keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vuoden 2020 lukutavoiteet: Miten meni?

Tämän vuoden alussa lupasin, että parannan lukutottumuksiani. Tavoitteeni pääset lukemaan tästä linkistä. Halusin parantaa lukutapojani, koska olin jo vuosia lukenut miten sattuu. Enpä vuoden alussa tiennyt, mitä vuosi 2020 toisi tullessaan. Varsinkin kevään aikana suurin osa tavoitteistani pyyhkiytyi täysin mielestäni.

Katsotaan kuitenkin, miten onnistuin tavoitteissani.

Ensimmäinen tavoitteeni vuodelle 2020 oli lukea kaikki keskenkeräiset kirjat loppuun

Niitä olivat:

  • Patricia Highsmith: Carol
    • Luin tämän kirjan tammikuussa ja pidin siitä todella paljon! Kirjan tunnelma on tumma, älykäs ja ahdistava. Se tarjoaa vilauksen Yhdysvaltojen 1950-luvun nousukaudesta, sen hienoudesta mutta traagisuudesta.  En ollut ennen lukenut vastaavaa kirjaa enkä varsinkaan englanniksi, joten lukukokemus on jäänyt mieleeni vahvasti.
  • Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
    • Tämänkin sain luettua alkuvuodesta. Kirjaa on vaikea "lukea loppuun", sillä valitse-oma-seikkailusi -tyylisen teoksen voi lukea niin monta kertaa kuin jaksaa. Luin kirjasta erilaisia seikkailuja niin kauan, kunnes minulla oli olo, että olin saanut siitä nyt kaiken irti. Kirjan idea on todella vinkeä ja se on kohtuu onnistuneesti toteutettu. Huomasin tosin, että samoille poluille päätyi todella helposti, kun taas toisille poluille päätymiseen piti todella nähdä vaivaa.
  • Inna Airola: Kaaren kertomus. Ensimmäinen osa
    • Minulla on sellainen olo, että luin tämän kirjan syksyllä. Olen kuitenkin blogannut siitä jo huhtikuusta. Tämä kertoo jotain vuoden 2020 aikakäsityksestä. Kirjan lukeminen oli myös pitkä projekti, sillä se ei kolahtanut minuun. Hahmot matkustivat matkafantasian vuoksi, eivätkä he itse onnistuneet kantamaan tarinaa hahmoina.  
  • Roberth Galbraith: Valkoinen kuolema
    • Tämän kirjan kohdalla luovutin. Kirja ei vain vedä mukaansa. Lisäksi pseudonyymin takaa paljastuvan J.K. Rowlingin erittäin valitettavat transsukupuolisia ihmisiä syrjivät kommentit veivät minulta maun koko Rowlingista. En aio lukea tätä kirjaa loppuun.
  • Kate Morton: Salaisuuden kantaja
    • Aloitin vuoteni Kate Mortonin muhkealla lukuromaanilla. Pidin romaanista todella paljon! Se oli ihana aivoja nyrjäyttävä englantilainen mysteeri, jossa pääsi oikein kunnolla makustelemaan toisen maailmansodan aikaisella Lontoolla. 

Miten haaste meni?

Luin kaikki keskeneräiset kirjat tai päätin jättää ne suosiolla kesken. Tässä tavoitteessani siis onnistuin. 

Tämän haasteen taustana oli ajatus siitä, etten halua enää katsella vuosia kesken olleita kirjoja yöpöydälläni. Olen onnistunut tänä vuonna välttämään pahoja jumituksia. Olen lukenut reippaasti kaikki vuoden aikana aloittamani kirjat loppuun lukuun ottamatta niitä, jotka ovat tällä hetkellä kesken. Parhaillaan olen tosin jumissa Maria Kyrön Miestä näkyvissä -äänikirjassa, jota olen viimeksi kuunnellut lokakuun 14. päivä. Mutta ehkä minä sen jossain vaiheessa saan kuunneltua loppuun...

Toinen tavoitteeni oli lukea kaikki kirjaston lainat

Lainojani olivat:

  • Evelyn Waugh: Mennyt maailma. Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat
  • Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo
  • V. E. Schwab: Tummenevat varjot
  • Patricia Highsmith: Carol
  • Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset (BookCrossing-kirja)

Luin näistä loppujen lopuksi vain Carolin. Kaikki muut päädyin palauttamaan kirjastoon, paitsi Kabulin pääskyset, joka on minulla edelleen. Mennyt maailma ja Yksinäisyyden kaivo kiinnostavat minua edelleen, mutta kun korona iski, mieleni ei tehnyt lainkaan lukea raskaita klassikoita. Ne saavat odottaa parempaa hetkeä.

Miten haaste meni?

Huonosti. Toisaalta sain palautettua kirjat kirjastoon, joten ne eivät enää kuiski kirjahyllyssäni ahdistavasti, mikä on plussaa.

