tiistai 29. tammikuuta 2019

Kirjallisuuden opintojen aikana luettuja suomalaisia kirjoja

Suoritin syksyllä 2018 osana kirjallisuuden opintojani suomalaisen kirjallisuuden kurssin, joka käsitteli suomalaista kirjallisuutta keskiajasta itsenäistymiseen. Bloggaan nyt lyhyesti niistä kirjoista, jotka katson lukeneeni kurssin aikana edes suurimmaksi osaksi alusta loppuun.


MINNA CANTH: TYÖMIEHEN VAIMO
SIVUJA: 151
KUSTANTANUT: WSOY (lukemani painos)
JULKAISTU: 1885 (lukemani painos 2017)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Työmiehen vaimo on viisiosainen näytelmä, joka kertoo työmiehen vaimosta Johannasta, joka kamppailee tuhlailevan, juopon aviomiehensä varjossa elättääkseen pienen lapsensa. Kaikki, mitä Johanna tienaa, Risto vaatii aviomiehen oikeudella itselleen. Lopulta Risto varastaa Johannan kovalla työllä tekemän käsityön, joka oli tarkoitus myydä, eikä Johanna kestä enää. Samalla näytelmä kertoo Homsantuuksi kutsutusta romaninaisesta, jolla on suhde Johannan aviomieheen. Risto käyttää taloudellisesti hyväkseen molempia naisia, eikä kummallekaan naiselle käy hyvin.

Työmiehen vaimoa pidetään oivana esimerkkinä realistisesta kirjallisuudesta ja se on samalla yksi Minna Canthin tunnetuimmissa teoksista. Näytelmällä on myös todellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, sillä Johannan ahdinko herätti yleisön tajuamaan, että naisten oikeus omaan palkkaan ja omaisuuteen voisi parantaa monien elämänlaatua huimasti.

Mielestäni tämä näytelmä oli erittäin lukemisen arvoinen. Kirjoitin tästä myös kurssiesseen. Yleisesti ottaen kannustan aina lukemaan näytelmiä, varsinkin jos kärsii vakavasti klassikkopelosta. Näytelmät ovat usein varsin juoni- tai hahmovetoisia ja ne eivät juuri koskaan ole erityisen pitkiä, sillä näytelmän on oltava realistisen mittainen, jotta katsoja jaksaa katsoa sen kokonaisuudessaan. Varoitan kuitenkin, että tämä näytelmä voi aiheuttaa akuuttia feministiä raivoa. Vaikka näytelmä on julkaistu 1800-luvun lopussa, monet kohtaukset ovat liian tuttuja nykypäivästäkin.


JUHANI AHO: PAPIN ROUVA
SIVUJA: 449 (iso teksti) 
KUSTANTANUT: Perhekirjat Oy (lukemani painos)
JULKAISTU: 1893 (lukemani 2014)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Papin rouva on jatkoa Papin tyttärelle (1885), mutta romaani on täysin ymmärrettävissä, vaikka ei aiempaa osaa olisikaan lukenut. Papin rouvassa Papin tyttären Elli on kasvanut aikuiseksi ja on onnettomasti naimisissa. Hänen elämänsä saa piristystä, kun hänen aviomiehensä ystävä Olavi Kalm tulee heidän luokseen viettämään kesää rauhallisen maalaistalon idylliin. Ellin aviomies ei tiedä, että Kalm on Ellin nuoruudenihastus. Yhtäkkiä Elli herää eloon - ja pian huomaa saavansa myös Olavi Kalmilta vastakaikua.

1800-luvulla aviorikosromaanit olivat erityisesti suosittuja, ja varsinkin nainen oli se, joka sortui aviorikokseen. Yleensä tämä johtui siitä, ettei miesten syrjähyppyjä pidetty aviorikoksena, vaan se oli osa miehen luontoa. 1800-luvun kirjallisuudelle oli ominaista kritisoida avioliittoinstituutiota ja sen kaksinaismoralismia. Papin rouva liittyy samaan joukkoon kuin Rouva Bovary ja Anna Karenina, mutta suomalaiseen tyyliin tapahtumat eivät ole aivan niin dramaattisia kuin ulkomaalaisissa klassikkosisarissaan. Papin rouva keskittyy kuvaamaan rakkauden henkistä puolta, eikä se täyty fyysisesti missään vaiheessa. Tässä mielessä Elli ei siis varsinaisesti edes tee aviorikosta, vaikka nykykäsityksen mukaan pettäminen usein lähtee jo siitä, että on tunteita jotakuta toista kohtaan. En nyt itse ota kantaa siihen, mikä on oikeaa pettämistä ja mikä ei.

