torstai 17. lokakuuta 2019

Arvonta: liput Helsingin kirjamessuille!

Olen saanut bloggaajalipun tämän vuoden Helsingin kirjamessuille. Osallistuin viimekin vuonna. Helsingin kirjamessut on niin iso tapahtuma, että sitä voi olla vaikea ottaa haltuun yhdellä kertaa. Niinpä on mukavaa, että pääsen tänäkin vuonna paikan päälle keskelle kirjahumua 

Sain Helsingin kirjamessuilta myös kaksi ilmaislippua, jotka voin arpoa lukijoideni kanssa. 

Arvon siis kaksi (2) kirjamessulippua. Yksi lippu oikeuttaa pääsyn messuille yhtenä päivänä. Lipun voi käyttää minä messupäivänä tahansa. Arvon yhteensä kaksi voittajaa. Liput ovat sähköisiä, joten liput toimitetaan voiton jälkeen sähköpostitse voittajille.

Säännöt:
  • Voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen.
  • Kirjoita kommenttiin toimiva sähköpostiosoite.
  • Kerro minulle, mikä on ollut viime aikoina hyvä kirja.
  • Osallistua saa, vaikka et olisi blogin lukija. Riittää, että kommentoit.
  • Muun sosiaalisen median osallistumisia ei lasketa. (Esim. Twitter tai Facebook.) Huomioin vain tämän postauksen kommentit.
  • Voittajat arvotaan tiistaina 22.10. klo 20. Osallistua saa siihen saakka.
  • Voittajille ilmoitetaan voitosta kommentissa annettuun sähköpostiin. Lippu lähetetään samaiseen sähköpostiin sen jälkeen, kun siihen on vastattu.
  • Arvonta suoritetaan random number generatorilla niin, että lasken montako osallistujaa on ja arvon sen mukaan satunnaisen numeron. Kommenttiketjun ylin kommentti on numero 1, sitä seuraava numero 2 ja niin edelleen. Jos arvon esimerkiksi numeron 3, kolmannen kommentin jättänyt voittaa lipun. Jos sama henkilö on kommentoinut useamman kerran, vain ensimmäinen kommentti huomioidaan laskussa. Suoritan arvonnan kaksi kertaa. Jos toisella kerralla tulee sama numero kuin edellisellä kerralla, sama henkilö ei voita kahta lippua, vaan arvon toisen lipun uudestaan.

Arpaonnea!

22.10.2019Arvonta on suoritettu. Voittajiksi valikoituivat:Numero 14 eli virpiNumero 6 eli AnonyymiVoittajille on ilmoitettu asiasta sähköpostitse.Kiitoksia kaikille osallistujille. Vastauksianne oli todella mielenkiintoista lukea!

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Magian syvempi sävy lymyilee eeppisen tarinan reunamilla

Sen sijaan, että olisi olemassa vain yksi Lontoo, niitä onkin useampia. Jokainen Lontoo sijaitsee maantieteellisesti samanlaisella alueella, mutta ne eroavat toisistaan voimakkaasti. Harmaa Lontoo on menettänyt lähes kaiken magiansa. Se muistuttaa eniten meidän maailmamme Lontoota 1800-luvun alussa. Punaisessa Lontoossa taas magia kukoistaa: värien kyllästämässä kaupungissa nautitaan hyvinvoinnista. Valkoinen Lontoo on nälkäinen magialle, mutta lähes kaikkea magiaa pitää hallussaan hirmuinen hallitsijapari. Lisäksi on Musta Lontoo, jonka portit suljettiin.

Vuosien kuluessa yhteydet Lontoiden välissä ovat heikentyneet, sillä maailmojen välillä voivat liikkua vain Antarit, verimaagikot. Jostain syystä heitä syntyy aina vain harvemmin. Ainoat tunnetut Antarit ovat Valkoisen Lontoon Holland ja Punaisen Lontoon Kell. Näistä jälkimmäinen on toinen Magian syvempi sävy -romaanin päähenkilöistä.

Kell on orpo, mutta hän on osa kuningasperhettä. Antarit ovat erittäin arvokkaita. Kell on kasvanut kuninkaallisena, mutta kokee välillä olevansa pikemminkin heidän omaisuuttaan kuin todellinen perheenjäsen. Prinssi Rhy kuitenkin on hänelle kuin oikea veli. 

Magian syvemmän sävyn juoni saa alkunsa, kun Kelliä pyydetään toimittamaan viesti Valkoiseen Lontooseen. Matkan aikana Kell törmää köyhään naiseen, joka pyytää häntä salakuljettamaan viestin rajojen yli. Kell on ennenkin salakuljettanut viestejä ja tavaroita, joten hän ei osaa aavistaa, että viestiin liittyy tällä kertaa ansa. Juoni kuljettaa hänet harmaalontoolaisen taskuvarkaan Delilah Bardin luo. Lilana paremmin tunnettu nuori nainen haistaa Kellissä seikkailun, jota hän on koko ikänsä odottanut ja vaatii päästä Kellin matkaan.

Tässä kirjassa on kaikki ainekset, jotka yleensä miellyttävät minua kunnon fantasiakirjassa. Tykkään lukea rinnakkaisista maailmoista, valtajuonitteluita ja väijymisestä. Samalla kuitenkin koin, että tässä kirjassa on liikaa puutteita, jotta voisin täysin rinnoin siitä pitää.

Suurin ongelmani koski hahmoja. He tuntuivat ontoilta toimintasankareilta. Kirjan päätteeksi en tiennyt juuri mitään hahmojen menneisyydestä tai tulevaisuudenhaaveista. Minkälainen lapsuus oli Kellillä tai Lilalla? Miksi Lila edes elää kadulla? Minkälaisia seikkailuja Kell ja Rhy kokivat ollessaan nuoria kuninkaallispoikia? Miten Kell kokee asemansa Antarina?

Miksi välittäisin hahmoista, jos en tiedä heistä juuri mitään? Opin kyllä, että Kellillä on punertavat hiukset ja tosi siisti takki (hän toi mieleeni Lisko Scamanderin) ja että Lila rakastaa aseita, mutta juoni varasti huomion hahmoilta. Mutta miksi välittäisin juonesta, jos en ole oppinut tuntemaan hahmoja?