Tavoitteeni myös oli, että vuoden 2020 aikana kirjastokortillani olisi jossain vaiheessa nolla lainaa. Näin ei käynyt missään vaiheessa. Sen sijaan lainojen määrä kasvoi, mutta osittain siksi, koska aloin kartuttaa gradukirjastoani.

Tove Janssonin elämäkerta Tee työtä ja rakasta oli odottanut lukemista noin neljä vuotta.

Kolmas tavoitteeni oli lukea enemmän oman hyllyn kirjoja

Universumi tuli tämän haasteen puolelle ja sulki kirjastot pitkäksi aikaa. Mutta onnistuinko?

Luin vuoden aikana 26 oman hyllyn kirjaa. Niistä 12 oli ns. hyllynlämmittäjiä, eli hankittu hyllyyni vuonna 2019 tai aiemmin. Loput 14 ovat vuoden 2020 ostoksia tai muuten haltuuni päätyneitä teoksia, joita olen lukenut vuoden aikana.

Olen tällä hetkellä lukenut 58 kirjaa. Saatan vuoden loppuun mennessä lukea 60 kirjaa. 26 kirjaa tästä joukosta tarkoittaa noin 43 prosenttia. Sanoisin, että haaste onnistui melko hyvin. 

Sen sijaan kolmannen haasteen b-osassa en onnistunut niin hyvin. Tavoitteeni oli ostaa vähemmän uusia kirjoja ja hankkia niitä tietoisemmin. Tavallaan shoppailin vuoden 2020 aikana vähemmän, mutta myönnän tehneeni pari shoppailuterapiasessiota kirjakauppojen verkkosivuilla pahimpina korona-aikoina. Lisäksi olen vuoden aikana saanut odottamattoman paljon kirjalahjoja, minkä vuoksi uutuuskirjojen määrä hyllyssä kasvoi. 

Haasteen b-osan yhdestä säännöstä pidin kuitenkin yllättävän hyvin kiinni: olen lukenut aika monta kirjaa heti kun olen saanut ne käsiini.

Bonushaaste: Viisi viiden tähden ennustusta

Tein vuoden alussa viisi viiden tähden ennustusta. Haaste lähti reippaasti käyntiin, koska luin helmikuuhun mennessä kaksi kirjaa, Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen ja Margaret Atwoodin Testamentit. Sen jälkeen... no, kaikki varmaan jo arvaavat, mitä tapahtui, ja unohdin haasteen kokonaan.

Pidän haasteesta kuitenkin edelleen! Taidan tehdä sen ensi vuonna uudestaan. Todennäköisesti korvaan kaksi luettua kirjaa joillain uusilla, koska en halua unohtaa kolmea vuonna 2020 lukematta jäänyttä kirjaa mihinkään.

Haaveilen myös, että jos saan viisi viiden tähden ennustusta luettua vuoden 2021 aikana, voisin jatkaa haastetta vuoden aikana neljällä neljän tähden ennustuksella ja kenties edetä vielä kolmeen kolmen tähden ennustukseen. Sitä matalammille pistemäärille en varmaan uskalla mennä. Kukapa nyt tieten tahtoen haluaisi lukea kahden tähden kirjoja!

Lopuksi

Kun asetin tavoitteita vuodelle 2020, en osannut lainkaan arvata, että vuodesta tulisi vaikea. Luin maalis-toukokuussa aika vähän ja hyvin satunnaisesti. Olin ajoittain monta viikkoa lukematta mitään. Viimeistään kesällä olin unohtanut kaikki haasteeni. Niinpä luin mitä mieleni teki. Siitä huolimatta osa haasteistani meni melko hyvin. Olen erityisen iloinen siitä, että luin peräti 12 hyllynlämmittäjää. 

Koenko lukeneeni paremmin vuoden 2020 aikana?

Enpä oikein. Luin paljon helppoja kirjoja, koska kaipasin jotain kevyttä pakoa todellisuudesta. Helmasyntini on lukea helppoja ja nopeita kirjoja, vaikka hyllyni olisi täynnä paksuja, kiinnostavia kirjoja, jotka oikeasti haluaisin lukea. Minulla on teoria, että välttelen minua aidosti kiinnostavien kirjojen lukemista, koska odotan jotain maagista täydellistä hetken niiden lukemiseen. Pahimmassa tapauksessa kirja jää lopulta kokonaan lukematta. :(

Vuoden 2021 tavoitteet, vuoden 2020 lukukooste ja muu perinteisen vuodenvaihteen katsaukset ilmestynevät tammikuun puolella.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Sirpaleen kyydissä 1930-luvun Saksaan ja takaisin

Sanna Iston Sirpale kertoo lukioikäisestä Minjasta, jonka äiti on suomalainen ja isä saksalainen. He asuvat Berliinissä kauniissa, toisen maailmansodan pommituksista selvinneessä kerrostalossa. Joka kesä perhe matkustaa Suomeen Minjan isoäidin luo. Tänä vuonna Minja ei kuitenkaan halua lähteä, joten hän jää kolmeksi viikoksi Berliiniin vahtimaan perheen koiraa. Minjaa odottaa ennenkuulumaton vapaus.

