerrallaan. Tapahtumat seuraava toisiaan ilman juuri minkäänlaista pohjustusta, minkä takia kirjasta oli vaikea löytää punaista lainkaa. Pidin esimerkiksi kirjan lopussa siitä, kuinka Elli lopulta löytää elämälleen suunnan, mutta sen vaikutus olisi ollut vahvempi, jos Ellin pohdintoja elämästä olisi pohjustettu enemmän kirjan aikana.

Mielestäni kirja olisi parantunut huimasti, jos se olisi keskittynyt Ellin koko nuoruuden sijasta vaikka yhteen vuoteen. Silloin tarinan olisi voinut rakentaa muutaman merkittävän tapahtuman ympärille. Esimerkiksi Oras-seuran perustaminen tai Työmiehen vaimon julkaisun vaiheet olisivat sopineet hyviksi kiinnikekohdaksi. Näin tarinaa olisi ollut helpompi seurata ja Ellikin olisi voinut tulla läheisemmäksi lukijalle. Nyt Elli jää tarkkailijahahmoksi, jonka tehtävä on kertoa vuosien tapahtumat  vilkkaasti ja sulautua samalla itse taustalle. Romaani ei oikeastaan vastaa siihen, minkälaista on olla Minna Canthin tytär, koska itse tytär jää kaiken muun varjoon.

RAILI MIKKANEN: KUNHAN EI NUKKUVAA PUOLIKUOLLUTTA ELÄMÄÄ
SIVUJA: 253
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Blogistanian Globalia Margaret Atwoodin romaanille Testamentit


Blogistanian Globalia 2019 -tulokset

Kirjabloggaajat ovat puhuneet. Vuoden 2019 Blogistanian Globalia-kategorian voittaja on selvillä. Yhdeksännen kerran jaettavaan Globaliaan antoi äänensä 24 blogia ja kaikkiaan ääniä sai 45 vuonna 2019 ilmestynyttä käännettyä teosta. Hajonta oli suuri, mutta kärkikolmikko erottui joukosta selkeästi.

Voittaja on:

 Margaret Atwood: Testamentit
(Otava 2019, suom. Hilkka Pekkanen)

Voittajateoksesta on sanottu blogeissa muun muassa seuraavaa:
”Atwood osoittaa voimansa ja taitonsa jälleen mykistävästi. Testamentit-kirja on enemmän kuin odotin (ja odotin paljon!). Se huokuu voimaa; sen vahvuus, palo ja viesti ovat niin voimakkaita, että ne tuntuvat lukijassa fyysisesti. Teksti tulee iholle kirjaimellisesti.” – Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja 
”Toivon oikein kovasti, ettei tuollaiset [kirjassa kuvaillut] hyytävän julmat skenaariot ole edessämme, sillä se tarkoittaisi sitä, että kirjat katoaisivat, lukutaito ja kirjoitustaito olisivat vain miesten ja erittäin harvojen naisten oikeuksia. Kulttuurit, tieteet ja taiteet katoaisivat. Ympärillämme olisi tyhjiö, joka ympättäisiin täyteen vääristynyttä lahkouskontoa ja vallanhimoisia johtohahmoja, jotka tekisivät mitä tahtoisivat. Margaret Atwood on kirjoittanut julmuutta hipovan, mutta toiveikkaan dystopiatarinan Testamentit, joka sai vuoden 2019 Booker-kirjapalkinnon.” – Kirjasähkökäyrä-blogin Mai Laakso 
”Viihdyttävä. Ahmittava. Odotettu. Vaikuttava. Sujuvalukuinen.” – Kirjapöllön huhuiluja -blogin Heidi P

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis ja kolmanneksi Jenny Erpenbeck, Mennä, meni, mennyt. Kärkipaikkojen sijoitus oli erittäin tiukka: ensimmäisen ja toisen sijan saaneilla kirjoilla oli vain yhden pisteen ero.