Juoni taas on hämmentävän ahdas. Tarinassa viitataan jatkuvasti kiinnostavan kuuloisiin juttuihin, esimerkiksi perimätietoon magiasta, mutta mitään ei koskaan avata kunnolla. Kellin mainitaan opiskelleen nuorena magiaa, mutta hänen oppineisuus välittyy lukijalle heikosti. Olisin halunnut päästä keskelle kirjan hienoja juttuja, mutta kirja ei päästä niiden äärelle. Sen sijaan kirjassa hiippaillaan syrjäkujilla ja nähdään vain vilahdus kaikesta siitä eeppisestä, mitä juoni voisi olla.

Hahmojen ja juonen lisäksi Magian syvempi sävy tuntuu kielellisesti etäiseltä. Päällisin puolin kaikki on hyvin. En huomannut yhtään varsinaista kielioppivirhettä. Teksti ei kuitenkaan tunnu soljuvan kaunokirjallisuudelle ominaiseen tyyliin. Välillä tuntui aivan siltä, kuin olisin ranskalaisia viivoja lukenut. En osaa arvioida, johtuuko tämä englanninkielisestä alkuteoksesta vai käännöksestä, sillä minulla ei ole englanninkielistä versiota hallussani. Kenties kirja on kirjoitettu niin, että se kääntyy suomeksi tökkivästi. Huomasin tosin, että kirjan suomentanut Mika Kivimäki on suomentanut myös Neil Gaimanin Neverwhere – Maanalainen Lontoo -kirjan, joka sekään ei tehnyt minuun kielellisesti vaikutusta. (Hauska sattuma, että molemmat kirjat käsittelevät rinnakkaistodellisuuksia ja sijoittuvat Lontooseen!)

Satuin osuvasti käyttämään tätä
The Book of Kells -näyttelystä
hankkimaani kirjanmerkkiä.
Kaikista puutteista huolimatta Magian syvempi sävy on kiinnostava kirja, joka on saanut paljon kehuja muilta bloggaajilta. Ehkä Magian syvempi sävy on eräänlainen esiosa, joka pohjustaa seuraavien osien tapahtumia. Siinä on paljon potentiaalia. Lila on oikeastaan aika cool ja Kellkin voi puhjeta kukkaan, jos saa vähän synkistellä menneisyytensä parissa. Elän toivossa. Olen kiinnostunut lukemaan lisää. 

V. E. SCHWAB: MAGIAN SYVEMPI SÄVY
ALKUPERÄINEN NIMI: A Darker Shade of Magic
SIVUJA: 451 (josta viimeiset 30 sivua liitteitä)
KUSTANTANUT: Karisto
JULKAISTU: 2015 (suom. 2019) 
SUOMENTANUT: Mika Kivimäki
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


maanantai 14. lokakuuta 2019

Anniina Mikaman Huijarin oppipoika jatkaa trilogian häpeilemätöntä idearikkautta

Anniina Mikaman trilogian ensimmäinen osa Taikuri ja taskuvaras onnistui tekemään minuun vaikutuksen idearikkaudellaan, vaikka hiukan moitinkin romaanin epätasaisuutta. Huijarin oppipoika on selvästi ehyempi kokonaisuus. Siinä missä kirjalliset keinot ontuvat, kirja korjaa kaiken rohkealla toteutuksellaan.

Huijarin oppipoika sijoittuu 1800-luvun alun Krakovaan. Puola oli tuolloin käytännössä miehitetty, mutta Krakova sinnitteli vapaakaupunkina. Romaani on esiosa Taikurin ja taskuvarkaan tapahtumille. Se kertoo siitä, kuinka Wiktor ja Tom tapasivat ja minkälaisia olivat heidän ensimmäiset seikkailunsa yhdessä.

Kaikki Taikurin ja taskuvarkaan lukeneet tietävät jo suunnilleen, miten tarina menee. Eräänä yönä nuori Wiktor näkee, kuinka eriskummallinen meteoriitti syöksyy taivaalta läheisen joen rantaan. Wiktor menee paikan päälle katsomaan, mutta meteoriitti räjähtää ja saa Wiktorin menettämään tajuntansa. Kun Wiktor herää kotonaan, hänen jalkansa ovat halvaantuneet. Ensiksi elämä näyttää synkältä, mutta hänet onnettomuuspaikalta pelastanut kelloseppä Seweryn luo Wiktoriin uskoa tulevaisuuteen.

Yhdessä he perustavat kellosepän liikkeen. Kellosepän ura sopii Wiktorin elämäntilanteeseen, sillä koneiston nikkarointi ja huolto ei vaadi kävelykykyä, vaan näppärät sormet ja kärsivällisyyttä. Yhdeksi ensimmäiseksi työkseen Wiktor ja Seweryn kuitenkin korjaavat ihan jotain muuta kuin kelloja: onnettomuuspaikalta on löytynyt kovasti ihmistä muistuttava robotti. Ponnistelun jälkeen he viimein saavat robotin heräämään. Robotti saa nimen Tom. Hän kertoo matkustaneensa tulevaisuudesta aikakoneella, joka juuri iskeytyi joen rantaan. Näin alkaa Wiktorin ja Tomin yhteinen taival.

Tämän lisäksi Huijarin oppipoika on jännittävä seikkailukertomus porukasta, joka ratkoo Krakovan yläluokassa ilmenevää outoa tapausta. Mukana on Wiktorin ystävä Zofia, jolla on taiteilijaisänsä kautta suhteita yläluokkaan. Eräs korkea-arvoinen herrasmies on erittäin kiinnostunut meteoriitista, mikä aiheuttaa Wiktorille ja hänen ystävilleen ahdistusta. Näin romaanissa on jotain uutta, eikä se tunnu pelkäsään sarjan ensimmäisen osan loppuhuipennuksen lavennetulta kertaukselta.

Mutta kerrataanpa nyt hieman romaanin sisältöä: Huijarin oppipoika sijoittuu 1800-luvun alkuun, eli aikaan, jolloin teknonologinen kehitys on vielä lapsenkengissä. Silti Seweryn, kulkuri ja kelloseppä, on taarpeeksi etevä, että osaa korjata tulevaisuudesta saapuneen androidin. Hän sattuu tuntemaan sen ajan sähkötekniikkaa tarpeeksi hyvin ja onnistuu soveltamaan tietoaan niin, että pystyy käynnistämään uudestaan futuristisen robotin ydinvoimalla toimivan energiakeskuksen. Siis vuonna 1829! Tämähän on aivan loistavaa!