Loman alussa Minja löytää asunnosta vanhan ja rikkinäisen posliiniteekupin kahvan. Kun Minja on leikillään juovinaan teetä, hän huomaakin siirtyvänsä ajassa taaksepäin. Teekupin sirpaleella hän pääsee kurkistamaan, minkälaista elämä on ollut samassa asunnossa vuonna 1939.

Sirpale alkaa näppäränä aikamatkustustarinana. Nautin kirjan alkupuolesta, jonka aikana Minja selvittää järjestelmällisesti aikamatkustuksen sääntöjä. Hän hyppii nykypäivän ja menneisyyden välissä notkeasti, ja mukana on monta hauskaa täpärää tilannetta. Minja saa selville, että talossa on ennen asunut perhe, jonka tytär Rosa on ollut ihastunut juutalaiseen poikaan. Vuoden 1939 Saksassa tämä ei lupaa hyvää.

Lupaavasti alkanut romaani kuitenkin jämähtää puolivälissä: Minja jää joksikin aikaa menneisyyteen jumiin eikä siitä seuraakaan jännitävää seikkailua vaan laahausta. Romaani ei loppupuoliskolla enää onnistu löytämään ryhtiään. Tarinan fokus katoaa, ja aloin aavistella juonenkäänteitä samalla kun niitä annosteltiin liian hitaalla tahdilla.

Tämän kirjan kohdalla mietin paljon sitä, kuinka hyvin aikuinen lukija voi lopulta arvostella nuortenkirjaa. Pystyn muistelemaan, minkälainen olin itse teini-ikäisenä ja miettimään, olisiko romaani kolahtanut minuun silloin. Mutta pystynkö enää sanomaan, pitäisikö nykypäivän teini tällaisesta kirjasta? Nykypäivän teini-ikäisen maailma on hyvin erilainen kuin oma teini-ikäni. Lisäksi jokaisella teinillä on omat mieltymyksensä. Johonkin kolahtaa aikamatkustus, joku ei voi sietää yliluonnollisia elementtejä. 

Aikuinen lukija voi arvostella nuortenkirjoja myös aikuisesta näkökulmasta. Osa nuortenkirjoista kolahtaa sellaisenaan aikuiseenkin, kuten Marisha Rasi-Koskisen myös aikamatkustusta käsittelevä Auringon pimeä puoli. Sirpale tuntuu kuitenkin olevan suunnattu selvästi teini-ikäisille lukijoille. Aikuinen ei tästä välttämättä enää saa sitä, mitä lukemiselta hakee.

Uskon tämän kirjan kolahtavat nuoreen lukijaan, joka ei kaipaa romaanilta vahvaa kannattelua vaan jolle riittää tapahtumakäänteitä kuhiseva tarina. Suurta historiannälkää Sirpale ei tyydytä, sillä menneisyyden Berliiniä ei päästä tutustumaan juurikaan. Kirja soveltuu parhaiten sellaiselle lukijalle, jota kiinnostaa lukea nykypäivästä, mutta joka ei kuitenkaan vierasta pientä yliluonnollista elementtiä.

Muissa kirjablogeissa: Bibbidi, Bobbidi, Book, Bibliofiilin päiväuniaKaiken ei tarvitse olla totta, KirjahillaKirjapöllön huhuiluja, Kirjoihin kadonnutLukupinoLastenkirjahylly, Siniset helmetYöpöydän kirjat

SIVUJA: 315
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2019
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

maanantai 21. joulukuuta 2020

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 21. luukku. 9 kirjallista asiaa, joita Turussa voi tehdä

Kuva: Yöpöydän kirjat

Edellisen, 20. luukun löydät Anneli Airon Kirjojen kuisketta -blogista. Huomisen, 22. luukun puolestaan pääsee avaamaan Heidin Kirjapöllön huhuiluja -blogista. 

Kirjojen Turku

Turussa on mahdollista elää hyvin rikasta kirjaelämää, jos sille päälle ryhtyy. Muutan itse todennäköisesti Turusta pois vuoden 2021 aikana, joten nyt tuntuu hyvältä hetkeltä käydä läpi, mitä kaikkea Turussa onkaan, jotta voin jäädä niitä kaihoisasti kaipaamaan.