Blogistanian Finlandian tulokset löytyvät Amman lukuhetki -blogista
Blogistanian Kuopuksen tulokset löytyvät Yöpöydän kirjat -blogista
Blogistanian Tiedon tulokset löytyvät Kirjamies-blogista


Kolme parhaiten sijoittunutta romaania

  1. Margaret Atwood: Testamentit (Otava 2019, suom. Hilkka Pekkanen) (14 pistettä)
  2. Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis (Tammi 2019, suom. Outi Menna) (13 pistettä)
  3. Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (Tammi, 2019, suom. Jukka-Pekka Pajunen) (9 pistettä)
Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään yhdeksättä kertaa. Aiemmin on palkittu

  • Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018, suom. Kristiina Rikman)
  • Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi 2017, suom. Arto Schroderus)
  • Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava 2016, suom. Marianna Kurtto)
  • John Williams: Stoner (Bazar 2015, suom. Ilkka Rekiaro)
  • Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus)
  • Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff)
  • Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä)
  • Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow)


Kaikki ääniä saaneet teokset (aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan)


Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5
Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
Kate Atkinson: Liian kirkas taivas
Margaret Atwood: Noidan sikiö
Margaret Atwood: Testamentit
Agustina Bazterrica: Rotukarja
Hassan Blasim: Allah99
Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana
Rachel Cusk: Siirtymä
Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden
Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla
George Eliot: Daniel Deronda
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous
Julian Fellowes: Loiston päivät
Pettina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru
Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta
Caroline Kepnes: Sinä
Édouard Louis: Ei enää Eddy
Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Josh Malerman: Lintuhäkki
Sujata Massey: Murha Bombayssa
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
Patrick Modiano: Uinuvia muistoja
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
Maggie Nelson: Sinelmiä
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen
Nora Roberts: Toinen koitos
Karina Saintz Borgo: Caracasissa on vielä yö
Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa
V. E. Schwab: Tummenevat varjot
Kyung-sook Shin: Hovitanssija
Domenico Starnone: Kepponen
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Mark Sullivan: Palavan taivaan alla
Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani
Kim Thúy: Ru

Onnea voittajalle ja kaikille ääniä saaneille sekä kiitos kaikille äänestäneille!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Blogistania 2019 -ääneni


Kirjabloggaajat äänestävät jälleen vuoden parhaista kirjoista.  Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Lisätietoa äänestyksestä löytyy tästä linkistä. Tässä bloggauksessa annan omat ääneni kirjoille.

Blogistanian Finlandia 2019

Blogistanian Finlandia 2019 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2019 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Finlandian ääntenlaskusta on vastuussa Amman lukuhetki -blogi.

Ääneni:

3 pistettä: Katariina Heikkilä: Punainen nyrkki
2 pistettä: Terhi Rannela: Kiivaat
1 piste: Niina Mero: Englantilainen romanssi

Olen lukenut vain kolme kotimaista aikuisten romaania, jotka ovat ilmestyneet vuonna 2019. Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin oli Katariina Heikkilän Länsi-Aasiaa muistuttavaan fantasiamaailmaan sijoittuva esikoisromaani Punainen nyrkki. Toivottavasti Heikkilä julkaisee pian jotain lisää! 

Toiselle sijalle sijoitin Terhi Rannelan Kiivaat, vaikken kovin paljon kehunut sitä bloggauksessani. Mielestäni kirja kadotti fokuksen noin puolessa välissä romaania. Olen kuitenkin ajatellut sen tapahtumia, erityisesti Tamperetta 1940-luvulla, useasti lukemisen jälkeen, mikä on jo ihan hyvä ansio. Jokin kirjassa on jäänyt mieleen. 

Kolmanneksi sijoitin Niina Meron Englantilaisen romanssin, joka aiheutti minussa turhautumista, sillä se ei mielestäni tuonut mitään uutta ja mielenkiintoista romantiikkaan eikä viihdekirjallisuudeen. Luin sen kuitenkin loppuun, mikä on joskus ansio itsessään.

Blogistanian Globalia 2019

Blogistanian Globalia 2019 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2019 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Globalian äänenlaskusta on vastuussa Todella vaiheessa -blogi. (Eli minä!)

Ääneni:

3 pistettä: Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
2 pistettä: Margaret Atwood: Testamentit
1 piste: Julian Fellowes: Loiston päivät

Päätin antaa ensimmäisen sijan Liv Strömquistin Einsteinin vaimolle. Feministinen sarjakuva viihdytti, raivostutti ja antoi taas paljon uutta ajateltavaa.

Margaret Atwoodin Testamentit oli vetävä jännityskertomus ja vuonna 2019 julkaistuista romaaneista sellainen, joka jää varmasti mieleen. 

Kolmanneksi sijoitin Julian Fellowesin Loiston päivät, joka oli kyllä todella kiinnostava kuvaus 60-luvun yläluokkaisten englantilaisten nuorten elämästä, mutta joka oli kohtuuttoman pitkä. Saman asian olisi saanut kerrottua paljon tiivimmin.

