Minua turhautti. Miksi käytän rahaani kirjoihin, joita en lue? Päätin, että näiltä kirjamessuilta ostan vain ne kirjat, jotka todella haluan kirjahyllyyni ja jotka haluan lukea mahdollisimman pian. (Eli ennen joulukuun loppua.)
Turtschaninoff kirjoittaa juuri sitä, mistä minä halua lukea. Olen pitänyt hänen kaikista kirjoistaan. Viime kesänä luin hänen romaaninsa Anachén, josta en ole vielä blogannut, sillä huima lukukokemus vaatii toipumisajan, jonka jälkeen vasta kirjasta voi kirjoittaa mitenkään fiksusti. Odotuksen Maresin voimaan ovat korkealla.
Suntilan kolman kirja kertoo Bibliofiilistä, joka joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin kartuttaessaan kirjastoaan. Kirja tulee kirjan luo on jokseenkin omaelämäkerrallinen tai ainakin tosielämästä inspiroitunut, tosin fiktiivisten lisäysten maustama kokoelma.
Kaksi kirjaa on hyvä määrä. On niitä kirjoja tullut vuoden aikana muuten jo ostettua.
Olin jälleen kerran messuilla
Turun Science Fiction Seuran kautta. Kuten tavallista, meillä oli siellä oma osasto, Scifi ja fantasia Turussa. Tänä vuonna osasto sijaitsi A-hallissa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osaston vieressä. Osastot toimivat hyvin yhteen - huomasin, että usein jommalle kummalle osastolle eksynyt kävijä piipahti myös toisessa.
Perjantaina vietin suurimman osan messuista osastollamme päivystämässä. Perjantai on siitä mukava päivä, että siellä on koululaisia, jotka tuntuvat tykkäävän osastostamme. Muutama uusi jäsenkin liittyi.
 |
Anna Amnellin tuotantoa. |
Ainoaksi ohjelmaksi tälle päivälle sattui
Anna Amnellin haastattelu. Anna Amnell on kirjoittanut nuortenkirjoja, joita muistan lukeneeni yläasteikäisenä, kun innostuin historiallisista nuortenkirjoista. muun muassa
Kyynärän mittainen tyttö tuli luettua.
Amnell on jo iäkäs kirjailija, syntynyt vuonna 1938. Olikin ilo huomata, että hän on julkaissut uuden kirjan. Uusi, aikuisille suunnattu salapoliisikirja
Vakoilijoita pikkukaupungissa sijoittuu 1950-luvun Suomeen. Amnell kertoili haastattelussa tarinoita omista muistoistaan 50-luvusta sekä siitä, kuinka menneisyyteen sijoittuva tarina kertoo aina myös jotain nykypäivästä. Hänen romaaninsa päähenkilö on esimerkiksi pakolaisvanhempien lapsi.
Lauantai
Messupäivä valkeni kauniin syksyisenä. Selviydyin messualueelle, missä ehdin seurata pätkän
Mauri Kunnaksen haastattelua juuri ennen oman päivystysvuoroni alkamista. Mauri Kunnaksen elämäkerta
Minä, Mauri Kunnas on juuri julkaistu. Haastattelussa Kunnas kertoili asenteestaan piirtämiseen. Onko se työtä vai ei? Hän on suhtautunut piirtämiseen aina työnä. Valmistumisensa jälkeen hän kuulemma mietti tarkkaan, kuinka paljon hänen on tienattava, jotta tulee toimeen, ja piirsi sitten sen verran.
Kipinän lastenkirjan piirtämiseen Kunnakselle kuulemma antoivat 70-luvun pelkistetyt, taiteelliset lastenkirjat. Haastattelussa hän kertoi todenneensa, että tuollaisen lastenkirjanhan piirtäisi yhdeksässä tunnissa. Helppoa rahaa! Todellisuudessa kirjaprojektissa meni monta kuukautta eikä tulos ollut lainkaan niin pelkistetty.
Richard Scarryn yksityiskohtainen tyyli inspiroi häntä.
 |
Mauri Kunnas (oik), haastattelijana Marko Gustafsson. |
Rahan korruptoimat kirjabloggaajat
Hoidin päivystysvuoroni, minkä jälkeen suuntasinkin kuuntelemaan paneelia kirjabloggaajista.