Hieno suunnitelmani oli kiertää kaikki kohteet läpi ja ottaa niistä itse kuvat. En kuitenkaan ehtinyt tekemään tätä joulukuussa valoisaan aikaan, sillä kirjoitan parhaillani gradua. Tavoitteeni oli saada palautettua ohjaajalleni ensimmäinen iso palautus ennen joululomaa, jotta ohjaaja pystyy näkemään ensimmäistä kertaa koko tutkimuksen kokonaisuutena. Tämä tavoite on työllistänyt minua tiiviisti koko joulukuun ajan, myös viikonloput. Siispä joudutte tyytymään muihin kuviin, joilla sulostutan tätä bloggausta. 

1. Kirjan talo

Kirjan talo on ollut sanataiteen asialla jo vuodesta 2008. Talo sijaitsee Aurajoen rannalla tunnelmallisessa vanhassa rakennuksessa, joka toimii yhdistysten toimistona, kurssipaikkana, työpajaohjauksen keskuksena sekä verkostona ympäri vuoden. Paikan päällä on myös toimitilaa luovan alan toimijoille, eli jotkut käyvät siellä päivittäin töissä. Kirjan talo vetää myös hankkeita ja tekee erilaisia julkaisuja.

Minulle Kirjan talo on tullut tutuksi erityisesti Kapustarinta ry:n julkaiseman Lumooja-lehden kautta. (Kerron Lumoojasta tarkemmin myöhemmin tässä bloggauksessa.) Vietin toimitusvuoteni aikana monta kertaa aikaa Kirjan talolla kokousten ja varastosiivousten merkeissä. Tilat ovat suloisen kotoisat, ja toivonkin, että Kirjan talo saa toimia nykyisessä osoitteessaan Linnankatu 24 vielä mahdollisimman pitkään. Kirjan talo pitää huolen, että nuoret saavat sanataidekasvatusta ja että turkulainen kirjallisuuskenttä pysyy elinvoimaisena.

Mitä suosittelen erityisesti:
  • Kirjoittajapiirejä (kevään piirien aikataulut julkaisematta)
  • Kirjan talon tuella perustettua turkulailaista kustantamo Kitaa

Syksyisen kävelylenkin tunnelmia.

2. Sammakon kirjakauppa

Turkulainen kustantamo ja kirjakauppa Sammakko on vuoden 2020 aikana laajentanut toimintaansa myös kahvilan muotoon. Aiemmin vain Kauppiaskatu 3:ssa sijaitseva kirjakauppa on muuttanut Kauppiaskadun liikkeen tarjouskirjakauppa Pikku-Sammakoksi ja vienyt suuremman kirjamyyntinsä osoitteeseen Yliopistonkatu 28, jossa on tarjolla myös suloisia kirjallisia kahvihetkiä. (Aiemmin samalla paikalla sijaitsi Pieni kirjapuoti, joten paikka on monille vakituisille Turku-vierailijoille helppo löytää.)

Sammakon kirjakauppa on perustettu vuonna 2001. Olen aina tykännyt siitä, että Sammakosta on mahdollista löytää myös niitä kirjoja, jotka ovat markereista, Suomalaisesta kirjakaupasta ja muutamasta muusta isommasta kirjaliikkeestä siirtyneet alelaariin tai unohduksiin jo ajat sitten. Valikoima on ilahduttavan monipuolinen myös spefilukijan näkökulmasta: olen löytänyt kaupasta monta sellaista kotimaisen spefin helmä, joita en uskonut löytyvän enää mistään. (Mm. J. Pekka Mäkelän Alshainin.) Sammakon hinnat ovat myös hyvin kilpailukykyisiä. 

Sammakko harjoittaa myös kustannustoimintaa, eikä suinkaan ilman menestystä. Tänä syksynä Heikki Kännön romaani Runoilija oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, ja kustantamo on kääntänyt monien iloksi Liv Strömquistin sarjakuvia.

Mitä suosittelen erityisesti:
  • Kahvihuoneen vegaanisia herkkuja ja erikoisteitä

Syksyisen Helsinki-retken kirjasaalis.

3. Turun kirjakahvila

Turun kirjakahvila sijaitsee historiallisella paikalla Brinkkalan talon sisäpihalla osoitteessa Vanha Suurtori 3. Kahvilan kaikki tuotteet ovat vegaanisia, erittäin herkullisia ja hyvin edullisia. Kahvilaa pyöritetään pääosin vapaaehtoisvoimin. Kahvilassa järjestetään keskustelu- ja elokuvailtoja ja erilaisia juhlia ja siellä myydään käytettyjä kirjoja sekä heidän valikoimiaan kahvilan henkeen sopivia muita uutuusteoksia. 