Olen viime aikoina alkanut arvostaa romaaneja, joissa lukijan eteen heitellään ihan pähkähulluja ideoita, jotka silti jotenkin toimivat. Tällainen romaani on muun muassa Hank Greenin An Absolutely Remarkable Thing(Ilmestynyt ihan äsken suomeksi nimellä Ihan mieletön juttu.) Anniina Mikama sijoittuu tähän kategoriaan helposti. Hän on ottanut romaaneissaan riskejä, joiden ottaminen on kannattanut. Lopputuloksena on kirjallisuutta, joka ei ole jämähnyt miettimään, mistä saa kertoa, vaan joka kertoo juuri siitä, mistä haluaa. Entä sitten, vaikka Sewerynin sähköihmeteot eivät ole uskottavia? Kirjan sisäisessä maailmassa se toimii tarpeeksi hyvin.

Sarjan kolmas osa, Tinasotamiehet
ilmestyy maaliskuussa 2020.


Mikama on kehittynyt kirjoittajana. Huijarin oppipojan juoni etenee tasaisemmin kuin Taikurin ja taskuvarkaan. Silti tekstissä on edelleen havaittavissa pientä kömpelyyttä esimerkiksi lausetasolla. Tämä ei kuitenkaan haittaa liikaa. Tämän kirjan kohdalla juoni ehdottomasti paikkaa tekstuaalisia puutteita.

Suosittelen tätä kirjaa seikkailunnälkäisille lukijoille, niin nuorille kuin aikuisillekin. Erityisen merkittäväksi kirjaksi Huijarin oppipojan tekee sen vammautunut päähenkilö. En ole törmännyt kovin moneen romaaniin, jonka päähenkilö käyttää pyörätuolia. Pyörätuoli tuo Wiktorille joitain esteitä, mutta se ei estä häntä olemasta aktiivinen osa tarinaa. Kirjallisuus, erityisesti nuortenkirjallisuus, tarvitsee monenlaisia päähenkilöitä, ja onkin hienoa, että Mikama on laajentanut suomalaisen nuortenkirjallisuuden päähenkilökaartia Wiktorilla.

ANNIINA MIKAMA: HUIJARIN OPPIPOIKA
SIVUJA: 412
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta



lauantai 12. lokakuuta 2019

Terhi Rannela: Kiivaat. Romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

Terhi Rannela on tullut viime vuosina erityisesti tunnetuksi historiallisesta romaanistaan Frau. Romaanissa vanha nainen palaa muistoihinsa 1940-luvun Saksaan. Rannelan uusi romaani Kiivaat sijoittuu samoihin aikoihin, mutta kertoo tarinan suomalaisista sodanvastustajista Tampereella. Noin kolmikymppinen Salme kirjoittaa kirjeitä nuoruudenrakastettunsa nykyiselle vaimolle ja tunnustaa samalla tekojaan tuntemattomalle ihmiselle.

Romaani alkaa erittäin vahvasti. Salme pohtii, onko hänellä oikeutta ottaa yhteyttä tuntemattomaan naiseen. Samalla Salme pohtii, minkälaisen naisen kanssa hänen nuoruudenrakastettunsa on mennyt naimisiin. Salme itsekin on nyt naimisissa ihan mukavan miehen kanssa. Hullaantumista hän ei koe aviomiehensä kanssa, mutta elämä on tarpeeksi mukavaa, että valittaminen tulisi kyseeseen.

Kiivaat kuvaa hienosti aikuistuneen naisen ajatuksia nuoruudestaan. Se tarkastelee nuorten radikalisoitumista ja absoluuttisuutta. Minua kyllä huvitti välillä Salmen asenne. Hän kirjoittaa kirjeitä aivan kuin olisi hyvin vanha nainen, joka muistelee elämäänsä haudan reunalta. Jouduin välillä muistuttamaan itseäni, että hän on suunnilleen minun ikäiseni. Toisaalta, nykypäivänä nuoruus jatkuu pidempään, kun taas ennen noin kolmikymmenvuotias oli jo kypsässä aikuisiässä.

Vahvan alun jälkeen Kiivaat alkaa horjua. En ollut enää varma, milloin teksti on kirje ja milloin Salmen omaan muistelua. Teksi halkeilee palasiksi, siitä on vaikea pitää kiinni. Ymmärrystä vaikeuttavat sellaiset historian tapahtumat, jotka eivät ole tuttuja. Teksti vihjailee paljon, mutta ei auta lukijaa pysymään mukana. Tämä on harmillista, sillä luen historiallisia romaaneja erityisesti sen takia, jotta oppisin menneisyydestä uusia asioita. Kirjailija on lähdeluettelon perusteella perehtynyt aiheeseen, mutta perehtyneisyys välittyy lukijalle liian hienovaraisesti.

Hädin tuskin 200-sivuinen romaani vie yllättävän paljon aikaa. Romaanin loppupuoli ei enää vedä mukaansa. Alussa luvatut kuvaukset Salmen hurjusta nuoruusvuosista kerrotaan lopussa nopeasti, vankila-ajasta vielä nopeammin. Lopussa romaani palaa yhtäkkiä Salmen ja hänen aviomiehensä suhteeseen ja päättyy rakkauskertomusmaisesti, vaikkei romaanin alkuasetelma ole sellaiseen vihjannut.

Kiivaat voi toimia tunnelmallisena välipalana, mutta se ei ole ole romaani, joka muuttaa lukijan näkemystä maailmasta. Samankaltainen mutta paljon voimakkaampi kirja on esimerkiksi Laura Lähteenmäen Yksi kevät, joka kuvaa nuorten radikalisoitumista vuonna 1918. Kokonaisuudessaan arvostan kuitenkin sitä, kuinka vaietuista aiheista on julkaistu viime aikoina romaaneja enenevissä määrin. Sota-ajat eivät olekaan olleet niin voimakkaan yhtenäiskulttuurin aikaa kuin koululaitoksemme on antanut ymmärtää.

TERHI RANNELA: KIIVAAT. ROMAANI RAKKAUDESTA JA VASTARINNASTA
SIVUJA: 210
KUSTANTANUT: Karisto
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

PS: Rakkaus kyllä mainitaan jo romaanin alaotsikossa, mutta itse sisältö ei tuo sitä kauhean voimakkaasti esiin. Tai ehkä minä vain tulkitsen rakkauden eri tavoin kuin kirjailija.

maanantai 7. lokakuuta 2019

Todella vaiheessa kahdeksan vuotta!

Kuva: Annie Spratt / Unsplash
Tänään blogini täyttää kahdeksan vuotta. Sen kunniaksi päätin lukea uudestaan blogini ensimmäinen postauksen, joka on luovasti otsikoitu "Hei! :)"

Blogini ensimmäinen postaus sisältää kymmenen faktaa minusta. On aika tarkastaa, pitävätkö nämä kahdeksan vuotta sitten kerrotut faktat enää paikkaansa.