Paneelin nimi oli
Blogikeskustelu: rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia. Keskustelu perustui internetissä viime aikoina julkaistuihin kirjoituksiin, jossa väitettiin, että kustantamot maksaavat bloggaajille suuria summia siitä, että kirja mainitaan bloggaajien blogeissa. Kirjabloggaajat riensivät välittömästi puolustamaan omaa epäkaupallisuuttaan.
Kirsin kirjanurkka jopa julkaisi kirjabloggaamisen tuloista ja menoista kiinnostavan kirjoituksen.
Myöhemmin on korjattu, että nämä hyvin tienaavat bloggaajat ovat pikemminkin muoti- ja life style -bloggaajia eivätkä suinkaan kirjabloggaajia. Väitteessä voi siis olla jotain perääkin - erittäin suositut muotiblogit taatusti keräävät suuria summia sponsoreiden kautta. Kirjabloggaajat olivatkin hämmentyneitä, miksi meidän blogeihin liitetään raha. Kirjallisuusalahan on tunnetusti heikosti tuottavaa toimintaa.
Ilmeisesti joku alkuvuoden rahakeskustelussa jäi vaivaavaan, joten sitä jatkettiin Turun kirjamessuilla. Salissa oli paljon väkeä, vaikka ohjelmanumero pidettiin toisen kerroksen huoneissa, jotka tuntuvat vetävän huonosti yleisöä.
Paikalla puhumassa olivat
Arja Korhonen blogistaan
Kulttuuri kukoistaa,
Kirsi Hietanen blogistaan
Kirsin kirjanurkka,
Tuija Takala blogistaan
Kulttuuripohdintoja,
Tuomas Aitonurmi blogistaan
Tekstiluola,
Jonna Tapanainen podcastista
Sivumennen sekä kirjailija
Pajtim Statovci. Keskustelua veti
Airi Vilhunen blogista
Kirsin Book Club.
Keskustelu varsinaisesta rahasta jäi vähäiseksi, sillä kaikki bloggaajat olivat yksimielisiä siitä, ettei raha vaikuta heidän arvosteluihinsa. Jokainen myönsi saaneensa joskus arvostelukappaleen tai olleensa kustantamon järjestämässä tilaisuudessa, jossa oli nauttinut lasillisen shampanjaa. Yksi lasi kuohuvaa vaikuttaa kuitenkin hyvin vähän itse bloggauksen sisältöön.
Ainoastaan Jonna Tapanaisen podcast saa pienen palkkion per jakso, mutta Tapanaisen mukaan hän ja hänen ystävänsä aloittivat podcastin teon ilman palkkioita. Myöhemmin RadioPlay otti heihin yhteyttä ja pyysi, voisiko podcastin siirtää heidän sivustolleen. RadioPlay ei sanele podcastin sisältöä millään lailla.
Mielestäni mielenkiintoista paneelissa oli pieni tiedonmurunen kustantamon puolelta. Paneelin vetäjä Airi Vilhunen oli ottanut yhteyttä erääseen suomalaiseen kustantamoon ja kysynyt, maksaavatko he koskaan kirjabloggaajille. Kustantamon mukaan he ovat maksaneet joistain tietokirja-arvosteluista sekä jonkin verran lifestyle-bloggaajille. Yleensä kustantamot (tai ainakin tämä kustantamo) suhtautuvat blogeihin kuin mihin tahansa mediaan: mediasta voidaan ostaa mainostilaa, ja se perustuu median lukija- tai painosmääriin, muuten kustantamon lähettävät arvostelukappaleita ja odotetaan, että media huolehtii itse oman sisältönsä tuottamisesta.
Kirjabloggaajat kirjoittavat kirjoista jo valmiiksi, joten miksi meille tarvitsisi maksaa? Teemme sen ilmaiseksi. Sen sijaan suositut, vähän kirjoista kirjoittavat bloggaajat tarvitsevat rahallisen kannustumen kirjasisällön tuottamiseen. Näinkö on?