Kirjakahvila on epäkaupallinen toimija, mikä mahdollistaa kahvilassa istumisen, vaikka ei olisi pennin pyörylääkään. Kahvila on siis erittäin opiskelija- ja vähävaraisystävällinen, mikä näkyy myös kahvin ja teen vähävaraishinnassa, jonka voi maksaa halutessaan täyden hinnan sijasta. Jos suunnittelee viettävänsä koko päivän kahvilassa, mukaan uskaltaa napata omia eväitä (kohtuun nimissä), joita voi napsia työskentelyn tai hengauksen ohessa. Toki kahvilaan mieluusti käyttää rahaa, sillä sen toimintaa haluaa tukea. Ja jos on oikein anteliaalla tuulella, voi ostaa ylimääräisiä kahveja pankkiin (ns. suspenced coffee), josta joku toinen saa ilmaisen kahvin. Näin ollen voit ilahduttaa jotakuta, jolla ei kenties muuten olisi ollut varaa kuumaan juomaan.

Olen itse viettänyt kirjakahvilan pöytien äärissä monia hetkiä. Siellä ovat syntyneet opinnäytetyöt, bloggaukset ja vapaaehtoishommiin liittyvät jutut. Kahvilassa on mukavan rento meininki. Voit olla varma, ettet itse ole koskaan liian erikoisesti pukeutunut! 

Kirjakahvilaan voi vapaaehtoisia mm. kahvilatyöntekijäksi. Toimin itse kahvilatyöntekijänä epäsäännöllisesti noin puoli vuotta. Vuorot kestävät aina kaksi tuntia, joten homma ei ole liian rankkaa. Samalla sai puuhailla jotain mukavaa, tutustua ihmisiin ja tehdä hyvää. Jouduin valitettavasti lopettamaan alottaessani pedagogiset opinnot enkä ole sittemmin enää ehtinyt arkipäivisin vapaaehtoistöihin.

Kirjakahvila kaipaa aina uusia vapaaehtoisia. Tällä hetkellä kahvilan aukioloaika on lyhennetty entisestä 11-19 olemaan auki 12-18, sillä vapaaehtoisista kahvilatyöntekijöistä on pulaa. Jos siis asut Turussa ja sinulla on arkipäivisin vapaata, kannattaa olla kahvilaan yhteydessä.

Mitä suosittelen erityisesti:
  • Seitanpatongit!

4. Turun Science Fiction Seura

Turun Science Fiction Seura (tuttavallisemin TSFS) on Turussa jo vuodesta 1976 toiminut spekulatiiviseen fiktioon keskittyvä seura. Toiminnan ydin on joka torstai järjestettävä Varjomafia-niminen hengausilta, jossa pääsee viettämään aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. (Varjomafia-nimi liittyy Suomessa pidettäviin mafia-iltoihin, eli scifin harrastajien baarimiitteihin. Varjomafia perustettiin, koska ilmainen, baariympäristöstä erillinen hengailuilta koettiin tarpeelliseksi.) Varjomafia järjestetään perinteisesti seuran toimistolla osoitteessa Rehtorinpellonkatu 4-6, mutta korona-aikana tapahtumat ovat siirtyneet Discord-palvelimelle.

TSFS on sääntöjen mukaan ensisijaisesti kirjallisuusseura, vaikka toiminta on laajentunut esimerkiksi elokuvailtoihin. TSFS:n isoimpia tehtäviä on jakaa joka vuosi Atorox-palkinto vuoden parhaalle spefinovellille sekä julkaista Spin-nimistä lehteä. TSFS järjestää myös Nova-kirjoituskilpailua yhdessä Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin kanssa sekä Noviisi-kirjoituskilpailua 13-17-vuotiaille yhdessä Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin kanssa. 

Minulla on tässä kohtaa vahvasti oma lehmä ojassa, sillä olen ollut TSFS:n hallituksessa vuodesta 2017 lähtien. Olen toiminut Atorox-vastaavana ja Spinin päätoimittajana. Jouduin jättämään Atorox-vastaavan tehtävät tänä vuonna, mutta jatkan vielä vuoden 2021 Spinin päätoimittajana. Jos olet kiinnostunut Spinin toimituksesta tai avustamisesta, yhteystiedot löytyvät täältä.

Mitä suosittelen erityisesti:
  • Vaihtelevin teemoin pidettäviä lukupiirejä. Tällä hetkellä meneillää on Nova 2018 -antologian lukupiiri. Luemme noin kerran kuussa pari novellia kyseisestä antologiasta ja kokoonnumme keskustelemaan niistä Discordiin äänikanavalle. Seuraavan kerran lukupiiri kokoontuu 18.1.2021 klo 17 ja luemme novellit Suvi Kauppila: Hehkulintu, Katariina Kotila: Oikeasti, Katariina Kotila: Lempeä kuolema.
Linkit: 

Turun joulusilllalla marraskuun lopussa.