Vanhan blogitekstin pääset lukemaan myös tästä linkistä.

VUONNA 2011: Olen 19-vuotias, syntynyt vuonna 1992. Minua pelottaa noin puolen vuoden päästä olevat syntymäpäiväni jolloin ikäni alkaa kakkosella!

VUONNA 2019: Olen nykyään 27-vuotias, mutta olen edelleen syntynyt samana vuonna. Kakkosella alkava ikä ei pelota, mutta kolmosella alkava ikä on jo yllättävän lähellä. Muistan, kuinka minua pelotti täyttää 20 vuotta. Se tuntui kauhean aikuiselta, vaikka en kokenut oloani lainkaan aikuiseksi.

VUONNA 2011: Ennen vihasin syksyä, mutta jostain syystä olen tänä vuonna tykännyt siitä. Mitä "huonompi" sää, sitä innostuneempi olen.

VUONNA 2019: Tämä pitää kyllä edelleen paikassa. Varsinkin viimevuosien kesät ovat vahvistaneet mielipidettäni. Vaikka arvostankin säätä, jolloin voin kulkea luonnossa avojaloin, arvostan enemmän sitä, että voin pukea päällä normaalin kerroksen vaatteita ilman että läkähdyn. Lisäksi syysmyrskyt ovat edelleen erittäin tunnelmallisia. Nuorena vihasin syksyä, koska se tarkoitti, että koulu alkoi. Ei koulussa mitään vikaa ollut, mutta se tuli pahasti omien projektieni tielle. Olisin halunnut lukea kirjoja, kirjoittaa tarinoita, piirtää ja seikkailla luonnossa, mutta kaiken maailman läksyt tulivat tielle. Nykyäänkin muu elämä tulee omien projektieni tielle, mutta osaan suhtautua siihen vähän kypsemmin.

Blogini ensimmäinen arvostelu oli David
Levithanin
Boy Meets Boy. LGBT-
aiheiset kirjat ovat olleet siis mukana
aivan blogini alkuajoista lähtien.
VUONNA 2011: Kirjoitan oikealla kädellä, mutta olen huomannut että teen todella monia juttuja myös vasemmalla. Esimerkiksi piirtäessä tai käsitöitä tehdessä moni asia hoituu paremmin vasemmalla, ja liikunnanopettaja aina valitti kun pelasin tennistä "väärällä" kädellä.

VUONNA 2019: Osittainen kaksikätisyys kulkee elämässäni edelleen mukanani. Meikkaan muun muassa vasemman silmäni vasemmalla kädellä. En kuitenkaan ajattele asiaa enää niin paljon kuin nuorempana.

VUONNA 2011: Minulla ei ole hajuakaan tulevaisuudesta. Minulla on töitä joulukuuhun asti, mutta... mitä sitten?

VUONNA 2019: Vuonna 2011 olin juuri valmistunut ylioppilaaksi. Olin syksyn töissä kouluavustajana, mutta sopimukseni oli vain joulukuun loppuun saakka. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että jatkaisin sopimusta tammikuulle saakka, kunnes alkaisin lukea pääsykokeisiin. 

Tilanteeni oli oikeastaan hyvin ahdistava. En toivo sitä kenellekään. En oikeasti tiennyt, mitä odottaa tulevaisuudeltani. En päässyt seuraavanakaan syksynä opiskelemaan, joten minua odotti vielä toinenkin välivuosi. 

Perustin blogini aikana, jolloin en tiennyt lainkaan, minne elämäni minua vie. Välillä selaan blogiani taaksepäin ja hämmästelen sitä, kuinka pitkälle olen päässyt. 19-vuotias minä ei uskoisi, mitä kaikkea olen kahdeksassa vuodessa päässyt tekemään blogini ansiosta.

VUONNA 2011: Olen vapaa-ajallani varsinainen no-life. Kun avaan tietokoneen, se pysyy päällä siihen saakka että menen nukkumaan. En kuitenkaan usko että olisin todellinen tietokonenörtti, sillä minulla on aina koneen kanssa sellaisia ongelmia joita en osaa ilman apua korjata...

VUONNA 2019: Olin melkein unohtanut termin no-life. Sitä ei nykyään juuri käytetä. Minun internet-sanastoni mukaan no-life tarkoittaa henkilöä, jolla ei niin sanotusti ole elämää vaan joka viettää kaiken ajan tietokoneen ääressä.

Käsitys tietokoneen käytöstä on muuttunut paljon kahdeksassa vuodessa. Vielä vuonna 2011 vallitsi ajatus, että paljon tietokonetta käyttävillä ihmisillä ei ole ihmiskontakteja. (Mikä ei muuten pitänyt paikkaansa.) Nykyään taas lähes kaikki hoidetaan verkossa, varsinkin yhteydenpito ystäviin. Sosiaalisen median käyttö on räjähtänyt. Harva enää ajattelee, että paljon aikaa tietokoneella viettävä ihminen on automaattisesti epäsosiaalinen. Sosiaalisuuden aste riippuu täysin siitä, mitä tietokoneella tekee.

Olen huomannut, että nuoruudessani tietokoneella käytetty aika ei ole ollut hukkaan heitettyä aikaa.  Itse asiassa harmittelen, etten viettänyt nuorena enemmän aikaa tietokoneella. Olen nykyään aika näppärä tietokoneen käyttäjä, mutta olisi kätevää, jos olisin nuorena oikeasti opetellut koodausta ja kuvankäsittelytaitoja. En edelleekään pidä itseäni todellisena tietokonenörttinä, mutta pystyn korjaamaan tietokoneideni ongelmia. Googlehaulla löytyy tosi paljon ohjeita.

Yksi ensimmäisiä kuvia itsestäni, joita
blogissani julkaisin. Kuvassa olen
eräässä oululaisessa conissa vuonna 2012.
VUONNA 2011: Tumblr on koukuttava paikka.

VUONNA 2019: Olin vuonna 2011 rekisteröitynyt Tumblriin, joka silloin oikeasti oli senhetkisen fandom-elämän virkeä keskus. Sittemmin Tumblr on myyty useampaan otteeseen, ja varsinkin joulukuun 2018 Tumblr Purge (eli toimi, joka poisti tai piilotti sivuston blogit, joissa oli mitään aikuisviihteeseen viittaavaa materiaalia) on vähentänyt Tumblrin koukuttavuutta merkittävästi. Monet eroottisia fandom-sarjakuvia piirtävät käyttäjät siirtyivät muille sivuistoille ja heidän mukanaan poistui myös kaikki ei-eroottinen sisältö, jota he sivustolle tuottivat. Tumblrin sisältö köyhtyi.