Blogistanian Kuopus 2019

Blogistanian Kuopus 2019 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2019 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Kuopuksen äänenlaskusta on vastuussa Yöpöydän kirjat -blogi.

Ääneni:

3 pistettä: Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
2 pistettä: Janne Kukkonen: Voro 2 - Tulikiven armeija
1 piste: Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä

Ensimmäiselle sijalle kivunnut Anniina Mikaman Huijarin oppipoika onnistui yllättämään minut täysin. Se on vahvempi ja ehyempi romaani kuin sarjan aloittanut Taikuri ja taskuvaras. Se myös on ihana piristysruiske suomalaisen kirjallisuuden joukossa. Se ei häpeile ideoillaan, vaan lataa kaiken mukaan!

Janne Kukkosen Voro 2 - Tulikiven armeija pääsee toiselle sijalle. Voro teki sen taas: erittäin genreuskollista fantasiaa hauskalla suomalaisella otteella. Tämän jatko-osan juoni ei kuitenkaan yltänyt aivan ensimmäisen osan tasolle.

Kolmannelle sijalle päässyt Sari Luhtasen Isadella - Sydän kylmänä on vuoden 2019 suurin yllättäjä. Kirja vetosi minuun huumorillaan ja päättömyydellään. Onneksi luin tämän kirjan!

Järkytykseni huomasin, etten ole lukenut yhtään vuonna 2019 julkaistua tietokirjaa. En siis voi äänestää Blogistanian Tieto -osuudessa.

perjantai 28. helmikuuta 2020

Margaret Atwoodin Testamentit: Tarpeeton jatko-osa?


Testamentit jatkaa Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaania noin 15 vuotta romaanin tapahtumien jälkeen. Se seuraa kolmea naista, jotka kaikki ovat erilaisessa asemassa. Siinä missä Orjattaresi kertoi teokratisen Gilead-valtion syntymästä, Testamentit keskittyy sen tuhoutumiseen. Testamentit on mukaansatempaiseva jännityskertomus, jota on yllättävän kevyt lukea. Mutta tuoko se mitään uutta Atwoodin jo kerran luomaan dystopiaan?

Margaret Atwoodin luoma dystooppinen tulevaisuus sijoittuu entisen Yhdysvaltain alueelle, jossa ääriuskovaiset ovat kaapanneet vallan. He ovat luoneet löyhästi Raamattuun perustuvan yhteiskunnan. Syntyvyys on saasteiden seurauksena laskenut, joten hedelmälliset naiset ovat arvokkaita. Heidät on alistettu orjattariksi, jotka kulkevat rikkaalta miehelle toiselle ja synnyttävät heille lapsia. Loput naiset hoitavat muita naisten töitä. He ovat tätejä, jotka kouluttavat orjattaria, kuuliaisia vaimoja tai palvelijoita eli marttoja. Harvat naiset saavat lukea. Yhteiskunta on vielä nuori ja joukossa on monia naisia, jotka muistavat vielä entisen maailman.

Testamentit seuraa Gileadin rapistumista kolmen päähenkilön kautta. Anges Jemima on Gileadissa kasvava tyttö, jonka tulevaisuus on valmiiksi saneltu: mitä kuuliaisempi tyttö hän on, sitä parempiin naimisiin hän pääsee. Jos hän on oikein onnekas, hän saa omia lapsia. Jos hän ei saa lapsia aviomiehelleen, hän saa orjattaren, joka synnyttää heille lapsia. Hänen asemansa kuitenkin heikkenee, kun hänen äitinsä kuolee ja hänen isänsä menee uusiin naimisiin. Uusi vaimo haluaa Anges Jemimasta nopeasti eroon.

Daisy taas kasvaa Kanadassa ja kuulee Gileadista vain uutisissa. Gileadin ja Kanadan raja vuotaa kuin seula: pakolaisia saapuu maahan jatkuvasti. Samaan aikaan Kanadassa on gileadilaisia lähestystyöntekijöitä, helmityttöjä, jotka yrittävät käännyttää kanadalaisia Gileadin uskoon. Kun Daisyn vanhemmat kuolevat, hän saa kuulla omasta erikoisesta yhteydestään Gileadiin.

Kolmas päähenkilö on Lydia-täti, joka pitää päiväkirjaa Ardua Hallista, joka on tätien, orjattarien ja muiden naisten oman keskus. Lydia-tädin kautta lukija pääsee tutustumaan Gileadin syntyvaiheisiin, mutta myös siihen, mitä kulissien takana tapahtuu.