5. Helmivyö-kustannus

Helmivyö-kustannus on turkulaisen Juri Nummelinin omistama kustantamo, joka kustantaa menneisyyden unohtuneita klassikoita, tunnettuja klassikoita, uusia helmiä ja tietokirjallisuutta. Kustantamo toimii pienpainateperiaatteella, mikä mahdollistaa notkean toiminnan ja marginaalisten julkaisujen kokeilun. Kenties tunnetuin Helmivyön kustantama kirja on Helsingin Sanomissakin arvosteltu Artemis Kelosaaren Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, joka on kerrassaan ihastuttava romaani. (Sanon sitä ihastuttavaksi, vaikka siinä tapahtuu paljon kamalia asioita. Romaanin tunnelma onnistuu silti pysymään korkealla, mikä jättää romaanista hyvän jälkimaun mieleen.)

Helmivyöllä ei ole omaa myymälää eikä marginaalisia kirjoja löydy helposti kirjakauppojen hyllyiltäkään, mutta teokset ovat tilattavissa netin kautta. Suosittelen vilkaisemaan, sillä kustantamo julkaisee kaikenlaista: näköinpainoksia vanhoista elokuvalehdistä, novellikokoelmia, tietokirjan amerikkalaisista lännenkirjoista ja myös Minna Canthia


Marraskuussa luetut kirjat.

6. Divarit

Turkulainen divarikenttä on supistunut vuosien varrella, mutta vielä muutama porskuttaa, kuten Brahen Aktikvariaatti ja Peltolan antikvariaatti.

Brahen Antikvariaatti sijaitsee Turun ydinkeskustassa osoitteessa Brahenkatu 9. Divarista löytyy vanhoja helmiä mutta myös yllättävän paljon uutuusteoksia. Kaupan spefihylly on kiitettävän laaja, ja olen itse tehnyt sieltä lukuisia löytöjä. 

Peltolan antikvariaatti taas sijaitsee huikan kauempana, Peltokan kaupunginosassa osoitteessa Kaarningonatu 13. Sijainti näyttää hiukan ränsistyneeltä tehdasalueelta, mutta sisältä kauppa on kuin jokaisen bibliofiilin unelma. Peltolan antikvariaatti ei pysty kilpailemaan sijainnillaan, mutta hinnoillaan se sen sijaan houkuttelee vierailemaan. Olen hankkinut kaupasta monta parin euron loisto-ostosta. 

Linkit

Peltolan antikvariaatti.
Turun julkisten paikkojen joulukoreisteita.

7. Turun kirjamessut

Tiesitkö, että Turun Kirjamessut ovat ne aidot aidot ja alkuperäiset kirjamessut? Turun Kirjamessuja on järjestetty vuodesta 1990 alkaen, kun taas ensimmäiset Helsingin kirjamessut järjestettiin vuonna 2001.

Minulle Turun Kirjamessut olivat merkki siitä, että olen viimein muuttanut kirjallisuuden kehtoon. Kun muutin vuonna 2013 Turkuun, ensimmäinen innostukseni aihe oli messut. Valitettavasti en ensimmäisenä vuonna päässyt messuille, sillä samaan aikaan järjestettiin Fanfest, mutta seurasin kirjabloggaajien hurvittelua messuilla somen kautta. Vuodesta 2014 olen käynyt messuilla katkeamatta aina vuoteen 2018 asti. (Vuonna 2019 olin sen verran sairas, etten jaksanut lähteä ja vuonna 2020 messut siirrettiin.)

Olen ollut messuilla kirjabloggaajan passilla, mutta pääsääntöisesti olen päivystänyt Turun Science Fiction Seuran osaston pöydän takana.

Vuoden 2020 messut siirrettiin vuodella, joten seuraavan kerran kirjamessupöhinää saa toivon mukaan nähdä Turussa 1.-3.10.2021.


Näkymä päivystäjän pöydän takaa vuoden 2016 Turun Kirjamessuilla.
Turun Kauppahallin joulukoristeet, jotka heijastavat korkealle taivaalle sinisen valoilmiön, joka vie ajatukset avaruusolentojen hyökkäykseen.

8. Kirjallisuuden opiskelu

Kirjallisuuden opiskelu on siinä mielessä eksklusiivinen aktiviteetti, ettei kuka tahansa voi sitä noin vain alkaa opiskella, vaan täytyy joko olla yliopistossa kirjoilla tai opiskella sitä avoimessa yliopistossa. Mutta jos olet yliopistossa kirjoilla, kirjallisuus on vapaa sivuaine, eli sinne saa tulla kuka vain.

Turussa voi suuntautua yleiseen kirjallisuustieteeseen ja kotimaiseen kirjallisuuteen. Viime vuosina nämä kaksi suuntausta ovat sulautuneet toisiinsa vahvasti muun muassa yhteisillä perusopinnoilla ja yhteisellä ainejärjestöllä Mimeriksellä, joka perustettiin kesällä 2020.