Tumblr ei siis enää ole entisensä sisältönsä puolesta, mutta kyllä minä sitä edelleen käytän. Se on hauska meemi-sivusto siinä missä monet muutkin sivut. Parhaimmat fandom-keskustelut ovat tosin siirtyneet muualle, minkä vuoksi sivusto ei ole enää niin koukuttava kuin ennen.

VUONNA 2011: En lukenut pienenä juurikaan lastenkirjoja. Muistan, etten edes ollut mikää lukutoukka ekaluokalla, vaikka opinkin lukemaan jo ennen koulun alkua. Innostuin lukemisesta 9-vuotiaana kun avasin ensimmäisen Potterin.

VUONNA 2019: Tämä on edelleen totta. Löysin jonkin aikaa sitten vanhan ystäväkirjani. (Sellaisen kirjan, johon kaverit voivat vastata kysymyksiin. Ne olivat kauhean suosittuja, kun olin ala-asteella.) 7-vuotiaana olin vastannut itse kysymykseen "Lempikirjasi" seuraavanlaisesti: "En lue kirjoja!" Voi, kuinka ajat ovat tuosta muuttuneet.

VUONNA 2011: Sen sijaa lastenelokuvia katsoin hyvinkin ahkerasti. Ja katson edelleenkin.

VUONNA 2019: En nykyään katso juurikaan lastenelokuvia, ellei joitain nostalgisia Disney-maratoneja lasketa. Vuonna 2011 olin juuri katsonut Avatar: The Last Airbender -sarjaa ja pidin sitä jotenkin nolona, sillä sarja näyttää päällisin puolin lastensarjalta. Taisin luokitella tämän sarjan "lastenelokuviin" tässä yhteydessä. Sittemmin olen ymmärtänyt, että Avatar: The Last Airbender on erinomainen sarja, jossa on loistava kerronta ja hieno hahmokehitys. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille aikuisille.

VUONNA 2011: Saatan olla joskus todella suorasanainen ja piikikäs, mutta todellisuudessa olen todella arka ja sosiaalisesti awkward.

VUONNA 2019: Toivottavasti en enää ole piikikäs. Piikikkäät ihmiset eivät ole kauhean mukavia. Sanon kyllä edelleen aika suoraan, mitä ajattelen, mutta en tieten tahtoen halua olla ilkeä. Minulla on tapana olla rehellinen, sillä arvostan sitä myös muissa ihmisissä.

Olen edelleen arka, mutta ehkä eri tavalla kuin ennen. Uusissa sosiaalisissa tilanteissa käytän paljon aikaa siihen, että tarkkailen muiden toimintaa. Näin pystyn mukauttamaan oman käytökseni uuteen tilanteeseen. Uudet ihmiset saattavat tulkita tämän epäsosiaalisuudeksi, vaikka todellisuudessa olen tosi sosiaalinen ihminen. Meinasin pari vuotta sitten palaa loppuun, kun olin joka ikisenä iltana jossain näkemässä kavereitani. 

VUONNA 2011: Pidän blogia koska aina kun olen keksinyt jotain ajatuksiaherättävää, en osaa olla hiljaa.

VUONNA 2019: Perustin blogini aikana, jolloin minulla ei ollut yhtään ystävää, jonka kanssa olisin voinut keskustella lukemistani kirjoista. Löysin kirjablogimaailman, jossa kirjoista pystyi keskustelemaan.

Tänä päivänä blogin pitämisen syyt ovat paljon moninaisemmat. Osittain tämä on tottumista. Kun luen kirjoja, teen muistiinpanoja blogijuttua varten. Osittain kirjablogi myös tukee omaa alaani, olenhan opiskellut kirjallisuutta. Blogin pitäminen myös auttaa muistamaan, mitä olen lukenut. Olen lukuisia kertoja palannut vanhoisin kirjoituksiin kertaamaan, mitä jossain kirjassa onkaan tapahtunut. Vaikka en kirjojen loppuratkaisuja paljastakaan bloggauksissani (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), jo blogiteksti auttaa minua muistamaan koko lukukokemuksen paremmin.

*

Blogini on ollut monessa mukana. Se on kulkenut mukanani merkittävien aikuistumisen virstanpylväiden ohi. On ollut aikoja, jolloin en ole jaksanut päivittää blogiani ahkerasti. Joskus olen jopa miettinyt sen lopettamista. Silti palaan aina takaisin. Se on ollut olemassa niin pitkään, että sen lopettaminen ei saa tapahtua kevyin perustein.

Olen tulossa pian uuteen elämänvaiheeseen. Valmistun pian, mikä asettaa blogini tulevaisuuden kysymysmerkin alle. Jaksanko pitää blogia työelämän ohessa? Muuttuuko blogini muoto jollain tavalla? No, sen näkee sitten. Toivottavasti blogini kuitenkin pääsee sitä ennen kymmeneen ikävuoteen!

Kuva: Caterina Berger / Unsplash

torstai 3. lokakuuta 2019

Sarjakuvapalsta: elo–syyskuu 2019

Tämä bloggaus kokoaa yhteen kaikki sarjakuvat, jotka luin elo-syyskuussa. Luvassa on muun muassa muotibloggaajien elämää Kaliforniassa, florettimiekkailua, kuninkaallista pukumuotia, aikamatkustuksen ongelmia sekä partiolaisia. Bloggaus sisältää seuraavat sarjakuvat:

Nagata Kabi: My Solo Exchange Diary 2
Bryan Lee O'Malley & Leslie Hung: Snotgirl, Vol 1: Green Hair Don't Care
Bryan Lee O'Malley & Leslie Hung: Snotgirl, Vol 2: California Screaming
C. S. Pacat, Johanna the Mad & Joana LaFuente: Fence, Vol 1
C. S. Pacat, Johanna the Mad & Joana LaFuente: Fence, Vol 2
Vaughan, Chiang, Wilson & Flether: Paper Girls, Vol 5
Jen Wang: The Prince and the Dressmaker
Watters, Leyh, Sotuyo & Laiho: Lumberjanes, Vol 10: Parents' Day
Watters, Leyh, Sotuyo & Laiho: Lumberjanes, Vol 11: Time After Crime

NAGATA KABI: MY SOLO EXCHANGE DIARY 2
JAPANINKIELINEN NIMI: Hitori kokan nikki vol 2
SIVUJA: 171
KIELI: Englanti
KÄÄNTÄNYT: Jocelyne Allen
KUSTANTANUT: Seven Seas
JULKAISTU: 2019 (japaninkielinen alkuteos 2016)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

My Solo Exchange Diary 2 on kolmas osa Nagata Kabin omaelämäkerrallista sarjaa, joka alkoi iskevästi nimetystä My Lesbian Experience with Loneliness -albumista. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin sosiaalista ahdistusta ja lesboutta, toisessa osassa yksinäisyyttä ja itsenäistymistä ja kolmannessa osassa päästään viimein ammattiavun pariin. Sarjan osista kolmas albumi on vähiten draamallinen ja kertoo enimmäkseen siitä, millä lailla piirtäjä kokee sairaalahoidon ja miten hän oppii arvostamaan vanhempiensa rakkautta häntä kohtaan.