Paneeli oli hyvin järjestetty. Vetäjä oli suunnitellut kysymykset mielenkiintoisiksi ja tehnyt taustatutkimusta aiheeseen. Bloggaajat (ja kirjailija) olivat hekin valmistautuneet vastauksiinsa. Vastaukset olivat informatiivia - paneeliin varattu aika käytettiin tehokkaasti.
Väite siitä, että kirjabloggaajat lahjotaan bloggaamaan kirjoista, on minun mielestäni aika huvittava. Kirjablogjien lukijatilastot eivät huido missään huimissa lukemissa verrattuna oikeasti kuuluisiin bloggaajiin. Ainoa, jonka aika varmasti uskon saaneen rahaa kirja-arvosteluista sosiaalisessa mediassa, on Tubettaja
Mansikka. Ovatko ne rahavirrat sitten YouTuben puolella?
Tililleni ei ole siirtynyt yhtään euroa kirjablogini kautta. Olen saanut arvostelukappaleita, ilmaislippuja sekä kerran kolmen ruokalajin lounaan ja shampanjaa. Blogini sähköpostiin tulee huomattavasti enemmän arvostelukappaletarjouksia kuin pystyn ottamaan vastaan. Saatan hyödyntää blogiani sellaisissa tilanteissa, joissa haluan osallistua tapahtumaan, johon on pääsylippu. Vaikka saisin lipun blogini avulla, maksan silti itse matkani ja ruokani, sillä useimmat tapahtumat ovat Helsingissä. Rahallisesti olen blogini kohdalla taatusti miinuksella. Olenko oikeastaan tyhmä, kun teen tätä ilmaiseksi?
Kirja tulee kirjan luo -julkkarit
Roskakirjailija ja bibliofiili
Shimo Suntila piti kolmannen kirjansa julkistamistilaisuuden Turun kirjamessujen yhteydessä. Julkkarit pidettiin Mimesiksellä, eli Turun yliopiston Sirkkala-kasarmin keltaisessa vanhassa puutalossa. Virallisesti tapahtuman isännöi kotimaisen kirjallisuuden ainejärstö
Muusa ry.
 |
Juhlakalut pöydällä. |
Kirjanjulkistamistilaisuudessa julkaistiin Suntilan teoksen lisäksi
Dare Talvitien Valkea liekki (
Näkymätön piiri 1). Molemmat ovat Kuoriaskirjojen kustantamia.
Suntilan teoksesta kerroinkin jo aiemmin. Julkkareissa Suntilaa haastatteli
Boris Hurtta. Haastattelussa kävi ilmi, että Hurtta on koko teoksen takana. Hän oli lyönyt Suntilan kanssa vetoa eräästä hyvin harvinaisesta kirjasta, että Suntila julkaisee vuoden sisällä vedonlyönnistä kokonaisen kirjan eikä mitään novellinnäperrystä jossain antologiassa. Koska Suntila halusi sen kirjan, oli hänen kirjoitettava oma.
Suntila taas haastatteli Dare Talvitietä. Haastattelussa ilmeni, että sekä Suntila että Kuoriaskirjojen omistaja
Tuomas Saloranta olivat lukeneet Talvitien romaanikäsikirjoituksen lähes yhdeltä istumalta. Talvitie myös kertoi, että hänen esikoisromaaninsa on suurelta osin inspiroiutunut hänen ystäviensa kautta, ja hän on vain toiminut ideoiden kirjurina. Hänen romaaninsa sijoittuu Turkuun ja se pyrkii olemaan mahdollisimman todenmukainen. (Joskus tietyistä yliluonnollisista seikoista voidaan olla monta mieltä.)
Tilaisuus oli mukavan rento illanvietto kirjamessujen hulinan keskellä. Sunnuntain messupäivä muistutteli olemassaoloaan, joten kovin villiksi ei kehdannut riehaantua. Tuli kyllä tanssittua muun muassa
Daruden Sandstormin ja
Rachel Bloomin Fuck Me, Ray Bradburyn tahtiin.
 |
Shimo Suntila sanoo, että olen Se arkkibloggari.
Vastaväitteitä ei oteta vastaan. |
Sunnuntai
Sunnuntaiaamu valkeni hätäviestiin: osastoltamme on maito lopussa! Koska minä olin vielä kotona, riensin auttamaan. Tästä on tullut melkein perinnen. Tuntuu, että joka kirjamessuilla täydennän osastomme maitovaroja odottamattomasti.