Aloitin itse yleisen kirjallisuustieteen sivuaineena vuonna 2013. Tieni kirjallisuuden sivuaineopiskelijana ei ollut helppo, sillä aluksi koin aineen tylsänä pakkopullana, jota täytyy opiskella, jos haluaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyden. Vuosien aikana mielipiteeni on kuitenkin muuttunut: jos vain voisin, vaihtaisin pääaineeni nyt yleiseen kirjallisuustieteeseen! Kirjallisuuden opiskelu on kuin opiskelisi ihan kaikkea. Kirjallisuutta ymmärtääkseen maailmankuvaa täytyy avartaa jatkuvasti. Ennen kuin huomaatkaan, olet esseetä varten lukemassa tutkimusta junien historiasta, koska haluat käsitellä sitä, mitä junat merkitsevät valitsemassasi romaanissa!

Lisäksi kirjallisuuden opiskelijoiden joukosta olen löytänyt hurjan paljon fiksuja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella syvällisesti tai halutessaan keskustella vaikka siitä, miksi Stephanie Meyerin uutuuskirja Keskiyön aurinko esittää Edwardin niin kummassa valossa.

Linkkejä:

Elokuun lukumaratonin lukusaldo.

9. Lumooja-lehti

Lumooja on kotimaisen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen lehti, joka ilmestyy sekä verkossa että painettuna. Lumoojan toimitus toimii vapaaehtoisvoimin, ja siihen nähden lehti tuottaa jatkuvasti todella laadukasta, kunnianhimoista, asiantuntevaa ja mielenkiintoista sisältöä. Lumoojaa kustantaa yhdistys Kapustarinta ry.

Olen itse toiminut Lumoojan toimituksessa noin vuoden verran. Toimituksessa toimiminen opetti minulle paljon lehden toimittamisesta, tekstien editoimisesta ja lehtijuttujen prosessikirjoittamisesta. 

Mitä suosittelen erityisesti:
  • Ota yhteyttä lehteen, jos olet kiinnostunut olemaan osa sen toimitusta.

Keksitkö sinä vielä lisää kirjallisisia asioita, joita voi tehdä Turussa? Kerro se kommenteissa.

Kaikki kirjabloggaajien joulukalenterin luukut pääset katsomaan ensimmäisen luukun lopusta.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Karhuneito lämmittelee tulevaa ja taputtelee mennyttä

Katinka Sarjanojan Karhuneito jatkaa Korpinlaulu-trilogiaa. Karhuneito lämmittää fanin mieltä, mutta ei muodosta yhtä selkeää kokonaisuutta kuin edeltäjänsä. Tällainen on yleensä trilogian keskimmäisen osan rooli: ensimmäisen osan lankoja vielä solmitaan samalla kun viimeisen osan juonia jo punotaan.

Karhuneito jatkaa siitä, mihin edellinen osa jäi. Étainin ja Rautakatseen tytär Sigri on kihlattu Mael Variksensurmalle, mikä on kaikkia osapuolia tasaisesti miellyttävä liitto. Samalla huhutaan, että vallalliset suunnittelevat hyökkäystä Savusälpään. Häiden valmistelun lisäksi alkaa suuri taisteluun valmistautuminen. Sotaa odotetaan kuitenkin vuosikaupalla. Sen aikana uusia liittoja solmitaan, vanhoja vahvistetaan, lapsia syntyy ja naisia kuolee lapsivuoteille. Hahmot varttuvat ja oppivat tärkeitä opetuksia elämästä. Kun sodan aika viimein tulee, hahmot ovat siihen valmiita. Sota jää kuitenkin yllättävän lyhyeksi osuudeksi romaanissa ottaen huomioon, kuinka kauan siihen valmistaudutaan.

Odotin, että romaani olisi keskittynyt enemmän Sigriin. Karhuneidossa ei kuitenkaan ole yhtä selkeää päähenkilöä kuin Korpinlaulussa. Sen sijaan romaani kertoo tasaisesti Sigristä, hänen veljestään Marrecista, kuninkaanmaalla seikkailevasta Accolonista ja muista välillä yllättävistäkin henkilöistä. Yllättäen romaani palaa myös Étainin ja Rautakatseen avioliiton alkuaikoihin. Korpinlaulun pitkää aikahyppyä paikataan kertomalla, mitä Étain ja Rautakatse tekivät vallallisten mailla maanpakonsa aikana. Takaumien tarjoamat tiedot vallallisten tavoista pohjustavat onnistuneesti käänteitä, joita tapahtuu vallallisten ja savusälpäläisten sodassa.

Tämä trilogia tuntuu olevan enemmänkin eeppinen sukufantasia kuin yhden henkilön tarina. Huomio on siinä, mitä tapahtuu savusälpäisille eikä siinä, mitä tapahtuu yhdelle päähenkilölle. Heidän elämästään ja sattumuksistaan on hauskaa lukea, ja mitä pidemälle luen, sitä enemmän uppoudun heidän suhdekiemuroihinsa ja siihen, mikä on heidän kulttuurissaan normaalia ja mikä tabu. Kaiken tukipilarina seisovat Étain Korpinlaulu ja Sigve Rautakatse, joiden jälkeläisten joukko kasvaa maineen rinnalla. Hahmojen ja paikkojen määrä alkaa tosin käydä suureksi. Aloin kaivata hahmoluetteloa ja karttaa.