Mielestäni My Solo Exchange Diary 2 on tarpeeton lisäosa. Kertojan tarina oli tullut jonkinlaisen tyydyttävään loppuratkaisuun My Solo Exchange Diaryn lopussa. En edes tiennyt, että sarjaa on kolmen albumin verran. Luulin, että My Solo Exchange Diarysta on olemassa kaksi erilaista kantta, joista toisessa on numero 2 osoittamaan, että se on My Lesbian Experience with Loneliness -albumin jatko-osa. Istuin hetken ymmälläni Goodreadsin ääressä, kunnes onnistuin löytämään tedon, että Nagata Kabi on kuin onkin julkaissut kolme erillistä albumia.

Omaelämäkerrallisia teoksia on vaikea arvioda juonen kannalta, sillä todellinen elämä ei noudata tarinankerronnan sääntöjä. Sarja saa kuitenkin jonkinlaisen ratkaisun. Toivon, että jos ja kun Nagata Kabi julkaisee jotain lisää, hän julkaisee jotain muuta. My Solo Exhange Diary 2:sen lopussa onkin Nagata Kabin lyhyt sarjakuva, joka ei liity hänen elämäänsä.

SNOTGIRL, VOL 1: GREEN HAIR DON'T CARE
KIRJOITTANUT: Bryan Lee O'Malley
PIIRTÄNYT: Leslie Hung
VÄRITTÄNYT: Mickey Quinn
TEKSTAUS: Maré Odomo
SIVUJA: 136
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Lottie Person on kalifornialainen supersuosittu muotibloggaaja, jonka elämä on ulkopuolisten silmin täydellistä. Hänellä on upeat vihreät hiukset, kiinnostava kaveripiiri ja komea poikaystävä. Todellisuudessa Lottie kuitenkin kärsii pahoista allergioista, jotka rajoittavat hänen elämäänsä. Hän on salannut sen kaikilta, jopa ystäviltään (jotka eivät todellisuudessa edes välitä viettää hänen kanssaan aikaa). Kaiken lisäksi poikaystävän kanssa tuli ero.

Lottie saa uudelta lääkäriltään testattavakseen uuden allergialääkkeen. Lääke vie allergiaoireet pois, mistä Lottie on iloinen, mutta lääke aiheuttaa sivuoireena sekavuutta. Niinpä erään baari-illan ja vain muutaman drinkin jälkeen Lottielle on epäselvää, mitä illan aikana oikeastaan tapahtui. Hän epäilee tehneensä rikoksen, mutta kukaan ei tunnu huomanneen sitä. Ainakaan poliisit eivät ole hänen kannoillaan. Lottie yrittää jatkaa normaalia elämää, mutta hänen ajatuksen harhautuvat jatkuvasti hämärän peitossa olevaan iltaan.

Snotgirl alkaa erittäin vahvasti. Se esittelee lukijalle ulkokultaisen muoti- ja some-maailman, jossa kaikki ovat valmiita puukottamaan toisiaan selkään huomion nimissä. Tämän lisäksi Snotgirl alkaa rakentaa mysteerijuonta, jonka keskiössä on päähenkilö, joka ei voi luottaa omaan muistiinsa.

Piirustustyyli varastaa kaiken huomion tässä sarjakuvassa. Leslie Hung piirtää vahvalla tussilla ja värittäjä Mickey Quinn on sävyttänyt maailman pastellin-  ja neonväreillä sopivassa suhteessa. Jokainen sivu on herkullista silmänruokaa. Suurin miinus tulee sarjan mieshahmoista. Leslie Hung kyllä piirtää toinen toistaan upeampia naishahmoja, mutta mieshahmot jäävät latteiksi, mikä tekee sarjakuvan piirroslaadusta epätasaista.

SNOTGIRL, VOL 2: CALIFORNIA SCREAMING
KIRJOITTANUT: Bryan Lee O'Malley
PIIRTÄNYT: Leslie Hung
SIVUJA: 136
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Lupaavasti alkanut Snotgirl notkahtaa sarjan toisessa albumissa. Odotin, että ensimmäisen albumin hienosti alkanut mysteerijuoni olisi jatkanut rakentumistaan, mutta sen sijaan tarina heittää juonimyllyyn mukaan lisää mysteereitä. 

Lottien ystävän Carolinen veli (vai palvelija?) Virgil tuntuu hiipparoivan jokaisen tapahtuman taustalla erilaisissa valealuissa. Samalla sairaalaan joutunut stalkkeri, Lottien ex-poikaystävän Sunny Dayn nykyinen tyttöystävä Charlene obsessoituu Lottiesta entistä enemmän. Kaiken lisäksi Lottie ystävineen saa kutsun muotibloggaajien tapahtumaan, jonne heidän on yhdessä ajettava pitkä automatka. Perillä hotellissa alkaa tapahtua kummia.

Snotgirl, Vol 2: California Screaming kärsii toisen osan ongelmasta, mikä ei ole harvinaista jatkuvajuonisten sarjakuvien kohdalla. Internet ei kerro, kuinka pitkä tarina on luvassa. Aion lukea ainakin kolmannen, maaliskuussa 2020 ilmestyvän albumin, mutta jos juonilangat eivät ala yhdistyä, lukeminen saattaa jäädä siihen.

FENCE, VOL 1
KIRJOITTANUT: C. S. Pacat
PIIRTÄNYT: Johanna the Mad
VÄRITTÄNYT: Joana LaFuente
TEKSTAUS: Jim Campbell
EDITOINUT: Shannon Watters & Dafna Pleban
KANSI: Johann the Mad
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

C. S. Pacatin ja Johanna the Madin Fence-sarjakuva esittelee sisäoppilaitosmiljöön, jossa kaikilla pojilla on sama tavoite: pääse koulun florettimiekkailujoukkueeseen ja sitä kautta kansainvälisiin kisoihin, joista on mahdollista edetä jopa olympiatasolle.

