perjantai 13. marraskuuta 2020

Eeppinen sukufantasia houkuttelee uppoutumaan


Katinka Sarjanojan Korpinlaulu oli ilahduttava lukukokemus. Se tarjosi fiktiivisen maailman, johon sain uppoutua kymmenen päivän ajan. Fantasia on kirjallinen ensirakkauteni, joten oli mukavaa päästä vanhan tutun genren kyytiin. 

Marraskuu on perinteisen lukuhaasteen aika. Olen jo monta vuotta lukenut marraskuussa 30 sivua päivässä ja päivittänyt siitä jonnekin, yleensä sosiaaliseen mediaan. Tänä vuonna päivityspaikaksi valikoitui Instagram.

Blogini on viettänyt hiljaiseloa kesäkuusta alkaen. Olen kirjoittanut gradua, tehnyt töitä ja ottanut merkittäviä askelia kohti uraa, jolle olen jo vuosia halunnut. Bloggaaminen on saanut väistyä sen tieltä. Syksyn aikana minulle on kuitenkin kirkastunut, kuinka tärkeää bloggaaminen on minulle ollut ja kuinka se on opettanut minulle konkreettisia taitoja, joista hyödyn parhaillaan monissa tilanteissa. 

Päädyin myös lukemaan vanhoja bloggauksiani. Hämmästelin sitä, kuinka hyviä monet niistä olivat! Joskus blogatessa iskee nolous: eiväthän nämä tekstit ole mistään kotoisin! Mutta kun niihin on ottanut tarpeeksi etäisyyttä, niiden hyvät puolet pystyy näkemään neutraalein silmin. Bloggaaminen on ollut hauskaa, kirjoista puhuminen on hauskaa ja ennen kaikkea lukeminen on hauskaa. En siis aio vielä lopettaa!

Erityisesti lukemisen ilo tuntuu palanneen marraskuun 30 sivun haasteessa. Olen huomannut, että kirja todellakin tulee kirjan luo. Mitä enemmän luen, sitä enemmän innostun lukemisesta. Vuoden synkin kuukausi on antanut minulle lisää innostusta lukea kirjoja. Ehkä innostukseen vaikutti myös kirja, jonka päädyin lukemaan haasteen aloituksena.

En marraskuun alussa tiennyt, mihin kirjaan tarttuisin, joten annoin Instagram-seuraajieni päättää. Arvoin hyllystäni kaksi kirjaa, joista tein äänestyksen Instagramin tarinoihini. Katinka Sarjanojan Korpinlaulu voitti kirkkaasti, ja niinpä tartuin siihen marraskuun alussa.

Korpinlaulu on eeppistä kelttiläishenkistä fantasiaa, joka aloittaa trilogian. Se kertoo Savusälvän alueen valtaapitävien sukukiistoista. Savusälvää on jo pitkään hallinnut merentakaisen hallitsijasuvun vasalliprinssi. Keskiöön nousee Korppikurun Étain, jonka veli Wyn ja rakastettu Rowan haluavat kapinoida vierasta hallitsijaa vastaan. Vasalliprinssi saa tästä vihiä ja teloituttaa Étainin ja Wynin isän Vanhan Korpin ja naittaa Étainin omalle kaartinpäällikölleen. Étain on kuitenkin tehnyt jo muinaisen verivalan Rowanin kanssa ja lupautunut hänen morsiamekseen. Kun uusi aviomies Rautakatse paljastuu mainettaan paremmaksi mieheksi ja Rowanin todellinen luonne alkaa paljastua Étainille, hänen on päätettävä, kenelle on uskollinen.

Tarina pudottaa lukijan keskelle konflikteja. Se vyöryttää lukijan eteen hurjan joukon tapahtumia, joiden kyydissä on vain yritettävä pysyä. Alun vauhdikkuuden jälkeen romaani kuitenkin rauhoittuu ja keskittyy käänteiden jälkipuintiin. Étainin, Rautakatseen ja Rowanin kolmiodraama kulkee kaiken rinnalla aivan romaanin loppuun saakka. Heidän kiistansa käsitellään niin luontevasti, että vasta nyt tätä bloggausta kirjoittaessani tajusin, että heidän välillään todella on kolmiodraama! Korpinlaulussa tämä yleinen romanttinen trooppi käsitellään sen verran monisävyisesti, että kolmiodraamoista helposti turhautuva lukija ei välttämättä edes tajua asiaa.