Sunnuntai meni käytännössä kirjailijoiden kanssa jutellessa. Osastollemme oli järkätty kaffeeklatscheja, eli rentoja keskustelutilaisuuksia kirjailijoiden ja muiden tekijöiden kanssa. Päivän aikana tuli juteltua muun muassa
Johanna Sinisalon (uutuus
Renaten tarina),
Timo Vuorensolan (
Iron Skyn ohaaja),
J. S. Meresmaan (uutuus
Hämäränsäteet),
Magdalena Hain (uutuus
Kolmas sisar),
Heikkö Kännön (uutuus
Sömnö, aiempi teos
Mehiläistie) sekä
O. E. Lönnbergin (
Langanpäitä) kanssa.
(Lauantaina muuten oli
Anne Leinosen ja
Terhi Tarkiaisen kaffeeklatsch. Juttelin siellä Tarkiaisen kanssa hänen uutuusromaanistaan
Pure mua. Tarkiainen kertoi siitä, miten oli saanut kirjansa julkaistuksi ja minkälainen prosessi romaanin kirjoittaminen oli ollut. Kuulemma kaksi suurta kustantamoa oli kiinnostunut hänen teoksestaan, mutta toinen oli halukas julkaisemaan kirjan sille sopivana ajankohtana. Romaanissa mainitaan vuoden 1918 tapahtumat, joten syksy 2018 oli hyvä julkaisuajankohta. Pure mua on Tarkiaisen esikoisromaani. Tänä vuonna Tarkiainen sijoittui myös
Atoroxissa kolmanneksi novellillaan
Muistot putoilevat meistä.)
Yhtäkkiä messut olivatkin ohi. En ollut etukäteen perehtynyt ohjelmaan, sillä olen edelleen sitä mieltä, että Turun kirjamessujen sivuilla ohjelma on erittäin epäsevästi ilmaistu. Kuljeskelin messuilla ja törmäsin kiinostaviin haastatteluihin. Kuuntelin muun muassa pätkät
Maria Veitolan, Anne Leinosen ja
Jani Toivolan haastatteluista.
 |
Messuostoksiin kuuluiu messujäätelö. |
Tänä vuonna messuilta päällimmäiseksi jäi mieleen ajatus siitä, että kirjallisuus avartaa mieltä. Kun kuuntelin haastatteluita, kuuntelin tarkkaan, mitä haastateltavat, kirjailijat, sanoivat. Moni puhui siitä, kuinka tärkeää on kuunnella toisia ja ymmärtää heitä. Uskon, että kirjallisuutta lukemalla oppii samaistumaan monenlaisten ihmisten elämään, mikä taas auttaa kuuntelussa ja ymmärtämisessä. Uskon, että kirjallisuutta lukemalla voi kasvaa avarakatseiseksi, itsenäisesti ajattelevaksi ihmiseksi, joka ei ole helposti karismaattisten puhujien vietävissä. Tänä päivänä kyky ymmärtää toisia ja kyky suhtautua kuulemaansa kriittisesti on elintärkeää.
Pieniä juttuja kirjamessuilta:
 |
Ruokamessujen puolelta mukaan lähti
alkoholitonta roseeviiniä. |
- Ruokamessut. Kun alkaa huikoa, voi kiertää alueen läpi.
- Ruokamessujen viimeiset hetken. Siinä vaiheessa näytteilleasettajat haluavat eroon kaikesta, mitä eivät jaksa kantaa takaisin. Tänä vuonna palasin messuilta monen sipispussin kanssa.
- Nuudelieväät. Osastoltamme saa teetä, eli kuumaa vettä. Olen jo monena vuonna säästänyt rahaa nauttimalla lounaaksi ravitsevan annoksen kuppinuudeleita.
- Arvonnat. Osallistuin taas noin miljoonaan.
- Kuuluisuuden henkilöitä joka puolella. Yhdessä vaiheessa seisoin Jari Tervon lähellä messukeskuksen ulkopuolella samalla kun Tervo tupakoi, toisella hetkellä olin narikkajonossa Rosa Liksomin kanssa.