lauantai 28. syyskuuta 2019

Englantilainen romanssi on aika perinteinen romanttinen viihdekirja

Englantilaisen romanssin vie lukijan englantilaisen yläluokan kartanoon. Suomalaisen päähenkilön Noran on kirjoittamassa graduaan Englannin romantiikasta, kun hänen siskonsa ilmoittaa olevansa menossa naimisiin englantilaisen aristokraatin kanssa. Englantilaisuuteen uppoutunut Nora ei haluaisi rikkoa mielikuvaansa matkustamalla pääkallonpaikalle oikeasti, mutta siskon kyyneleiset sinisilmät saavat hänet heltymään. Paikan päällä hänelle selviää, ettei kyseessä ole mikään viikonloppureissu, vaan kuukauden mittainen matka keskelle romantiikan kehtoa, Oxfordin yliopiston läheisyyteen.

Sen sijaan, että Nora ottaisi kaiken hyödyn irti pro gradu -tutkielmansa nimissä, hän suhtautuu kaikkeen vastahakoisesti. Saadakseen harhautusta tylsistä hääjärjestelyistä hän alkaakin selvittää sulhasen kadonneen veljen mysteeriä. 

Englantilainen romanssi alkaa näppärästi. Se kuljettaa lukijan nopeasti suomalaisesta tatuointiliikkeestä Brittien saarille, keskelle nummia ja puutarhoja. Juonen edetessä tarina alkaa kuitenkin kompuroida huolestuttavasti. Juonenkäänteet eivät vaikuta järkeviltä. Kenellä kolmeakymppiä lähestyvällä ihmisillä esimerkiksi on niin vähän velvollisuuksia, ettei ulkomaanmatka vaadi lainkaan aikataulujen järjestelyä? Entä miten Noran siskon sulhanen ei ole koko heidän seurusteluaikanaan kertaakaan maininnut, että hänen isoveljensä on kadonnut? Miten on mahdollista, ettei se ole tullut ilmi edes lapsuusajan valokuvia katsellessa?

Juonen edetessä käänteet käyvät entistäkin epäuskottavimmiksi. Kartanon henkilökunta käyttäytyy, kuin he olisivat Daphne du Maurierin Rebekan hahmoja. Nora käyttäytyy vastuuttomasti ja juo etiketittömän pullon sisällön. Sisältö paljastuu absintiksi, jossa on koiruohoa. Hahmot suuttuvat toisilleen vain käsittämättömistä syistä. Kaunokirjallisuuden ei missään nimessä tarvitse olla realistista siinä mielessä, että kaikki tapahtumat voisivat tapahtuma oikeassa elämässä, mutta odotan teokselta edes jonkinlaista sisäistä logiikkaa. Niin, ja jonkinlaista ymmärrystä siitä, miten ihmiset mitä todennäköisemmin tosielämässä käyttäytyvät. Tässä teoksessa hahmot käyttäytyvät kuin kehnossa saippuaoopperassa, mikä koukuttavuuden sijasta tekee teoksesta yhden ison idioottijuonen.

Kuivausprosessiin meni noin rulla WC-paperia.
Olisin jättänyt tämän kirjan kesken, mutta päädyin lukemaan sen loppuun erään sattumuksen seurauksena. Kirja oli minulla mukana Dublinin Worldconissa. Juomapulloni sattui menemään rikki kesken con-päivän, minkä seurauksena noin puoli litraa vettä pääsi valumaan reppuni sisälle, kastellen muun muassa Englantilaisen romanssin. Koska kyseessä oli kirjaston kirja, minun piti parhaani mukaan kuivata se palautuskelpoiseen kuntoon. Näin kirjan eteen niin paljon vaivaa, että päätin lukea sen loppuun.

Miksi kirja ei sitten vedonnut minuun? Paperilla se kuulostaa juuri minun kirjaltani, sellaiselta jossa vitsaillaan hyväntahtoisesti kirjallisuustieteen kustannuksella. 

Suurin ongelmani Englantilaisessa romanssissa oikeastaan on se, että odotin siltä enemmän. Odotin, että se olisi ollut kirjallisesti ansiokkaampi. Odotin, että se olisi oikeasti makustellut romantiikan tunnelmalla. Mutta sen sijaan, että olisin saanut nauttia romantiikan tyylistä, huomasinkin lukevani ummehtunutta harlekiinia.

Kirja on täynnä viittauksia englantilaisiin kirjailijoihin, runoihin ja maalauksiin, jotka harva nykylukija tunnistaa pelkän yleissivistyksen avulla. Mielestäni Englantilainen romanssi kuitenkin aliarvioi lukijansa. Ne lukijat, jotka ymmärtävät jokaisen viittauksen, ovat todennäköisesti lukeneet niin paljon kirjallisuutta, ettei Englantilainen romanssi enää tee vaikutusta. Jopa minä kirjallisuuden perus- ja aineopinnot lukeneena koin olevani ylikoulutettu lukemaan tätä romaania, vaikken jokaista viittausta tunnistanutkaan.

Olen kyllä lukenut tästä kirjasta paljon kehuvia arvosteluja. Moniin on uponnut päähenkilön komediaalinen sähläys ja romanttisen kirjallisuuden parodioiminen. Minun mielestäni parodia kuitenkin näyttäytyy teoksessa liian laimeana. Se vaikuttaa enemmänkin kliseiden toistolta kuin itsetietoiselta kommentoinnilta. 

Kirjailija Niina Mero tekee väitöskirjaa nykypäivän romanttisesta viihdekirjallisuudesta. Odotin, että Englantilaisessa romanssisa olisi näkynyt enemmän kirjailijan tuntemus kirjoittamastaan genrestä. Olisin halunnut lukea kirjan, joka kommentoi näppärästi sekä romantiikkaa että nykypäivän rakkauskirjallisuutta, mutta sen sijaan luin kirjan, jonka milleniaalipäähenkilö on jumittunut 1980-luvun rakkauskirjallisuuteen, aikaan jolloin on ok olla homofoobinen ja väheksyä muita naisia.

Sohvanjalka prässinä. Kovat keinot käytössä.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille lukijoille, jotka tykkäävät kevyestä romantiikasta ja jotka eivät lue kirjallisuutta yhtä ryppyotsaisesti kuin minä. Kirja tarjoaa varmasti monille lukijoille hauskan välipalan.

NIINA MERO: ENGLANTILAINEN ROMANSSI
SIVUJA: 383
KUSTANTANUT: Gummerus
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

4 kommenttia:

  1. Voi miten kävi kirjalle. Onneksi pidit siitä hyvää huolta. En tiedä mitä oli sattunut Geir Tangenin Maestrolle, sillä se oli yltä päältä kuivuneen ruoan peitossa. Ehkäpä pikkuvauva oli saanut sen käsiinsä ja lukenut sitä innokkaasti ruokailun jälkeen. Luin kirjan, mutta sanoin kun vein takaisin, että kirja on niin likainen, että se pitää panna poistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, jouduitko korvaamaan kirjan jotenkin? Minä yritin kaikin keinoin saada Englantilaista romanssia hyvännäköiseksi, etten joudu korvaamaan sitä. :D

      Poista
  2. Voi kirjaa, parhaasi ainakin teit sen pelastamiseksi! :D Nyt jäi kyllä kiinnostamaan, että hyväksyttiinkö kirja takaisin kokoelmaan vai jouduitko korvaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole tullut kirjettä kirjastolta. Pelkään joka kerta, kun postia tulee. D:

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...