Aluksi minun oli vaikea päästä tarinaan sisälle. Meinasin noin sadan sivun kohdalla luovuttaa. Onneksi luin kirjaa 30 sivun haasteeseen (eli aika julkisesti Instagramin puolella), joten jatkoin lukemista. Eräänä iltana kirja alkoi sitten kunnolla vetää. Halusin tietää, miten Étainin käy. Tykästyin Rautakatseeseen. Kiinnostuin siitä, miten he pystyvät löytämään onnen kaikkien esteiden keskeltä. 

Tämän kirjan ääressä saa nauttia fantasian parhaista puolista: eeppisistä kohtauksista, sukujen välisistä kiistoista ja kunniasta, jota ei nykypäivänä tavallisesti kohtaa. Lisäksi Korpinlaulu esittelee harvoin fantasiassa nähtävää tavallista arkea. Kun hahmoihin on tykästynyt, pienet suvantovaiheet kartanon elämän parissa eivät haitanneet vaan pikemminkin saivat välittämään hahmoista lisää.

Korpinlaulu kertoo Ètainin tarinan nuoresta neidosta vakiintuneeksi kartanon valtiattareksi. Alun romantiikantäytteisten käänteiden jälkeen vauhti rauhoittuu ja keskittyy Étainin aikuiselämään ja hänen perheensä vaiheisiin. Hän kasvaa romaanin aikana noin 20 vuotta. Mielestäni romaanin lopussa oli hiukan juoksemisen makua, mutta toisaalta se oli myös ymmärrettävää: Étainin tarina on todennäköisesti haluttu päättää kohtaan, joka on narratiivisesti järkevä. Se on kertonut perheestä, oikeudenmukaisuuden tavoittelusta ja omilla valinnoilla saavutettavasta onnesta. Étain on tehnyt kaikkensa säilyttääkseen perheensä. Korpinlaulu päättyy tilanteeseen, jossa hän on saanut onnensa. Hän ei ole enää alun tulinen neito vaan valtiatar, joka saa nähdä, kuinka hänen esikoistyttärensä pääsee hyviin naimisiin. Tämä tuntuu sopivalta lopulta Étainille.

Tarina päättyy hänen kohdallaan hyvään kohtaan, mutta luvassa on vielä lisää. Étainin onnen takana väijyy jo uusia uhkia. Seuraavassa osassa Karhuneidossa päähenkilön roolin näyttää ottavan Étainin tytär Sigri, jonka tarina aloitetaan hiukan ennen hänen häitään. Karhuneito näyttää siis sijoittuvan ajallisesti osittain Korpinlaulun kanssa päällekkäin. Näin Karhuneitoa vielä lukematta ratkaisu vaikuttaa hyvältä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Korpinlaulussa harmillisen pieneen rooliin jääneet näkijän taidot saavat isomman roolin trilogian toisessa osassa.

Jos jotain olisin tältä romaanilta kaivannut lisää, niin kuvailua olisi saanut olla enemmän. Olisin halunnut tietää tarkemmin, minkälaisissa linnoissa ja kartanoissa hahmot asuvat, minkälaisia vaatteita he käyttävät ja minkälainen heidän ilmastonsa on. Korpinlaulu tuntuu sijoittuvan kelttiläishenkiseen fantasiamaailmaan, jossa kaikki muu vaikuttaa fiktiiviseltä paitsi maininnat kristinuskosta. 

Korpinlaulu muistutti minua siitä, kuinka mukavaa on lukea paksua kirjaa. Niihin ei aina tule tartuttua, koska niiden lukemiseen menee paljon enemmän aikaa verrattuna noin 300-sivuisiin kirjoihin. Mutta kun paksuun kirjaan sitoutuu pitkäksi aikaa, immersio on valtava. Paksu kirja ei välttämättä enää kerro vain yhdestä asiasta vaan se esittelee kokonaisen maailman. Korpinlaulu sisältää monia suvantovaiheita, mutta se ei minua haitannut. Jos pidän tarpeeksi hahmoista tai maailmsta, luen ilomielin vaikka siitä, kun he syövät puuroa.

KATINKA SARJANOJA: KORPINLAULU
SIVUJA: 532
KUSTANTANUT: Karisto
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Hahmot olivat kyllä ehdottomasti tämän kirjan vahvin puoli, Rautakatse ehkä lempparini :) Pitäisi hankkia käsiini seuraava osa piakkoin, kun vielä muistaa edellisen osan tapahtumat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi satuin lukemaan kirjan hyvään saumaan jatko-osan ollessa saatavilla. Hiukan kyllä huolestuttaa, mitä tapahtuu kolmannen osan kanssa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...