keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Ei anneta tämän tapahtua enää nykypäivänä – Tommi Kinnusen Neljäntienristeys


Tommi Kinnusen Neljäntienristeys kohosi myynti- ja arvostelumenestykseksi heti ilmestymisensä jälkeen vuonna 2014. Neljäntienristeys oli suuri hitti myös kirjabloggaajien keskuudessa. Minulta se jäi aikoinaan lukematta, ei mielenkiinnon puutteesta vaan pelkästään siksi, koska satuin lukemaan aina jotain muuta. Päätin viimein tarttua kirjaan. Yhdestä asiasta olen muiden kanssa samaa mieltä: vau, mikä kirja. Mutta samalla koin romaanin sisällön takia suurta tuskaa. Romaani saa toivomaan, ettei kukaan enää joutuisi elämään samanlaista elämää kuin sen hahmot.

Neljäntienristeys kertoo sukutarinan jostain Oulun ja Kuusamon seutuvilta. Se alkaa 1800-luvun lopusta ja päättyy 1900-luvun loppuun. Kirja seuraa neljää eri hahmoa. Maria on nuori kätilö, joka vakiinnuttaa asemansa kylässä ja saa arvostuksen lisäksi arvostelua kärkkäiden (feminististen) mielipiteidensä takia. Hän saa aviottoman tyttären Lahjan, joka oppii äidiltään, ettei kaikista asioista saa puhua, mutta joka kaipaa elämässään hyväksyntää. Lahja itsekin saa aviottoman lapsen Annan. Lahja avioituu myöhemmin Onnin kanssa, jonka kanssa he saavat vielä kaksi yhteistä lasta. Avioliitto Onnin kanssa ei kuitenkaan suju. Ensihuuman jälkeen pariskunta etääntyy toisistaan ja myöhemmin Lahjalle selviää, että Onnilla on Oulussa rakastettu. Vaikeiden tilanteiden keskelle astuu vielä Kaarina, joka menee naimisiin Onnin ja Lahjan pojan Johanneksen kanssa ja yrittää rakentaa siltoja perheenjäsenten välille.

Romaani sijoittuu suurimmaksi osaksi Suomen jälleenrakennuksen aikaan. Suomalaisten on selvittävä eikä tilaa omille tunteille ole. Tunteita käsitellään konkreettisilla asioilla, kuten työnteolla. Koko romaania varjostaa suuri puhumattomuuden kulttuuri. Niinpä perheenjäsenet etääntyvät toisistaan ja voivat pahoin koko elämänsä ajan.

Neljäntienristeys on rakennettu erikoisesti. Jokainen näkökulmahahmo saa hiukan alle sata sivua omaa tilaa. Jokainen luku kertoo välähdyksen heidän elämästään. Luvut sijoittuvat usein vuosienkin päähän toisistaan. Näistä välähdyksistä rakentuu koko suvun palapeli, jonka kokoamiseen lukija joutuu näkemään paljon vaivaa. Tommi Kinnunen on kertonut, että aloitti romaanin kirjoittamisen lyhytproosakurssilla. Novellimaisuus näkyykin tekstistä. Tätä teosta on vaikea lukea ahmien, sillä jokainen luku on oma pieni tarina, joka pitää lukea huolella. Jokaisen pienen tarinan jälkeen olin sen verran väsynyt, etten välttämättä jaksanut lukea heti seuraavaa, sillä uusi luku saattoi esitellä taas uuden elämäntilanteet ja uudet hahmot. 

Rakenne aiheutti minulle välillä myös tuskan hikeä. Romaanin alussa on lueteltu kaikki luvut ja niiden nimet (joita ei jostain syystä lue itse lukujen kohdalla), ja jouduin palaamaan tähän luetteloon monta kertaa tarkistaakseni, minä vuonna mitäkin tapahtui ja miten uudet tapahtumat suhteutuvat aiemmin lukemaani. Jouduin laskemaan jatkuvasti lasten ikiä, sillä niitä ei missään vaiheessa sanottu selvästi. Romaani ei päästä lukijaa helpolla, vaan vihjailee enemmän kuin sanoo suoraan. Se näyttää eikä kerro, mutta joskus se ei näytä tarpeeksi selvästi. Tämän seurauksena minulle jäi monia asioita epäselväksi, esimerkiksi [juonipaljastus alkaa, maalaa esiin] kuoliko Onni lopulta lainkaan.[juonipaljastus loppuu.]