Papin rouva onnistui yllättämään minut, sillä olen elänyt harhaluulossa, että suomalaisessa kirjallisuudessa käsitellään vain hyvin kesyjä aiheita. Vaikka Elli ei hurjastele miesseikkailusta toiseen, hän käy Olavi Kalmin kanssa lukuisia syvällisiä keskusteluja, joissa käsitellään muun muassa ranskalaisten naisten villiä luontoa. Juhani Ahon kirjoitustyyli on kaiken lisäksi hyvin lähellä nykypäivän tyyliä. Sen kerronta on mutkatonta, mutta samalla kaunista. Romaanin lukeminen on miellyttävää. Se muistuttaa hyvää kartanoromantiikkaa, joka yleensä sijoitetaan Brittien saarille. Tämä ensikosketus Ahon tekstiin kannustaa minua tutustumaan siihen tulevaisuudessa lisää.

Hauska yksityiskohta tämän kirjan lukemisessa on se, että satuin epähuomiossa varaamaan kirjastosta isotekstisen painoksen. (Ensiksi järkytyin kirjan paksuudesta!) Huomasin nopeasti, että isotekstisen kirjan lukeminen on erittäin rentoa, sillä kirjaa voi pitää sopivalla etäisyydellä eikä tarvitse tihrustaa. Lukeminen tuntui myös etenevän reippaasti, sillä sivuilla oli vain vähän tekstiä. Isotekstinen painos saa tosin miinusta täysin anakronistisesta kansikuvavalinnasta. Kannen nainen edustaa enemmänkin 1920-30-lukuja kuin 1800-luvun loppua.

MARIA JOTUNI: RAKKAUTTA
SIVUJA: n. 80, osana isompaa novellikokoelmakokonaisuutta
KUSTANTANUT: Otavan Delfiini-sarja (lukemani painos)
JULKAISTU: 1907 (lukemani painos 1961)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Maria Jotuni oli lyhyen mitan mestari, ja hänen novellinsakin ovat yleensä vain muutaman sivun mittaisia. Hänen novellikokoelmansa Rakkautta keräsi paljon pahennusta ilmestymisen aikaan, sillä se kertoo enimmäkseen naisista, jotka ovat jollain tavalla pettyneitä rakkauteen. Tässä mielessä novellikokoelman nimi on ironinen. Yksikään kokoelman tarinoista ei ole romanttinen.

Jotunin novellit lyhyestä mitastaan huolimatta tarvitsevat paljon aikaa. Niitä pitää lukea kuin runoutta - monta kertaa, makustellen ja merkityksiä miettiä. Jotunin tyyli on kirjoittaa aukkoista tekstiä, jota lukijan pitää itse täyttää. Tämä antaakin mahdolliset monille tulkinnoilla. Yksi hänen tavaramerkkinsä on kirjoittaa keskustelusta vain toisen puhujan osuudet, minkä seurauksena lukijan pitää päätellä, mitä keskustelukumppani sanoo.

Henkilökohtaisesti Jotunin tekstit eivät innostaneet minua, sillä ne lähentelevät liian paljon runoutta, joka ei ole koskaan ollut lähellä sydäntäni. Teksteistä aukesi kuitenkin mielenkiintoisia näkökulmia, kun niitä kurssin pakottamana tarkasteli lähempää. Joku enemmän runouteen kallistuva lukija voikin saada Jotunin novelleista paljon iloa.


L. ONERVA: MIRDJA
SIVUJA: 292
KUSTANTANUT: Otava (lukemani painos)
JULKAISTU: 1908 (lukemani painos 1982)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


1900-luvun alussa julkaistu Mirdja herätti paljon pahennusta sen uuden naiskuvan myötä. Mirdja on nainen, joka käyttäytyy kuin mies: hän kulkee vapaasti kaduilla, ei osaa asettua aloilleen, vaihtaa seurustelukumppania useasti ja kärsii eksistentiaalikriisistä. Hän on miesten suosiossa ja naisten kammoksuma. Kukaan ei tiedä, miten Mirdjaan tulisi suhtautua.

En pitänyt tästä kirjasta siitä yksinkertaisesta syystä, ettei siinä ole kunnon juonta, jota seurata. Romaani on episodimainen, joista jokaisessa episodissa Mirdjassa oli uusi ongelma jota hän yrittää ratkoa jollain tavalla. Teksti on täynnä pitkiä keskusteluja ja monologeja, jotka käsittelevät taidetta ja filosofiaa, ja keskustelut eivät vie juonta oikein millään lailla eteenpäin. Romaanista kyllä näkyy, että L. Onerva on erittäin hyvin lukenut ja haluaa sen osoittaa.

Siitä huolimatta, etten pitänyt Mirdjasta, arvostan sitä kirjana. Se on kunnianhimoinen, erilainen ja rohkea, ja se antaa naishahmolle sellaista itsenäisyyttä, jota naisilla ei kirjan ilmestymisajankohtana todellisuudessa ollut. 1900-luvun kirjallisuudessa alkoikin nousta esiin uusi hahmo, uusi nainen, joka toimi itsenäisesti ja raivasi tietä naisten paremmalle yhteiskunnalliselle asemalle. Vaikka uusi nainen oli 1900-luvun alussa pikemminkin kirjallinen abstraktio kuin kadulla oikeasti käyskentelevä nainen, uudet naishahmot tekivät osansa sukupuolten välisten tasa-arvon parantumisessa.