Pidin Karhuneidosta yhtä paljon kuin Korpinlaulusta, mutta tietynlainen löytämisen riemu siitä jää puuttumaan. Tiesin jo, että pidän trilogian maailmasta ja hahmoista. Heidän pariin oli mukava palata uudestaan. Kirjan sivuilta ei kuitenkaan löydy mitään järisyttävän uutta. Sain samaa tuttua menoa, joka itsessään kyllä riitti, mutta samalla jäin odottamaan jotain enemmän. Odotin ennustuksia, myyttisyyttä ja jotain elämää suurempaa.

Sarjanoja kirjoittaa runsasta, tunnelmallista fantasiaa, joka ei pyöri vain yhden idean ympärillä. Hänen romaaneissaan käsitellään yhden aluen elämää holistisesti. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa. Toivon osalle eeppistä nousua, näkijäkykyjen runsaampaa esittelyä ja suuria kohtaloita. Trilogian päätös on kuitenkin kohdattava avoimin mielin: mitä vain voi vielä tapahtua.

Muissa blogeissa: Yksi luku vielä...

KATINKA SARJANOJA: KARHUNEITO
SIVUJA: 445
KUSTANTANUT: Karisto
JULKAISTU: 2020
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

tiistai 15. joulukuuta 2020

Tunnelmallinen scifisarjakuva osoittaa, että ystävyyden ja rakkauden nimissä kaikki on mahdollista

Tillie Waldenin eeppinen scifisarjakuva On a Sunbeam kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja kaukaisista planeetoista, jonne vain harvoilla on pääsy. Se on upea lukukokemus kaikille, jotka ovat valmiita avaamaan mielensä scifille, joka ei turhaan selittele. 

Lyhyesti summattuna On a Sunbeam kertoo Miasta, joka aloittaa uudessa työssä aluksella, joka matkustaa planettojen välillä ja entisöi, purkaa tai muuten remontoi heille määrättyjä kohteita. Samalla sarjakuva esittelee Mian nuoruutta sisäoppilaitoksessa. Jossain vaiheessa tarinaa Mian menneisyys ja nykyisuus kohtaavat, minkä jälkeen on seikkailun aika. 

Näin summattuna sarjakuvasta tulee kuitenkin valju vaikutelma. Todellisuudessa On a Sunbeam on paljon enemmän. Se on tarina ystävyyden ja rakkauden voimasta sekä ihmiskunnasta, joka on kauan aikaa sitten levittäytynyt universumin jokaiseen kolkkaan. Tarinan sankarit menevät vaikka universumin syrjäisimpään nurkkaan saattaakseen Mian ja hänen kadonneen tyttöystävänsä uudestaan yhteen.

Tätä sarjakuvaa on kehuttu: kannet on koristeltu tunnettujen scifi- ja sarjakuvavaikuttajien nimillä, kuten Brian K. Vaughanilla, Becky Chambersilla ja Martha Wellsillä. Kun näin monta kuuluisuutta kehuu yhtä sarjakuvaa, herää myös epäilys: voiko kyseessä oikeasti olla hyvä teos?

Alkuun olin hiukan pettynyt, jopa tylsistynyt. On a Sunbeam käynnistyy hyvin hitaasti. Alku esittelee hahmoja ja paikkoja ja luo tunnelmaa näennäisesti merkityksettömillä kohtauksilla. Tarina käyttää paljon aikaa tutustumiseen ja pohjustukseen. Onneksi tilaa myös on: On a Sunbeam on järeä 533 sivun paketti. Kun tämä pohjustus on tehty, on vauhdin aika.

Ja millaisen vauhdin! Sarjakuva oli lopulta pakko lukea yhdeltä istumalta loppuun. Tästä sarjakuvasta löytyy seikkailua, mutta seikkailun lisäksi mukana on valtavasti tunnetta. Jos joku vielä sanoo, ettei scifissä ole tunnetta mukana, tällä kirjalla voi pamauttaa häntä kalloon. Tarina tuntuu suuremmalta kuin elämä.

Walden hallitsee tunnelman luomisen värein ja kuvin. Hän kertoo tarinaa mestarillisesti paikoin lähes sanattomasti. Hänen värimaailmansa tuo sarjakuvaan retron tunnelman, tekemättä siitä kuitenkaan ummehtunutta. On a Sunbeamia lukiessa korvissa soi 80-luvun scifileffojen sountrackit.

TILLIE WALDEN: ON A SUNBEAM
SIVUJA: 533
KIELI:  Englanti
KUSTANTANUT: First Second
JULKAISTU: 2018
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...