Koin Neljäntienristeyksen lukemisen äärettömän raskaana. Hahmot ovat jatkuvasti pattitilanteissa, joista on mahdotonta päästä eteenpäin. Koko romaani on täynnä tukahdutettuja tunteita ja suomalaista masennusta. Minusta tuntui, että romaani imi minulta kaiken elämänilon ja minulla kesti monta päivää päästä yli sen aiheuttamista tunteista. Siinä mielessä romaani on siis varsin ansioitunut: se onnistui herättämään tunteita. Olisin kuitenkin toivonut saavani niitä hiukan vähemmän.

Twiittasin romaanista noin kello yhdeltä yöllä, kun olin viimein saanut luettua sen loppuun. Sain kommentin romaaninjälkeiseen masennukseeni, joka meni suunnilleen näin: "Ei anneta tämän tapahtua enää nykypäivänä." Yksi romaanin isoimmista vaietuista asioista on nimittäin Onnin homous. Onni on sotaveteraani, joka on tehnyt kaiken "niin kuin pitää". Hän on sotinut sodassa, saanut mitalin urhoollisuudesta, mennyt naimisiin, ottanut vaimonsa aviottoman lapsen omakseen, saanut omia lapsia, rakastanut sokeutunutta lastaan ilman ennakkoluuloja, rakentanut perheelleen uuden talon saksalaisten polton jäljiltä, nikkaroinut sinne huonekalut ja tehnyt sitten naapureillekin huonekalut. Hän on tehnyt kaiken niin kun pitää, mutta silti hän ei kelpaa. Hänen rakkauttaan pidetään vääränlaisena. Yksi väärille silmille päätynyt kirje romuttaa kaikki Onnin ansiot ja asettaa hänet vankeustuomion uhkan alle. 

Neljäntienristeys on historiallinen romaani. Sen tapahtumat saavatkin jäädä menneisyyteen. Nykypäivänä soisi ihmisten osaavan kommunikoida paremmin keskenään ja antavan kanssaeläjien elää omannäköistään elämää. Puhumattomuus ja tuomitseminen aiheuttavat vain pahoinvointia ja häpeää, eikä sellainen ole ihmisarvon mukaista elämää. 

Toteutuiko ennustukseni?

Nimesin alkuvuodesta viisi kirjaa, joille todennäköisesti annan viisi tähteä. Yksi näistä kirjoista oli Neljäntienristeys. Loppujen lopuksi en halunnut antaa tälle kirjalle viittä tähteä. Vaikka se on selvästi kirjallisesti ansioikas, lukukokemus ei kohonnut ylitse muiden. Pidän arvossa kirjoja, joissa yhdistyvät syvällinen sanoma, vetävä tarina ja sellainen olo, että olen kaikin puolin nauttinut lukemastani. Tämä kirja aiheutti minulle kohtuuttoman paljon henkistä tuskaa suhteessa kirjan muihin anteihin, joten en pystynyt antamaan kirjalle täysiä pisteitä. 

TOMMI KINNUNEN: NELJÄNTIENRISTEYS
SIVUJA: 334
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2014
MISTÄ MINULLE: Taisi olla äidin saama joululahja ja sittemmin päätynyt hyllyyni ikuisuuslainaan.

4 kommenttia:

  1. Minulle kirja oli tosi tunteellinen lukukokemus. Kävin katsomassa Turun Logomossa myös kirjasta tehdyn näytelmän. Se oli aivan mahtava ja meni suoraan tunteisiin. Uskomattoman hieno ja koskettava, kuten kirjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erittäin tunteellinen, jopa vähän liian, kuten bloggauksestani käy ilmi. Kirja osui johonkin samaan hermoon kuin Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Olin sen jälkeen hajalla monta päivää. Kävin katsomassa siitä tehdyn näytelmän Oulun kaupunginteatterissa ja oli kyllä hyvä!

      Poista
  2. Minä olen lukenut tämän kirjan kerran ja sen jälkeen kuunnellut kertaalleen äänikirjana lukupiiriä varten. Minulle tästä on tullut tosi rakas kirja enkä ole kokenut tätä ihan niin raskaana kuin mitä sinä kuvailit oman lukukokemuksesi olleen. Itselleni Lopotti oli jotenkin paljon painavampi kokemus enkä sitä ole sittemmin halunnut lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, uskallankohan lukea Lopottia lainkaan! Se on kyllä minulla hyllyssä, kuten kuvasta näkyy. (Kyllä minä varmaan oikeasti luen sen jossain vaiheessa, mutta en liian pian.)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...