Sarjan päähenkilö on Nicholas Cox, joka on kuuluisan miekkailijaisänsä äpärälapsi. Hänen isänsä tunnustetu lapsi loistaa miekkailutaidoillaan kilpailuissa, mutta Nicholas on jäänyt huono-osaiseksi. Hän harjoittelee vapaa-ajallaan, kunnes on tarpeeksi hyvä osallistuakseen karsintakisoihin. Kisoissa hän kohtaa ikäluokkansa parhaana tunnetun miekkailijan Seiji Katayaman. Seiji rökittää Nicholaksen pistein 15-0, mikä jää kaivelemaan Nicholasta. 

Nicholas pyrkii kouluun, joka tarjoaa hyvää miekkailuopetusta. Yllättäen myös Seiji Katayama käy samaa koulua, ja totta kai Seijistä ja Nicholaksesta tulee huonetovereita.

Fence on ilahduttava sekoitus sisäoppilaitospoikia, jotka ovat kaikki salaa rakastuneita toisiinsa ja sports mangaa, jonka juoni pyörii yhden lajin ympärillä. Fence onnistuu kannattelemaan miekkaotteluita niin, että lajin sääntöihin vain vähäisesti vihkiytynyt lukija pysyy hyvin mukana. Ensimmäinen albumi vasta luo puitteet, joihin tarinaa on mahdollista alkaa rakentaa.

Piirtäjä Johanna the Mad osaa selvästi piirtää hyväkuntoisia nuorukaisia, mutta muualla hänen kynänjälkensä ei pääse loistamaan. Sarjakuvan taustat ovat tylsiä ja tyhjiä. Mutta jos sporttiset pojat kiinnostavat, ainakin sellaisia tämä sarjakuva tarjoaa yllin kyllin.

FENCE, VOL 2
KIRJOITTANUT: C. S. Pacat
PIIRTÄNYT: Johanna the Mad
VÄRITTÄNYT: Joana LaFuente
TEKSTAUS: Jim Campbell
EDITOINUT: Shannon Watters & Dafna Pleban
KANSI: Johann the Mad
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Fencen toinen osa jatkaa karsintakisoja, joiden lopputulots ratkaisee, ketkä valitaan koulun joukkueeseen. Päähenkilö Nicholas Cox on tiukassa paikassa, sillä hän on päässyt kouluun stipendillä, jonka ehdot vaativat joukkuepaikkaa. Taloudellisen ja koulutuksellisen ahdingon lisäksi Nicholas kamppailee henkilökohtaisen haasteensa, eli Seiji Katayaman, kanssa.

Ensimmäisen albumin kohdalla luulin, että joukkuekarsinnat tulevat kestämään vain muutaman luvun verran. Olin väärässä, Karsinnat käydään pikkutarkkaan läpi. Lopputulokset eivät vielä toisenkaan albumin lopussa ole selvillä. Tämä saa lukijan tutustumaan kunnolla oppilaisiin ja kannustamaan omaa lempihahmoaan. Samalla sarjakuva kuitenkin keskittyy mielestäni aivan liikaa miekkailuotteluihin. Fencen toisessa osassa huomasin kaipaavani enemmän karsintojen ulkopuolisia kohtauksia. Mitä hahmot ajattelevat? Minkälaiset panokset kenelläkin hahmolla on pelissä? Karsinnat olisivat vielä mielenkiintoisemmat, jos hahmot tuntisivat paremmin. Ja ennen kaikkea, mikseivät Seiji ja Nicholas ole jo tajunneet välillään värisevää vahvaa seksuaalista jännitettä?

PAPER GIRLS, VOL 5
KIRJOITTANUT: Brian K. Vaughan
PIIRTÄNYT: Cliff Chiang
VÄRITTÄNYT: Matt Wilson
TEKSTAUS: Jared K. Fletcher
SIVUJA: 128
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Image Comics
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Aikamatkustustarina, joka alkoi vuodesta 1988, on edennyt kauas tulevaisuuteen. Neljä sanomalehdenjakajaa, KJ, MacKenzie, Erin ja Tiffany, ovat ajatuneet keskelle aikamatkustajien sotaa.

Itse sota ei minua suuremmin jaksa kiinnostaa, vaan olen enemmän utelias näkemään, miten 12-vuotiaat tytöt selviävät takaisin kotiaikaansa. Vai selviävätkö he kotiin lainkaan?

Viimeistään sarjan viidettä albumia lukiessani valaistuin siitä, että tämä tarina on todennäköisesti paras uudelleen luettuna. Tarina viittailee jatkuvasti menneeseen ja tulevaan, eikä jokaista viittausta hoksaa, ellei kaikki juonenkäänteet ole tuoreessa muistissa.

Hiukan vaikeasti seurattavasta juonesta huolimatta Paper Girls näyttää tosi hyvältä. Piirtäjä Cliff Chiangin selkeä mutta persoonallinen tyyli on sävytetty Matt Wilsonin upealla värityksellä, joka luo koko tarinan ylle pahaenteisen tunnelman. Kaikki kylpee muuttuvan valon sävyissä – aurinko on joko laskemassa tai nousemassa, mikä sopii erinomaisesti sanomalehdenjakajien maailmaan.

Sarjan kuuden albumi on tarinan päätösosa, mikä tekee siitä ensimmäisen jatkuvajuonisen sarjakuvan, jota luen aktiivisesti ja jonka tarina oikeasti päättyy. Mielestäni tämä on aika siistiä. Kuuden albumin mittainen sarjakuva kaiken lisäksi on sellainen, jonka uudelleen lukemista voisi harkita. 


JEN WANG: THE PRINCE AND THE DRESSMAKER
PIIRTÄNYT JA KIRJOITTANUT: Jen Wang
KIELI: Englanti
SIVUJA: 284
KUSTANTANUT: First Second
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kaverilta lainattu

Prinssi Sebastian elää kaksoiselämää. Päivisin hän on kruununperijä, joka etsii itselleen sopivaa puolisoa rinnalleen, mutta öisin hän on upea Lady Crystallia, punatukkainen seurapiirikaunotar, joka ilahduttaa paikallista yöelämää upealla olemuksellaan. Ainoastaan Sebastianin hoviompelija Frances tietää prinssin salaisuuden. Frances on myös kaikkien Lady Crystallian upeiden leninkien suunnittelija. 