ANNI SWAN: IRIS RUKKA
SIVUJA: 189
KUSTANTANUT: WSOY (lukemani painos)
JULKAISTU: 1918 (lukemani painos 1987)
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Kurssin viimeisenä kirjana tutustuttiin suomalaiseen tyttökirjallisuuteen Anni Swanin kautta. En ollut koskaan ennen lukenut Anni Swanin kirjoja ja olikin mukavaa tehdä korjausliike tähän selvään puutteeseen. Omiin lapsuuden lukemistoihin vaikuttaa hyvin paljon se, mitä kotona tai lähipiirissä oli, ja minun lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli Viisikoita. Iris rukka on kuitenkin suomalainen klassikko, joka tuo tyttökirjallisuuden Suomen Helsinkiin.

Romaani kertoo Iriksestä, jonka äiti on kuollut ja isä seikkailee Amerikassa. Iris elää maalla sukulaisten luona ja hänen kasvatuksensa on retuperällä, ainakin Iriksen kaupungissa asuvien sukulaisten mielestä. Hänen setänsä kutsuu Iriksen Helsinkiin käymään koulua ja asumaan luokseen. Samalla Iris pääsee tutustumaan kaupunkilaisserkkuihinsa. Elämä kaupungissa ei ole helppoa, sillä Iriksen maalaisuus tulee esiin joka tilanteessa eikä hän onnistu juuri koskaan käyttäytymään toiveiden mukaisesti.

Lastenkirjoille ominaisesti tapahtumat etenevät vinhaa vauhtia. Tämä kirja sopiikin nuorille lukijoille, jotka kaipaavat roimasti toimintaa ja uusia käänteitä. Aikuinenkin lukija nautti tästä kirjasta tekstin helppouden takia, ja lisämausteen tuo sen runsas arjen kuvaus. Romaani on suloinen aikakapseli 1900-luvun alun Helsinkiin, jossa soitetaan naapurille telefoonilla, tilataan hevosvaunut ja ajellaan Fazerin kahvilaan syömään leivoksia. Samalla romaani aiheuttaa harmistusta Iriksen kohtelua kohtaan. Lasten asema on ollut tuolloin heikko, eikä kukaan aikuinen tunnu oikeasti ymmärtävän, minkälaisen kulttuurishokin vallassa Iris on. Häntä kutsutaan kiittämättömäksi lapseksi, koska ei menesty opinnoissaan, jotka joku hänelle silkkaa hyvää hyvyyttään maksaa, vaikka oikeasti Iriksen heikko koulumenestys johtuu täysin epäpätevästä opettajasta.

Iris rukka on hiukan aikansa elänyt romaani siinä mielesäs, etten ihan ensimmäisen suosittelisi tätä kaikille nuorille lukijoille, vaan tarjoaisin alakouluikäiselle jotain uudempaa luettavaa. Lukutoukalle tämä voi kyllä upota oikein hyvin, varsinkin jos lukija on kiinnostunut historiasta.

*

Kirjallisuuden opiskelu on sellaista, että vaikka kursseille pitäisi lukea tietty määrä kirjoja, tahti on niin kova, että harvoin kaikkea saa luettua loppuun. Osa kirjoista tulee selattua ja juoni täydennettyä internetistä ennen luentoja. Kirjojen sisällöt ja merkitys kirjallisuushistorialle käydään kuitenkin kurssien aikana sen verran tarkasti läpi, että vaikka en olisikaan niitä virallisesti lukenut kannesta kanteen, katson tuntevani teoksen niin hyvin, että pystyn jotain sanomaan siitä. Jos kirja tulee vastaa esimerkiksi omassa opetustilanteessa myöhemmin, siihen on mahdollista perehtyä silloin paremmalla ajalla.

2 kommenttia:

  1. Iris rukka oli ala-asteikäisenä ihan mun ykkössuosikkeja! <3 Luin Swanilta ensimmäiseksi Pikkupappilassa, josta en pitänyt yhtään, mutta onneksi annoin toiselle kirjalle mahdollisuuden: olen lukenut sen sittemmin monta kertaa. Olin ihan onneni kukkuloilla, kun pääsin joskus 14-vuotiaana Helsingissä käydessäni Fazerille päiväkahville, koska siihen asti se oli ollut asia, jota vain Iris serkkuineen teki :D Täytyy myöntää, että syksyllä pikkukaupungista isoon kaupunkiin muuttamisen myötä olen ajatellut paljon Iristä. Pitäisi lukea joskus uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luennollakin tosi monet mainitsivat lukeneensa näitä lapsina. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...