Testamentit on muotoiltu dokumenttien muotoon. Anges Jemima ja Daisy ovat todistajalausujia 396A ja 396B. Lydia-tädin päiväkirja on näiden kahden lausunnon lomassa. Kaikkien kolmen naisen elämät kietoutuvat yhteen ja paljastavat korruptoituneen, sisältä mädän yhteiskunnan, jossa kenelläkään ei ole hyvä olla.

Orjattaresi jätti aikoinaan paljon kysymyksiä ilmaan. Mitä Frediläiselle tapahtui? Entä mitä Gileadille tapahtui? Frediläisen näkökulma oli erittäin rajattu, joten lukija jäi nälkäiseksi. Lukija halusi tietää, minkälaista on muualla Gileadissa. Miksi tädit ovat niin julmia muille naisille, vaikka ovat itsekin naisia? Miten muu maailma suhtautuu Gileadiin?

Vuodesta 2017 HBO:lla ja Hululla esitetty TV-sarja The Handmaid's Tale vastaa joihinkin kysymyksiin. Se näyttää katsojalle enemmän kuin mitä Frediläinen tietää. Sarjaa on helppo pitää myös jollain tavalla paikkaansapitävänä, sillä Margaret Atwood on sarjan konsultoiva tuottaja. Hän on siis päässyt sanomaan sanansa sarjan sisällöstä.

Testamentit on kuitenkin Atwoodin "virallinen" vastaus kaikkiin Orjattaresi-romaanin kysymyksiin. Se antaa kirjallisen panoksensa Gilead-dystopian kaanoniin. Atwood on kertonut, että The Handmaid's Tale -sarjan tuotanto inspiroi häntä kirjoittamaan 80-luvulla julkaistulle romaanilleen jatkoa. Voidaan myös spekuloida, halusiko Atwood kirjoittaa lisää jatkoa, jotta Orjattaresi-romaanin juonta pidemälle jatkuva sarja saa kirjallista tukea. Testamenteista huhutaan jopa omaa TV-sarjaansa.

Mutta onko Testamentit oikeasti tarpeellinen jatko-osa? Mielestäni monet klassikot jäävät elämään juuri siksi, koska ne jättävät tärkeitä kysymyksiä ilmaan. Ne innostavat lukijoita keskustelemaan romaanista ja miettimään erilaisia vaihtoehtoja avoimille kysymyksille. Klassikot jäävät mieleen, koska niissä on jotain, mikä jää vaivaamaan.

Testamentit ei jätä enää juuri mitään arvailun varaan. Se on hyvin suoraviivainen jännityskertomus. Sitä lukee mielellään, sillä Atwood hallitsee vangitsevan tarinankertomisen taidon. Romaanin jälkeen on kuitenkin vähän samanlainen olo kuin olisi syönyt pussillisen karkkia: olihan se hyvää niin kauan kun sitä kesti, mutta nyt on vähän huono olo. Testamentit on nopeasti ahmittava ja nopeasti sulaava romaani, joka ei mielestäni yllä Orjattaresi tasolle. En kadu, että luin sen, mutta en olisi välttämättä tarvinnut sitä.

Mutta ymmärtäähän sen, että Atwoodilla oli kovat paineet tämän romaanin kohdalla. Hänen piti miellyttää suurta fanijoukkoa.

Entä selvisikö Frediläinen? Siihenkin Testamentit antaa hyvin vahvan vihjeen.

Toteutuiko ennustukseni?

Nimesin tammikuussa viisi kirjaa, joiden uskon olevan viiden tähden lukukokemuksia. Yksi näistä kirjoista oli Testamentit. Pidän arvossa kirjoja, joissa yhdistyvät syvällinen sanoma, vetävä tarina ja sellainen olo, että olen kaikin puolin nauttinut lukemastani. Testamenttien tarina oli vetävä ja sen sanoma oli syvällinen, mutta en nauttinut lukemisesta täysin rinnoin. Lukukokemus jäi etäiseksi, sillä en saanut hahmoista tunnetasolla kiinni. Annan kirjalle neljä tähteä.

MARGARET ATWOOD: TESTAMENTIT
ALKUPERÄINEN NIMI: The Testaments
SIVUJA: 489
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2019 (suom. 2019) 
SUOMENTANUT: Hilkka Pekkanen
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...