Lady Crystallina Sebastian pääsee pakoon palatsin paineita ja tiukkaa maskuliinista muottia. Tilanne ei kuitenkaan ole kestävä, sillä Francesin ompelutaidot alkavat saada huomiota. Muutama kuuluisa muotisuunnittelija haluaisi palkata lady Crystallian ompelijan omiin projekteihinsa, mutta Sebastian ei uskalla päästää Francesta menemään.

The Prince and the Dressmaker on juuri sitä, mitä lupaakin. Se on disneymäinen herttainen kertomus siitä, kuinka kaikki olisivat onnellisimmillaan, jos jokainen saisi elää täysin omana itsenään. Piirustustyyli on notkeaa ja väritys hattaraa. Jen Wang hallitsee juonenkuljetuksen niin, että jännitys pysyy yllä aivan loppuun asti. Suosittelen tutustumaan tähän ihastuttavaan tarinaan, joka leikittelee sukupuolirooleilla ilman ummehtuneita asenteita.

LUMBERJANES, VOL 10: PARENTS' DAY
KIRJOITTANUT: Shannon Watters & Kat Ley
PIIRTÄNYT: Ayme Sotuyo
VÄRITTÄNYT: Maarta Laiho
TEKSTAUS: Aubrey Aiese
EDITOIJAT: Sophie Philips-Roberts, Jeanine Schaefer & Dafna Pleban
KANSI: Kat Leyh
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Lumberjanes-sarjakuvat kertovat viiden Roanoke-mökin asukkaan, Jon, Aprilin, Ripleyn, Mollyn ja Malin, seikkailuista Miss Quizella Thiskwin Penniquiqul Thistle Crumpetin kesäleirillä. Jokainen albumi kattaa neljä lukua, jotka kertovat yhden yhtenäisen tarinan. Sarjan jatkuvuus on löyhää. Hahmot muistavat menneet tapahtumat ja ovat ottaneet niistä opiksi, mutta uuden albumin seikkailut eivät välttämättä liity millään lailla aiempiin seikkailuihin. Sarja sopiikin noin 10–15-vuotiaille lukijoille, jotka tykkäävät lukea samoista hahmoista aina uusien seikkailujen parissa. Mukana kulkee myös suurempia mysteereitä, joista tihkuu vihjeitä silloin tällöin.

Tällä kertaa Lumberjanesien leirirauha keskeytyy, kun leirillä järjestetään vanhempien vierailupäivä. Roanoke-mökin asukkaat eivät ole olleet vanhemmilleen täysin rehellisä leirin laadusta. Mal on väittänyt äidilleen menneensä musiikkileirille ja Jo on liioitellut vanhemmilleen leirin tiedepainotteisuutta. Molly taas ei haluaisi vanhempiaan leirille lainkaan, sillä leiri on ainoa paikka, jossa hän saa rauhassa olla oma itsensä. Esimerkiksi seurustelua Malin kanssa hänen vanhempansa tuskin arvostasivat.

Arkisten huolien lisäksi leiriläisiä mietityttää se, miten piilottaa vanhemmiltaan kaiken kumman, mitä leirillä tapahtuu. Jetit, lentävät kissat, kreikkalaiset jumalat, karhuksi muuttuva vanha nainen ja muut erikoiset olennot ovat leiriläisille arkipäivää, mutta vanhempia ne saattavat järkyttää pahasti. Leirin johtaja Rosie yrittää ratkaista ongelman järjestämällä viattoman aarteenmetsästyksen, jonka jokanien aarre on arkistakin arkisempi asia. Mutta kuten odotettavissa on, kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaan.

Lumberjanes jatkaa hauskaa leirielämäänsä, vaikka piirrosjäljen taso on heikentynyt selvästi alkuajoista. Virkistävän veikeästi piirretyt hahmot ovat muuttuneet geneeriksi, pyöreämuotoisiksi hahmoiksi, jotka näyttävät siltä, että niillä yritetään vedota nuorempaan yleisöön. Lumberjanes ei kuitenkaan ole vain nuortensarjakuva. Sillä on paljon aikuisia lukijoita, jotka yhteen ääneen kritisoivat piirtäjän tyyliä GoodReadsin arvostelupalstoilla. Jos sarjaa olisi alusta saakka piirretty nykysellä tyylillä, en olisi todennäköisesti jatkanut lukemista. Alkuaikojen piirustustyyli sai minut kuitenkin tykästymään hahmoihin ja juoneen, mikä saa minut vieläkin jatkamaan.



LUMBERJANES, VOL 11: TIME AFTER CRIME
KIRJOITTANUT: Shannon Watters & Kat Ley
PIIRTÄNYT: Ayme Sotuyo
VÄRITTÄNYT: Maarta Laiho
TEKSTAUS: Aubrey Aiese
EDITOIJAT: Sophie Philips-Roberts, Jeanine Schaefer & Dafna Pleban
KANSI: Kat Leyh
SIVUJA: 112
KIELI: Englanti
KUSTANTANUT: Boom! Box
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Time After Crime -albumi jatkaa melkein suoraan edellisen albumin juonta. Leiriläiset ovat havainneet, ettei aika leirillä kulje samalla tavalla kuin leirin ulkopuolella. Kesä tuntuu ikuiselta, vaikka vanhempien mukaan he ovat olleet siellä vasta muutaman viikon. Jo alkaa tutkimaan asiaa tieteellisin menetelmin. Samalla Molly näkee aikavääristymässä tilaisuuden. Jos leiri ei koskaan lopu, hänen ei koskaan tarvitse palata tukahduttavien vanhempiensa luokse. Yöllä Molly hiipii metsään ja tekee sopimuksen hahmottoman äänen kanssa. Ääni lupaa, että aika lakkaa merkitsemästä leirillä.

Seuraavana aamuna leirin elämä on tietenkin täysin sekaisin. Jotkut leiriläisistä nuorentuvat hurjaa vauhtia, toiset taas vanhenevat. Kasvit kasvavat valtavaa vauhtia ja eläimet saattavat kivettyä paikoilleen, aivan kuin aika ei liikkuisi heidän kohdallaan lainkaan. Molly tajuaa tehneensä virheen. Sotku on pakko selvittää.


Time After Crime poikkeaa aiemmasta episodimaisesta juonesta siinä mielessä, että tässä albumissa viitataan paljon aiempiin tapahtumiin. Muutama vanha hahmo tekee yllättävän paluun. Albumi myös loppuu sanoihin "to be continued", mikä on poikkeuksellista. Lisäksi sarja nostaa esiin kysymyksen, mikä on myös lukijoiden mielessä: milloin kesäleiri loppuu? Kesän loppuminen nimittäin tarkoittaa todennäköisesti sitä, että koko sarjakin loppuu. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...